|
Hallituksen esitys tuo merkittäviä muutoksia pysyvän oleskeluluvan myöntämiseen. Oleskeluaikavaatimus nousee neljästä kuuteen vuoteen, ja pysyvän luvan saaminen edellyttää nykyistä tiukempaa kielitaitoa sekä kahden vuoden työhistoriaa. Nopeampi, neljän vuoden oleskeluun perustuva reitti olisi mahdollinen vain, jos hakija täyttää lisävaatimuksia, kuten 40 000 euron vuositulot, Suomessa tunnustetun korkeakoulututkinnon tai erityisen hyvän suomen tai ruotsin kielen taidon yhdistettynä riittävään työhistoriaan.
Familian lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi kansalaisuuslain muuttamisesta17/1/2025
Millaisia näkemyksiä teillä on selvitetyn henkilöllisyyden muutosten osalta?
Kahden kulttuurin perheiden järjestö Familia ry katsoo, että kansalaisuutta hakevan henkilön henkilöllisyyden selvittämisvelvollisuus on nykyisellään riittävän kattava eikä sitä ole tarpeen tiukentaa. Political leaders must take responsibility for the normalization of racism and hate speech. Decision-makers, especially front-line politicians, hold significant responsibility for the language used and the behavior permitted in public discourse. By allowing racist speech, they imply it is acceptable. Mere apologies or expressions of regret are not enough. Flirting with racism must stop, and there must be genuine zero tolerance through concrete actions and meaningful interventions.
Poliittisten johtohahmojen on otettava vastuu rasismin ja vihapuheen normalisoinnista. Päättäjillä, erityisesti eturivin poliitikoilla, on suuri vastuu siitä, millaista kieltä käytetään ja millaista käytöstä sallitaan. Sallimalla rasistista puhetta, päättäjät siunaavat sen, mikä on sopivaa kirjoittelua myös muilta. Pelkät pahoittelut ja anteeksipyynnöt eivät riitä. Rasismilla flirttailun on loputtava ja sille on oltava todellinen nollatoleranssi tekojen ja aidon puuttumisen kautta.
1. Ehdotus uhkaa vähemmistöryhmiin kuuluvien lasten koulutustuloksia.
Lukuisat tutkimukset osoittavat, että vahvat kaksikieliset ohjelmat vähemmistökielten puhujille johtavat parempiin akateemisiin ja sosiaalisiin tuloksiin. Ehdotuksessa ei oteta huomioon tätä tutkimustietoa, koska kaksikielistä koulutusta pidetään yhtenäisenä mahdollisuutena kaikille lapsille. Kaksikielinen opetus auttaa täydentämään perusopetuksen opetussuunnitelmaa (2004), jossa todetaan, että "perusopetuksen tulee tukea jokaisen oppilaan kielellistä ja kulttuurista identiteettiä ja äidinkielen kehittymistä". Haluamme nostaa esille huolemme siitä, että ehdotetuilla muutoksilla voi olla negatiivisia vaikutuksia, jotka voivat johtaa vähemmistökielten äidinkielenään puhuvien lasten huonompiin koulutustuloksiin. Vaikka Helsingissä on oman äidinkielen opetusohjelma, sitä ei voi verrata kaksikieliseen opetukseen. Oman äidinkielen opetuksessa on monia ongelmia, joista voi lukea lisää raportistamme ”Oman äidinkielen/kotikielen opetus – kysely monikielisten koululaisten vanhemmille”, johon pääset tästä linkistä. 2. Tasa-arvon ja syrjimättömyyden varmistamiseksi on keskityttävä tasapuolisiin tuloksiin eikä yhtäläisiin mahdollisuuksiin. Uudistuksen painopiste on tasa-arvoisten mahdollisuuksien edistämisessä, mutta se luo epätasa-arvoa tuloksiin. Yhtenäistämällä pääsykriteerit ja asettamalla "yhdenvertaisen pääsyn" etusijalle kaupunki saattaisi vahingossa suosia valtakieliä puhuvia perheitä, mikä loisi juuri sitä eriarvoisuutta, johon ehdotuksella pyritään puuttumaan. Todellinen tasa-arvo koulutuksessa tarkoittaa sen tunnustamista, että eri ryhmillä on erilaiset lähtökohdat ja tarpeet. Nykyinen valmennuskurssikulttuuri kohdistuu lähinnä vain suomi-englanti-ohjelmaan. Suomessa vähemmistökielten (viro, venäjä, espanja ja kiina) ohjelmat eivät kohtaa tätä ongelmaa. Valintakokeen tasoa on alennettu viime vuosina, ja on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi tarjota ohjelmaa useammille lapsille, jotka ovat saaneet hyviä tuloksia kokeissa. Jos tavoitteena on välttää valintakokeisiin perustuvien ohjelmien käyttämistä koulunvalinnan välineenä keskiluokkaisten vanhempien keskuudessa, ratkaisu olisi alentaa pääsykokeita sekä kaksikielisissä että vain englanninkielisissä ohjelmissa ja toteuttaa arpajaiset opiskelijoille, jotka osoittavat riittävän kielitaidon tasot. 