We most likely all agree that good communication is one of the key factors to any successful relationship. Communication with our partner happens daily, whether it is verbally or non-verbally. We are in constant interaction with other people, especially in our romantic relationships. Now what happens if our ways to think, feel and speak are very different from out partner’s? What if we use words and expressions differently? What if our views, values, practices that are familiar to us seem contrary to the ones our partner has? Differences easily lead to misunderstandings, frustration, disconnection and conflict.
0 Comments
Moi Kaikille! I am Azra from Malaysia, and this is my story. I was born in Malaysia in an intercultural family. My father was born in Malaysia to a family originating from India and my mother was a Malay with mixed parentage of Indian and Indonesian. I grew up with intercultural dynamics within my family among the three major race groups in Malaysia (Malay, Chinese and Indian). I was well aware of the mixed culture we adopted as part of our family lifestyle. We would dress in Malay traditional clothes and watch and listen to Indian movies and songs, while enjoying sumptuous Chinese food for dinner. My understanding and realization of culture, identity and relationships were enhanced further in my adulthood. Prior to Finland, I had lived in Australia, Vietnam and Ukraine for work reasons and have met many intercultural families among friends and colleagues. I loved making friends with people from all over the world within my work circle, learning usually something new about their culture, heritage and traditions. I visited Finland for the first time in 2014 during the summer and then again in 2018. I was captivated by the beautiful nature and the flexibility of the lifestyle in Finland. I travelled to Rovaniemi and even met with Joulupukki in his hometown. I remember I told Joulupukki what I wished for Christmas, “something special from Finland”. Little did I know, I would meet a really special man from Finland after that. It is evident that the number of couples and families in the world whose partners are from different countries has increased due to multiple factors. It is therefore important to ask how daily life is lived when different worldviews, cultures, languages, and religions are shared.
It is apparent that intercultural families are a natural flow in the process of the world becoming a global village and it is a good way to become interested in and understand other countries, societies and cultures. In this context I would like to take a look at intercultural families in Finland where I am a resident. Before trying to develop a response, we should review some figures and evidence. Opinnäytetyötutkimus kaksikulttuuristen pariskuntien tukemisesta oleskelulupaprosessin aikana27/12/2021 Psykososiaalinen tukeminen ja vertaistuki on tärkeää ja merkityksellistä elämän nivelvaiheissaVihdoin valmista! Kirjoitin sosionomiopintojeni päätteeksi opinnäytetyön Familian Kuljen rinnallasi -hankkeeseen ja juuri valmistuneessa työssäni käsittelen kaksikulttuuristen pariskuntien tukemista oleskelulupaprosessin aikana.
Tutkimukseni tavoitteena oli ymmärtää mitä psykososiaalisen tuen ja vertaistuen saaminen oleskelulupaprosessin aikana merkitsee kaksikulttuurisen parisuhteen henkiselle hyvinvoinnille. Opinnäytetyöni aineiston keräsin haastatteluiden muodossa muutamalta Kuljen rinnallasi -hankkeeseen osallistuneelta suomalaiselta puolisolta, joiden elämään oleskelulupaprosessi on vaikuttanut välillisesti. Haastattelujen myötä sain kasaan kattavan ja monipuolisen aineiston, jonka päädyin analysoimaan fenomenologisesti eli aineiston merkityssuhteita tarkastellen. Erityiskiitos vielä teille, joita sain tutkimukseeni haastatella! Puolisoni suomenkielentaito on saanut usein kehuja. Moni kysyy missä ja miten hän on oppinut suomea niin hyvin. Mieheni muistaa useimmiten kiitellä Suomen ammattitaitoisia opettajia ja laadukasta kotoutumiskoulutusta. Itse muistan kehuskella omaa työpanostani kotiopettajattarena. Suomenkielen oppiminen oli ensimmäisinä yhteisinä vuosinamme todella korkealla prioriteettilistalla meillä molemmilla. Suomessa harva pystyy elämään ja työskentelemään täysin ilman suomenkieltä – ainakin työnsaantimahdollisuudet ovat huimasti rajatummat. Mieheni ilmoittautui kotoutumiskoulutukseen heti kun muutti Suomeen keväällä 2012. Silloisessa kotikaupungissamme Kuopiossa koulutukseen oli jonoa, joten hän pääsi sinne vasta tammikuussa 2013. Onneksi monikulttuurisuuskeskuksessa järjestettiin avoimia suomenkielen kursseja läpi kesän ja syksyllä mieheni pääsi siellä järjestettävään Tervetuloa Suomeen! –kurssille. Näiden ulkopuolisten opettajien lisäksi otin omaksi kunniatehtäväkseni edistää mieheni kielenoppimista sen verran kuin parisuhteemme kesti. Tässäpä