Millaisia vaikutuksia on sillä, että vanhemmat ovat kotoisin eri maista? Entä millaista on kasvaa kahden kulttuurin perheessä? Mitä vanhempien tulisi ottaa huomioon kaksikulttuurisen lapsen kasvatuksesta? Entäpä mitä ”tavallisten” suomalaisten pitäisi tietää erilaisuudesta, oletuksista ja kahden kulttuurin suomalaisuudesta? Tässä jutussa kahden kulttuurin perheissä kasvaneet nuoret aikuiset kertovat ajatuksistaan ja kokemuksistaan kasvatuksesta, vanhemmuudesta ja kahden kulttuurin suomalaisuudesta. Juttuun on koottu myös nuorten terveisiä, neuvoja ja vinkkejä kahden kulttuurin nuorille ja heidän vanhemmilleen. Tämä juttu on myös viimeinen osa kuusiosaista artikkelikokonaisuutta, jossa ollaan käsitelty vuonna 2015 järjestetyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmän antia. Oli antoisaa ja äärimmäisen mielenkiintoista olla mukana ryhmän toteuttamisessa ja saada siten ainutlaatuinen kurkistus näiden upeiden kahden kulttuurin nuorten arkeen. (Hanna Kinnunen, Familia ry) ”Moniarvoisuus on suuri rikkaus ja meitä ihmisiä mahtuu joka soppeen.” Monessa mielessä kahden kulttuurin kasvatit ovat kuin ketkä tahansa suomalaiset lapset ja nuoret. Kahden kulttuurin perheessä varttumiseen liittyy kuitenkin myös kokemuksia ja kysymyksiä, jotka eivät kosketa samalla tavalla kantasuomalaisissa perheissä arkeaan eläviä henkilöitä. ”Tavallisen” suomalaisen, kuten kahden kulttuurin kasvatin ystävän, naapurin tai vaikkapa opettajan voikin joskus olla vaikea hahmottaa, mitä kaksikulttuurisuus tai kahden kulttuurin kasvattina varttuminen oikeastaan merkitsee. Aina kahden kulttuurin kasvatin vanhemmallekaan ei ole helppoa ymmärtää, millaisia asioita kaksikulttuurinen lapsi ja nuori joutuu käsittelemään varttuessaan. Olemmekin keränneet tähän artikkeliin ajatuksia, joita keväällä 2015 järjestämässämme teemaryhmässä mukana olleet kahden kulttuurin kasvatit halusivat välittää kokemuksestaan kahden kulttuurin välissä kasvamisen kysymyksiä pohtiville. Mukana ovat terveiset niin varttuvalle kahden kulttuurin kasvatille, kahden kulttuurin kasvattien vanhemmille kuin myös ”tavallisille” suomalaisille. Teini-ikäiselle kahden kulttuurin kasvatille eräs teemaryhmäläisistämme halusi lähettää seuraavan rohkaisevan viestin: Teini-ikä voi olla haastavaa, kun haluaa olla samanlainen kuin kaikki muut. Mutta me ollaan kaikki erilaisia, nekin joiden vanhemmat tulevat samasta kulttuurista. Muista että sun identiteettisi on rikas ja voit tuoda näkökulmia sen kautta yleiseen keskusteluun. Olet myös paljon muuta kuin etninen taustasi. Ota selvää molemmista kulttuureista pelottomasti, laajenna tietämystäsi. Älä pelkää tutkia arvomaailmaasi ja haastaa niitä käsityksiä ja arvoja joita vanhempasi omaavat. Älä pelkää omistaa omaa ääntäsi, olet arvokas. Älä lankea ennakkoluuloisiin stereotypioihin, vaikka kaikilla meillä on ennakkoluuloja, vaan kyseenalaista ja haasta itsesi kun huomaat lankeavasi siihen. Tässä taas muutama tärkeä ajatus Suomessa asuville kahden kulttuurin kasvattien vanhemmille ja niille kahden kulttuurin pariskunnille, jotka suunnittelevat perheen perustamista. Antakaa lapsellenne mahdollisuus tutustua molempiin kulttuureihin ja antakaa lapsenne olla kaksikielinen. Se luultavasti helpottaa identiteettikriisiä minkä lähes jokainen meistä kokee. Varautukaa siihen, että lapsenne kokee syrjintää, koulukiusaamista ja rasismia opettamalla ja valistamalla siihen. Kasvattakaa lapsestanne vahva ja tiedostava. Kaksikulttuurisuus on rikkaus, eikä siinä ole itsessään mitään negatiivista. Negatiivisuus tulee ulkopuolelta, ja sitä vastaan on kamppailtava vaikka aina ei jaksaisi. ”Tavallista” suomalaista kahden kulttuurin kasvatit halusivat rohkaista kohtaamaan erilaisuutta avoimin mielin. Olet yksilö, sinäkin varmasti kuten kaikki ihmiset koet erilaisuuden tunteita. Haasta itsesi ja käsityksesi äläkä tuomitse kanssa ihmisiäsi, siten et tuomitse myös itseäsikään niin ankarasti. Ole empaattinen, avarakatseinen ja tiedosta että vain kysymällä ja oppimalla voit haastaa omia ennakkoluulojasi. Lopuksi vielä muutama ajatus siitä, minkälaista tulevaisuuden Suomea kahden kulttuurin kasvatit toivovat. Ollaan osa tätä yhteiskuntaa ja suomalaisuutta, toivon että suomalaisuuden käsite laajenisi että meitäkin kuunneltaisiin enemmän. Kaksikulttuuriset suomalaiset tytöt ja pojat harvemmin näkyvät esim. mediassa mitenkään. Olemme näkymätön osa tätä kansaa ja ääntämme harvemmin kuulee. Kaksikulttuurisen lapsen voi olla toisinaan vaikeaa löytää suomalaisesta lastenkirjallisuudesta hänen omaan perhearkeensa, kokemuksiinsa ja identiteettinsä liittyviä samaistumisen kohteita. Toisaaltahan kaksikulttuuriset lapset ovat kuin ketkä tahansa suomalaiset lapset, mutta toisaalta heidän maailmaansa kuuluu myös paljon muuta. Uudempien suomalaisten lastenkirjojen kuvituksesta voi helposti löytää monen näköisiä monikulttuurisia hahmoja, mutta tarinan päähenkilöinä heitä löytää vain kourallisen. Suomeen muuttaneista tai adoptoiduista lapsista kerrotaan joissakin lastenkirjoissa, mutta näihin tarinoihin ei kaikilta osin samaistu Suomessa syntynyt suomen kieltä äidinkielenään puhuva lapsi. Miksi on niin tärkeää, että lastenkirjallisuudessa olisi edustettuna kaikenlaisia lapsia perheineen?