3. Kulttuurisia ja kielellisiä oikeuksia ja äidinkielen oikeuksia tulee suojella Suomen perustuslain mukaisesti. Suomen perustuslain 17 §:n mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus kehittää ja ylläpitää äidinkieltään. Kaikki tätä kehitystä ja ylläpitoa heikentävät uudistukset ovat kielteisiä ja heikentäisivät myös monimuotoisten yhteisöjemme kulttuurirakennetta. Vähemmistökieliä puhuvien lasten tarpeita ei voida jättää huomiotta. Kaksikielinen koulutus on enemmän kuin vain työkalu kielitaidon laajentamiseen; se voi olla keskeinen keino säilyttää kulttuuri-identiteetti. Uskomme, että ehdotettu uudistus jättää huomiotta myös kaksikielisyyttä ja vähemmistöjen oikeuksia koskevan tutkimuksen. Erityisesti kehotamme jaostoa kiinnittämään huomiota tutkija Tove Skutnabb-Kangasin perintöön, joka loi termin lingvismi kuvaamaan kieleen tai murteeseen perustuvaa syrjintää. Hänen tutkimuksensa kaksikielistä koulutusta puolustavien suomalaisten siirtolaislasten lakosta Tukholmassa tarjoavat relevantin historiallisen ennakkotapauksen referenssinä. Suomalaiset perheet vastustivat uudistusta ja saavuttivat sen, että heidän lapsensa saivat jatkossakin kaksikielistä koulutusta Ruotsissa. Tuloksena suomalaiset siirtolaislapset menestyivät akateemisesti. Published originally on Civil Sociery Europe Website
To: Mr Donald Tusk, for the upcoming Polish Presidency of the Council of the European Union Ms Mette Frederiksen, for the upcoming Danish Presidency of the Council of the European Union Mr Nikos Christodoulides, for the upcoming Cypriot Presidency of the Council of the European Union Ms Roberta Metsola, President of the European Parliament Ms Ursula Von der Leyen, President Elect of the European Commission Honourable Presidents and Prime Ministers, In the perspective of the upcoming five-year mandate, together with 415 civil society organisations —from 26 Member States and 4 candidate countries— deeply committed to the promotion of democracy, human rights, and civic engagement across Europe, we call on you to prioritise actions that foster a vibrant civic space, uphold democracy, and safeguard fundamental rights. Civil society plays a pivotal role in advancing civil, political, economic, social, cultural, and environmental rights. It empowers marginalised voices, promotes active participation in governance, and holds authorities accountable. Despite the invaluable contributions of civil society, we are witnessing a decline in respect for civic freedoms, the rule of law and democracy in the European Union, as evidenced by the field, research and the findings of the European Commission rule of law report. The challenges faced by civil society, including restrictive laws, funding constraints, legal harassment, and physical attacks, threaten the very foundation of democracy. While the European Union has taken crucial steps in the past five years to address democratic “backsliding” and promote civic space, major gaps and challenges must be addressed. In the upcoming legislative term, the EU must build on the legacy of the past five years – particularly the European Commission’s 2022 report on the application of the EU Charter of Fundamental Rights and follow-up consultations, and 2023 Council conclusions on civic space – to build a more coherent and strategic cooperation and support framework, as requested by the European civil society manifesto endorsed by over 240 CSOs across Europe. Moreover, all European laws and policies should facilitate the actions of civil society without negative side effects. This involves conducting ex-ante fundamental rights impact assessments of all EU policies, incorporating intersectional evidence from diverse civil society to ensure policies support the exercise of fundamental rights. We call to take up the following priorities in the next five years: A European Civil Society Strategy, integral to a broader European Democracy Agenda. This strategy should acknowledge the indispensable role of civil society in all its diversity in fostering democratic engagement and safeguarding human rights. The strategy should provide a robust and coherent policy framework that enables, supports and protects civil society. A