Perheleirit Lasten Kesä ry:n kanssa
Viikonloppuleirit järjestetään Hauhon Lomakeskuksessa yhteistyössä Lasten Kesä ry:n kanssa. Lasten Kesällä on kymmenien vuosien kokemus lasten ja perheiden leiritoiminnan järjestämisestä. Leireillä vietetään aikaa yhdessä niin oman perheen kesken kuin muidenkin perheiden kanssa, touhuten perinteisiä leiri-puuhia.
Leireillä on paikalla täysi-ikäisiä, kokeneita Lasten Kesä ry:n leiriohjaajia huolehtimassa ohjelmasta ja viihtymisestä. Familia järjestää viikonlopun aikana ohjelmaa vanhemmille, vertaishetkiä tai luennon vanhemuuteen ja lasten kasvatukseen liittyen kaksikulttuurisessa perheessä. Lasten Kesä ry on vastuussa leireille ilmoittautumisista, laskuttamisesta, ylläpidosta sekä lasten leiri-ohjelmasta. Aikuisten ohjelman aikana leiriohjaajat huolehtivat lapsista ja vanhemmat voivat keskittyä rauhassa keskusteluihin. |
|
lasten ja nuorten syysleiri Hauholla
Lasten ja nuorten syysleiri 7-14-vuotiaille
Kuljetuksista on lisämaksu, mutta Hämeenlinnan rautatieasemalta on joukkoliikennettä Hauhon lomakeskukseen ja takaisin. Leirillä on mukana työntekijä ja leirivapaaehtoinen Familiasta. Ilmoittaudu tästä |
Hauhon Lomakeskus (Akkimaa, Akkis) on rakennettu vuonna 1984 ja on Suomen ensimmäinen lasten leiritoimintaa varten suunniteltu leirikeskus. Vuosien mittaan rakennuksia on tullut lisää ja tiloja on peruskorjattu. Päärakennuksestamme löytyy leirikeskuksen sydän, ruokala. Ruokalalta avautuu näkymä Akkijärvelle ja kesäaikaan luonnon vihreyteen. Rakennuksessa on lisäksi keittiö ja pesulatilat sekä Lasten Kesän leirivarastoja ja muita leiritiloja.
”Ohjaajatalolta” löytyy kolmetoista 2hh ja kaksi 1 hh. Viihtyisän keskushuoneen lisäksi rakennuksesta löytyy neljä erillistä wc:tä ja kaksi suihkutilaa, pieni keittiönurkkaus jääkaappeineen sekä osittain katettu terassi. Ohjaajatalo soveltuu parhaiten aikuisryhmien majoitukseen. Monitoimitilamme Huvari palvelee niin diskona, kokoustilana, tanssitreeneissä tai vain oleskelussa. Huvarista löytyy tuolit ja pöydät noin kolmellekymmenelle, tarvittaessa isommallekin porukalle. Huvarin parvella voi järjestää erillistä toimintaa pienemmällä porukalla, silti samassa tilassa. Parvi on mukava myös ryhmätyötilana. Liikuntahalli Sälärissä voi pelailla erilaisia sisäpelejä tai -leikkejä. Salissa mahtuu mukavasti touhuamaan reilu kolmisenkymmentä henkilöä.Saunamme löytyy luonnollisesti rannan läheltä. Saunarakennuksesta löytyvät löylyhuoneen lisäksi suihkutila, kaksi pukuhuonetta, wc ja takkahuone. Saunan kuistilta avautuu näkymä rauhalliselle Akkijärvelle. Uimaranta on hiekkapohjainen ja aivan rannassa on pienille lapsille soveltuvaa matalaa peuhausrantaa. Laiturin päässä vettä on riittävästi myös uimahyppyjä varten. Rannasta löytyy myös nuotiopaikkamme, joka on toiminnassa myös talviaikaan. Makkaran- tai letunpaisto pimeässä syysillassa on elämys niin lapsille kuin aikuisille. |