Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisiako?

Aino ja Mia kirjoittamassa uutta blogitekstiä Duo Blogiin.

​Emmekö monikulttuurisina perheinä ole samanarvoisia kuin kantasuomalaiset ydinperheet?

Minkä takia miestemme kanssa joudumme kohtaamaan niin paljon rasismia ja ennakkoluuloja?
​
Miksi vielä 2000-luvulla meidän täytyy todistella ihmisille, että puolisomme ovat ihan tavallisia perheen isiä ja aviomiehiä?

Perheemme lomalla Turkissa, mieheni kotikaupungissa Hatay-Dörtyolissa syyskuussa 2016. Kuvassa minä (Mia) ja mieheni.

Elämä kahden tai useamman kulttuurin perheessä poikkeaa välillä siitä, mihin valtaväestö Suomessa on tottunut. Se juontaa juurensa mm. siitä, että usein ulkomailla perheissä on tietyt työnjaot. Naiset hoitavat lapset ja kodin, kun taas miehet käyvät töissä, tuovat rahan ja ruoan kotiin. Miestemme kotimaassa se on enemmän sääntö, kuin poikkeus ja monelle nykysuomalaiselle asia on vielä vieras.

Usein kuvitellaan, että meidät on alistettu hoitamaan lapset ja koti, vaikka asia ei ole niin. Miehen ollessa töissä pitkän päivän on vähintäänkin kohtuullista, että vaimo kotona ollessaan pitää kodista myös huolen. On yleensä vaimon oma tai vähintäänkin yhteinen päätös ja myös etuoikeus, että saa hoitaa lapset kotona. Ei tarvitse pitää kiirettä sen kanssa, että lapset täytyisi saada hoitoon jo hyvin pieninä.

Työpaikkoja on kyllä haastava löytää. Monet menevät siitä, mistä on "helpoin" ja perustavat oman yrityksen. Sellaiselle alalle, joka on tuttu ja turvallinen. Ei tarvitse kokea pettymyksiä työnhaussa. Nähdä niitä ennakkoluuloisia katseita. Toiset sitten, kuin onnenkaupalla löytävät suomalaisilta työnantajilta töitä.

​Ihmisten ennakkoluuloinen ja rasistinen käytös muuten vaihtelee paikan mukaan. Asiakas kun menee pizzeriaan tai sellaiseen paikkaan, jossa olettaa "karvaranteen" työskentelevän tai oleilevan, on hän asennoitunut kohtaamiseen. Tuolloin käytös ei ole niin rasistista. Pientä kuittailua lukuun ottamatta. Kun asiakas hyppää esim. taksiin, jossa ei oleta turkkilaisen kuskin olevan, asenne voikin olla täysin erilainen. Silloin kohtelu saattaa käydä aggressiiviseksikin. Ei kunnioiteta tämän tekemää työtä, eikä kohdella inhimillisesti.​ 

​​Ihmisten ennakkoluuloinen ja rasistinen käytös muuten vaihtelee paikan mukaan. Asiakas kun menee pizzeriaan tai sellaiseen paikkaan, jossa olettaa "karvaranteen" työskentelevän tai oleilevan, on hän asennoitunut kohtaamiseen. Tuolloin käytös ei ole niin rasistista. Pientä kuittailua lukuun ottamatta. Kun asiakas hyppää esim. taksiin, jossa ei oleta turkkilaisen kuskin olevan, asenne voikin olla täysin erilainen. Silloin kohtelu saattaa käydä aggressiiviseksikin. Ei kunnioiteta tämän tekemää työtä, eikä kohdella inhimillisesti.

---

Aino sanoo puolisollensa "kyllä" Kouvolan maisrtraatissa 9.12.2008

​Kun miehillä on vapaata, he haluavat viettää kaiken aikansa perheidensä kanssa. Toisinaan tuntuu, että he laiminlyövät itseään sen vuoksi. Sosiaalinen elämä ja harrastukset jäävät vähälle. Ei raaskita irrottautua edes pariksi tunniksi perheestä, koska yhdessä vietetty aika on niin vähäistä. Lasten käydessä nukkumaan, mies saattaa ottaa itselleen hetken omaa aikaa ja lähteä käymään teellä/kahvilla jossakin kavereidensa kanssa.

​Meidän perheissä saamme vaimoina päättää itse töistämme, harrastuksistamme, ja muistakin menoista. Ei meitä ole alistettu. Kaikki pelaa ihan puolin ja toisin, ainakin viimeistään, kun siitä joskus vähän muistuttaa 😉 Meidän harkintakykyyn luotetaan.