Lastenkirjallisuudella on ajateltu olevan monia tehtäviä. Ensinnäkin kirjat kasvattavat lapsen mielikuvitusta, kutsuvat oppimaan, tarjoavat esteettistä mielihyvää sekä tukevat kasvua, kehitystä ja kielen oppimista. Toisaalta kirjallisuus myös sosiaalistaa lapsia yhteiskunnan jäseniksi, kansalaisiksi ja maailmankansalaisiksi. (Rastas 2013a.) Kirjallisuuden voi ajatella antavat lapsille sekä avaimet että ikkunan maailmaan – avaimet maailman ymmärtämiseen ja sen rakentamiseen, toisaalta ikkunan siihen miltä maailma näyttää. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, minkälainen maisema kirjan ikkunasta lapselle avautuu ja minkälaiset avaimet kirjallisuus hänelle ojentaa. Suomalainen lastenkirjallisuus on reagoinut melko hitaasti nykypäivän suomalaisten lasten entistä monikulttuurisempaan, monietnisempään ja ylirajaisempaan todellisuuteen. Lastenkirjallisuus voi kuitenkin omalta osaltaan olla tukemassa lasten keskinäistä tasa-arvoa ja myönteisen minäkuvan rakentumista. On tärkeää nostaa esiin kysymyksiä siitä, miten lastenkirjallisuus esittää suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuutta, löytävätkö kaikki lapset kirjoista ”itsensä näköisiä” lapsia ja miten lastenkirjallisuus kuvaa toisia maita ja kulttuureja. Lapsilukijan kannalta olisi myös tärkeää, että lastenkirjallisuudesta löytyy uusia teemoja, joita yhä useampi suomalainen lapsi pohtii: monikielisyys, siteet muissa maissa asuviin sukulaisiin, juurien etsiminen, kulttuurierojen kanssa eläminen ja arkipäivän rasismi. (Rastas 2013a). Suomalaisissa monikulttuurisuutta käsittelevissä lastenkirjoissa korostuvat jostain syystä adoptiolapsista kertovat kirjat. On tärkeää, että adoptiolapset löytävät lastenkirjallisuudesta itsensä kaltaisia henkilöhahmoja, ja monet muutkin monikulttuuriset lapset voivat varmasti samaistua moniin kirjojen adoptoitujen hahmojen kokemuksiin. Se, että lastenkirjojen maailmassa suurin osa monikulttuurisista tai etnisesti valtaväestöstä poikkeavista hahmoista näyttäisi olevan adoptoituja, antaa kuitenkin todellisuudesta vääristyneen kuvan. Suomalaisiin lastenkirjoihin kaivataankin esimerkiksi tarinoita elämästä ei-valkoisten vanhempien (tai vanhemman) kanssa, sukulaisista muissa maissa sekä Suomessa olevien maahanmuuttajayhteisöjen arkisista asioista. (Rastas 2013b.) Myös monikielisyys on teema, jota suomalaiseen lastenkirjallisuuteen kaivataan lisää. Parhaimmillaan monikielisyyttä esiintuova lastenkirjallisuus saisi yksikieliset lapset herkistymään monikielistä arkea elävien ystäviensä tilanteelle ja monikieliset lapset voisivat löytää kirjojen tarinoista samaistumisen mahdollisuuksia. Lastenkirjallisuudella on siis mahdollisuus tehdä monikulttuurisuuden ohella monikielisyydestä näkyvää, hyväksyttävää ja arkipäiväistä. (Latomaa 2013.) Monikulttuurisuus lastenkirjallisuudessa (tai yhtälailla lastenohjelmissa sekä lasten peleissä ja sovelluksissa) ei ole suinkaan vain monikulttuurisia lapsia varten. Monikulttuurisessa ja monietnisessä Suomessa jokainen lapsi kohtaa ja joutuu käsittelemään asioita, jotka ovat henkilökohtaisia monille monikulttuurisille lapsille. Tarinat esimerkiksi adoptiosta, toiseen maahan muuttamisesta, sodasta, pakolaisuudesta tai rasismista antavat näkökulmia ja keskustelunherättäjiä aiheista, joita kaveripiiri, media ja kasvuympäristö tuovat joka tapauksessa kaikkien lasten tietoisuuteen. (Rastas 2013b.) (Tuuli Shinyella, Duo) Lähteet:
Kaikki artikkelit teoksessa Rastas, Anna (toim.) (2013): Kaikille lapsille. Lastenkirjallisuus liikkuvassa, monikulttuurisessa maailmassa. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki. Kahden kulttuurin perheessä kasvaneiden suomalaisten juuret ovat kahdessa maassa. Vanhempien välittämät muistot, tavat, arvot ja asenteet ovat muodostaneet pohjan identiteetin rakentumiselle, mutta identiteetti ja minuus rakentuvat ennen kaikkea henkilökohtaisten kokemusten varaan. Kahden kulttuurin suomalaiset eivät ole puoliksi sitä ja puoliksi tätä, vaan jokaisella on oma suhteensa vanhempiensa kotimaihin, kulttuureihin ja kokemuksiin. Tässä artikkelissa kerrotaan kaksikulttuuristen nuorten aikuisten ajatuksista kaksikulttuurisuuden merkityksestä aikuisuudessa. Artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy vuonna 2015 järjestettyyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmään kahden kulttuurin suomalaisille nuorille. (Hanna Kinnunen, Duo) Kaksikulttuuristen nuorten aikuisten ajatuksia kaksikulttuurisuuden merkityksestä nykyhetkessä Kaksikulttuurisuuden vaikutus nykyisin - sitä ei erityisemmin ajattele päivittäisessä arjessaan, mutta silti se vaikuttaa elämän osa-alueilla tavalla tai toisella. Aikuiseksi kasvaminen ja