strong mandate for a Commission Vice President responsible for democracy, civic space and dialogue with civil society. The role should involve appropriate means to initiate, spearhead and oversee the implementation of the strategy, and ensure coherence between internal and external approaches to civil society. The mandate should also include proactive support to civic actors under pressure and timely follow-up on civil society complaints on attacks. This should include support for the development of initiatives aimed at protecting civil society and human rights defenders – including those in exile – from harassment, intimidation, and attacks, such as the establishment of civil society-led early warning mechanisms and protection mechanisms offering rapid emergency support. Reinforcing intermediary bodies and adopting a Civil Dialogue Agreement: Intermediary bodies have a crucial role in organising and channelling people’s needs and aspirations. Civil dialogue should be understood as permanent, structured, and meaningful interaction between institutions and organised civil society leading to the co-creation of just, inclusive, and sustainable policies. A civil dialogue agreement with the EU institutions should clearly define the scope, venues, instruments, and outcomes. Empowering Funding Policies: Funding programmes for civil society should be developed through inclusive, co-creation processes, ensuring they address the needs of civil society organisations and the communities they serve, and reducing administrative burdens. The future Multiannual Financial Framework should reflect the need to further support civil society within the different policy areas through both operating grants and project grants, including by increasing the budget of the Citizens, Equality, Rights and Values Programme (CERV). A European Democracy Semester: Building on the European rule of law cycle, the EU should establish a European Democracy Semester, open to candidate countries for accession, looking at the interplay between economic and social policies, and democracy. The annual review must include a stand-alone chapter on civic space and should be more clearly and transparently linked to both enforcement and reform mechanisms. A stronger role of the Fundamental Rights Agency (FRA) as the European human rights institution. This includes enabling the FRA to issue its own opinions on EU policies and systematically involving the agency in the impact assessment. In order to make the support to for civil society effective, the EU institutions need to adopt a coherent approach to democracy inside and outside of the EU, as well as strengthen the democratic legitimacy of the European policies that must create inclusive societies for all. These recommendations, building on the work of civil society actors at the national and European level, need to guide the action of the European Union in the next five years. We stand ready to collaborate with all EU institutions and political forces committed to advancing these proposals. Together, we can build a Europe where civil society thrives, democracy flourishes, and fundamental rights are protected. This document has been prepared in the context of the Civil Society Forum organised in Warsaw on June 26th, 2024. It outlines the imperative actions EU institutions must undertake in the upcoming five-year legislative term to ensure a vibrant civic space. It builds on the work done over the years by civil society at the national and European level. We invite other civil society organisations to continue using and building on these proposals. We are committed to working with institutions and political forces willing to make this agenda a reality. Yours sincerely, Gabriella Civico, President of Civil Society Europe Together with 415 Civil Society Organisations Hallitus sanoo olevansa sitoutunut puuttumaan syrjintään ja kitkemään rasismia kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Käytännössä hallituksen politiikka kuitenkin syventää rakenteellista rasismia ja syrjintää. 28 järjestöä peräänkuuluttaa hallitukselta antirasistista politiikkaa ja yhdenvertaisuutta edistävää lainsäädäntöä yksittäisten yhdenvertaisuustoimien sijaan.