siis muutama kotikonsti kielenoppimiseen, joista oli meillä hyötyä: 1. Oma asenne kohdalleen Sano puolisollesi ääneen (suomeksi) se itsestäänselvyys, että ”minä autan sinua”. Uuden kielen omaksuminen aikuisena ei välttämättä ole mikään pikkujuttu, mutta sinun aktiivisella avulla on iso positiivinen merkitys. Muista kuitenkin, että oppiminen vie aikaa. Ajattele, että viisi työntäyteistä vuotta tuottavat niin hyviä tuloksia, että niistä voi nauttia seuraavat 50 vuotta. Puoliso oppii asioimaan itsenäisesti kaupassa, pankissa, postissa, työkkärissä ja talonmiehen kanssa. Jos et viitsi auttaa puolisoa oppimisessa ja hoidat kaikki asiat hänen puolestaan, joudut ”kärsimään” puolisosi huonosta kielitaidosta lopun ikäsi. Ei ole reilua ketään kohtaan, että sinä olet vastuussa kaikesta ja puolisosi täysin riippuvainen sinusta. 2. Puhu itse suomea! Mitä enemmän puhut, sen parempi. Puhu (ainakin aluksi) sellaista kieltä, minkä äidinkielenopettajasi hyväksyisi ainekirjoituksissa. Totuushan on, että Suomessa kaikki riippuu lähinnä koetuloksista. ”Mä” ja "mie" eivät kelpaa vastaukseksi YKI-testiin, kun kysytään sanaa ”minä”. Sanoja toistelemalla ja niihin tunnetta lataamalla, ne jäävät muistiin paremmin. Veikkaan, että moni oppii ensimmäisenä kirosanat juuri sen vuoksi, että niitä sanoessa on tunnetta pelissä. Konkretisoi kysymyksiäsi: näytä vesikannua ja maitopurkkia samalla kun kysyt: ”Haluatko juoda vettä vai maitoa?”. Korjaa puolison puhetta niin paljon kun parisuhteenne kestää. Kaikesta ei tarvitse aina huomauttaa, koska jatkuva korjaaminen syö motivaatiota edes yrittää. Jos asia tulee ymmärretyksi, toisinaan voi vain antaa olla. Jos puolisosi kuitenkin käyttää toistuvasti sanaa ”sankarit”, kun hän tarkoittaa ”kalsarit”, on hyvä selventää sanojen ero. 3. Lastenohjelmat ja musiikki Vanhat kunnon Muumilaakson tarinat toimivat mitä mainioimpina suomenkielen opetusvideoina. Selkeää, kohteliasta kirjakieltä – täydellistä! Disneyn elokuvat suomeksi dubattuna ovat myös arvokasta oppimateriaalia. Niin ”ihania” kun lastenlaulurenkutukset ovatkin, niiden avulla mikä tahansa sana jää mieleen. Klassikkoja ovat Jumppalaulu (kehonosat), Viisi pientä ankkaa ja Yksi pieni elefantti (numerot) sekä Kenellä on päällä (värit ja verbit). 4. Lastenkirjat ja lehdet Kirjastojen lastenkirjaosastot ovat täynnä eritasoisia kirjoja eri oppimisen vaiheisiin. Alkuun voi lainata kuvasanakirjoja, sitten siirtyä lyhyisiin satuihin ja lopulta 1-2 – luokkalaisille tarkoitetulle ”helppolukuiset”-osastolle. Lapsille tarkoitetut ristikkolehdet ovat myös erittäin hyviä harjoitusvihkosia, kun sanavarasto on ehtinyt karttua enemmän. Lehtitelineen anti kannattaa myös käydä tarkistamassa niin kirjastossa kun kaupassakin. Hyödynnä mielenkiinnonkohteita. Itse ostin puolisolleni suomenkielisen kirjan, joka kertoi Bob Marleysta. Ihmeesti löytyi lukuintoa! 5. Listat ja etiketit Kauppalista kannattaa tehdä suomeksi ja jo kotona opetellaan kysymään ”Missä on…?”. Jos ei ole aivan hurja nälkä, ravintolassa voi pyytää ruokalistan suomeksi. Yhdessä sitä tutkiessa oppii nopeasti ruokasanastoa. Navigaattoriin kannattaa laittaa suomenkielinen ääni neuvomaan reittejä. Perinteinen seinäkalenteri näkyvälle paikalle kotiin: kuukausien ja viikonpäivien nimet jäävät huomattavasti paremmin mieleen kun niitä tuijottaa joka aterialla keittiön seinältä. Oppimisen paikkoja löytyy mistä vain, kun osaa etsiä. Itse opin ensimmäiset indonesiankieliset sanat tutkiessani keksipaketin kylkeä: ”gula” (sokeri) ja ”garam” (suola). Tärkeintä on ehkä kuitenkin kannustava ja luottavainen ilmapiiri. Kärsivällisyyttä ja huumoria ei saa unohtaa – meillä puetaan edelleen talvisin sankarit jalkaan.
Anna Setiansyah Hei Sinä maahanmuuttaja! Miehinen näkökulma on se mitä minulta pyydettiin. Miehistä näkökulmaa monikulttuurisen perheen isänä, iskänä, faijana ja aviopuolisona. Olen syntynyt onnellisten tähtien alla, sillä olen saanut kokea suurperheen rakkauden ja viiden sisarukseni loppumattoman huolenpidon. Isoveljeni opetti minut paitsi ajamaan autoa, myös korjaamaan niitä ja siskoni sekä äitini opettivat minulle ruoanlaiton jalon taidon. Rakkauteni ruokaa kohtaan on seurannut minua koko elämäni ajan, armeija-aikana osasin aseenkäytön lisäksi tehdä ruokaa, joten kasarmiveljeni saivat nauttia minun moninaisista taidoista loihtia perunasta mitä erilaisempia gourmet-ruokia. Olinkin armeija aikana erittäin suosittu, pidinhän asekuntamme leivässä kiinni. Armeijan jälkeen siirryin töihin kotikaupunkini suurimpaan meijeriin, josta erinäisten vaiheiden jälkeen valmistuin kokiksi ja tätä ammattia harjoitan edelleen. Perheessämme syödään yhä edelleen paljon perunaa ja juodaan maitoa, mihinpä sitä koira karvoistaan pääsisi, toteaa vaimoni usein ja ihan oikeutetusti, työhistoriaani ajatellen. "Tiedän myös mitä perkele tarkoittaa ja milloin tätä sanaa käytetään.
