Isovanhemmuutta Atlantin yli

(Kuvateksti: Aira ja Heikki Danielin ja Tuomaksen kanssa rannalla Ubatubassa vuonna 2002)

Kahden kulttuurin isovanhemmuus on ollut Aira ja Heikki Rönkölle antoisaa. Brasiliassa asuvat Daniel, 17 ja Tuomas, 16 ovat heidän yhdeksästä lastenlapsestaan vanhimmat.

Rönkköjen esikoistytär oli kiinnostunut oppimaan portugalia. Hän lähti lukioaikana vaihto-oppilaaksi Brasiliaan ja palasi maahan yhä uudestaan, kunnes asettui sinne asumaan ja perusti perheen brasilialaismiehen kanssa. Ensimmäisen kerran Aira ja Heikki vierailivat Brasiliassa vuonna 1991. Sittemmin käyntejä on kertynyt jo viisitoista.

Tyttären perhe käy joka vuosi Suomessa. Poikien ollessa pieniä vierailut kestivät jopa kuusi viikkoa. Vierailut sijoittuvat joko kesään tai jouluun. Niinä vuosina, kun Aira ja Heikki matkustavat Brasiliaan, perhe tapaa kahdesti vuodessa.

Airan ja Heikin kotia kutsutaan ukkilaksi. Suomen ukkilassa pojat pääsevät elämään tavallista suomalaista maalaiselämää. Suomessa heillä on vapaus liikkua polkupyörillään omin päin ilman pelkoa ryöstöstä. He nauttivat siitä, että saavat käydä esimerkiksi kaupassa yksin. Brasiliassa liikkuminen on turvattomampaa.

Poikien vieraillessa Suomessa yhdessäolo on tiivistä. Kaikki kolme polvea kokoontuvat yhteen: Aira ja Heikki sekä heidän neljä tytärtään perheineen. Kaikki tehdään isolla porukalla.

Porukassa retkeillään, hiihdetään ja käydään pulkkamäessä, leikitään nurkkajussia tai kymmentä tikkua laudalla. Kaikki kolme polvea myös osallistuvat ukkilan kesäolympialaisiin, joissa kilpaillaan muun muassa puujaloilla kävelyssä ja naruhyppelyssä.

Pojat puhuvat suomea isovanhempiensa kanssa. Rönköt ovat kiitollisia tyttärelleen siitä, että hän on opettanut lapsensa puhumaan suomea. Pieninä pojat kysyivät kohti ukkilaa lähtiessään jo São Paolon lentokentällä, saako nyt alkaa puhua sitä suomen kieltä.

Pojat ovat kasvaneet paitsi brasilialaisiksi myös suomalaisiksi. Aira ja Heikki ovat ylpeitä siitä, että Daniel ja Tuomas tuntevat juurensa. Poikien kohteliaan ja välittömän käytöksen he laskevat brasilialaisen kulttuurin ansioksi.

Se on lapsille rikkautta, että näkee erilaisia tapoja elää ja oppii eri kieliä.

”Se on lapsille rikkautta, että näkee erilaisia tapoja elää ja oppii eri kieliä.” Rönköille on ollut suuri ilo tutustua brasilialaiseen kulttuuriin sisältäpäin. Brasiliassa käydessään he mielellään harjoittelevat portugalin kieltään ja tapaamiset niin Suomessa kuin Brasiliassa ovat kielikoulua puolin ja toisin. Aira ja Heikki arvostavat poikien hyviä välejä brasilialaisiin isovanhempiinsa ja pitävät näiden suhdetta lapsiin sydämellisenä ja rakastavana. Ilmiselviä eroja brasilialaisessa ja suomalaisessa isovanhemmuudessa heille ei tule mieleen.

Rönköt nauttivat aivan arkisten asioiden tekemisestä lastenlastensa kanssa, mutta myös erityisiä juhlahetkiä vaalitaan. Nyt eläkkeellä ollessaan he voivat paremmin ajoittaa matkansa Brasiliaan poikien syntymäpäivien ja muiden perhejuhlien aikaan. Jouluja on vietetty niin Suomessa kuin Brasiliassakin ja Rönköt ovat vierailleet Brasiliassa myös kuuluisaan karnevaaliaikaan.

Aira nauraa aina hämmästyvänsä, miten paljon nuorukaiset kasvavat erossa olon hetkinä. ”He ovat nyt venähtäneet pituudessa ohitseni – pörröttävät tukkaani ohi kulkiessaan ja kutsuvat pikku mummuksi.
” Skype ja älypuhelimet ovat olleet suureksi avuksi ylirajaisessa isovanhemmuudessa. ”Ei isovanhemmuutta kahden kulttuurin perheessä kannata pelätä”, Aira ja Heikki sanovat, ”kulkeminen ja yhteydenpito on helpompaa kuin ennen vanhaan”.

”Ihmiset siellä ovat ihan tavallisia ihmisiä niin kuin mekin. Heillä on ihan samanlaisia iloja ja suruja. Ihan samalla lailla siellä toisessa maassa ajatellaan ulkomaalaisesta, että sopeutuuko tuo tänne.”

”Usein ajatellaan, että kahden kulttuurin välinen liitto tuo ongelmia”, Aira lisää, ”mutta loppujen lopuksi ongelmat ovat aina kahden ihmisen välisiä. Tyttäremme on sanonut, että kulttuuri Brasiliassa on erilainen perheen ulkopuolella ja heidän perheellään on omat tapansa. Perhe luo itse oman kulttuurinsa.”

(Annukka Kortepuro)