Vihapuhe ei ole pikku juttu, vaan iso asia. On meidän jokaisen vastuulla – päättäjän, kansalaisen, opettajan, vanhemman tai kenen tahansa – tunnistaa se ja puuttua siihen aktiivisesti. Olla kääntämättä katsettaan pois, kun vihaa levitetään. Puuttua niin sanoihin kuin tekoihin.
“Jokaisen, lapsen ja aikuisen, pitää voida luottaa Suomessa siihen, että häntä kohdellaan reilusti ja hänellä on yhtäläiset mahdollisuudet opiskella, harrastaa, menestyä ja vaikka lähteä politiikkaan riippumatta siitä, mistä hänen perheensä on kotoisin tai miltä hän näyttää.”
Petteri Orpo pyöreän pöydän keskustelussa liittyen yhdenvertaisuuden toteutumiseen työelämässä 18.3.2024. Me olemme täysin samaa mieltä. Oikeus yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen kuuluu aivan kaikille – myös lapsille. Yhteiskuntana meidän tulee pitää erityistä huolta siitä, että suomalainen varhaiskasvatus edistää jokaisen lapsen oikeuksien täysimääräistä toteutumista. On tärkeää, että yhdenvertaisuutta edistetään jo varhaiskasvatuksesta alkaen, sillä esimerkiksi rasismin eri muodot näkyvät suomalaisessa varhaiskasvatuksessa lasten ja perheiden kohtaamisessa (Loukola 2023; Front 2019). Ihonväriin, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun, kieleen, ikään ja vammaisuuteen liittyviä normeja tulee purkaa jo pienten lasten kanssa. Varhaiskasvatuksessa luodaan tärkeä perusta yhteiskunnan yhdenvertaisuudelle. Tästä johtuen onkin käsittämätöntä, että oikeusministeriö valmistelee yhdenvertaisuuslakiin muutosta, jonka myötä laista poistettaisiin velvoite edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa. Tämä esitys on erittäin lyhytnäköinen, haitallinen ja vaarallinen yhdenvertaisuuden edistämisen ja toteutumisen näkökulmasta koko yhteiskunnan tasolla. Erityisen haitallinen se on lasten omien oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Yhdenvertaisuuslain tarkoitus on “edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa”. Yhdenvertaisuuden juurruttaminen yhteiskuntaan ei ole helppo eikä nopea prosessi. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että yhdenvertaisuuden ja syrjinnän käsitteitä ja teemoja käsitellään ikätasoisella tavalla jo varhaiskasvatusiässä. Yhdenvertaisuuslain varhaiskasvatuspykälä edellyttää tätä. Yhdenvertaisuuslain pykälä 6 a velvoittaa varhaiskasvatuksen palvelujen tuottajat ja järjestäjät sisällyttämään yhdenvertaisuuden ja sen edistämisen osaksi omaa toimintaansa. Velvoite edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa lisättiin yhdenvertaisuuslakiin kesäkuussa 2023. Olemme huolissamme siitä, onko hallituksella suunnitelmissa yhdenvertaisuuslain muutoksen lisäksi myös muita muutoksia, jotka heikentäisivät erityisesti vähemmistöjen ja merkittävästi syrjintää kokevien asemaa ja oikeuksia. Jos varhaiskasvatuksesta poistetaan velvoite edistää yhdenvertaisuutta, on se räikeässä ristiriidassa juuri julkaistun kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman kanssa, jonka yksi kolmesta pääajatuksesta on tunnistaa paremmin haavoittuvassa asemassa olevien lasten tarpeet ja turvata heidän asemansa. KARVI:n raportin mukaan inkluusio ei toteudu varhaiskasvatuksessa ja inkluusion käsite on kentällä edelleen epäselvä (Kannel & al. 2023). Sekä lapsistartegian päätavoitteita että inkluusiota edistää varhaiskasvatuksessa nimenomaan yhdenvertaisuuden edistäminen ja toiminnallinen yhdenvertaisuussuunnittelu. Ehdotus vesittää lisäksi lapsen oikeuksien julistuksen ja hallituksen tuoreen rasisminvastaisen toimenpideohjelmaluonnoksen tavoitteita. Me allekirjoittaneet yli 40 järjestöä ja yli 130 tutkijaa vaadimme, että hallitus peruu aikeensa muuttaa yhdenvertaisuuslakia ja poistaa laista velvoite edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa. Oikeus yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen kuuluu myös lapsille. On täysin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan arvojen vastaista heikentää lasten oikeusturvaa ja asemaa yhteiskunnassa, varsinkin, kun ehdotettu muutos vaikuttaisi erityisesti niihin lapsiin, jotka kokevat syrjintää ja eriarvoisuutta eniten. Yhdenvertaisuus ei ole “ideologia” tai “agenda” – sen tulee olla aivan jokaisen suomalaisen päättäjän, puolueen ja hallituskokoonpanon toiminnan ytimessä. Perus- ja ihmisoikeuksien kuten yhdenvertaisuuden edistäminen on julkisen vallan perustuslain 22 § asettama velvoite. “Meillä Suomessa on yhteiskunnallisia rakenteita, joiden kautta voidaan lisätä yhdenvertaisuutta. Me olemme parantaneet ja pystymme edelleen parantamaan mahdollisuuksien tasa-arvoa. Laadukas varhaiskasvatus on yksi tärkeimmistä keinoista.” Petteri Orpo eduskunnan tiedonantokeskustelun esittelypuheessa 6.9.2023. Mukana olevat järjestöt: Naisasialiitto Unioni ry Amnesty International Suomen osasto ry Condus ry Diakonissalaitos DIVa – Föräldrar för diversitet rf Ebe ry, Helsingin yliopiston varhaiskasvatustiedettä opiskelevien ainejärjestö Familia ry Fem-R ry Helsinki Pride -yhteisö ry Ihmisoikeusliitto Jammaus ry Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustiedettä opiskelevien ainejärjestö Varkaat ry Kehitysvammaisten Tukiliitto Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry Kuurojen Liitto ry Lapsuudentutkimuksen seura ry Lastenkulttuurikeskusten liitto Lastensuojelun keskusliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Miehet ry Mielenterveyden keskusliitto ry Monimuotoiset perheet -verkosto Naisjärjestöjen Keskusliitto Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry Nuorisotutkimusseura ry Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry One Step Ahead ry Pedago ry Peduca ry Pelastakaa Lapset ry Phenomena Ry Plan International Suomi Sateenkaarihistorian ystävät ry Sateenkaariperheet ry Seta ry SOOL