siihen liittyvä omasta tiestä päättäminen voi tarkoittaa kahden kulttuurin kasvatille niin jommankumman kulttuuritaustan ja elämänkatsomuksen valitsemista, kummankin sopuisaa rinnakkaiseloa, kuin myös jotain aivan muuta kuin mitä kahden kulttuurin kasvatti on perinyt vanhemmiltaan. Identiteetti ei kuitenkaan koskaan ole valmis, vaan se muuttuu ja rakentuu läpi elämän kokemusten myötä. Moni nuori aikuinen kertookin pohtivansa kuulumiseensa ja kulttuuriperintöönsä liittyviä kysymyksiä edelleen. Samalla monen katse on kääntynyt tulevaisuuteen. Se on ehkä suurin kysymys itselleni tällä hetkellä - miten miellän suhteeni äitini kotimaahan ja kulttuuriin. Kuinka paljon haluan ja kykenen olemaan "sisällä" ja millaisen suhteen haluaisin jatkoa ajatellen sukulaisiini ja äitini kotimaahan kehittää? Minulla ei ole vieläkään näihin kysymyksiin mitään selkeää vastausta. Jos käsitys omasta paikasta ja vanhemmilta saadusta kulttuuriperinnöstä on epäselvä, voi kysymys kulttuuriperinnön välittämisestä tuleville lapsille tuottaa hankaluuksia (Ceginskas 2013, 123). Kysymykset siitä, millaisista palasista oma identiteetti koostuukaan ja miten siirtää palasia omasta kulttuuristaan tulevalle jälkikasvulleen mietityttävätkin monia. Kaikille oman paikan löytäminen suomalaisen valtakulttuurin ja perheen toisen kulttuurin välillä ei aikuisenakaan ole helppoa. Joillekin ongelmia tuovat erityisesti lähiomaisten toiveiden ja arvomaailmojen ristiriidat, toisille taas elämä kulttuurien välissä on hankalaa pikemminkin lähiperheen ulkopuolisten henkilöiden odotusten ja asenteiden vuoksi. Suhteeni kaksikulttuuriseen identiteettiini on nyt kun asiaa tarkemmin mietin aika olematon tällä hetkellä. En tunne paremmin ketään somalialaista oman äitini lisäksi, enkä ole ollut yhteydessä sen puolen serkkuihini. Haluaisin muuttaa asian, mutta osittain minua pelottaa, että minut tuomitaan koska olen länsimaalainen nainen. Niin hassua kuin se onkin. Täällä minut voidaan tuomita vain ihonvärini perusteella. Hankala juttu. Hankala asema. Välillä tuottaa tuskaa löytää kulttuurillista identiteettiään, kun suomalaisuuden käsite ei tunnu vieläkään ylettyvän ruskeaan tyttöön. Joskus vaikeistakin identiteettiin liittyvistä kysymyksistä huolimatta kahden kulttuurin tausta näyttäytyy kuitenkin nuorille aikuisille pääsääntöisesti ylpeyden aiheena: ”En koskaan suostu suomalaisille tai muillekaan häpeilemään somalitaustaani - olen myös siitä kulttuuristani ylpeä, vaikken aina koe kuuluvani siihen täysin.” ”Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia” Nykyhetkessä kaksikulttuurisuuden koetaan näkyvän toisaalta monessakin asiassa, toisaalta monessa taas ei juuri laisinkaan. Usein kaksikulttuuriset nuoret aikuiset kokevat taustansa tulevan esille erityisesti persoonallisuudessaan, maailmankuvassaan ja arvomaailmassaan. Monesti he korostavat kahden kulttuurin perheessä varttumisen kasvattaneen ymmärtämään ja arvostamaan erilaisuutta. Monikulttuurisuuteen, rasismiin ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset ovatkin monen sydäntä lähellä. Kaikki erilaisia, kaikki saman arvoisia. Olen herkemmin kokenut empatiaa ihmisiä kohtaan joilla asiat ovat huonommin kuin minulla, tai jotka ovat normista poikkeavia, ystäväni koostuvat värikkäästä joukosta erilaisia maailmankatsomuksia, seksuaalisia suuntautumisia, feministejä, hippejä, vammaisia. Kaksikulttuurisuus vaikuttaa silleen, että me puhutaan tosi paljon monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttoon liittyvistä debateista ja mietitään näitä asioita. Kaksikulttuurisen taustan mukanaan tuomat kokemukset, kielitaito ja kulttuurientuntemus heijastuvat myös monen kahden kulttuurin kasvatin haaveisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin, kuten opiskelupaikan ja ammatin valintaan. Kahden kulttuurin taustan kerrotaan vaikuttavan myös siihen, missä ja millaisessa ympäristössä tulevaisuudessa haluttaisiin elää. Maailma ja sen moninaisuus tuntuukin houkuttavan kahden kulttuurin kasvatteja. Elämänvalintoihini kaksikulttuurisuus on vaikuttanut niin, että päädyin opiskelemaan sitä alaa, josta viime vuonna valmistuinkin, osittain kaksikulttuurisuuteni myötä. Lisäksi hain opiskelemaan englanninkieliselle linjalle juurikin siksi, koska ryhmä olisi kansainvälinen. (Duo)
Lähteet:
