Poliittisten johtohahmojen on otettava vastuu rasismin ja vihapuheen normalisoinnista. Päättäjillä, erityisesti eturivin poliitikoilla, on suuri vastuu siitä, millaista kieltä käytetään ja millaista käytöstä sallitaan. Sallimalla rasistista puhetta, päättäjät siunaavat sen, mikä on sopivaa kirjoittelua myös muilta. Pelkät pahoittelut ja anteeksipyynnöt eivät riitä. Rasismilla flirttailun on loputtava ja sille on oltava todellinen nollatoleranssi tekojen ja aidon puuttumisen kautta.
 

​1. Ehdotus uhkaa vähemmistöryhmiin kuuluvien lasten koulutustuloksia.
Lukuisat tutkimukset osoittavat, että vahvat kaksikieliset ohjelmat vähemmistökielten puhujille johtavat parempiin akateemisiin ja sosiaalisiin tuloksiin. Ehdotuksessa ei oteta huomioon tätä tutkimustietoa, koska kaksikielistä koulutusta pidetään yhtenäisenä mahdollisuutena kaikille lapsille.

Kaksikielinen opetus auttaa täydentämään perusopetuksen opetussuunnitelmaa (2004), jossa todetaan, että "perusopetuksen tulee tukea jokaisen oppilaan kielellistä ja kulttuurista identiteettiä ja äidinkielen kehittymistä".

Haluamme nostaa esille huolemme siitä, että ehdotetuilla muutoksilla voi olla negatiivisia vaikutuksia, jotka voivat johtaa vähemmistökielten äidinkielenään puhuvien lasten huonompiin koulutustuloksiin. Vaikka Helsingissä on oman äidinkielen opetusohjelma, sitä ei voi verrata kaksikieliseen opetukseen. Oman äidinkielen opetuksessa on monia ongelmia, joista voi lukea lisää raportistamme ”Oman äidinkielen/kotikielen opetus – kysely monikielisten koululaisten vanhemmille”, johon pääset tästä linkistä.

2. Tasa-arvon ja syrjimättömyyden varmistamiseksi on keskityttävä tasapuolisiin tuloksiin eikä yhtäläisiin mahdollisuuksiin.
Uudistuksen painopiste on tasa-arvoisten mahdollisuuksien edistämisessä, mutta se luo epätasa-arvoa tuloksiin. Yhtenäistämällä pääsykriteerit ja asettamalla "yhdenvertaisen pääsyn" etusijalle kaupunki saattaisi vahingossa suosia valtakieliä puhuvia perheitä, mikä loisi juuri sitä eriarvoisuutta, johon ehdotuksella pyritään puuttumaan. Todellinen tasa-arvo koulutuksessa tarkoittaa sen tunnustamista, että eri ryhmillä on erilaiset lähtökohdat ja tarpeet.

Nykyinen valmennuskurssikulttuuri kohdistuu lähinnä vain suomi-englanti-ohjelmaan. Suomessa vähemmistökielten (viro, venäjä, espanja ja kiina) ohjelmat eivät kohtaa tätä ongelmaa. Valintakokeen tasoa on alennettu viime vuosina, ja on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi tarjota ohjelmaa useammille lapsille, jotka ovat saaneet hyviä tuloksia kokeissa.

Jos tavoitteena on välttää valintakokeisiin perustuvien ohjelmien käyttämistä koulunvalinnan välineenä keskiluokkaisten vanhempien keskuudessa, ratkaisu olisi alentaa pääsykokeita sekä kaksikielisissä että vain englanninkielisissä ohjelmissa ja toteuttaa arpajaiset opiskelijoille, jotka osoittavat riittävän kielitaidon tasot.

3. Kulttuurisia ja kielellisiä oikeuksia ja äidinkielen oikeuksia tulee suojella Suomen perustuslain mukaisesti.
Suomen perustuslain 17 §:n mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus kehittää ja ylläpitää äidinkieltään. Kaikki tätä kehitystä ja ylläpitoa heikentävät uudistukset ovat kielteisiä ja heikentäisivät myös monimuotoisten yhteisöjemme kulttuurirakennetta.

