Jokin aika sitten törmäsin uutiseen, joka oli otsikoitu pysähdyttävästi ”Koulukirjat luovat kuvaa länsimaalaisten ylivertaisuudesta”. Toisaalta tällainen uutinen tuntuu pöyristyttävältä ajatellen, että elämme vuotta 2016. Toisaalta kun miettii Suomen nykyistä asenneilmapiiriä ja julkista keskustelua, ei uutinen oikeastaan yllätä lainkaan. Jostainhan tähän tilanteeseen on tultu. Uutinen käsittelee uunituoretta väitöskirjaa, jossa on tutkittu suomalaisia peruskoulun historian, maantiedon ja yhteiskuntaopin oppikirjoja. Tutkimuksen mukaan kouluissa yhä käytetään kirjoja, jotka esittävät länsimaalaiset muita ihmisiä ylivertaisempina, ja välittävät oppilaille aivan liian Eurooppa-keskeistä maailmankuvaa. Esimerkkeinä tästä mainitaan esimerkiksi se, että länsimaalaisten historiassa tai nykypäivänä tekemä väkivalta usein joko piilotetaan tai esitetään oikeutettuna. Tai esimerkiksi länsimaalaisten oikeus liikkua vapaasti ympäri maailmaa esitetään neutraalina asiantilana, mutta tarve rajoittaa muiden kansanryhmien liikkuvuutta esitetään järkevänä ja luonnollisena.
Oppikirjat ovat vain yksi esimerkki siitä, miten maailmamme jaetaan pienestä pitäen, hitaasti mutta varmasti, meihin ja niihin toisiin. Jako meihin ja muihin on aina ollut keinotekoinen ja väkivalloin rakennettu. Mutta mitä enemmän meillä suomalaisilla ja meidän lapsillamme alkaa olla juuria muissa maissa sekä siteitä meidän lisäksi niihin toisiin, sitä surullisemmalta tällainen asetelma tuntuu. Toivoisi kuitenkin, että suomalaisessa koulumaailmassa joka ikinen lapsi saisi olla ylpeä juuristaan, taustastaan ja siihen liittyvästä historiasta. Toivoisi myös, että vuonna 2016 koulussa opetettaisiin aidosti maailmanhistoriaa, ei vain länsimaiden historiaa. Kyse ei myöskään ole vain siitä, mistä koulukirjoissa ja oppitunneilla puhutaan, vaan myös siitä, mistä vaietaan ja mikä jätetään täysin huomiotta. Olen joskus kuullut hyvän nyrkkisäännön, että erilaisista kansanryhmistä kannattaa puhua aina ajatellen, että joku tähän ryhmään kuuluva olisi samassa huoneessa. Tämä auttaa välttämään turhia yleistyksiä sekä loukkaavia puhetapoja. Tälle neuvolle voisi olla käyttöä myös oppikirjojen tekijöiden keskuudessa. Huomioon ottaen nykypäivän suomalaisten koululaisten monikulttuurisuuden, ei tätä sääntöä noudattaakseen tarvitse edes käyttää mielikuvitusta – katsoo vain ympärilleen. Niin koululuokissa, kuin yhtä hyvin aikuisten kahvipöytäkeskusteluissa, olisi hyvä itse kunkin muistaa, että kun puhumme ”niistä” – olivat ”ne” sitten jonkun maan tai maanosan kansalaisia, jonkun uskonnon kannattajia tai johonkin ryhmään tai kulttuuriin kuuluvia – puhumme aina kuitenkin ihmisistä. ”Ne” ovat jonkun isiä ja äitejä, tätejä ja setiä, serkkuja, mummoja ja vaareja. Jonkun lapsia, jonkun ystäviä. Ja se joku, kenen rakkaista puhutaan, saattaa istua siinä samassa huoneessa. (Ubuntu) Comments are closed.
|
blogi - blogAjatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.
Reflections and experiences from the life of intercultural families. kategoriat
All
osallistuToivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!
Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa. Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia! Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info@ familiary.fi) tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. Tervetuloa mukaan! participate!We warmly welcome you to participate in our blog community: read, comment, and write!
Anyone who lives and works in the world of intercultural families and is interested in the topic is welcome to contribute. The threshold for writing should not be too high, and you can write either under your own name or under a pseudonym. Keep in mind that the views and opinions expressed in the blog are those of the authors and do not represent the position of Familia. The everyday life of intercultural families is interesting and writing about it can also open new perspectives for you! Your story matters and helps to raise awareness about the opportunities and challenges within intercultural families. Blog contributions can be submitted by e-mail (info@ familiary.fi) or via our contact form. Final selection and edition of the stories to be published will be conducted by our staff. Welcome to join us! |