Nykypäivän maahanmuuttokeskustelussa usein unohtuu, että maahan- ja maastamuuttoa on ollut aina, ja sitä kautta myös ihmisten kanssakäymistä yli kulttuuri- ja kielirajojen. Suomalaisten solmimat kahden kulttuurin liitot eivät nekään ole ainoastaan nykypäivän ilmiö, josta yhtenä kiehtovana esimerkkinä ovat niin kutsutut fintiaanit. Suomalaisten siirtolaisten ja intiaanien jälkeläisten elämää Yhdysvalloissa valottaa uusi kirja ”Fintiaanien mailla” (WSOY 2016). Suomesta lähti 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kymmeniä tuhansia siirtolaisia paremman elämän toivossa Pohjois-Amerikkaan. Kaivoksilla ja metsähakkuilla työskennellessä alettiin solmia suhteita niin ikään ahtaalle ajettujen ojibwe-heimon intiaanien kanssa. Suomalaisia ja intiaaneja yhdistivät tiivis luontosuhde ja samankaltainen mielenmaisema. Kirjailija Katja Kettu, toimittaja Maria Seppälä ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi dokumentoivat fintiaanien elämää kolmen vuoden ajan. Selviää mm. että kaikilla kirjassa esiintyvillä fintiaaneilla on kodeissaan saunat ja että nykyään monet fintiaaninuoret ovat kiinnostuneita sekä ojibwien että suomalaisten perinteistä. Kirjan upeat valokuvat kuljettavat näiden kahden kulttuurin kasvattien tarinaa. (Duo) Lähteet: Lähteet:
Miten lapsen identiteetti rakentuu kun vanhemmat tulevat eri maista ja kulttuureista? Tuleeko lapsesta automaattisesti 50% + 50% vai onko kahden kulttuurin lapsi enemmän kuin osiensa summa? Kuinka kulttuurista ja maasta, jossa ei koskaan ole vieraillut, voi tulla osa omaa identiteettiä ja voiko tai täytyykö sen vastata todelisuutta? Muun muassa näitä kysymyksiä miettii Mina Iranta elokuussa ilmestyvässä kirjassaan "Iran. Isoäidin maa". Kirja on matkakertomus omille juurille, maahan, joka on ollut osa itseä jo kauan ennen kun siellä on ensimmäisen kerran vieraillut. Myös Jani Toivolalta ilmestyy syksyllä aiheeseen liittyvä kirja "Musta tulee isona valkoinen". Lisätietoa: Duo vanhempainvalmennusta arvioitiin keväällä 2016 “Minä ja mieheni keskustelimme siitä mikä meille on tärkeää ja mitä puolia kulttuureistamme erityisesti arvostamme. Vanhempainvalmennukseen osallistumisesta on nyt yli viisi vuotta ja olemme yhä kiitollisia (kaksi lasta ja kaksi maata myöhemmin!), että meillä oli mahdollisuus osallistua tällaiseen ohjattuun keskusteluun. Osallistuminen vahvisti meitä perheenä.” Duo on järjestänyt englanninkielistä vanhempainvalmennusta kahden kulttuurin vauvaperheille jo vuodesta 2009 saakka. Valmennukseen on osallistunut vuosien saatossa jo lähes 200 paria ja ainakin yhtä monta kahden kulttuurin vauvaa on sulattanut vanhempiensa sydämet ensimmäisellä parkaisullaan. Onpa osa näistä pienistä kahden kulttuurin suomalaisista ehtinyt aloittamaan jo koulutiensäkin! Duo vanhempainvalmennusta arvioitiin kevään 2016 aikana sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ja arvioida, miten vanhempainvalmennus on vastannut osallistujien tarpeisiin ja millaisia koettuja vaikutuksia valmennuksella on ollut. Arviointitutkimuksen toteuttamisesta vastasi Itä-Suomen yliopistossa hoitotieteen opintoja suorittava terveydenhoitaja Hanna Kamppila yhteistyössä projektipäällikkö Hanna Kinnusen kanssa. Kyselytutkimuksen toteuttamiseen saatiin apua Lastensuojelun Keskusliitolta ja tutkija Petri Pajulta. Englanninkielinen kyselylomake lähetettiin yli kolmelle sadalle valmennukseen osallistuneelle, mutta kuten sähköisissä kyselyissä yleensäkin, vastausprosentti jäi melko alhaiseksi (9,3 %). Lisäksi iso osa vastauksista saatiin paperisella lomakkeella, joka jaettiin helmikuun vanhempainvalmennustapaamiseen osallistuneille pariskunnille tapaamisen lopuksi. Kyselyyn vastaajista 60 % oli naisia ja 40 % miehiä. Vastaajien keski-ikä oli 34,5 vuotta. Suurin osa vastaajista asui Helsingissä. Lisäksi kaksi vastaajaa asui muualla Uudellamaalla, yksi Pohjois-Pohjanmaalla ja yksi ulkomailla. Vastaajista valtaosa oli kotoisin Suomesta (43,8 %) tai muualta EU maista (25 %). Yli puolet vastaajista oli kuitenkin ulkomaalaistaustaisia (56 %), joten englanninkielinen kysely tavoitti hyvin myös suomalaisen puolisona maahan muuttaneet osallistujat. Osallistujat saivat toivomaansa tietoa ja vertaistukea “[Parasta valmennuksessa] oli muiden samassa elämäntilanteessa olevien parien tapaaminen ja ymmärrys siitä, ettemme ole yksin. Muiden ihmisten tarinoiden ja kokemusten kuuleminen.” Lähes kaikki kyselyyn vastanneista olivat osallistuneet Duo vanhempainvalmennustapaamiseen Helsingissä. Vastaajat olivat hyödyntäneet myös Duon vanhempainvalmennusmateriaaleja netissä (teema-artikkeleita, nettiluentovideoita, kotitehtäviä ym.). Tärkeimpinä syinä osallistua Duo valmennukseen vastaajat pitivät halua oppia uusia asioita ja halua tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia sekä kuulla heidän kokemuksiaan. Vastausten perusteella voi todeta odotusten myös toteutuneen, sillä yli 90 % vastanneista oli saanut valmennuksesta uutta tietoa ja 80 % oli tutustunut valmennuksen aikana uusiin ihmisiin. Jälkimmäistä lukua voi pitää varsin korkeana, sillä kaikki kyselyyn