Vähemmistökieliä puhuvien lasten tarpeita ei voida jättää huomiotta. Kaksikielinen koulutus on enemmän kuin vain työkalu kielitaidon laajentamiseen; se voi olla keskeinen keino säilyttää kulttuuri-identiteetti.

Uskomme, että ehdotettu uudistus jättää huomiotta myös kaksikielisyyttä ja vähemmistöjen oikeuksia koskevan tutkimuksen. Erityisesti kehotamme jaostoa kiinnittämään huomiota tutkija Tove Skutnabb-Kangasin perintöön, joka loi termin lingvismi kuvaamaan kieleen tai murteeseen perustuvaa syrjintää.

Hänen tutkimuksensa kaksikielistä koulutusta puolustavien suomalaisten siirtolaislasten lakosta Tukholmassa tarjoavat relevantin historiallisen ennakkotapauksen referenssinä. Suomalaiset perheet vastustivat uudistusta ja saavuttivat sen, että heidän lapsensa saivat jatkossakin kaksikielistä koulutusta Ruotsissa. Tuloksena suomalaiset siirtolaislapset menestyivät akateemisesti.

​Published originally on Civil Sociery Europe Website

To:
Mr Donald Tusk, for the upcoming Polish Presidency of the Council of the European Union
Ms Mette Frederiksen, for the upcoming Danish Presidency of the Council of the European Union
Mr Nikos Christodoulides, for the upcoming Cypriot Presidency of the Council of the European Union
Ms Roberta Metsola, President of the European Parliament
Ms Ursula Von der Leyen, President Elect of the European Commission
Honourable Presidents and Prime Ministers,

In the perspective of the upcoming five-year mandate, together with 415 civil society organisations —from 26 Member States and 4 candidate countries— deeply committed to the promotion of democracy, human rights, and civic engagement across Europe, we call on you to prioritise actions that foster a vibrant civic space, uphold democracy, and safeguard fundamental rights.

Civil society plays a pivotal role in advancing civil, political, economic, social, cultural, and environmental rights. It empowers marginalised voices, promotes active participation in governance, and holds authorities accountable.

Despite the invaluable contributions of civil society, we are witnessing a decline in respect for civic freedoms, the rule of law and democracy in the European Union, as evidenced by the field, research and the findings of the European Commission rule of law report. The challenges faced by civil society, including restrictive laws, funding constraints, legal harassment, and physical attacks, threaten the very foundation of democracy. 

While the European Union has taken crucial steps in the past five years to address democratic “backsliding” and promote civic space, major gaps and challenges must be addressed. In the upcoming legislative term, the EU must build on the legacy of the past five years – particularly the European Commission’s 2022 report on the application of the EU Charter of Fundamental Rights and follow-up consultations, and 2023 Council conclusions on civic space – to build a more coherent and strategic cooperation and support framework, as requested by the European civil society manifesto endorsed by over 240 CSOs across Europe. 

Moreover, all European laws and policies should facilitate the actions of civil society without negative side effects. This involves conducting ex-ante fundamental rights impact assessments of all EU policies, incorporating intersectional evidence from diverse civil society to ensure policies support the exercise of fundamental rights.

We call to take up the following priorities in the next five years:

A European Civil Society Strategy, integral to a broader European Democracy Agenda. This strategy should acknowledge the indispensable role of civil society in all its diversity in fostering democratic engagement and safeguarding human rights. The strategy should provide a robust and coherent policy framework that enables, supports and protects civil society.

A strong mandate for a Commission Vice President responsible for democracy, civic space and dialogue with civil society. The role should involve appropriate means to initiate, spearhead and oversee the implementation of the strategy, and ensure coherence between internal and external approaches to civil society. The mandate should also include proactive support to civic actors under pressure and timely follow-up on civil society complaints on attacks. This should include support for the development of initiatives aimed at protecting civil society and human rights defenders – including those in exile – from harassment, intimidation, and attacks, such as the establishment of civil society-led early warning mechanisms and protection mechanisms offering rapid emergency support.