Ymmärsin vasta Suomeen muutettuani, että oman ammatillisen identiteettini lisäksi minusta oli hyvää vauhtia kasvamassa kaksikulttuurisen perheen isä. Kun kaksi eri kulttuureista lähtöisin olevaa ihmistä kohtaa toisensa, jää seurusteluaika usein hyvin lyhyeksi. On erilaisia syitä siihen, miksi rakastutaan nopeasti, miksi perustetaan perhe ja asetutaan jommankumman kotimaahan asumaan. Usein kiire johtuu siitä, että monikulttuurisen parisuhteen toinen puolisko on aina niin sanotusti ”ei kenenkään maalla”, in no mans land, kuten usein sanotaan. Jotta toinen voi jäädä, on tehtävä kompromisseja ja löydettävä oma paikkansa nopeastikin. Se ei ole reilua eikä tunnu kivalta, mutta on realiteetti, jonka kanssa on elettävä. Olen usein miettinyt, onko tämä kiire syy siihen, miksi monikulttuuriset parisuhteet ovat usein kotimaisia suurempien haasteiden edessä, mutta siihen vaimoni aina sanoo, että myös kotimaiset suhteet kariutuvat ihan samoista syistä kuin monikulttuuriset. Vaimoni onkin opettanut minulle paljon suomalaista realismia, luterilaisuutta, kuten hän itse sanoo. "Ymmärsin vasta Suomeen muutettuani, että oman ammatillisen identiteettini lisäksi minusta oli hyvää vauhtia kasvamassa kaksikulttuurisen perheen isä." En kuitenkaan tunnista edellä mainituista identiteeteistä yhtäkään, sillä olen ensisijaisesti isä, kahdelle lapselleni ja aviomies suomalaiselle vaimolleni. Olen myös eurooppalainen, mutta se ei koskaan kiinnosta ketään, ulkomaalainen on aina ulkomaalainen. Minua ei haittaa se, että ulkomaalaisista puhuttaessa viitataan usein vähemmistöön, johon liitetään erilaisia haasteita, sillä tiedän, että suomalaisen keski-ikäisen miehen haasteet ovat aivan samanlaisia kuin minunkin, jaan hänen huolensa. Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää. Kysymys, jota olen usein pohtinut, on, annetaanko meille Suomessa asuville ulkomaalaisille todella mahdollisuus nousta numeroista tilastoissa osaksi suomalaista yhteiskuntaa, nähdäänkö meidät todellisena voimavarana? Usein vaaditaan integraatiota pohtimatta itse asiassa sitä, mihin meidän tulisi integroitua. Mikä on se suomalainen kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä? "Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää." Usein olen myös kadehtinut teitä suomalaisia, mutta siinä positiivisessa mielessä. Teillä on kaikki, mitä toimivaan yhteiskuntaan tarvitaan, teillä on myös luontoa, teitä kutsutaan maailman onnellisemmaksi kansaksi, olette rehellisiä ja hoidatte asianne hyvin. Olette myös osanneet tehdä koronapandemian kurimuksessa etäisyysvaatimuksesta hyveen ja vielä jopa nauttia siitä! Silti Suomessa jaksetaan loputtomasti pohtia esimerkiksi sitä, tarvitaanko maassa työperäistä maahanmuuttoa ja saako Suomeen tulla poimimaan marjoja (vai annetaanko marjojen maatua metsään). Kun tapasin vaimoni, ei meistä kumpikaan silloin onneksi miettinyt tilastoja, työperäisyyttä tai kategoriaa muut. Kaikki tämä on tullut osaksi suhdettamme vasta myöhemmin. Meidän on molempien täytynyt myös tottua siihen, että toinen meistä tulee aina olemaan numero tilastoissa, jota toinen meistä selittää: vaimonihan on syy siihen miksi ylipäätään olen Suomessa.