vastanneista eivät olleet osallistuneet kasvokkain-tapaamiseen. Vastaajat myös kokivat, että valmennukseen oli helppo osallistua ja että he pystyvät soveltamaan valmennuksessa oppimiaan asioita omaan vanhemmuuteen. Lisäksi vastaajat kertoivat keskustelleensa valmennuksen herättämistä ajatuksista puolisonsa kanssa sekä saaneensa valmennuksesta tukea elämäntilanteeseensa. Duo vanhempainvalmennuksen onnistumisesta kertoo myös se, että lähes kaikki kyselyyn vastanneista suosittelisi valmennusta muille kahden kulttuurin pareille. Tulosten mukaan Duo vanhempainvalmennus on onnistunut vastaamaan kahden kulttuurin parien tiedolliseen ja vertaistuen tarpeeseen. Lisäksi valmennuksella voidaan nähdä olevan positiivisia vaikutuksia parisuhteen hyvinvointiin sekä vanhemmuuteen kahden kulttuurin perheissä. Myös vanhempainvalmennuksen tarjoamat materiaalit on koettu hyödyllisiksi. Lisää mahdollisuuksia tutustumiseen ja kokemusten vaihtoon “Järjestäisin ehdottomasti useamman kuin yhden kasvokkain tapaamisen. Se antaisi osallistujille paremman mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja ystävystyä.” Tulevaisuudessa Duo vanhempainvalmennuksen haasteena on vastata entistä laajemmin kahden kulttuurin parien monitahoisiin tiedon ja tuen tarpeisiin valtakunnallisesti. Valmennusta voi kehittää lisäämällä vertaistapaamisten määrää sekä luomalla osallistujien itseohjautuvien ja vertaisvetoisten jatkotapaamisten toimintamallin. Lisäksi valmennuskokonaisuutta voi täydentää tulevaisuudessa synnytysvalmennukseen ja kaksikielisyyden tukemiseen liittyvillä osuuksilla. Molempia edellä mainittuja osuuksia kokeillaan jo ensi syksynä, joten seuraa tiedotustamme ja tilaa Duo uutiskirje.
(Hanna Kinnunen, Duo) Rasismi ei kosketa pelkästään maahanmuuttajataustaisia tai Suomeen adoptoituja lapsia, vaan rasismi kohdistuu usein myös kahden kulttuurin suomalaisnuoriin ja -lapsiin. Kahden kulttuurin perheiden lapset joutuvat joskus todistamaan myös vanhempiinsa kohdistuvaa rasistista käytöstä. On myös niin, etteivät vain rasistisen käytöksen kohteeksi joutuneet lapset ja nuoret ole rasismin uhreja, vaan rasismi vaikuttaa kielteisesti kaikkien lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvointiin. Tässä artikkelissa ääneen pääsevät Duon teemaryhmään osallistuneet nuoret, joista kaikki olivat kokeneet suoraa ja välillistä rasismia lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy keväällä 2015 järjestettyyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmään kahden kulttuurin suomalaisille nuorille. (Hanna Kinnunen, Duo) ”Olen kokenut tietenkin rasismia.” Moni nuori kahden kulttuurin kasvatti kertoo joutuneensa kohtaamaan rasismia. Heistä useat mainitsevat rasismin itsestään selvyytenä, suomalaiseen arkeen luonnollisesti kuuluvana asiana: ”Olen kokenut tietenkin rasismia (hiekkaneekeri, ählämi, neekeri yms. huutelua).” Kaksikulttuuristen lasten ja nuorten rasismikokemuksissa on kyse paitsi kiusaamisesta ja suorasta vihapuheesta, mutta myös katseista, tahattomista sanoista ja ennakko-oletuksista. Joskus taas kokemukset ovat seurausta periaatteessa hyvää tarkoittavista, mutta kuitenkin erilaiseksi merkitsevistä toiminnoista. Jotkut kertovat myös käänteisen rasismin kokemuksista. Rasististen tekojen ja sanojen takana kerrotaan olleen niin oman kasvuympäristön lapsia ja nuoria kuin myös aikuisia satunnaisista vastaantulijoista viranomaisiin, opettajiin ja jopa omiin sukulaisiin. ”Harvemmin suoraa rasismia, mutta piilorasismia, semmosia alitajuisia heittoja saa välillä kuulla. Ja outoja oletuksia.” Monet kuitenkin myös kertovat säästyneensä rasismilta ja kokeneensa pääsääntöisesti positiivisia asioita. Riippuukin esimerkiksi lapsen ja nuoren asuinpaikkakunnasta ja koulusta, missä määrin hän joutuu kohtaamaan rasismia. Myös tietyt kulttuuri- tai kansallisuusyhdistelmät tuntuvat olevan Suomessa hyväksytympiä kuin toiset (Harinen & Ronkainen 2003, 314). Erilaisissa kokemuksissa voi osaltaan olla kyse siitäkin, että yksilöt käsittelevät kokemuksiaan eri tavoin. Toiselle merkityksetön lausahdus saattaa satuttaa toista syvästi. ”Mä säästyin yläasteella aikalailla kaikelta rasismilta, koska koulussamme iso osa ns. suosituista oli osittain maahanmuuttajataustaisia." Kahden kulttuurin kasvatit voivat joutua rasismin ja ennakkoluulojen uhreiksi myös välillisesti esimerkiksi kavereihin, vanhempiin tai vanhemman kotimaasta lähtöisin oleviin henkilöihin kohdistuvan rasismin kautta. Esimerkiksi se, että joutuu todistamaan vanhempaansa kohdistuvaa rasismia, on lapselle ja nuorelle kipeä kokemus, joka jättää syvät arvet. Yhtä tuskallista on joutua vakuuttamaan, että oma vanhempi on kunnollinen työssäkäyvä kansalainen, eikä