Reinforcing intermediary bodies and adopting a Civil Dialogue Agreement: Intermediary bodies have a crucial role in organising and channelling people’s needs and aspirations. Civil dialogue should be understood as permanent, structured, and meaningful interaction between institutions and organised civil society leading to the co-creation of just, inclusive, and sustainable policies. A civil dialogue agreement with the EU institutions should clearly define the scope, venues, instruments, and outcomes.

Empowering Funding Policies: Funding programmes for civil society should be developed through inclusive, co-creation processes, ensuring they address the needs of civil society organisations and the communities they serve, and reducing administrative burdens. The future Multiannual Financial Framework should reflect the need to further support civil society within the different policy areas through both operating grants and project grants, including by increasing the budget of the Citizens, Equality, Rights and Values Programme (CERV).

A European Democracy Semester: Building on the European rule of law cycle, the EU should establish a European Democracy Semester, open to candidate countries for accession, looking at the interplay between economic and social policies, and democracy. The annual review must include a stand-alone chapter on civic space and should be more clearly and transparently linked to both enforcement and reform mechanisms.
A stronger role of the Fundamental Rights Agency  (FRA) as the European human rights institution. This includes enabling the FRA to issue its own opinions on EU policies and systematically involving the agency in the impact assessment. 

In order to make the support to for civil society effective, the EU institutions need to adopt a coherent approach to democracy inside and outside of the EU, as well as strengthen the democratic legitimacy of the European policies that must create inclusive societies for all. 

These recommendations, building on the work of civil society actors at the national and European level, need to guide the action of the European Union in the next five years.

We stand ready to collaborate with all EU institutions and political forces committed to advancing these proposals. Together, we can build a Europe where civil society thrives, democracy flourishes, and fundamental rights are protected.

This document has been prepared in the context of the Civil Society Forum organised in Warsaw on June 26th, 2024. It outlines the imperative actions EU institutions must undertake in the upcoming five-year legislative term to ensure a vibrant civic space. It builds on the work done over the years by civil society at the national and European level.

We invite other civil society organisations to continue using and building on these proposals. We are committed to working with institutions and political forces willing to make this agenda a reality. 

Yours sincerely,

Gabriella Civico, President of Civil Society Europe

Together with 415 Civil Society Organisations

Hallitus sanoo olevansa sitoutunut puuttumaan syrjintään ja kitkemään rasismia kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Käytännössä hallituksen politiikka kuitenkin syventää rakenteellista rasismia ja syrjintää. 28 järjestöä peräänkuuluttaa hallitukselta antirasistista politiikkaa ja yhdenvertaisuutta edistävää lainsäädäntöä yksittäisten yhdenvertaisuustoimien sijaan.

“Jokaisen, lapsen ja aikuisen, pitää voida luottaa Suomessa siihen, että häntä kohdellaan reilusti ja hänellä on yhtäläiset mahdollisuudet opiskella, harrastaa, menestyä ja vaikka lähteä politiikkaan riippumatta siitä, mistä hänen perheensä on kotoisin tai miltä hän näyttää.”

Petteri Orpo pyöreän pöydän keskustelussa liittyen yhdenvertaisuuden toteutumiseen työelämässä 18.3.2024.

Me olemme täysin samaa mieltä. Oikeus yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen kuuluu aivan kaikille – myös lapsille. Yhteiskuntana meidän tulee pitää erityistä huolta siitä, että suomalainen varhaiskasvatus edistää jokaisen lapsen oikeuksien täysimääräistä toteutumista. On tärkeää, että yhdenvertaisuutta edistetään jo varhaiskasvatuksesta alkaen, sillä esimerkiksi rasismin eri muodot näkyvät suomalaisessa varhaiskasvatuksessa lasten ja perheiden kohtaamisessa (Loukola 2023; Front 2019). Ihonväriin, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun, kieleen, ikään ja vammaisuuteen  liittyviä normeja tulee purkaa jo pienten lasten kanssa. Varhaiskasvatuksessa luodaan tärkeä perusta yhteiskunnan yhdenvertaisuudelle. 