Vaatii tietynlaista luonteenlujuutta mennä yksiin voimakasluonteisen turkkilaisen kanssa. Toki varmasti Suomestakin löytyy vielä näitä kahden kulttuurin perheitä (joita myös duoperheiksi kutsutaan), joissa nainen on alistettuna kotona. Sitä emme kiellä, mutta se on nykypäivänä kyllä melko vähäistä. Toisinaan on hyvin turhauttavaa, kun joutuu todistelemaan muille, että minulla on ihan yhtä hyvä mies kuin sinulla, vaikka onkin syntyjään muualta.

Tästä päästäänkin siihen, että mitäs kun kyseessä on kantasuomalainen ydinperhe, jossa vaimo on alistettu. Mies on ehkä väkivaltainen, henkisesti tai fyysisesti. Asiaa hyssytellään. Varmaan kaunistellaankin. Säälitään eikä uskalleta kohdata asiasta vaimoa, saati miestä. Duo-perheissä tilanteen oletetaan olevan aina tämä: ”Sehän on ihan väistämätöntä!”

”Nyt joku murisee siellä, että: "En mä kaikista niin ajattele. Vain joistain tietyistä." Niin, mihin se raja vedetään? Ja sit juorutaan, kuiskitaan, huudellaan. Kerrotaan kaverille ja sen kaverin kaimalle. Haukutaan, syytellään. Kuitenkin jokainen sisimmässään tietää, ettei asia pidä paikkaansa. Vielä ajatellaan, että se on ihan ok puhua tuollaisia, et kyllä ne sen kestää.

Onneksi on tarjolla vertaistukea. Samankaltaiset hakeutuvat toistensa luokse. Jakavat tuntojaan ja murheitaan. Heitä ymmärretään. Ei kyseenalaisteta tai väheksytä. Maassamme toimii erilaisia järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka tukevat erityisesti kahden kulttuurin perheitä, yksi niistä on Familia ry [link to: familiary.fi]

On lohdullista tietää, ettemme ole yksin. Tuhannet muut kärsivät samoista murheista ja käyvät läpi samoja haasteita ja tuntemuksia. Toiminta kasvaa vuosivuodelta, mutta sen eteen pitää vielä tehdä paljon, että ihmisten tietoisuus kasvaa ja suhtautuminen muuttuu.

Blogimme tärkein tavoite on auttaa tässä tehtävässä ja siksi halusimme kertoa ajatuksistamme ja kokemuksistamme myös Duo Blogissa. Joten suvaitsevaisempaa lokakuuta koko jengille! Pidetään lippu korkeella ❤️

Terkuin Aino ja Mia

---

Aino ja Mian Kahden kodin kuiskauksia -blogi

Aino ja Mia kirjoittavat Kahden kodin kuiskauksia -blogia. Tekstit kertovat Hämeenlinnassa asuvien monikulttuuristen perheiden arjesta.

Mia
Hei, olen Mia 30 vuotias äiti ja vaimo Hämeenlinnasta! Perheeseemme kuuluu minun ja turkkilaisen mieheni lisäksi kaksi poikaa. Kohta 6v ja 2.5v. Olen lähihoitaja. Työskennellyt vanhusten kanssa usean vuoden ajan, mutta nyt olen hoitovapaalla ja lasteni kanssa kotona. Toimimme tukiperheenä lähinnä viikonloppuisin. Blogin puolella olemme vasta aloittelijoita, tosin ajatuksen tasolla tämä on muhinut minulla jo pidemmän aikaa. Hyvä ystävä, samat arvot ja ajatusmaailma niin siitä se ajatus lähti. Blogimme on saanut ihanan vastaanoton.

Aino
Olen Aino, 36 vuotias äiti Hämeenlinnasta. Perheeseen kuuluvat tytöt kohta 4v ja kohta 6v. sekä Turkin kurdilainen mies. Olen alun perin Kouvolasta ja Hämeenlinnaan muutimme kesäkuussa 2017. Hyvin olemme viihtyneet. Olen koulutukseltani parturi-kampaaja-maskeeraaja, mutta nivelteni takia en voi työskennellä unelma-ammatissani. Lapset, bloggaus, harrastukset ja koti pitävät minut kiireisenä.

Mietin pitkään mielessäni, että miten voisin kertoa muillekin perheemme arjesta ja haasteista, joita kohtaamme. Keväällä kerran kävimme Mian kanssa leikkimään ajatuksella ja pohtimaan mitä keksisimme. Mia kertoi, et on pidemmän aikaa jo haaveillut blogista. Mikä sen hauskempaa kuin kirjoitella omia tuntemuksia, ajatuksia ja kokemuksia tästä elämästä. Niinpä perustimme suvaitsevan ja monikulttuurisen äitien blogin!