​Suomen kielen opettaja Hanna Nikkasella on kahdentoista vuoden kokemus Familian suomen kielen kursseilla ja kotoutumiskoulutuksissa opettamisesta sekä omakohtaista kokemusta parisuhteesta, jossa toinen vasta opettelee suomen kieltä. Työssään hän on nähnyt paljon suomalaisten ulkomailta muuttaneita puolisoita, jotka hyötyisivät suomen kieltä osaavan puolisonsa tuesta, jos he vain sitä saisivat. Hän kuitenkin ymmärtää myös suomenkielisten puolisoiden turhautumisen. Kysyimme Hannalta, mistä oikein kiikastaa, ja miten suomalaiset puolisot voisivat tukea suomen kieltä vasta opettelevan kumppaninsa edistymistä.

​Hannan mukaan kielen oppii paljon nopeammin, jos sitä pääsee kotona käyttämään esimerkiksi suomalaisen puolison kanssa. Välillä hän kuitenkin törmää suomalaisten puolisoiden asenteisiin. ”He voivat kokea, ettei tämä minun hommani ole, ja että kurssilla se kieli pitäisi oppia.” Jos kieltä opiskellaan kurssilla muutama tunti päivässä, on selvää, ettei siinä ajassa ehdi päästä alkeita pidemmälle. Sisälle yhteiskuntaan ja työn syrjään voi päästä kuitenkin nopeastikin, jos kieltä pääsee harjoittelemaan kurssilla opiskelun lisäksi ihan käytännössä. Kaikilla tällaista etua ei kotona ole, ja usein on vaikeaa löytää suomenkielisiä keskustelukumppaneita muualta.
 
Miksi sitten kielen opettelua puolison kanssa ei hyödynnetä enemmän? Jokainen, joka on tutustunut uuteen ihmiseen jollain tietyllä kielellä, tietää miten vaikeaa on muuttaa yhteistä kieltä. Monella pariskunnalla esimerkiksi englanti on se yhteinen vahva kieli. Jos vaihdetaan vaikkapa suomeen, jota toinen puhuu äidinkielenään ja toinen vasta opettelee, toinen osapuoli nousee väkisinkin vahvempaan asemaan. Kyse on pitkälti tottumuksesta ja yhteisestä sopimuksesta. ”Suhteessa jokin muuttuu, kun kieli vaihtuu” Hanna pohtii.
 
Toinen syy on yleinen harhakäsitys, että kieli pitäisi vaihtaa saman tien kokonaan. ”Eihän sen näin tarvitse olla, suomen kieltä voi ihan hyvin alkaa pikkuhiljaa ujuttamaan sinne totutun kielen sekaan”, Hanna opastaa. ”Vähävähältä fraaseja ja sanoja. Ei heti tarvitse alkaa käydä maailmoja syleileviä filosofisia keskusteluja suomeksi, koska toisen kielitaito ei vielä riitä sellaiseen. Se voi kuitenkin hyvin riittää kauppalistan tekemiseen tai illan suunnitelmista sopimiseen. Ja jos kerta kaikkiaan tulee tilanne, ettei suomella pärjätä, niin ei sitä tarvitse väkisin yrittää. Sitten voidaan palata siihen kieleen, mitä on totuttu käyttämään.”
 
Kynnystä ei siis kannata nostaa liian korkealle, ja ajatella, että siirrymme puhumaan suomea sitten, kun kielitaito on kurssilla otettu haltuun. Uutta kieltä kannattaa harjoitella silloin kun kummallakin on hyvä mieli ja hetki on sopiva. Kenenkään etua ei palvele se, että hampaat irvessä yritetään pärjätä suomella, vaikka kiukuttaa kovasti ja riitakin alkaa olla jo käsillä. ”Koskaan ei muuten pitäisi riidellä suomeksi, koska silloin toinen on ainakin paljon vahvemmassa asemassa”, Hanna muistuttaa.
​
Miten puolisona sitten voisi tukea uutta kieltä opettelevaa kumppaniaan? On tärkeää tiedostaa, että kielen oppiminen on aikaa vievä prosessi, joka vie jokaisella yksilöllisen ajan. Jotkut oppivat nopeasti, ja toiset eivät opi kieltä kunnolla koskaan. Kyse on vuosista, kun puhutaan sellaisen kielitaidon saavuttamisesta, jossa äidinkielisen puhujan ei tarvitse mukauttaa omaa puhettaan, vaan hän voi puhua tavallisella nopeudella ja käyttää kaikkia ilmaisuja miettimättä, ymmärtääkö toinen niitä. Tässä tarvitaan kärsivällisyyttä ja huomion kiinnittämistä myös omaan puhetapaan.