Tästä johtuen onkin käsittämätöntä, että oikeusministeriö valmistelee yhdenvertaisuuslakiin muutosta, jonka myötä laista poistettaisiin velvoite edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa. Tämä esitys on erittäin lyhytnäköinen, haitallinen ja vaarallinen yhdenvertaisuuden edistämisen ja toteutumisen näkökulmasta koko yhteiskunnan tasolla. Erityisen haitallinen se on lasten omien oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. 

Yhdenvertaisuuslain tarkoitus on “edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa”. Yhdenvertaisuuden juurruttaminen yhteiskuntaan ei ole helppo eikä nopea prosessi. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että yhdenvertaisuuden ja syrjinnän käsitteitä ja teemoja käsitellään ikätasoisella tavalla jo varhaiskasvatusiässä. Yhdenvertaisuuslain varhaiskasvatuspykälä edellyttää tätä.

Yhdenvertaisuuslain pykälä 6 a velvoittaa varhaiskasvatuksen palvelujen tuottajat ja järjestäjät sisällyttämään yhdenvertaisuuden ja sen edistämisen osaksi omaa toimintaansa. Velvoite edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa lisättiin yhdenvertaisuuslakiin kesäkuussa 2023. Olemme huolissamme siitä, onko hallituksella suunnitelmissa yhdenvertaisuuslain muutoksen lisäksi myös muita muutoksia, jotka heikentäisivät erityisesti vähemmistöjen ja merkittävästi syrjintää kokevien asemaa ja oikeuksia. 

Jos varhaiskasvatuksesta poistetaan velvoite edistää yhdenvertaisuutta, on se räikeässä ristiriidassa juuri julkaistun kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman kanssa, jonka yksi kolmesta pääajatuksesta on tunnistaa paremmin haavoittuvassa asemassa olevien lasten tarpeet ja turvata heidän asemansa. KARVI:n raportin mukaan inkluusio ei toteudu varhaiskasvatuksessa ja inkluusion käsite on kentällä edelleen epäselvä (Kannel & al. 2023). Sekä lapsistartegian päätavoitteita että inkluusiota edistää varhaiskasvatuksessa nimenomaan yhdenvertaisuuden edistäminen ja toiminnallinen yhdenvertaisuussuunnittelu. Ehdotus vesittää lisäksi lapsen oikeuksien julistuksen ja hallituksen tuoreen rasisminvastaisen toimenpideohjelmaluonnoksen tavoitteita.

Me allekirjoittaneet yli 40 järjestöä ja yli 130 tutkijaa vaadimme, että hallitus peruu aikeensa muuttaa yhdenvertaisuuslakia ja poistaa laista velvoite edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa. Oikeus yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen kuuluu myös lapsille. On täysin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan arvojen vastaista heikentää lasten oikeusturvaa ja asemaa yhteiskunnassa, varsinkin, kun ehdotettu muutos vaikuttaisi erityisesti niihin lapsiin, jotka kokevat syrjintää ja eriarvoisuutta eniten. Yhdenvertaisuus ei ole “ideologia” tai “agenda” – sen tulee olla aivan jokaisen suomalaisen päättäjän, puolueen ja hallituskokoonpanon toiminnan ytimessä. Perus- ja ihmisoikeuksien kuten yhdenvertaisuuden edistäminen on julkisen vallan perustuslain 22 § asettama velvoite.

“Meillä Suomessa on yhteiskunnallisia rakenteita, joiden kautta voidaan lisätä yhdenvertaisuutta. Me olemme parantaneet ja pystymme edelleen parantamaan mahdollisuuksien tasa-arvoa. Laadukas varhaiskasvatus on yksi tärkeimmistä keinoista.”

Petteri Orpo eduskunnan tiedonantokeskustelun esittelypuheessa 6.9.2023. 

