Kahden kulttuurin perheiden hyvinvoinnin heikennykset
|
|
|
|
Raporttimme kahdenkulttuurin perheiden hyvinvoinnin heikennyksistä on juilkaistu!
2.12.25 Familia toteutti raportin nykyisen hallituksen säätämistä laeista, jotka heikentävät kahden kulttuurin perheiden hyvinvoinnin edellytyksiä. Raportti käsittelee mm. kotoutumista, oleskelulupia ja hallituksentoimien vaikutusta yleiseen ilmapiiriin Suomessa. Raportti toteutettiin, koska nykyinen hallitus on tehnyt merkittäviä kiristyksiä kahden kulttuurin perheitä koskevaan politiikkaan. Lainsäädännön muutoksistaei ole myöskään ollut kokonaiskuvaa, kuten esimerkiksi Yhdenvertaisuusvaltuutettu totesi kesäkuussa 2025. Raportti onkin pyrkimys kerätä kaikki tämä lainsäädäntö yhteen paikkaan.
Sen jälkeen kun raportti kirjoitettiin valmiiksi syyskuussa on maahanmuutto- ja kotoutumiskentältä kuulunut viestejä, joiden mukaan useat raportissa esitetyt skenaariot ovat alkaneet toteutua. Esimerkiksi, ihmiset eivät ota työttömuustukea, koska sen käyttö voi vaikuttaa heidän oleskelulupiin ja kansalaistamiseen myöhemmin. |