Näin itsenäisyyspäivän aikaan on hyvä haastaa meidät kaikki pohtimaan yhteiskuntamme tilaa. Maahanmuuttajien sijaan meidän tulisi puhua yhteiskuntamme uusista jäsenistä maanmuuttajina, voimavarana, joka nostaa yhteiskuntamme yhä korkeammalle menestyksen portaita. Näin numerosta tilastossa tulee voimaannuttaja, joka raivaa omaa tietään kuin Väinö Linnan Jussi, sillä alussahan olivat vain suo, kuokka ja Jussi. Näin kategoriasta muut nousevat esiin ne lukemattomat kokit, insinöörit, lähihoitajat, asiantuntijat ja luovat työntekijät, jotka omalla panoksellaan tuovat osansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin ulkomaalaisesta miehestä tulee isä, iskä, faija tai paras kaveri, se sama mies, jollainen jokainen meistä miehistä haluaa omille lapsilleen olla. Paras mahdollinen isä.kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä? Maanmuuttaja Jutun minä on kaksikulttuurisen perheen isä, joka kalastaa ja kokkailee myös vapaa-ajallaan. Komal, Noel and Celine are part of Love is not tourism -movement, that has been actively campaigning for partners and families that haven't been able to see each other this year. Global pandemia has caused travel restrictions especially from the third countries to European Union. These are the stories from the people that are desperately missing their partners and family members. Komal's story Me and my husband are both Indians but were residing in Finland since 5 years with A type residence permit. We came to India for a short trip in February 2020 and got stuck here due to pandemic. My husband managed to return to Finland in May 2020 but me and my daughter’s residence permits expired so we could not return. We are desperately waiting for the embassy in India to reopen visa services so that we can reunite with my husband. Our daughter is desperately missing her dad and missing her school and education. Noel's story My fiancé lives in Lebanon and it’s getting tough to get him a visa since the visa center in Beirut is closed. I found out that in Turkey they’re partially open but I’ve been calling them and they haven’t answered. We are planning to see each other in Istanbul next month but not sure if we will be able to get there, if there will be flights. Now I’m trying to get him a visa to come to Finland in December. We were planning to meet many times during spring and summer but because of the restrictions, everything was always canceled. We were planning to get married in February 2021 but now I think that’s not gonna be possible. Celine's story I’m an Indian citizen. My husband and I have been separated since June 2020. He is new to Finland and has a A type resident permit. He is alone and finding it difficult mentally to manage alone. He also got severely sick and has no one to take care of him. I contacted the Finnish Embassy in New Delhi several times, more than 10 calls since June. Their response every time was that they can’t provide any type of visas or travel documents unless Finland lifts its travel/visa ban. Once I called Chennai consulate. They said that our personal relationship doesn’t matter. They only do what the government decides. I told the embassy that my husband is sick in Finland with no one to take care of him, and they replied that’s “not their responsibility”. How cruel... Being separated too long affects us both physically and mentally. Please help. What’s the point of declaring family reasons as “essential travel” if they don’t give us visas to enable us to travel? Is it so much fun for the authorities to see the struggle of separated couples? Hitautta ja jännitystä - Perheenjäsenen oleskelulupaa odottaessa kuukaudet tuntuvat vuosilta25/3/2020
Oleskeluluvan odottamiseen liittyvä stressi jättää jälkensä. Eteläaasialaisen puolisonsa kanssa Helsingissä asuva Hanna kertoo: ”Kotimaassaan odottavalle puolisolleni oli jo viime vuonna myönnetty oleskelulupa, kun sain ilmoituksen Maahanmuuttovirastolta tulleesta kirjatusta kirjeestä. Sain siitä lähes sydänkohtauksen. Postitoimisto oli siltä päivältä jo kiinni ja jouduimme odottamaan aamuun asti, jolloin juoksin postiin. Kirjeessä olikin vain valokuvat, jotka olimme toimittaneet Migrille oleskelulupahakemuksen käsittelyn aikana ja jotka virasto nyt palautti. Ei siis yhtään mitään, mutta oleskelulupaprosessin aikainen pelko iski takaisin. Pelkäsin, että jospa hänen lupansa on peruutettu tai he haluavat vielä jotakin lisätietoa.” Paperisota jatkuu “On vaikeaa elää erossa. Jos toisella on vaikeaa, sille ei voi tehdä mitään puolin eikä toisin." Oleskeluluvan odottamiseen liittyvää pelkoa ja epävarmuutta on vaikea ymmärtää, ellei itse ole ollut samassa tilanteessa. Osa ulkomaalaisista puolisoista odottaa oleskelulupapäätöstä kotimaassaan. Osa elää jo Suomessa puolisonsa kanssa yhdessä. Tämä on saattanut tulla Suomeen alun perin esimerkiksi turvapaikanhakijana tai jollakin muulla perusteella. Hanna ja hänen puolisonsa Abdul ovat tavanneet Suomessa, jossa IT-alalle valmistunut mies oli vaihto-opiskelijana. “On vaikeaa elää erossa. Jos toisella on vaikeaa, sille ei voi tehdä mitään puolin eikä toisin. Toisaalta, jos meillä olisi ollut täällä jo koti ja kaikki yhdessä rakennettu, pelko kaiken sen