Mukana olevat järjestöt:
Naisasialiitto Unioni ry
Amnesty International Suomen osasto ry
Condus ry
Diakonissalaitos
DIVa – Föräldrar för diversitet rf
Ebe ry, Helsingin yliopiston varhaiskasvatustiedettä opiskelevien ainejärjestö
Familia ry 
Fem-R ry
Helsinki Pride -yhteisö ry
Ihmisoikeusliitto
Jammaus ry
Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustiedettä opiskelevien ainejärjestö Varkaat ry
Kehitysvammaisten Tukiliitto
Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry 
Kuurojen Liitto ry
Lapsuudentutkimuksen seura ry
Lastenkulttuurikeskusten liitto
Lastensuojelun keskusliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry
Miehet ry
Mielenterveyden keskusliitto ry
Monimuotoiset perheet -verkosto
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry
Nuorisotutkimusseura ry
Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry
One Step Ahead ry
Pedago ry
Peduca ry
Pelastakaa Lapset ry
Phenomena Ry
Plan International Suomi
Sateenkaarihistorian ystävät ry
Sateenkaariperheet ry
Seta ry
SOOL Ry
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ry
Suomen Setlementtiliitto
Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry
Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys – Rusetti ry
Vapaa-ajattelijain liitto ry
Väestöliitto