sosiaalitoimiston asiakas tai ”tietyn ammattiryhmän edustaja”. Myös se loukkaa ja tekee varovaiseksi, jos joutuu alituiseen oikomaan vanhemman kulttuuriin liittyviä ennakkoluuloja ja oletuksia. ”Kun olen ollut julkisissa liikennevälineissä äidin kanssa olen pelännyt äitini puolesta. Teininä tunsin tarvetta suojella äitiä busseissa, "hei mä oon tän hunnutetun naisen tytär, se on ihan normaali hyvä ihminen" mietin päässäni katsellen hermostuneena ympärilleni oliko joku humalassa tai katseliko meitä vihaisen näköisenä.” Kahden kulttuurin kasvattien kertomuksissa rasismikokemukset sijoittuvat erityisesti lapsuuteen ja nuoruuteen. Vaikka moni toteaakin kääntäneensä kokemuksensa voimavaroikseen viimeistään aikuisuudessa (Rastas 2007), jättää lapsuudessa ja nuoruudessa koettu rasismi silti läpi elämän vaikuttavat jäljet (Perho & Godoy 2009, 132). Toiseuden ja ulkopuolisuuden tunteet kuuluvat edelleen liian monen lapsen ja nuoren elämään, ja siihen voi jokainen osaltaan vaikuttaa. Kuka on suomalainen? Kuka saa olla suomalainen? Saako olla muutakin kuin suomalainen? (Duo) Lähteet:
Artikkelisarjan aiemmin julkaistut osat: Kaksikielisyys on parhaimmillaan elämäntapa, ei vain taito puhua ja ymmärtää kahta eri kieltä. Kaksikielisyys takaa kahden kulttuurin lapselle mahdollisuuden muodostaa yhteys juuriinsa sekä rakentaa vahva suhde molempiin vanhempiinsa, isovanhempiinsa ja muihin sukulaisiin. Kaksikieliseksi ei kuitenkaan kasveta automaattisesti. Vanhempien periaate "minä puhun lapselle omaa kieltäni ja sinä omaasi" ei valitettavasti aina takaa sitä, että lapsi kiinnostuisi molemmista kielistä ja alkaisi lopulta aktiivisesti käyttämään molempia. Joskus käy myös niin , ettei toinen vanhemmista syystä tai toisesta halua tai pysty siirtämään omaa kieltään lapselleen. Duon teemaryhmän osallistujat kertoivat avoimesti siitä, miltä tuntuu kun ei osaa toista äidinkieltään (isän kieltä tai äidin kieltä). Toisen kielen osaamattomuutta kuvattiin kuuroutena, mykkyyteenä, ulkopuolisuuden tunteena ja muurin takana olemisena. Toista kieltä olisi haluttu osata, jotta ymmärrettäisiin paremmin vähemmistökieltä puhuvaa vanhempaa ja hänen kulttuuriaan. Kaksikielisyys onkin yksi parhaimmista lahjoista, jonka kahden kulttuurin vanhemmat voivat antaa, eikä lapsi tule koskaan syyttämään vanhempiaan kielitaitonsa rikkaudesta. Mutta sitä, että vanhemmat panostivat vain yhteen kieleen, saattaa aikuinen kahden kulttuurin suomalainen joskus harmitella. Tämä artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy Duon keväällä 2015 järjestämään nettiteemaryhmään (lisätietoa ryhmästä). (Hanna Kinnunen) ”Minusta tuntuu kuin olisin kuuro ja mykkä, tuntuu kuin osa minusta olisi sellaisen muurin takana.” Kahden kulttuurin perheissä vanhemmat puhuvat usein äidinkielinään eri kieliä. Kaksikieliseksi kasvanut lapsi hallitsee molempien vanhempiensa äidinkielet ja voi täten kommunikoida täysipainoisesti kaikkien läheistensä kanssa. Lapsi ei kuitenkaan voi tehdä päätöstä kaksikielisyydestä itse, kuten eräs kahden kulttuurin perheessä varttunut toteaa: ”Kiinnostus kielen osaamiseen on ollut aina, meille ei vain suostuttu opettamaan sitä.” Se, mitä kieltä vanhemmat ovat käyttäneet lastensa kanssa, vaihteleekin nuorta aikuisuuttaan elävien kahden kulttuurin kasvattien kertomuksissa paljon. Useinkaan sillä, että perheessä ei ole puhuttu molempien vanhempien äidinkieltä, ei periaatteessa koeta olleen merkitystä perheen vuorovaikutuksessa: ”Oon pystynyt kuitenkin kommunikoimaan hyvin isäni kanssa koska hän puhuu hyvin suomea. Tai ei välttämättä aina kieliopillisesti oikein mutta koskaan ei oo ollu vaikeuksia ymmärtää.” Toisaalta samat nuoret kertovat kuitenkin usein myös siitä, että suhteesta tuntuu silti jäävän puuttumaan jotain: ”Haluaisin hallita kielen enemmänkin ymmärtääkseni äitini kulttuuria paremmin, että voisin ottaa äitiin yhteyden eritavalla.” Kahden kulttuurin kasvattien kokemuksessa kieli ja kulttuuri sitoutuvatkin toisiinsa voimakkaasti. ”Minusta tuntuu kuin olisin kuuro ja mykkä, tuntuu kuin osa minusta olisi sellaisen muurin takana. Ymmärrys toisesta kulttuurista on mielestäni vahvasti kielessä ja sen sydämessä ovat sananlaskut, laulut, vitsit...” Moni vanhempansa kieltä taitamaton kertoo ongelmista, joita yhteisen kielen puuttuminen on tuonut vuorovaikutukseen isovanhempien ja muiden sukulaisten kanssa. Kolmannen kielen, kuten englannin käyttämisen kyllä kerrotaan helpottaneen tilannetta, mutta sen ei kuitenkaan koeta kokonaan poistaneen epävarmuuden ja ulkopuolisuuden tuntemuksia. ”Perheessämme puhutaan suomea, somalialaisten serkkujen kanssa englantia/ruotsia. Ei ole aiheuttanut hankaluuksia, mutta tietynlaista "ulkopuolisuuden" tunnetta