menettämisestä olisi saattanut olla vielä pahempi”, Hanna sanoo. Abdul kertoo, ettei hänen odottaessaan päätöstä kotimaassaan ympärillä ollut ketään, jolla olisi vastaavia kokemuksia. ”Sain olla oma terapeuttini. Minulla on sukulaisia, jotka asuvat Lähi-idässä, Afrikassa ja Yhdysvalloissa, mutta ei ketään, jolla olisi kokemusta Euroopasta tai mitään käsitystä oleskelulupa-asioista täällä. Olen perheeni ensimmäinen ulkomaalaisen kanssa avioitunut. Odotusaika oli ahdistavaa ja nukkuminen vaikeaa, kun ei voi tehdä mitään eikä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.” Valmistauduitteko henkisesti siihen, että päätös voisi olla kielteinen? ”Olen asunut miehen kotimaassa puoli vuotta ja vaikka siellä on ihanaa käydä tapaamassa hänen perhettään, en voisi elää siellä. Menettäisin kaiken minkä eteen olen opiskellut ja tehnyt työtä täällä. Minua pelotti, että päädyn kotirouvaksi hänen kotimaahansa, mies on töissä 13 tuntia päivässä emmekä ikinä näe toisiamme ja minä masennun”, Hanna kertoo. Hän sanoo odotusaikana keskittyneensä täysin siihen päivään, jolloin päätös tulee. ”En paljonkaan ajatellut mitä tapahtuu, kun mies lopulta muuttaa tänne. Nyt huomaa, ettei olekaan helppoa vaan muuttaa aivan erilaiseen maahan ja järjestää kaikki asiat. Näyttää siltä, että paperisota jatkuu, vaikkakin eri asioissa.” Abdul kertoo ymmärtäneensä muutaman Suomessa eletyn kuukauden aikana, että kielitaidon ja työpaikan hankkiminen sekä todellisten ystävien saaminen uudessa maassa vaativat kaikki aikaa eivätkä käy niin helposti kuin monen maahanmuutosta haaveilevan kuvitelmissa. ”On todella vaikeaa olla kilpailukykyinen Suomen työmarkkinoilla tai missä tahansa kulttuurisesti erilaisessa maassa. Täytyy vaan hiljalleen murtaa esteitä”, hän miettii. Kuukaudet tuntuvat vuosilta "En aikaisemmin koskaan kuvitellut joutuvani tilanteeseen, jossa pitäisi todistaa omaa avioliittoaan aidoksi. Kukapa sellaista ajattelisi? " Oleskelulupaprosessin vaikeus tulee monelle suomalaiselle yllätyksenä. ”En aikaisemmin koskaan kuvitellut joutuvani tilanteeseen, jossa pitäisi todistaa omaa avioliittoaan aidoksi. Kukapa sellaista ajattelisi? Vasta vuoden 2015 pakolaiskriisin myötä maahanmuuttoasiat tulivat tietoisuuteen”, Hanna kertoo. EU-kansalaiset voivat rekisteröidä oleskelunsa Suomessa eikä heidän tarvitse hakea oleskelulupaa. Kun ulkomaalainen puoliso tulee EU:n ulkopuolella olevasta maasta, oleskelulupaprosessi on monimutkaisempi, pitempi ja kalliimpi kuin arvaakaan. Prosessin voi käynnistää sähköisesti EnterFinland -palvelussa, mutta käsittely lähtee käyntiin vasta henkilökohtaisen tunnistautumisen jälkeen. Etelä-Aasiassa monet prosessin vaiheet on ulkoistettu VSF Global-nimiselle alihankkijayhtiölle. Suoraan Suomen lähetystön kanssa ei enää voi asioida. Hanna ja Abdul kertovat, että alihankkijayhtiön asiakaspalvelu on erittäin heikkoa eikä yhteydenottoihin tai tiedusteluihin saa vastausta. Abdulilta prosessi vaati neljä eri käyntiä maan pääkaupungissa, jonne matkustamiseen kotikaupungista menee kokonainen päivä. VSF Global laskutti myös yli sadan euron ylimääräisen maksun, josta ei ollut mitään ennakkotietoa. Hakijalle oltiin ensin varaamassa haastatteluaikaa Suomen edustustosta, mutta lopulta Maahanmuuttovirasto peruutti sen ja teki myönteisen päätöksen kirjallisen selvityksen perusteella. Kumpikin puoliso oli vastannut viraston lähettämiin kysymyksiin kirjallisesti. Oleskelulupa myönnettiin lopulta noin viisi kuukautta hakemisen jälkeen, mikä on normaali prosessin kesto oleskelulupaa perhesiteen perusteella haettaessa. Hanna sanoo, että odottaessa kuukaudet tuntuvat pikemminkin vuosilta. "Kysymykset tulevat hyvin henkilökohtaiselle alueelle, kysytään esimerkiksi mikä puolisossasi viehättää sinua. Niin henkilökohtaiset kysymykset tuntuvat kuin hyökkäyksiltä itseäni vastaan." Perhesiteeseen perustuvaa oleskelulupaa haettaessa puolisot joutuvat vastaamaan läheisintä ihmissuhdetta koskeviin kysymyksiin. Päätöksentekijä pyrkii varmistumaan siitä, että hakijat ovat todella jatkamassa perhe-elämää Suomessa.
”Kysymykset tulevat hyvin henkilökohtaiselle alueelle, kysytään esimerkiksi mikä puolisossasi viehättää sinua. Niin henkilökohtaiset kysymykset tuntuvat kuin hyökkäyksiltä itseäni vastaan. Ymmärrän sitä paremmin nyt, kun on vähän etäisyyttä asiaan”, Hanna kertoo. Myös Abdul sanoo, että ymmärtää tarpeen suojella omaa valtiota, mutta kysymykset tuntuivat hyvin henkilöön keskittyviltä. Hän oli olettanut sen riittävän, ettei hakijalla ole rikostaustaa. Hänen kotimaassaan sen selvittäminen on helppoa. Hanna sanoo, että prosessin kuluessa eniten apua oli vertaistapaamisista. ”Ilman samassa tilanteessa olevia vertaisia ei olisi ollut ketään, jonka kanssa reflektoida tunteitaan. Ihmistä, joka todella ymmärtää tunteitasi. Mielestäni se on parempi tehdä jonkun muun kuin oman kumppanin kanssa, sillä hän on ihan yhtä stressaantunut.” Haastateltavien etunimet on muutettu. Haastattelu: Sanna Rummakko Sanna Rummakko toimii projektipäällikkönä Familia ry:n Kuljen rinnallasi -hankkeessa. Leikkimielinen kahden kulttuurin parien rakkauskysely sai alkunsa hetken mielijohteesta, enkä sitä laatiessani osannut mitenkään kuvitella miten hienon vastaanoton