Tutkijat/tutkimusryhmät
Markku Hannula, professori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Kristiina Brunila, professori, AGORA-tutkimuskeskus, Helsingin yliopisto
Karin Murris, professori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Riikka Mononen, professori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Markku Niemivirta, professori, Itä-Suomen yliopisto
Maija Lanas, professori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Kirsi Pauliina Kallio, professori, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Päivi Honkatukia, professori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto
Zsuzsa Millei, Professor of Early Childhood Education, Tampere University
Minna Uitto, professori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Maarit Alasuutari, varhaiskasvatustieteen professori, Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Helmi Järviluoma, professori emerita, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Sirpa Lappalainen, professori, yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto
Niina Rutanen, varhaiskasvatustieteen professori, kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Gunilla Holm, tutkimusjohtaja, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Eila Kauppinen, tutkimusjohtaja, Nuorisotutkimusseura ry
Suvi Keskinen, professori, Svenska social- och kommunalhögskolan, Helsingin yliopisto
Signe Siklander, apulaisprofessori, dosentti, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Eija Sevón, apulaisprofessori, kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Antti Saari, apulaisprofessori, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Sofia Laine, tutkimusprofessori, Nuorisotutkimusseura
Hannele Cantell, vanhempi yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Anna Slotte, vanhempi yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Olli-Pekka Malinen, dosentti, yliopistonlehtori, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Lili-Ann Wolff, dosentti, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Kalle Virta, dosentti, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Henna Asiakinen, dosentti, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Tuula Juvonen, dosentti, Suomen Akatemian Affektiivinen aktivismi -tutkimushankkeen johtaja, Tampereen yliopisto
Mervi Heikkinen, dosentti, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Tuomas Zacheus, projektitutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto ja Dosentti, Kasvatustieteiden tiedekunta, Turun yliopisto
Elina Viljamaa, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Milla Luodonpää-Manni, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Outi Ylitapio-Mäntylä, dosentti, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Marja Peltola, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Anna-Leena Riitaoja, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto 
Alexandra Nordström, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Pia Mikander, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Jaana Pesonen, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Tanja Linnavalli, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Monica Londen, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Päivi Virtanen, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Juho Honkasilta, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Jaakko Hilppö, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Laura Niemi, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Hanna Niinistö, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Satu Valkonen, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Satu Karjalainen, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Essi Aarnio-Linnanvuori, yliopistonlehtori, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Sanna Aaltonen, yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Susanna Itäkare, yliopistonlehtori, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Sanna Talvia, yliopistonlehtori, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Marjaana Kavonius, yliopistonlehtori, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Jasmiina Leskinen, yliopistonlehtori, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Anne Pellikka, yliopistonlehtori, Opettajankoulutuslaitos, Kasvatustieteiden tiedekunta, Turun yliopisto
Marleena Mustola, yliopistonlehtori, Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Annu Kaivosaari, yliopistonlehtori, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Mari Vuorisalo, yliopistotutkija, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
Anna Rastas, dosentti, yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto
Pauliina Sopanen, tutkijatohtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Silja Martikainen, tutkijatohtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Sointu Leikas, yliopistotutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Maria Petäjäniemi, tutkijatohtori, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Anna Rawlings, tutkijatohtori, filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Pinja Jylänki, tutkijatohtori, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Saila Poulter, yliopistotutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Heta Tuominen, akatemiatutkija, filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Heidi Huilla, tutkijatohtori, filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Tuuli From, tutkijatohtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Anne-Mari Väisänen, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Virve Keränen, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Paula Loukkola, yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Heidi Chydenius, yliopisto-opettaja, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Silja Lamminmäki-Vartia, yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Jaana Keränen, yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Mari Huhtala, yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Kaisa Pesonen, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Anu Pyykkö, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Marika Loukusa, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Susanna Söder, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Riikka Kess, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Johanna Vainio, yliopisto-opettaja, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Kaisa Ahvenjärvi, yliopistonopettaja, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
Otto Virkkula, yliopistonopettaja, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
Tiia Pappila, yliopistonopettaja, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
Venla Järvensivu, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Kati Jääskö-Santala, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Saara Loukola, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Tommi Niinisalo, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Anniliina Omwami, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Riikka Oittinen, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Veera Tervo, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Jenny Högström, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Charlotte Lindh, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Tiina Luoma, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Ninni Lankinen, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Anniina Kettunen, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Rekar Abdulhamed, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin Yliopisto
Kirsi Yliniva, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Emma Heikkilä, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Maria Saloranta, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Essi Ikonen, tutkijatohtori, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Niina Putkonen, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Netta Tiippana, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Selja Koponen, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Inka Tähkä, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Henriikka Juntunen, väitöskirjatutkija, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Lotta Saariluoma, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto ja projektitutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Itä-Suomen yliopisto
Essi Hanhikoski, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
Lovisa Snårbacka, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Ella Kämper, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Emma Kurenlahti, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Reija Ahola, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Ella Mattila, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Roosa Yli-Pietilä, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Pauline von Bonsdorff, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
Susanne Ylönen, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
Iida Kallio, väitöskirjatutkija, Kasvastustieteen ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Aleksi Paavilainen, väitöskirjatutkija, Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Tarja Pääjoki, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
Meri Häärä, väitöskirjatutkija, Kasvastustieteen ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto
Marina Pliushchik, tutkijatohtori, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Riikka Era, väitöskirjatutkija, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Tampereen yliopisto
Camila da Rosa Ribeiro, Tohtoriopiskelija, Kasvatus ja yhteiskunta tohtoriohjelma, Tampere University
Anna Kristiina Kokko, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto.
Marika Pakarinen, väitöskirjatutkija, Historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto.
Tuuli Lukkala, väitöskirjatutkija, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Kaisa Harju, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta,  Jyväskylän yliopisto
Kristina Vitek, väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopisto
Joséphine Gram, tutkimusavustaja, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Anni Byman-Vornanen, tutkimusavustaja, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Vilma Tuominen, tutkimusavustaja, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Soile Ruotsalainen, tutkimusavustaja, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
Anne Föhr, tekninen avustaja, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Elina Weckström, hankepäällikkö, SOS-Lapsikylä
Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio, Helsingin Taideyliopisto

Lisätietoja:
Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Eekku Aromaa 040 773 9632

Ihmisoikeuksien merkitys ja ihmisarvon puolustaminen korostuvat aikana, jolloin epävarmuus ja konfliktit koettelevat kaikkia, mutta etenkin jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Siksi me, 21 kansalaisjärjestöä, otamme kantaa kaikkien niiden puolesta, jotka ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa juuri nyt ja joihin kohdistuu erityisiä väkivaltaisia toimia. Konflikteissa erityisen haavoittuvia ihmisryhmiä ovat usein naiset, lapset, eri tavoin vammaiset henkilöt, etnisiin vähemmistöryhmiin ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset. 