sosiaalisissa tilanteissa. Tuntuu etten aina tiedä miten on oikea tapa olla ja käyttäytyä.” Monelle varttuvalle kahden kulttuurin kasvatille se, että ei ole saanut mahdollisuutta oppia vanhempansa äidinkieltä, on aiheuttanut myös identiteettiin liittyviä kriisejä ja häpeän tunteita. Kielen hallinnan puute onkin merkinnyt monelle itseään etsivälle nuorelle tunnetta paitsi vanhemman kulttuurin menetyksestä, mutta myös siitä, ettei tule muiden silmissä nähdyksi täysivaltaisena kulttuurisen yhteisön jäsenenä. ”Minulle on käynyt myös entisessä työpaikassani kiusallisesti: eräs työkaverini oli käynyt äitini kotimaassa vierailulla. Kuultuaan kahvipöydässä, että äitini oli sieltä kotoisin, hän innostui ja rupesi siitä lähtien töissä aina puhumaan minulle silloin tällöin joitakin lauseita ja fraaseja, joita oli matkansa aikana opetellut. Minua rupesi todella paljon hävettämään se fakta, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä hän minulle puhui. Ikäänkuin olisi automaattisesti äitini kielen ja kulttuurin taitaja, että se on taustalla oletusarvona. Että on eriskummallista, jos en osaakaan puhua äitini kieltä. Siinä rupeaa kysymään itseltään: "Kuuluisiko minun osata puhua äitini kieltä paremmin? Miksi osaan sitä niin vähän ja joku vieras suomalainen osaa sitä paljon paremmin?"” On selvää, etteivät kaksikielisyyteen liittyvät kysymykset nouse samalla tavalla tärkeiksi kaikille kahden kulttuurin perheissä varttuville: veljeni ei osaa puhua äitini kieltä myöskään, enkä usko, että häntä edes kiinnostaa opetella. Tätä artikkelia varten läpikäytyjen kaksikulttuuristen nuorten kokemukset kertovat kuitenkin vahvasti siitä, kuinka tärkeä merkitys molempien vanhempien äidinkielten hallitsemisella nuoren identiteetin rakentumisessa ja oman paikan löytymisessä usein on. Mahdollisuutta molempien vanhempien äidinkielen oppimiseen ei voikaan liikaa korostaa.
(Duo) Artikkelisarjan aiemmin julkaistut osat: Kun kasvaa kahden kulttuurin keskellä, samaistuuko automaattisesti molempiin tai jompaan kumpaan? Tunteeko kuuluvansa joukkoon tai annetaanko lupa kuulua siihen, jos etninen ulkonäkö ei vastaa sitä mitä "tavalliselta suomalaiselta" on totuttu odottamaan? Miten kahden kulttuurin nuoret luovivat ympäristön asettamien odotusten ja ennakkoluulojen ristiaallokossa? Tämä artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy Duon keväällä 2015 järjestämään nettiteemaryhmään (lisätietoa ryhmästä). Artikkelissa kerrotaan nuorten samanlaisuuden ja erilaisuuden kokemuksista, ja siitä, miten nuorten monimuotoinen kulttuuritausta on vaikuttanut heidän ja heidän sisarustensa identiteetin rakentumiseen. (Hanna Kinnunen) ”Hyvin paljolti teininä sitä tunsi tuskaa siitä ettei kuulu joukkoon.” Erilaisuus ja samanlaisuus ovat teemoja, jotka toistuvat usein kahden kulttuurin kasvattien muistoissa. Sinänsä näissä kysymyksissä ei ole mitään yllättävää, rakentuuhan identiteetti vertailemalla. Jo pieni lapsi vertaa itseään vanhempiinsa ja muihin lähellä oleviin ihmisiin oppien samalla samankaltaisuudesta, erilaisuudesta ja omasta identiteetistään. Erilaisuuden ja samanlaisuuden kysymykset ovat kuitenkin monelle kahden kulttuurin kasvatille hankalia, sillä ne piirtävät esiin oman minäkuvan ja muiden ajattelutapojen ristiriidan: kahden kulttuurin kasvatti saattaa tuntea itsensä aivan samanlaiseksi kuin muut, mutta hänen ympärillään olevat eivät koe häntä itsensä kaltaiseksi. Tilanne voi olla myös toisinpäin: kahden kulttuurin kasvatti kokee olevansa erilainen kuin muut, mutta muut näkevät hänet samanlaisena kuin he itse ovat. (Weckström 2011, 82.) Omien havaintojen ja päätelmien lisäksi muiden palautteella onkin merkitystä kahden kulttuurin kasvatin kokemusten muotoutumisessa ja identiteetin kehityksessä. ”Ulkopuolisten kommentit koulun alettua saivat minut ensimmäistä kertaa huomaamaan oman ulkonäköni negatiivisessa valossa.” "Ihmettelin kyllä aina kun usein ihmiset kommentoivat miten ihanaa se on kun olen suklaanvärinen. Se mihin joutui havahtumaan oli se miten ihmiset siihen suhtautuivat. Oli se sitten positiivista tai negatiivista se silti tuntui herättävän ihmisissä jotain reaktioita. " Moni kahden kulttuurin kasvatti kertoo, ettei muista lapsuudessa ajatelleensa itseään tai perhettään mitenkään erilaiseksi. Lapsuuden kokemukset erilaisuudesta liittyvätkin enemmän tilanteisiin, joissa perheen ulkopuoliset henkilöt ovat sanoillaan tai toiminnallaan tuoneet esille, että kahden kulttuurin kasvatissa tai hänen perhetaustassaan olisi jotain erilaista, outoa tai jopa epäilyttävää. Monen varhaislapsuuden muistoihin kuuluukin oman ulkonäön herättämä huomio: Jotkut muistavat myös tilanteita, joissa esimerkiksi