se saisi! Vain somen kautta jaettu kysely sai muutamassa päivässä yli 30 vastausta, joita lukiessa sekä nauratti että itketti... onnesta. Lämmin kiitos kaikille oman tarinansa jakaneille! Tarinoissa näkyy kansainvälisten rakkaustarinoiden koko kirjo: on pariskunta, joka tapasi New Yorkissa Columbia yliopiston kampuksella vuonna 1957, ja pari, joka tapasi viime vuonna Facebookissa. Tarinansa jakoi myös nainen, joka tapasi miehensä naisten leirillä Venäjän Joshkar-Olassa, ja nainen, joka rakastui mieheensä ensi silmäyksellä kirkkokonsertissa Senegalissa. Vastanneiden joukosta löytyy "tietenkin" myös Tinder-pari, ja pari, jonka rakkaustarina alkoi 31 vuotta ensitapaamisen jälkeen! Hanna Kinnunen Mim ja Hele (Suomi & Irak) New York, 1957 I was helping him to find International House in Columbia University campus. We have been happily married for more than 50 years, have two sons and two grandsons. Päivikki ja Kevin (Suomi & USA) Mississippin yliopisto, 1983 Päivikin ja Kevinin rakkaustarina alkoi kuitenkin vasta 31 vuotta myöhemmin! Olimme samalla luennolla ja rakastuimme. Minä tulin Suomeen samana vuonna takaisin. Kirjoittelimme muutaman vuoden mutta sitten yhteys katkesi. Löysimme toisemme uudelleen vuonna 2014 ja naimisiin menimme 2016. Anette ja Maturuma (Suomi & Tansania) Helsinki, 1985 Ensi treffit oli sovittu Havis Amandan patsaalle. Odotin häntä yli neljä tuntia kauniina toukokuun päivänä. Siintä se meidän rakkaus alkoi. Olemme naimisissa edelleen jo 33v. Ja meillä on neljä lasta ja neljä lastenlasta. Teija ja Martin (Suomi & Ruotsi) Tukholma, 1989 Olimme sattumalta samassa pöytäseurueessa. Kun aloimme keskustelemaan unelmistamme, muut ikään kuin hävisivät, vaikka istuivat edelleen saman pöydän äärellä... Oli vain minä ja hän. Olemme olleet yhdessä 30 vuotta ja naimisissa 25 vuotta. Meillä on kaksi aikuista lasta, jotka kokevat kuuluvansa molempiin kulttuureihin. Alussa oli paljon haasteita, mutta jo vuosia on ollut seesteistä. Molemmat osaavat sujuvasti molempien kieliä. S & Y (Suomi & Turkki) Alanya, 1996 Nappasin puolisoni baarista kainalooni turvakseni, jotta uskaltaisin yksin kulkea pimeän taipaleen hotellilleni. Ja siinähän tuo on viihtynyt jo reilut 20 vuotta. Erilaisista taustoista ja lähtökohdista huolimatta meistä taitaa löytyä enemmän samanlaisuuksia kuin erilaisuuksia. Eric & Marta (Italia & Saksa) Kreikka, 1997 Erasmus students, what else? Travelled all the way from Greece to Germany and Belgium to finally settle down in Finland... Tom & Suzy (Canada & Suomi) Intia, 1999 About a week or so before we met and talked, I saw him in a crowd of thousands of people, and felt a connection. After 15 years of marriage, we’re still a very mushy couple, with regular hilarious and crazy late night conversations. Karoliina ja Charles (Suomi & UK) Edinburgh, 2002 Tapasimme sattumalta opiskelija-asuntolan edessä. Olimme kumpikin lähdössä bailaamaan, mutta puolisoni seuralaiset tekivät hänelle oharit. Eveliina ja Vadim (Suomi & Venäjä) Joshkar-Ola, 2002 Olin töissä Komin tasavallassa, Syktyvkarissa. Matkustin sieltä naisten leirille yötä vasten bussilla. Tapasin ensi kertaa tulevan mieheni siis naistenleirillä! Hän sattui olemaan silloin siellä harjoittelussa. Olemme olleet naimisissa 15 vuotta ja meillä on kolme lasta. Yhdessä olemme asuneet viidellä paikkakunnalla, nyt viimeiset 8 vuotta Espoossa. Rika ja Mikko (Indonesia & Suomi) Istanbul, 2004 I was at that time a graduate student in Germany and on a holiday trip in Istanbul. My husband was at that time on his first travel journey in Asia and he started the trip in Istanbul. We met on the Bosphorus Cruise, which according to my husband, makes a really good story to tell people because Bosphorus is the river connecting Europe and Asia. Where east meets west. And me (from Asia) and him (from Europe) met for the first time exactly on that river. We've been married for 10 years now with two boys aged 7 and 9. Hetty ja John (Suomi & Uusi-Seelanti) Madrid, 2005 Yksin reppureissaavina päädyttiin samaan hostellin dormiin ja jatkettiin reissua yhdessä. Yhä yhteisellä matkalla. 14v, 27 maata, 2 lasta, 3 kieltä, nykyään koti Suomessa ja hostellien sijaan mielellään telttaillaan. Black&white team (Suomi & Nigeria) Dakar, 2006 Nigerialainen mies (tuleva puolisoni) oli esiintymässä kirkkokonsertissa Senegalissa. Olin katsomossa ja jo ensisilmäyksellä tiesin, että kuoron esilaulaja olisi tuleva mieheni. Nyt asumme Suomessa. Celia (Ranska & Suomi) Belgia, 2008 I thought it was so interesting that he was from Finland, I didn't know where it was exactly but it sounded exotic I did all I could for us to be friends. I think it worked :-p Mrs Y ja Mr X (Suomi & Kanada) Perth, 2008 We met over the fence, that separated our houses. We were neighbours, so I fell in love with the boy next door. Our love is blended with cultural influences. We are individually shaped by the cultures we grew up in and together by the countries and friends we have met along the way. This has been a blessing, more than anything else. <3 T&A (Suomi & Ghana) Lontoo, 2009 Tutustuimme netissä ja tapasimme Lontoossa. Menimme kävelemään puistoon. Olemme olleet nyt 10 vuotta yhdessä ja meillä on kaksi lasta. Katsomme yhdessä kohti tulevaa. Emilia ja Mariano (Suomi & Argentiina) Helsinki, 2010 Olimme tavanneet työn merkeissä 2010, ja molemmille jäi hyvä fiilis toisesta. 