Huojentava tieto suomalaisille puolisoille on, että heidän ei edes tarvitse tietää verbityypeistä, partitiiveista ja astevaihteluista, joista kurssilla puhutaan, vaan opettajalta voi kysyä niihin liittyviä kysymyksiä. Yhtä lailla tärkeä on ottaa haltuun puhekieli, johon opiskelija kurssin ulkopuolella väistämättä törmää. Nämä kaksi erilaista puolta tukevat toisiaan kokonaisvaltaisessa kielen oppimisessa, eikä kumpaakaan pidä vähätellä.
 
Hanna muistuttaa, että suomalainen puoliso on tärkeä voimavara kielen oppimisessa muutenkin kuin keskustelukumppanina. Yhteiskuntaan ja kulttuuriin pääsee paljon helpommin sisään suomalaisen puolison kautta, jolla yleensä on tuttavapiiriä ja sukua. Tällöin tutuksi tulevat sellaisetkin asiat joihin ilman mitään suomalaisia kontakteja ei törmäisi. Suomalaisesta puolisosta on siis apua muutenkin, vaikka kielen opiskelu yhdessä osoittautuisikin haastavaksi. ”Sitä joutuu pakostakin sinne karjalanpiirakoiden maailmaan”, Hanna naurahtaa.
 
Tässä vielä ne tärkeimmät vinkit:

• Kielen puhumisessa ja käyttämisessä ei tarvitse olla niin ehdoton. Puhukaa suomea juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu ja mihin toinen pystyy. Pikkuhiljaa vähän lisää ja lisää.
• Suomalainen puoliso voi yrittää kuvitella itseään puolisonsa asemaan tämän kotimaassa ja miettiä, miten itse toivoisi, että puoliso voisi auttaa kielen omaksumisessa, jos osat olisivat toisin päin.
• Vasta-alkaja ei tunnista vielä kielen eri tyylejä. Ilmaisut ja sanat, jotka sopivat äidinkielenään suomea puhuvan suuhun, voivat kuulostaa erikoiselta, karskilta tai hassulta vasta kieltä opettelevan puhetapaan. Hurjimpana esimerkkinä kirosanat!
• Suhtautukaa kieleen rennosti. Kielen oppimisesta ei kannata tehdä työlästä ja vaativaa projektia, jossa ollaan jaksamisen äärirajoilla, vaan keskittyä niihin mahdollisuuksiin, joita arjessa tulee luontevasti vastaan.
• Jokainen pari on omanlaisensa, joten kukin voi omaksua sen itselleen ominaisimman tavan oppia yhdessä uutta kieltä. Tärkeintä on, että jaksaa yrittää.

 
(Mina Iranta, suunnittelija, Familia ry)

Lisää aiheesta:

• ​Selkokeskuksen 10 vinkkiä selkokielen puhumiseen
• Familian suomen kielen kurssit suomalaisten puolisoille

​​Kaksikulttuurinen Suomi 100 – katsaus kahden kulttuurin suomalaisuuteen ja Familian Duo-toimintaan raportissa luodaan katsaus Familian Duo-hankkeiden (2008–2012 ja 2013–2016) toimintaan sekä vuoden 2017 alussa alkaneeseen Familian pysyvään Duo-toimintaan.