leikkeihin mukaan ottamisen tai niistä ulossulkemisen taustalla ovat olleet aikuisten käsitykset ja oletukset kahden kulttuurin kasvatin erilaisuudesta. Monet kuitenkin kertovat heränneensä kaksikulttuurisuuteensa ja ”erilaisuuteensa” vasta koulussa esimerkiksi uskonnonopetukseen liittyneiden erityisjärjestelyiden ja muiden oppilaiden kommenttien kautta. Vaikka usein muistot näistä ensimmäisistä erilaisuuden kokemuksista ovatkin myönteisiä, niin yhtä lailla moni kertoo nimensä tai ihonvärinsä kääntyneen kouluympäristössä syrjinnän ja kiusaamisen perusteiksi. Myös opettajien kommentit muistetaan – sekä hyvässä että pahassa. Monesti opettajien toiminnalla ja asenteilla koetaankin olleen huomattava merkitys siinä, miten erilaisuus kunkin kouluyhteisössä miellettiin (Talib & Lipponen 2008, 142). "Ulkopuolisten kommentit koulun alettua saivat minut ensimmäistä kertaa huomaamaan oman ulkonäköni negatiivisessa valossa. Tämä tuntuu erittäin hämmentävältä ja kiusalliselta, etenkin jos ei itse koe olevansa sillä tavalla "erityinen" kuin mitä muut tuntuvat noteeraavan. " ”Mistä olet kotoisin?” Vaikka kaksikulttuurinen lapsi tai nuori tuntisikin itsensä hyvin tavalliseksi suomalaiseksi, silti muut ihmiset kohtaavat hänet usein turistina, maahanmuuttajana tai adoptiolapsena. Esimerkiksi taustaan ja suomen kielen taitoon liittyvät kysymykset ovatkin monelle hyvin tuttuja niin virallisemmista kuin epävirallisemmista yhteyksistä. Siitä huolimatta, että moni kertoo suhtautuvansa näihin tilanteisiin ymmärtäväisesti, erityisesti teini-ikäiselle paikkaansa etsivälle kahden kulttuurin kasvatille toiseuden oletuksia sisältävät kohtaamiset ovat usein merkittäviä erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteen tuottajia. "Tykkään itse enemmän ajatella että olen jollain tapaa täysin suomalainen ja sen lisäksi myös somalialainen. (hahaha tiiän kyllä että oon ihmistyyppiä joka haluaa vähän kaiken :'D) Siksi kurjalta tuntuikin, että jouduin esimerkiksi lukiossa suomenkielen testiin, vaikka laitoin koululle viestiä että olen aina ollut normaalissa äikässä kiitettävillä arvosanoilla, elänyt koko elämäni Suomessa ja en edes puhu somaliaa. Kaikesta huolimatta mun oli pakko mennä suomen kielen testiin koska isäni on Somaliasta ja mulla ei ole suomalaista nimeä. Toki tiedän, että siinä ajateltiin mun parasta." ”Ehkä se oma erilaisuus näkyy siinä, että koen että jossain asioissa esimerkiksi kaverini eivät kykene ymmärtämään” Vaikka kaksikulttuuristen lasten ja nuorten kertomuksissa erilaisuus onkin usein muiden ihmisten tulkintalinssien tuottamaa, voi erilaisuuden tunne kummuta myös kahden kulttuurin kasvatin omasta kokemuksesta. Monet asiat voivat saada nuoren tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi tai vääränlaiseksi. Nuori esimerkiksi tarvitsee itseluottamusta vahvistavia roolimalleja, joihin samastua. Niiden puute taas tuottaa kokemusta erilaisuudesta, ja vaikeuttaa identiteetin rakentamista. Hankalaksi tilanteen tekeekin se, että suomalaisessa kulttuurisessa kuvastossa ei juurikaan ole myönteisiä esikuvia kahden kulttuurin kasvateille. Nuorelle on myös tärkeää tuntea tulevansa ymmärretyksi. Aina vanhemmat tai ystävät eivät kuitenkaan pysty tavoittamaan sitä, miltä kahden kulttuurin kasvatista tuntuu. Monesti kaksikulttuuristen nuorten erilaisuuden kokemukset liittyvätkin niihin kysymyksiin ja haasteisiin, joita he joutuvat kohtaamaan arjessaan, mutta jotka ovat vieraita heidän yhden kulttuurin perheissä kasvaneille läheisilleen. Näistä erilaisuuden tuntemuksista johtuen monet kertovat kaivanneensa mahdollisuutta vaihtaa ajatuksia samankaltaisia kokemuksia jakavien nuorten kanssa. "Ehkä se oma erilaisuus näkyy siinä, että koen että jossain asioissa esimerkiksi kaverini eivät kykene ymmärtämään. Kaikki parhaat kaverini ovat oikeestaan kokonaan suomalaisia ja tuntuu etten pysty aina selittämään kaikkia juttuja. Tai en nyt osaa jotenkin antaa mitään hyviä konkreettisia esimerkkejä mutta sellasia ehkä ihan pieniä juttuja jotka saattaa mietityttää, muttei muut kykene välttämättä ymmärtämään. " Kuten tähänkin lukuun kootuista kahden kulttuurin kasvattien kokemuksista on helppo havaita, voivat erilaisuuden ja erilaisena kohdelluksi tulemisen kokemukset olla raskaita kasvavalle lapselle ja nuorelle. Aina ja kaikille erilaisuus ei kuitenkaan ole vain huono asia, vaan se voi olla myös mukavaa. Se voi myös olla asia, jota kahden kulttuurin kasvatti haluaa vahvistaa. "Tykkäsin saada huomiota ja siitä että erotuin välillä joukosta. " (Duo)
|
kirjastoKirjasto-sivuilta löydät artikkeleita, juttuja, vinkkejä ja oppaita sekä tutkimustietoa kahden kulttuurin perheitä lähellä olevista aiheista
kategoriat
All
|