2011 tapasimme aivan sattumalta uudelleen, baarissa, ja kaikki oli selvää samantien. Olemme naimisissa ja meillä on päiväkoti-ikäinen lapsi. Kulttuurieroja ei ole oikeastaan koskaan ollut; olemme todella samanlaisia persoonaltamme ja molemmat hyvin epätyypillisiä kansallisuutemme edustajia. Mieheni on joissain asioissa suomalaisempi kuin minä, ja minä joissain asioissa enemmän ”argentiinalainen” kuin hän. Chiara ja Hannu (Italia & Suomi) Facebook, 2011 We met online in a football forum :) I was studying Dutch at that time, and I thought he was Dutch, so I sent him a private message. We were online friends for over a year, until he decided to come to meet me in Roma. I went to meet him secretly, without telling it to my dad😁 Nadja ja Brian (Venäjä & Skotlanti, UK) Helsinki, 2011 We talked for the first time two years after we first saw each other. We've been married for 5,5 years and have two small children. N&M (Suomi & Uganda) Kampala, 2012 Ensi hetkessä oli taikaa, joka muutti koko elämän suunnan. Kahden kulttuurin suhde haastaa pohtimaan monelta kantilta elämää, arkea, valtarakenteita, maailmaa. Vaikka yhteiskunnan rakenteet järkyttävät usein, on rakkaus omaan puolisoon vain kasvanut ja syventynyt vuosien varrella. M&J (Suomi & Algeria) Helsinki, 2013 Jenna ja Nadhif (Suomi & Zanzibar, Tansania) Zanzibar, 2013 Me tapasimme ekan kerran 2006 jolloin suutelimme mutta emme nähneet toisiamme noin kahdeksaan vuoteen jolloin 2013 rakkaus syttyi kun tapasimme uudestaan,tosin emme muistaneet että olimme 2006 suudelleet toisiamme kunnes kaverimme siitä meille kertoivat nähtyään kuvia meistä 2014. Parisuhteemme on vahvistunut vuosi vuodelta. M&K (Suomi & Brasilia) Brasilia, 2014 Meillä oli yhteisiä tuttuja. Tavatessa jo tiesimme, että olemme samantyyppisistä perheistä ja meillä on samanlaiset arvot mm. miehen ja naiset rooleista, vaikka olemme täysin eri puolilta maailmaa ja olemme erivärisiäkin. Nämä asiat ovat tärkeimpiä yhteisen elämän onnistumiselle. Laura ja Akash (Suomi & Nepal) Turku, 2014 Menimme naimisiin vajaa 3 kk ensitapaamisen jälkeen maistraatissa. Seuraavan vuoden ystävänpäivänä meillä oli perinteiset suomalaiset häät ja vuonna 2017 Intiassa käydessämme meillä oli myös hinduhääseremonia. Lapsia meillä on 2. Rita ja Ryan (Suomi & USA) Athens (Georgia), 2014 We met at a Mexican restaurant at a mutual friend’s niece’s 5th birthday party. The seat next to him was the only one left. He was too shy to give me his phone number, but later that night asked around for the address of the “after party” so he could come find me and give me his number on a business card. We are having our second kid in April. We are total opposites (extrovert/introvert, night owl/early bird). Now we both live in Helsinki. He definitely seems to fit right in. A+A (Suomi & Venäjä) Pietari. 2014 Meidän salaisuus :) Tanja ja Sung Bok (Suomi & Etelä-Korea) Tampere, 2014 Tapasimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa yhteisien ystävien häissä kesällä 2014. Minä tunsin alkujaan morsiamen, hän tunsi sulhasen. Silloinen deittini ei muiden menojen vuoksi tullut mukaan, joten minun täytyi esittää sosiaalisempaa kuin oikeasti olinkaan ja yrittää löytää juttukaveri täysin tuntemattomien ihmisten joukosta. Onnekseni päädyin juttelemaan suomen kielestä ja partitiivista erään puvussaan erittäin komean ja kauniilla silmillä varustetun arkkitehtiopiskelijan kanssa. Nauroimme myös hänen Google-kääntäjällä suomeksi kääntämälleen onnittelukortille, jossa hän oli halunnut kertoa häälahjansa eli korealaisen koristesorsaparin merkityksestä. Häiden jälkeen tapasimme seuraavan kerran juuri ennen joulua, kun olimme sattumalta matkalla Helsinkiin samalla junalla. Meillä synkkasi uskomattoman hyvin englannin kielikukkasista huolimatta, ja seuraavana keväänä aloimme virallisesti yhteisen, elämänmittaisen matkan. Naimisiin menimme kesällä 2018, jolloin mekin saimme oman monia onnellisia aviovuosia ja jälkeläisiä tuovan sorsaparin kotiimme. Rintintin (Vietnam & Suomi) Helsinki, 2016 We met and ate in a Vietnamese restaurant in Itäkeskus. I was late 1 hour as I took wrong direction bus to the airport, Vantaa. At that time, Helsinki was still new country to me. I am very happy in our relationship. He is my great gift in this life and I am his treasure, according to him :). Sarah ja Kaitsu (Saksa & Suomi) Espoo, 2016 We met in Hoplop so my older son could play while I was on a "date"... We met online on Tinder and at first I thought he was gay cause he had some drawn rainbow pictures there.... Now we are patchwork and have a 1.5y old boy and I have from a previous relationship a 7y old boy. Mr. and Mrs. B. (Suomi & Ghana) Facebook/Joensuu, 2018 From the very beginning it was all clear: this is the man that I want! Now we're married and expecting a little chocolate baby 💕 Me olemme kaikki nyt laivalla Olemme odottaneet puolisoni oleskelulupaa kohta puoli vuotta. Odotus on ollut raastavaa ja saanut epäilemään valintojamme. Pahinta on, etten tiedä, milloin odotus päättyy.