Ry Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ry Suomen Setlementtiliitto Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys – Rusetti ry Vapaa-ajattelijain liitto ry Väestöliitto Tutkijat/tutkimusryhmät Markku Hannula, professori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Kristiina Brunila, professori, AGORA-tutkimuskeskus, Helsingin yliopisto Karin Murris, professori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Riikka Mononen, professori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Markku Niemivirta, professori, Itä-Suomen yliopisto Maija Lanas, professori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Kirsi Pauliina Kallio, professori, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Päivi Honkatukia, professori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto Zsuzsa Millei, Professor of Early Childhood Education, Tampere University Minna Uitto, professori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Maarit Alasuutari, varhaiskasvatustieteen professori, Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Helmi Järviluoma, professori emerita, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Sirpa Lappalainen, professori, yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto Niina Rutanen, varhaiskasvatustieteen professori, kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Gunilla Holm, tutkimusjohtaja, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Eila Kauppinen, tutkimusjohtaja, Nuorisotutkimusseura ry Suvi Keskinen, professori, Svenska social- och kommunalhögskolan, Helsingin yliopisto Signe Siklander, apulaisprofessori, dosentti, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Eija Sevón, apulaisprofessori, kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Antti Saari, apulaisprofessori, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Sofia Laine, tutkimusprofessori, Nuorisotutkimusseura Hannele Cantell, vanhempi yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Anna Slotte, vanhempi yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Olli-Pekka Malinen, dosentti, yliopistonlehtori, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Lili-Ann Wolff, dosentti, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Kalle Virta, dosentti, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Henna Asiakinen, dosentti, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Tuula Juvonen, dosentti, Suomen Akatemian Affektiivinen aktivismi -tutkimushankkeen johtaja, Tampereen yliopisto Mervi Heikkinen, dosentti, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Tuomas Zacheus, projektitutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto ja Dosentti, Kasvatustieteiden tiedekunta, Turun yliopisto Elina Viljamaa, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Milla Luodonpää-Manni, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Outi Ylitapio-Mäntylä, dosentti, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Marja Peltola, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Anna-Leena Riitaoja, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Alexandra Nordström, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Pia Mikander, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Jaana Pesonen, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Tanja Linnavalli, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Monica Londen, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Päivi Virtanen, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Juho Honkasilta, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Jaakko Hilppö, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Laura Niemi, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Hanna Niinistö, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Satu Valkonen, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Satu Karjalainen, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Essi Aarnio-Linnanvuori, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Sanna Aaltonen, yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Susanna Itäkare, yliopistonlehtori, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Sanna Talvia, yliopistonlehtori, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Marjaana Kavonius, yliopistonlehtori, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Jasmiina Leskinen, yliopistonlehtori, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Anne Pellikka, yliopistonlehtori, Opettajankoulutuslaitos, Kasvatustieteiden tiedekunta, Turun yliopisto Marleena Mustola, yliopistonlehtori, Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Annu Kaivosaari, yliopistonlehtori, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Mari Vuorisalo, yliopistotutkija, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Anna Rastas, dosentti, yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto Pauliina Sopanen, tutkijatohtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Silja Martikainen, tutkijatohtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Sointu Leikas, yliopistotutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Maria Petäjäniemi, tutkijatohtori, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Anna Rawlings, tutkijatohtori, filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Pinja Jylänki, tutkijatohtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Saila Poulter, yliopistotutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Heta Tuominen, akatemiatutkija, filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Heidi Huilla, tutkijatohtori, filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Tuuli From, tutkijatohtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Anne-Mari Väisänen, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Virve