Kotikulttuurikupla

Mitä tapahtuu, kun kaksi kulttuuria kohtaavat samassa kodissa – ei vain erityisissä juhlissa, vaan myös päivittäisen elämän pienissä rutiineissa? Tässä blogissa A. Buchanan kertoo interkulttuurisesta avioliitostaan, jossa amerikkalaiset maapähkinävoita koskevat tavat kohtaavat suomalaiset astianpesuharjat ja jopa kalenteri voi tehdä temppuja.

Arjen hetkien ja rehellisen huumorin kautta hän muistuttaa meitä siitä, että kulttuurinen identiteetti ei ole jotain, jota koemme vain lomien aikana tai teoriassa: se on jotain, joka hiljaa muokkaa aamujamme, aterioitamme ja muistoja.

On sunnuntai.

Kuten aina osana uuteen viikkoon siirtymistä, katson kalenterista seuraavan viikon summittaisen ohjelman. Hieroja-aika tiistaina, keskiviikkona kuopuksen musiikkileikkikoulu.

Keskiviikkona?

Tiistainahan se tavallisesti on. Poikkeusaikataulu tulevalla viikolla, niin sen täytyy olla. Hymähdän, teen mentaalimuistiinpanon ja kohautan hartioitani. Sopii se keskiviikkokin.

Vuorokausi vaihtuu maanantaiksi ja uusi päivä uhkuu seesteisyyttä: hitaan aamun jälkeen syömme rauhassa lounaan ja lähdemme leikkipuistoon. Työnnän lapselle vauhtia keinussa, kun hierojani soittaa ja tiedustelee, missä olen.

​Amerikkalainen seinäkalenterimme petti minut. Vai unohdinko kenties minä, että sen viikko alkaa sunnuntaista?

 Maapähkinävoikaikkeus

 Kuten lukuisissa monikulttuurisissa parisuhteissa, myös meillä kaksi kotimaata ovat edustettuina läpi kotimme. Kolmion muotoon taiteltu ja kehyksin suojattu tähtiraitalippu, kahden eri aikavyöhykkeen tunteja tikittävät kellot, keittiön kaapistossa lymyävät kuppimitat — ja seinäkalenteri.

​Minulta kysytään, millaista on elää kahden kulttuurin taloudessa. Monelta osin se on samanlaista kuin missä tahansa perheessä: me käymme töissä, ruokaostoksilla ja nukumme. Arki on arkea kaikissa kodeissa, kaikkialla maailmassa. Toisaalta, eroavaisuudet ujuttautuvat myös sen lomaan. Amerikkalaiseni lisää maapähkinävoita kaikkeen (oikeasti, kaikkeen), minä-suomalainen en löydä Yhdysvalloissa käydessäni koko liittovaltiosta suomalaista serkkuaan vastaavaa tiskiharjaa (koska paikalliset vannovat tiskisienten nimeen) tai amerikkalaiseni kääntelee tavallisesta poikkeavan muotoista pulloa ihmetellen, voiko tämänkin kierrättää (ei ainoastaan voi, vaan on jopa suotavaakin). 

Vuosikymmenen mittaisen avioelon jälkeen on haastava löytää arjestamme niitä räikeitä eroavaisuuksia, jotka suhteen alkumetreillä tuntuivat jännittäviltä. Heck, silloin minusta oli jopa kiehtovaa katsoa, kuinka puolisoni käytti sisäkenkiä! Nykyään amerikkalaiseni juhlii joulua sujuvasti 24. päivänä ja minä-suomalainen puolestani small talkaan ja sidon kalkkunan lihasmuistista paistovalmiiksi kiitospäivän valmisteluja varten.

​Mutta ei elämää sovi tarjoilla ilman mausteita. Muuten se maistuu ihan maanantailta.

 Chilikaneli

 Jos luottamus on parisuhteen suola ja lempeys sen sokeri, on monikulttuurisissa suhteissa myös ripaus chiliä. Tai kuten meidän tapauksessamme, kanelia — sen käyttö ruoanlaitossani kasvoi eksponentiaalisesti sen jälkeen, kun tapasin puolisoni. Joulun riisipuuroihin varattu erikoisuus muuttui yleismausteeksi: ripaus kanelia kananmunille, hyppysellinen keitettyihin bataatteihin, pieni ripsautus kaakaon päälle — ja ehdottomasti reippaammin pekonin päälle.

​Takaisin chiliin.

 Monikulttuurisessa parisuhteessa toisaalta Suomeen muuttanut puoliso on paljon muutakin, kuin vain synnyinmaansa passi. Hän on oman elämänsä aarreaitta, jolla on kyky johdattaa sinut syvälle hänen omaan kulttuuriinsa — syvemmälle kuin yksikään kirjaston paksukantinen opus tai löytöretki hakukoneoptimoidussa bittiavaruudessa

 Hän ei luettele sosiaalisesta mediasta tuttuja kulttuurieroja kuin latteuksia apteekin hyllyltä. Sen sijaan hän kertoo arjesta, jossa päivä alkoi maissisuurimopuurolla ja jatkui Ovaltine-mallasjuomalla, ei kaurapuurolla ja Oboy-kaakaolla — ja juhlasta, jossa täytekakun välissä oli kuivat kerrokset ja voikreemiä, ei kostutusta ja marjaisaa rahkatäytettä.

Hänen kulttuurinsa hiipii arkeen hiljaa ja varkain. Eroavaisuudet, yhtäläisyydet ja pienet oikut integroituvat osaksi sinunkin identiteettiäsi. Lopulta ehkä kyseenalaistat, onko tämä kulttuuriero vai tiesinkö jo tämän itse? Ja sen ajatuksen myötä kyseenalaistat lopulta kaiken. Kumman lapsuudessa juostiin sadettimien alta tai kerättiin varoja kouluretkelle keksitaikinan myynnillä?

 Saavun lopulta hierojalle, kolme varttia myöhässä. Huohotan hengästyneenä amerikkalaisesta seinäkalenterista, maanantain vaihdokkaasta ja — hiljenen. Selitys kuulostaa päättömältä, jopa minusta itsestänikin. Kotimatkalla autossa esiinnyn yhden naisen karaokekonserttina, Britney taustalaulajanani. Vastakkaisella kaistalla minut ohittaa auto, jonka rekisterikilpi kiinnittää huomioni.

OOF. Out Of Focus.
Hihitän.
Niinpä.

kirjoittanut: A.Buchanan