Tapasin Suomessa asuvan puolisoni Tinderissä, ja menimme viime kesänä naimisiin. Puolisoillani oli jo oleskelulupa. Halusimme kuitenkin hakea lupaa perhesiteen perusteella, koska se on pysyvämpi ja siinä on vähemmän ehtoja kuin muihin syihin perustuvissa oleskeluluvissa. Jo itse naimisiinmeno afrikkalaistaustaisen ihmisen kanssa vaati paljon dokumentteja puolisoni kotimaasta, ja siihen meni useampi kuukausi, varsinkin kun Suomessa ei ole kyseisen maan suurlähetystöä. Onneksi puolisoni kotimaassa sukulaiset auttoivat dokumenttien hankkimisessa. Muussa tapauksessa hänen olisi pitänyt itse lähteä paikan päälle keräämään niitä. Saimme tarvittavat dokumentit ja pääsimme naimisiin. Sen jälkeen haimme oleskelulupaa, ja myös siihen tarvittiin kaikenlaisia papereita. Meidän piti muun muassa molempien kirjoittaa selvitys siitä, miten olemme tavanneet, kuinka monta kertaa tapasimme seurustelun aikana ja olemmeko asuneet yhdessä. Tämän oli siis tarkoitus todistaa, että avioliittomme on aito. Aika hakemuksen jättämistä varten piti varata Migristä jo pari kuukautta etukäteen. Hakemusta jättäessä emme tienneet, kestääkö prosessi viikon vai yhdeksän kuukautta. Tällä hetkellä vahvimpana mielessä on huoli siitä, ettei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. On raastavaa, kun joka päivä käy katsomassa, onko vastaus jo tullut. Mitä jos käykin niin, ettei puolisoni saa oleskelulupaa? Jos emme saakaan asua yhdessä Suomessa? Muutanko minä puolisoni mukana hänen kotimaahansa? Asia vaikuttaa elämäämme myös konkreettisesti. Puolisoni ei esimerkiksi voi tehdä töitä niin paljon kuin haluaisi. Emme myöskään voi lähteä tapaamaan sukulaisia hänen kotimaahansa. Toisin sanoen, kaikki tulevaisuudensuunnitelmamme ovat jäissä siihen saakka, kunnes päätös oleskeluluvasta tulee. Kaikkein eniten itseäni tilanteessa ahdistaa se, että tulevaisuutemme on jonkun toisen ihmisen käsissä. Joku siellä jossakin arvioi hakemukseen kirjoittamiemme asioiden perusteella, onko avioliittomme aito. Tästä seuraa se, että tietyllä tavalla alkaa itsekin epäillä omia valintojaan. Ei parisuhdetta, mutta sitä, olemmeko tehneet oikeita päätöksiä tulevaisuutemme suhteen. Tuntuisi todella loukkaavalta, jos viranomaiset sanoisivat minulle, ettei parisuhteeni ole aito. Ei siinä ole mitään järkeä. Ei meillä varmasti ole mitään pelättävää, mutta jos joutuu odottamaan useita kuukausia, sitä alkaa ajattelemaan kaikenlaista. Yksi harvoista asioista, mikä tässä tilanteessa on auttanut, ovat vertaiset ihmiset ja ymmärtäväinen perhe. Se, että on ihmisiä, joiden kanssa tästä asiasta voi puhua. Tietyllä tavalla tämä myös vahvistaa parisuhdettamme, koska olemme yhtä lailla molemmat mukana tässä tilanteessa. Onhan tämä myös tietynlainen testi parisuhteelle, että kestääkö se tällaisen. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse tällaista koettelemusta käydä läpi, eli onko se sitten reilua? Pitkässä oleskelulupaprosessissa voisi auttaa se, ettei lähtökohta olisi tunne siitä, että meitä epäillään. Viranomaiset tuntuvat olettavan tilanteessamme olevan jotain hämärää, ja meidän tulee todistaa, ettei näin ole. Miksei lähtökohta voisi olla aito parisuhde, kunnes toisin todistetaan? Teksti perustuu nimimerkki "MM" haastatteluun (Mina Iranta, suunnittelija, Familia ry) |
blogi - blogAjatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.
Reflections and experiences from the life of intercultural families. kategoriat
All
osallistuToivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!
Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa. Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia! Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info@ familiary.fi) tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. Tervetuloa mukaan! participate!We warmly welcome you to participate in our blog community: read, comment, and write!
Anyone who lives and works in the world of intercultural families and is interested in the topic is welcome to contribute. The threshold for writing should not be too high, and you can write either under your own name or under a pseudonym. Keep in mind that the views and opinions expressed in the blog are those of the authors and do not represent the position of Familia. The everyday life of intercultural families is interesting and writing about it can also open new perspectives for you! Your story matters and helps to raise awareness about the opportunities and challenges within intercultural families. Blog contributions can be submitted by e-mail (info@ familiary.fi) or via our contact form. Final selection and edition of the stories to be published will be conducted by our staff. Welcome to join us! |