Lyhyistä artikkeleista koostuvassa raportissa valotetaan Duo-toiminnan eri puolia – vertaisuutta, vapaaehtoisuutta, vanhempainvalmennusta ja vaikuttamista – sekä kerrotaan siitä, keitä kahden kulttuurin perheet ja suomalaiset oikein ovat.  Raportti julkaistiin ​YK:n kansainvälisenä perheiden päivänä 15.5.2017 Kaksikulttuurinen Suomi 100 -seminaarin yhteydessä (lue lisää seminaarista alempana).

(Hanna Kinnunen, viestintäsuunnittelija, Familia ry)

Suomen täyttäessä sata vuotta on tärkeätä sanoa ääneen se, että Suomi on aina ollut, ja tulee aina olemaan kansainvälinen ja monikulttuurinen. Kansainvälisenä perheiden päivänä 15.5. Familian Kaksikulttuurinen Suomi 100 -seminaari kokosi asiantuntijoita ja vaikuttajia keskustelemaan kansainvälistyvästä Suomesta kahden kulttuurin perheiden näkökulmasta. Perheiden hyvinvointi, ja se miten kasvatamme lapsemme nyt, vaikuttaa siihen, miten erilaiset ihmiset ja monikulttuurisuus kohdataan Suomessa tulevaisuudessa, ja siihen, miten suomalaisuus määritellään.

​​Kahden kulttuurin perheistä puhuminen on tärkeää: seminaarin puhujat ja osallistujat nostivat esiin omia kokemuksiaan, lastensa kokemuksia, tai läheistensä kertomuksia siitä, millaista Suomessa on elää kaksikulttuurisena. Joukossa oli hauskoja kertomuksia siitä, miten eri kulttuuritaustat voivat aiheuttaa huvittavia väärinymmärryksiä, mutta myös kertomuksia vaikeista tilanteista, joissa kukaan ei noussut puolustamaan rasismilta tai syrjinnältä. Hauskat - tai sydäntä särkevät - anekdootit siitä miten erilaisuus ja moninaisuus kohdataan kertovat kahden kulttuurin perheiden arjesta.

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus näkyvät Suomessa erityisesti perheissä, joista jokainen on sekoitus erilaisia kulttuureita, tapoja, arvoja ja valintoja, riippumatta siitä ovatko perheen jäsenet syntyneet alun perin eri puolilla Suomea vai maapalloa.

Nasima Razmyar korosti puheenvuorossaan sitä, että siinä missä suomalainen katukuva alkaa jo olla arkisen monikulttuurinen, työpaikoilla, politiikassa ja yhteiskunnan rakenteissa kansainvälisyys ei vielä näy. Razmyar nosti tärkeänä asiana esiin myös sen, että yhteistä työtä vaaditaan, jotta kaikilla olisi yhteisessä Suomessamme turvallinen ja osallinen olo.

​Se, miten asioista puhutaan, edistää turvallisuuden ja osallisuuden tunnetta. Monimuotoiset perheet -verkoston projektipäällikkö Anna Moring puhui hienosti siitä, että kulttuurierot eivät sinänsä ole este ymmärrykselle, vaan että väärinkäsitykset kumpuavat pikemminkin epäonnistuneesta kommunikaatiosta. Sellainen asia, josta ei uskalleta kysyä, jää helposti hallitsemaan keskustelun ilmapiiriä kuin huoneessa seisova valkoinen elefantti, josta kukaan ei kuitenkaan puhu. Kaikki tietävät, että elefantti on olemassa, mutta kukaan ei uskalla mainita siitä. Se, että asiat nostetaan rohkeasti, mutta toisen näkökulmia arvostaen esille, puhdistaa ilmapiiriä ja voi parhaimmillaan edistää luottamuksen syntymistä. Moring korosti sitä, kuinka tärkeää on, että asioista voidaan puhua: keskustelussa jossa molemmat osapuolet ovat avoimia ja kunnioittavat toisiaan keskustelijat osaavat kyllä tunnistaa sen, onko puhujan tarkoitus hyvä vai pahansuopa.