Isovanhemmuutta saksalaisittain - tyttären rakastuminen suomalaispoikaan ei yllättänyt Suomeen ihastunutta Kreutzin pariskuntaa

Lentokentät tulevat tutuiksi ylirajaisessa isovanhemmuudessa. Kuvassa etualalla Siglinde Hoffman-Kreutz lapsenlastensa Matildan ja Oscarin kanssa

1970-luvulla saksalaiset Siglinde Hoffman-Kreutz ja Rolf Kreutz ottivat auton alleen ja matkasivat useasti laivalla Suomeen tutustuakseen maahan. Heille Suomi oli siis jo tuttu ja mieluisa maa, kun heidän tyttärensä vuosikymmeniä myöhemmin päätyi yhteen suomalaismiehen kanssa. ”Tyttäremme rakastuminen suomalaispoikaan ei yllättänyt meitä”, he naurahtavat.

Tytär on asunut Suomessa jo lähes 10 vuotta ja perustanut perheen Suomeen. Vanhemmat ovat vierailleet heidän luonaan muutamia kertoja. Tytär ja lapsenlapset pyrkivät vierailemaan Saksassa kerran tai kaksi vuodessa. Lasten synnyttyä jälleennäkemisten tärkeys on korostunut ja vierailuista tullut melko säännöllisiä. Kreutzit pitävät kovasti tyttären miehestä ja tämän vanhemmista, eikä tyttären Suomeen muutto ole ollut ongelma.

Pieni kielimuuri perheiden välillä on ollut. Tyttären miehen vanhemmat eivät puhu englantia tai saksaa, vain suomea. Silti Kreutzit viihtyivät oikein hyvin heidän luonaan Pohjois-Karjalan vierailulla. ”Yritimme tulkita, mitä toinen tarkoittaa ja otimme lopulta kädet ja jalat mukaan keskusteluun”. Myös parin häissä oli ihmisiä, jotka puhuivat vain saksaa tai vain suomea. ”Yllättävän hienosti kaikki kuitenkin pärjäsivät pienillä sanoilla ja yrittäen ymmärtää toista”.

Neljävuotiaan tyttärenpojan Oscarin kielitaito sen sijaan herättää ihastusta. ”Hän vaihtaa hetkessä kieltä saksasta suomeen ja toisin päin”, Kreutzit kuvailevat tyytyväisinä, ”hän puhuu molempia kieliä erinomaisesti”. Nuorempi lapsenlapsi Matilda on alle vuoden vanha ja hänen kommunikointinsa koostuu vielä pääosin kiljahtelusta ja jokeltelusta.

Tyttären lapset ovat vielä pieniä ja toisinaan Siglinde haluaisi olla lähempänä auttamassa häntä arjessa. ”Jos lapset vaikka sairastavat, toivoisin voivani olla enemmän avuksi”, Siglinde kertoo. Myös suomalaiset isovanhemmat asuvat etäällä lapsenlapsista ja lapsiperheen arkea on pyöritettävä ilman sukulaisverkostoa. ”Kaikki ovat kuitenkin hyväksyneet tilanteen ja olemme oikein tyytyväisiä näin”, Siglinde selventää, ”vaikka kaipaamme heitä, saamme helposti yhteyden WhatsAppissa tai Skypessä ja matkustaminenkin käy mutkattomammin kuin 70-luvulla”.

Suurimpia iloja isovanhemmille on, kun lapsenlapset ilahtuvat heidän näkemisestään. Jälleennäkemiset ovat yhtä juhlaa ja erityisesti Oscarille pyritään järjestämään paljon puuhaa isovanhempien kanssa. ”Ilahduin niin, kun Oscar viimeksi sanoi minun olevan hassu isoäiti”, Siglinde nauraa. Saksassa vieraillessaan Oscar maalaa ja leikkii mielellään isoäidin kanssa ja ulkoilee paljon metsässä isoisänsä ja perheen koiran kanssa. ”Vaikka emme näe heitä kuin muutaman kerran vuodessa, Oscar muistaa meidät heti, eikä ujostele ollenkaan.”

Ylirajainen isovanhemmuus ei ole aina helppoa ja kaipauksen hetkiä tulee. Nykyaikainen teknologia auttaa kuitenkin isovanhempia paljon. Kaipausta merkityksellisemmäksi nousee yhdessä vietetty aika, joka on mittaamattoman arvokasta. ”Olemme iloisia, että tyttäremme tuo lapsenlapsia vierailemaan luonamme Saksassa”, Siglinde toteaa, ”eikä Suomi ole loppujen lopuksi kovin kaukana.”

(Annukka Kortepuro)