Keränen, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Paula Loukkola, yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Heidi Chydenius, yliopisto-opettaja, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Silja Lamminmäki-Vartia, yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Jaana Keränen, yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Mari Huhtala, yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Kaisa Pesonen, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Anu Pyykkö, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Marika Loukusa, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Susanna Söder, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Riikka Kess, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Johanna Vainio, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Kaisa Ahvenjärvi, yliopistonopettaja, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Otto Virkkula, yliopistonopettaja, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Tiia Pappila, yliopistonopettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Venla Järvensivu, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Kati Jääskö-Santala, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Saara Loukola, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Tommi Niinisalo, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Anniliina Omwami, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Riikka Oittinen, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Veera Tervo, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Jenny Högström, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Charlotte Lindh, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Tiina Luoma, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Ninni Lankinen, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Anniina Kettunen, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Rekar Abdulhamed, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin Yliopisto Kirsi Yliniva, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Emma Heikkilä, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Maria Saloranta, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Essi Ikonen, tutkijatohtori, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Niina Putkonen, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Netta Tiippana, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Selja Koponen, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Inka Tähkä, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Henriikka Juntunen, väitöskirjatutkija, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Lotta Saariluoma, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto ja projektitutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Itä-Suomen yliopisto Essi Hanhikoski, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Lovisa Snårbacka, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Ella Kämper, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Emma Kurenlahti, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Reija Ahola, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Ella Mattila, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Roosa Yli-Pietilä, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Pauline von Bonsdorff, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Susanne Ylönen, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Iida Kallio, väitöskirjatutkija, Kasvastustieteen ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Aleksi Paavilainen, väitöskirjatutkija, Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Tarja Pääjoki, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Meri Häärä, väitöskirjatutkija, Kasvastustieteen ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto Marina Pliushchik, tutkijatohtori, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Riikka Era, väitöskirjatutkija, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Tampereen yliopisto Camila da Rosa Ribeiro, Tohtoriopiskelija, Kasvatus ja yhteiskunta tohtoriohjelma, Tampere University Anna Kristiina Kokko, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto. Marika Pakarinen, väitöskirjatutkija, Historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto. Tuuli Lukkala, väitöskirjatutkija, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Kaisa Harju, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Kristina Vitek, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto Joséphine Gram, tutkimusavustaja, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Anni Byman-Vornanen, tutkimusavustaja, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Vilma Tuominen, tutkimusavustaja, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Soile Ruotsalainen, tutkimusavustaja, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto Anne Föhr, tekninen avustaja, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Elina Weckström, hankepäällikkö, SOS-Lapsikylä Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio, Helsingin Taideyliopisto Lisätietoja: Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Eekku Aromaa 040 773 9632 Ihmisoikeuksien merkitys ja ihmisarvon puolustaminen korostuvat aikana, jolloin epävarmuus ja konfliktit koettelevat kaikkia, mutta etenkin jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Siksi me, 21 kansalaisjärjestöä, otamme kantaa kaikkien niiden puolesta, jotka ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa juuri nyt ja joihin kohdistuu erityisiä väkivaltaisia toimia. Konflikteissa erityisen haavoittuvia ihmisryhmiä ovat usein naiset, lapset, eri tavoin vammaiset henkilöt, etnisiin vähemmistöryhmiin ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset.
