Ihmisarvo ei koskaan ole mielipidekysymys

Nykyisen hallituksen sitoutuminen rasisminvastaisiin tekoihin on olematon. Rumemmin sanottuna se on vitsi. Elämme aikaa, jossa on sallittua eri tasolla toimivien päättäjien toimesta ilmaista avoimen rasistisesti, kuka on ja kuka ei ole suomalainen, kenet täältä pitäisi lähettää pois tai miten maahan muuttaneiden lapset heikentävät kantasuomalaisten lasten kouluolosuhteita. Jos hallitus oikeasti olisi sitoutunut rasismin vastaisiin toimiin, tällaiset puheet tuomittaisiin, niillä olisi oikeita vaikuttavia seuraamuksia eikä niiden enää jatkossa annettaisi tapahtua. Jos rasismin vastaisiin toimiin oltaisiin oikeasti sitouduttu, ei ihmisten tarvitsisi pelätä eikä pettyä.

Vihapuhe naamioidaan politiikaksi ja selitetään, että puhutaan vain vaikeista asioista, vaikka kyse on puhtaasta rasismista ja muukalaisvihasta. Vaarallisinta on, että näillä poliittisten päättäjien ulostuloilla annetaan muillekin oikeutus puhua ihmisistä epäinhimilliseen tapaan. Pahimmassa tapauksessa puheet johtavat tekoihin. Kieltä käytetään kuin kyse ei olisi juuri samanlaisista ihmisistä kuin puhujat itsekin ovat. Ainoa ero on melaniinipigmentin määrä ihossa. 

Kaikissa näissä puheissa unohdetaan, että meitä suomalaisia ei ole aina edes kategorisoitu valkoisiksi vaan nationalismin nousun myötä halusimme rakentaa itsestämme sellaista kuvaa yhtenäisenä etnisenä kansana. Ei ole ollut olemassa jotakin yhtä suurta valkoista Suomen kansaa, vaikka sitä tarinaa meille syötetäänkin. Meidän historiamme on ollut monikulttuurinen ja monikielinen vuosisatojen ajan omien vähemmistöjemme myötä. (Jäske ym. 2022)

Surullisinta tässä on, että unohdetaan, kenestä puhutaan. Unohdetaan inhimillisyys, ihmisyys ja empatia. Puhumme lapsista, nuorista ja perheistä. Nämä puheet koskettavat tavalla tai toisella yli 10 % kaikista suomalaisista perheistä, joissa monikulttuurisuus on tavalla tai toisella läsnä. Nämä ovat perheitä, joilla on ihan yhtäläinen oikeus elää turvallista arkea, oikeus kuulua tänne ja oikeus luottaa siihen, että heidän lapsilleen tämä maa on hyvä kasvaa. Heillä on oikeus tuntea, että he ovat ihan yhtä arvokkaita kuin valkoiset suomalaiset. Missä ovat ne, jotka voimakkaasti puolustavat näiden monikulttuuristen perheiden ihmisarvoa?

Moni suomalainen, jonka puoliso on muuttanut Suomeen rakkauden vuoksi, saattaa miettiä tällä hetkellä, että onko oma kotimaa sellainen, joka hyväksyy minun perheeni, jossa lapsieni on mahdollista kasvaa ilman pelkoa ja rasismia, joka näkee kahden kulttuurin lapsen samanarvoisena kuin muutkin lapset, joka puhuu ja kohtelee ihmisarvoisesti kaikenlaisista ihmisistä. Moni voi miettiä, että annetaanko minunkin suomalaiselle ruskealle lapselleni lippis tai tarra, jossa sanotaan ”mene takaisin”. Takaisin minne? Moni varmasti kokee, että Suomi on pettänyt heidät tai että voiko itsekään kuulua tänne, jos perhettäni ei haluta tänne. 

Rasismi on kaikkien ongelma. Se ei ole rodullistetun ihmisen mukana tuoma ongelma, vaan valkoisen etuoikeuden varaan rakennettu järjestelmä, jota hiljaisuus pitää pystyssä. Vahva pyyntö tai pikemminkin vetoomus teille kaikille, jotka ette elä monikulttuurista perhe-elämää: Älkää olko sivustakatsojia, älkää olko hiljaisen enemmistön edustajia, jotka vain ihmettelevät maailman menoa. Puuttukaa ja puhukaa, kun meidän lapsiamme ja puolisojamme epäinhimillistetään sen vuoksi, mitkä heidän juurensa ovat.  

Ihmisarvo kuuluu meille kaikille, eikä se katso ihonväriä tai kansallisvaltioiden rajoja. Ihonväri ei määrittele sitä, kuka on suomalainen. Ihmisarvo ei koskaan ole mielipidekysymys.

Myös kahden kulttuurin lapsilla, nuorilla ja perheillä on oikeus turvalliseen elämään ja tunteeseen, että on hyväksytty täällä.

Elina Helmanen
​kahden kulttuurin lapsen äiti
toiminnanjohtaja

lähteet:
Jäske, Niemi-Sampan ja Waenthongkhnam, 2022, Mixed – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä, s.39-40., Kosmos
​