Ainoa oikea tapa kasvattaa lapsia? Kenen kulttuuri saa päättää?

Mitä tarkoittaa olla ”hyvä vanhempi” Suomessa? ja kuka saa päättää? Familiassa Yanika työskentelee säännöllisesti Monikulttuuristen perheiden kanssa, jotka joutuvat navigoimaan perhe-elämän lisäksi myös järjestelmissä, jotka eivät välttämättä näe heidän vanhemmuuttaan oikeudenmukaisen tai kulttuuritietoisen linssin läpi. Tässä blogissa hän pohtii, miten kulttuuriset ennakkoluulot voivat muokata kaikkea huoltajuuspäätöksistä päivittäisiin tuomioihin ja miksi kotouttamisen ei pitäisi koskaan merkitä sitä, että piilottelet kotona sitä, kuka olet.
***
What does it mean to be a “good parent” in Finland? and who gets to decide? At Familia, Yanika regularly works with intercultural parents navigating not only family life, but also systems that may not see their parenting through a fair or culturally aware lens. In this blog, she reflects on how cultural bias can shape everything from custody decisions to day-to-day judgments, and why integration should never mean hiding who you are at home.

Monet suomalaiset — myös ammattilaiset — uskovat aidosti, että suomalainen tapa on ainoa turvallinen ja terve tapa kasvattaa lapsia. Tämä luo pelkoa. Maahanmuuttajavanhemmat oppivat salaamaan tapojaan. Olemaan hiljaa. Esittämään muuta kuin ovat. Sillä jos puhut totta — perhepedistä, myöhäisistä aterioista, tunnepitoisesta kasvatuksesta tai isovanhempien tärkeästä roolista — sinua saatetaan pitää huonona vanhempana. Tai jopa uhkana. Liian usein rakkaus näyttää “väärältä”, vain koska se näyttää erilaiselta.

​Kun puhumme kotoutumisesta Suomessa, keskitymme usein kieleen, työllistymiseen ja yhteiskunnan tapoihin sopeutumiseen. Mutta mitä tapahtuu, kun kotoutuminen ulottuu syvemmälle — kotiin, kasvatukseen ja perheen sisäisiin arvoihin? Monikulttuurisissa perheissä — erityisesti eron ja huoltajuuskiistojen yhteydessä — vanhemmuutta arvioidaan Suomessa usein vain yhdestä näkökulmasta: suomalaisesta.

Hiljainen kuri, varhaiset päivälliset, lapsen itsenäisyys ja hillitty tunneilmaisu nähdään ei vain tavallisina, vaan ainoina oikeina tapoina kasvattaa lapsia. Kaikki muu? Epäilyttävää. Ongelmallista. Tai jopa vaarallista.

Monet suomalaiset — myös ammattilaiset — uskovat aidosti, että suomalainen tapa on ainoa turvallinen ja terve tapa kasvattaa lapsia. Tämä luo pelkoa. Maahanmuuttajavanhemmat oppivat salaamaan tapojaan. Olemaan hiljaa. Esittämään muuta kuin ovat. Sillä jos puhut totta — perhepedistä, myöhäisistä aterioista, tunnepitoisesta kasvatuksesta tai isovanhempien tärkeästä roolista — sinua saatetaan pitää huonona vanhempana. Tai jopa uhkana. Liian usein rakkaus näyttää “väärältä”, vain koska se näyttää erilaiselta.

​Mutta me olemme kaikki erilaisia. Meidän tavat — jopa saman kulttuurin tai maan sisällä — voivat olla hyvin erilaisia. Eikö tärkeintä ole, että lapsista huolehditaan ja heitä rakastetaan? Eikö olennaista ole, että lapsella on ruokaa — ei niinkään mihin aikaan tai missä huoneessa se syödään?

Meidän pitäisi kysyä vaikeampia kysymyksiä:

• Tunnistavatko sosiaalityöntekijät aidosti eron haitan ja kulttuurieroavaisuuden välillä?
• Ymmärtävätkö ammattilaiset, miten pelko ja valtasuhteet vaikuttavat siihen, mitä vanhemmat uskaltavat kertoa — ja mitä eivät?
• Jos suomalainen vanhempi muuttaisi toiseen maahan, odotettaisiinko hänen hylkäävän oman kasvatustapansa täysin?

Kotoutumisen ei pitäisi tarkoittaa hiljentymistä tai katoamista. Sen pitäisi tarkoittaa ymmärrystä, luottamusta ja yhteistä kasvua.

​Koska rakkaus ja rajat eivät ole suomalainen keksintö.
Koska lapset voivat hyvin monenlaisissa kodeissa — ei vain yhdessä mallissa.
Ja koska kenenkään ei pitäisi piilottaa itseään ollakseen hyvä vanhempi.

***ENGLISH***

In Finland, integration often means learning the language, getting a job, and adapting to "how things are done." But what happens when integration goes deeper into our homes, our parenting, our most personal values?

For intercultural families, especially during divorce or custody disputes, the Finnish system tends to evaluate parenting through one lens only: the Finnish one. Quiet discipline, early meal times, high independence, low emotion- these are treated not just as norms, but as the right way to raise children. And anything different? Often seen as suspicious. Problematic. Or even dangerous.

Let’s be honest: many Finns , including professionals, truly believe that the Finnish way is the only safe or healthy way to raise kids. This creates fear. Migrant parents learn to hide parts of their parenting. To stay quiet. To pretend. Because if you’re honest about co-sleeping, emotional discipline, late dinners, or extended family involvement, you risk being judged. Or worse. Too often, love and care look “wrong” simply because they look different.

But we are all different. Our habits, even within the same country or culture, can vary widely. Isn’t the important part that children are looked after and loved? Isn’t it more important that they have food to eat — not necessarily what time, or in which room, they are eating in?

So let’s ask the real questions:

• Can social workers recognize the difference between harm and cultural difference?
• Do professionals understand how power and fear shape what parents say — or don’t say?
• If a Finnish parent moved abroad, would they be expected to erase their parenting identity?

Integration shouldn’t mean silence. Or erasure. It should mean understanding, trust, and shared growth.
Because parenting with love and structure isn’t a Finnish invention. Because children thrive in many kinds of homes, not just one. And because no one should have to hide who they are to be seen as a good parent.

Kirjoittanut/ written by: Yanika Wilen