Me, 21 kansalaisjärjestöä, olemme aina kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten puolella. Siksi vaadimme pysyvää tulitaukoa Gazaan, jotta uusia sotarikoksia ei sallita tapahtuvan ja siviilien ja lasten kärsimys loppuu. Lisäksi vaadimme ehdotonta kansainvälisen oikeuden noudattamista ja ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden saattamista vastuuseen teoistaan. Kriisit, konfliktit, hyökkäyssodat ja humanitääriset katastrofit lisäävät vähemmistöryhmien avun tarvetta, mutta vaikeuttavat sen hakemista ja vastaanottamista. Kriisin keskellä yhteiskunta tyypillisesti menettää kyvyn huomioida ja kunnioittaa moninaisuutta, mikä tarkoittaa aina heikennyksiä naisten ja vähemmistöryhmien asemaan ja oikeuksiin. Ihmisoikeuksien edistäminen tällaisessa tilanteessa on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Jokaiselle kuitenkin kuuluu jakamaton ihmisarvo, jota me puolustamme vahvasti. Juuri nyt vähemmistöihin kuuluvat ihmiset eri puolella maailmaa, kuten Palestiinassa ja Ukrainassa, tarvitsevat selviytyäkseen rauhan ja toivon vaatimuksien lisäksi konkreettista tukea ja apua. Jokainen kannanotossa mukana oleva järjestö on omalla toiminnallaan tarjoamassa molempia. Järjestötyöhön kohdistuvat leikkaukset iskevät haavoittuvaisimmassa asemassa olevien auttamiseen ja haastavat järjestöjen toiminnan vaikuttavuuden. Vaadimme, että Suomi noudattaa kansainvälistä oikeutta pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa, peruu ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöihin kohdistuvat leikkaukset ja edistää sekä rauhanprosessien käynnistämistä että niiden toteutumista. Kansalaisjärjestöjen tehtävä on luoda ja ylläpitää toivoa silloinkin, kun ympäröivän maailman viesti ei rakenna ymmärrystä ja rauhaa, tai ihmisoikeuksista puhuminen on epäsuosittua. Olemme aina, vahvasti ja periksiantamattomasti rauhan puolella – ja kutsumme kaikki mukaan tähän työhön. Allekirjoittajat: Amnesty International Suomen osasto ry Familia ry Fem-R Helsinki Pride -yhteisö Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS sr Miehet ry Monimuotoiset perheet Naisasialiitto Unioni ry Naisjärjestöjen keskusliitto Nicehearts ry Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry Pakolaisneuvonta Transfeminiinit ry – Transfeminina rf Translasten ja -nuorten perheet Sateenkaari-ikkuna ry Sateenkaariperheet ry Seta ry Sinuiksi ry UN Women Suomi Väestöliitto Yhteiset lapsemme ry Lisätietoja: Senni Moilanen, puheenjohtaja, Helsinki Pride -yhteisö [email protected] Annu Kemppainen, toiminnanjohtaja, Helsinki Pride -yhteisö [email protected] +358 44 744 8042 |
|
|
|
|
Familia on johtava kahden kulttuurin perheiden asiantuntija ja edunvalvoja Familia is the leading expert and advocate of intercultural families |
|
© Familia 2024