Kaksin verroin vapaa ilmaisemaan itseäni

Kun olin lapsi, toivoin aina olevani suomenruotsalainen. Lähisuvussani on paljon ihmisiä, jotka osaavat suomea ja ruotsia. Toiselta puolelta sukuani monet ovat lähteneet USA:han tai Austraaliaan. Jollain tavalla aina kadehdin niitä, jotka osasivat useampaa kieltä. Itse osasin lapsena vain suomea. Tykkäsin koulussa kyllä kielistä. Aloitin ruotsin kielen opiskelun jo toisella luokalla, englannin kolmannella. Hakeuduin vaistomaisesti aina kielten pariin, vaikken kieliä vapaa ajalla tai ulkomaan matkoilla uskaltanut puhuakaan. Kielissä oli samalla jotain todella kiehtovaa, mutta pelottavaa. Kielet ovat aina tuntuneet tuntemattomilta ja siksi niin mielenkiintoisilta.

Lapsuudesta saakka jäänyt kaipuu tietää enemmän on kulkenut aina mukanani. Tiesin joskus paljon kauneuden hoidosta. Sitten jonain päivänä sanoin itselleni, että haluan elämältä enemmän. Haluan päästä elämään syvemmin. Sitten elämä vei minut Aasiaan.

Päätin nuorempana, että minun lapsistani tulisi kaksikielisiä. Tuota päätöstä tehdessäni en vielä tiennyt sitä, mikä tuo toinen kieli tulisi olla. Kun sain ensimmäisen lapseni aloin saamaan vihiä siitä, mitä kaksi- tai monikielisyys itse asiassa onkaan. Kaikki tuplaantuu. Ei pelkästään kieliä ole kaksi, tai kolme. Sanavarastokin tuplaantuu. Huumorintaju tuplaantuu. Täytyy kehittää itsestään myös kahdenlainen. Sellainen, joka on Suomessa ja sellainen, joka on Indonesiassa. Kun on kaksi täysin erilaista kulttuuria ja maata, niin ei niissä voi käyttäytyä vain yhdellä tavalla.

On pystyttävä joustamaan puoleen ja toiseen vaikkei aina haluaisikaan. On osattava nähdä molempien puolien positiiviset puolet. On käytävä tupla määrä läpi oppitunteja esimerkiksi siitä, kuinka ihmisten kanssa käyttäydytään. Kahden maan välissä näkee väistämättä myös nurjatkin puolet kaksinverroin. On pystyttävä pysymään positiivisena, kun elämä näyttää päällisin puolin ainoastaan nurjia puolia. On myös opittava elämään jatkuvan kaipuun kanssa. Aina on ikävä jonnekin päin maailmaa. Koko suku ja perhe ei ole samanlailla yhtenäinen, kuin ehkä yhden maan perheillä olisi. Koko käsite minuudesta voi olla levittynyt niin ohuelti laajalle alueelle, että välillä saa itsekin kyseenalaistaa sen, onko tämäkin asia osa minua?

Tulin äidiksi ja vaimoksi aikalailla yhtä aikaa. Samaan aikaan kävin läpi alkutaivaltani löytääkseni oman kirjoittajan ääneni. Heittelehdin kaikkien näiden kielten armoilla, enkä kokenut kuuluvani mihinkään niistä. Suomen kieli tuntui aivan liian arkiselta ja se kuvasti minulle menneisyyttäni, johon ei ollut enää paluuta. Englannin kielellä omia tunteita on helpompi käsitellä ja niistä puhua, kun se ei ole oma äidinkieli. Tunteita pystyy katsomaan hieman etäämmältä. Indonesian kieli on vielä opiskelu vaiheessa. Ymmärrän enemmän kuin osaan puhua. Pärjään kyllä yksinkertaisissa keskusteluissa indonesian kielellä.
Tarkoitus olisi jonain päivänä osata kieli hyvin. Niin hyvin, että pysyisin oikeasti mukana paikallisten huumorissa. Olen huomannut, että jos osaa paikallisen maan huumoria, niin silloin on aika hyvin sisällä kielessä ja maan tavoissa. Indonesia ja indonesialaiset ovat niin vastakohtia Suomen ja suomalaisten kanssa, että haluan oppia mieheni maasta mahdollisimman paljon.

Vaikka monen kielen ja kulttuurin yhdistäminen arjessa ja itsensä ilmaisussa on usein haastavaa, tuo se mukanaan valtavan määrän uusia värejä, vivahteita ja syvyyksiä elämään. Jos joskus tunsin elämäni olevan pelkää paikallaan pysyvää pinnan kiillottamista, niin enää se ei sitä ole. Kielet ja kulttuurit ovat suuria rikkauksia, joita kohti on parempi lähestyä uteliaana ja nöyränä. Aina löytyy uutta opittavaa niin itsestään kuin vastapuolesta. Uusien kielien kautta näkee itsensä aivan uudella tavalla. Vieraalla kielellä itseään ilmaisten saa onnistumisen tunteita tai vähintäänkin on hauskaa, jos tulee sanottua väärin. Koen, että itsensä ilmaisu ja ihmisten kanssa kommunikointi on jotain niin arvokasta ja on suuri kunnia, että elämääni on rantautunut näin monta kieltä.

(Fanny Yusuf)

KUKA ON FANNY YUSUF?
Fanny Yusuf on Suomalainen bloggaaja, indonesialaisen miehen vaimo ja kahden pienen pojan äiti.  Matkustaminen, vieraiden kielten puhuminen ja kirjoittaminen olivat nuoren Fannyn kauhun hetkiä. Niinpä lapsuuden ujous ja epävarmuus vaihtui tietoisesti rohkeuteen kohdata omat pelot. Aamunsa Fanny aloittaa juomalla kahvinsa kauramaidolla, hengittelemällä syvään jooga asanoissa, vuoronperään keittiötä siivoillen ja pojillensa lasten lauluja luikautellen. Bloggaaminen toimii omana väylänä ilmaista itseään ja kohtaamispaikkana samanhenkisille ihmisille.

LÖYDÄT FANNYN BLOGI TÄÄLTÄ!