Aikuinen. Mieti, mitä lapsillesi puhut.

Viisivuotiaslapsi tulee tanssitunniltaan ja kertoo, ettei tuntunut hyvälle tunnilla, kun toiset lapset sanoivat, etten ole syntynyt Suomessa. Samalla lapsi mainitsee, että samaa sanottiin myös 5-6 -vuotiaiden lasten toimesta toiselle ruskealle lapselle tunnilla. Lapsi toteaa tietävänsä, että se johtuu siitä, että hänen ihonvärinsä on ruskea. Sydän särkyy. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tällaista pienen viskarilaisen vanhempana kuulee, on se ensi kertaa harrastuksen parissa. Sydän särkyy, koska tämä ei myöskään ole viimeinen kerta.

​Se, ei paljoa auta, että viisivuotias on itse vihainen ja todistaa ärtyneesti tanssistudion ulkopuolella kovaan ääneen, että minä olen suomalainen, olen suomalais-gambialainen. Isäni on Gambiasta ja äitini Suomesta. Minä olen molempia. Minä olen täällä syntynyt, että miten ne nyt ei sitä tajua. Sitä miettii vanhempana samalla, että kuinka kauan tuo viisivuotiaan itsevarmuus ja puhti kestää. Milloin puhti muuttuu lamaannukseksi? Missä vaiheessa hän lakkaa kertomasta tilanteista minulle? Varmaa valitettavasti on, että hänen suomalaisuutensa tulee kyseenalaistetuksi monen monta kertaa kasvaessaan isommaksi.
 
Valitettavaa on myös, että asiat eivät ole muuttuneet paljoa muutamissa kymmenissä vuosissa. Jutellessani useiden ruskeiden suomalaisten aikuisten kanssa heidän suomalaisuuttaan on lapsuudessa kyseenalaistettu ihan samalla tavalla. Tässä me olemme yhä.
 
Harrastusten, kuten myös ihan minkä tahansa paikan, jossa lapsi viettää aikaa, pitäisi olla turvallinen: kiusaamisesta, rasismista ja syrjinnästä vapaata. Jokainen vanhempi toivoo tätä varmasti lapselleen.
 
Siksi kysyä sopii, mistä 5–6-vuotiaat osaavat kyseenalaistaa, että tunnin ainoat ruskea ihoiset lapset eivät voisi olla syntyneet Suomessa? Kyse tuskin on siitä, että he osaisivat itsestään kyseenalaistaa toisten lasten syntyperää ihonvärin tai puhuttujen kielten perusteella. Kyse on siitä, että heidän kodissaan tai muussa elinympäristössä, vanhempiensa ja muiden aikuisten toimesta on tuotu tavalla tai toisella esille, että ruskea ihoinen poikkeaa oletetusta suomalaisuuden valkoisuuden normista. Ettei tämä ruskea kuulu jollain tavalla joukkoon.
 
Meidän aikuisten on oltava vastuullisia käyttämiemme sanojen ja puhumiemme asioiden kanssa. Lapsemme imevät vaikutteita meistä huomaamattamme kuin pesusieni. Olen itse sen konkreettisesti havainnut autoa ajaessani, kun takapenkille onkin kasvanut kärkkäästi liikenteen sujuvuutta kommentoiva neitonen.
 
Rasismi on jokapäiväistä. Se on sitä, vaikka valtaosa meistä ei sitä halua myöntää tai haluaa vähätellä sen merkitystä. Vaikka emme itse sitä koe valkoisena, se ei tarkoita, ettei sitä ole. Aikuisena meidän velvollisuutena on puuttua rasismiin. Aikuisena velvollisuutenamme on myös miettiä, miten toisista puhumme ja miten käyttäydymme. Aikuisena meidän velvollisuutemme on huolehtia, että lapset ja nuoret saavat kasvaa ilman rasismia, syrjintään ja kiusaamista.
 
Suurin toiveeni on jokainen lapsi voi elää Suomessa ilman, että hänen suomalaisuuttaan kyseenalaistetaan hänen ihonvärinsä, hiuksiensa, pukeutumisensa tai puhumiensa kielien vuoksi. Kukaan meistä ei halua tulla toiseutetuksi tai suljetuksi ulkopuolelle.
 
Vuoden 2025 rasismin vastainen viikko loppuu tänään. Teemana tänä vuonna on erityisesti ollut aikuisten vastuu puuttua lasten ja nuorten kohtaamaan rasismiin. Jokainen lapsi ansaitsee tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Jokaisella on oikeus kuulua joukkoon. Kiitos sinulle aikuinen, että mietit mitä muista ajattelet ja mitä suustasi päästät. Kiitos, että puutut aina, vaikka se tuntuisikin epämukavalle ja pelottavalle. Kiitos, että siten takaat minun ruskealle lapselleni turvallisemman ympäristön kasvaa.
 
Rasisminvastainen toiminta jatkuu vuoden jokaisena päivänä ja kuuluu meille kaikille.
 
Elina Helmanen
toiminnanjohtaja