Me, 21 kansalaisjärjestöä, olemme aina kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten puolella. Siksi vaadimme pysyvää tulitaukoa Gazaan, jotta uusia sotarikoksia ei sallita tapahtuvan ja siviilien ja lasten kärsimys loppuu. Lisäksi vaadimme ehdotonta kansainvälisen oikeuden noudattamista ja ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden saattamista vastuuseen teoistaan.

Kriisit, konfliktit, hyökkäyssodat ja humanitääriset katastrofit lisäävät vähemmistöryhmien avun tarvetta, mutta vaikeuttavat sen hakemista ja vastaanottamista. Kriisin keskellä yhteiskunta tyypillisesti menettää kyvyn huomioida ja kunnioittaa moninaisuutta, mikä tarkoittaa aina heikennyksiä naisten ja vähemmistöryhmien asemaan ja oikeuksiin. Ihmisoikeuksien edistäminen tällaisessa tilanteessa on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Jokaiselle kuitenkin kuuluu jakamaton ihmisarvo, jota me puolustamme vahvasti.

Juuri nyt vähemmistöihin kuuluvat ihmiset eri puolella maailmaa, kuten Palestiinassa ja Ukrainassa, tarvitsevat selviytyäkseen rauhan ja toivon vaatimuksien lisäksi konkreettista tukea ja apua. Jokainen kannanotossa mukana oleva järjestö on omalla toiminnallaan tarjoamassa molempia. Järjestötyöhön kohdistuvat leikkaukset iskevät haavoittuvaisimmassa asemassa olevien auttamiseen ja haastavat järjestöjen toiminnan vaikuttavuuden. Vaadimme, että Suomi noudattaa kansainvälistä oikeutta pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa, peruu ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöihin kohdistuvat leikkaukset ja edistää sekä rauhanprosessien käynnistämistä että niiden toteutumista. 

Kansalaisjärjestöjen tehtävä on luoda ja ylläpitää toivoa silloinkin, kun ympäröivän maailman viesti ei rakenna ymmärrystä ja rauhaa, tai ihmisoikeuksista puhuminen on epäsuosittua. Olemme aina, vahvasti ja periksiantamattomasti rauhan puolella – ja kutsumme kaikki mukaan tähän työhön.

Allekirjoittajat: 
Amnesty International Suomen osasto ry
Familia ry
Fem-R
Helsinki Pride -yhteisö
Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS sr
Miehet ry
Monimuotoiset perheet
Naisasialiitto Unioni ry
Naisjärjestöjen keskusliitto
Nicehearts ry
Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry
Pakolaisneuvonta
Transfeminiinit ry – Transfeminina rf
Translasten ja -nuorten perheet
Sateenkaari-ikkuna ry
Sateenkaariperheet ry
Seta ry
Sinuiksi ry
UN Women Suomi
Väestöliitto 
Yhteiset lapsemme ry

Lisätietoja:
Senni Moilanen, puheenjohtaja, Helsinki Pride -yhteisö
[email protected]

Annu Kemppainen, toiminnanjohtaja, Helsinki Pride -yhteisö
[email protected]
 +358 44 744 8042

Alun perin julkaistu Monihelin verkkosivustolla.

Mitä on suomalaisuus? Kuka on suomalainen? Suomalaisuuden kategoriaa ja käsitettä täytyy laajentaa väestörakenteemme uudistumisen myötä. Vain siten saamme kaikkien suomalaisten äänen kuuluviin. Vallalla olevat käsitykset suomalaisuudesta vaikuttavat Suomessa elävien ihmisten ja heidän perheidensä hyvinvointiin, heidän kokemaansa rasismiin ja syrjintään ja haluun olla osa yhteiskuntaa. On aika tuoda esille suomalainen moninaisuus. 

Suomalaisuuden konsepti on moninainen ja monien omistama. On hyvä muistaa, että Suomen historialla on ollut aina omat vähemmistönsä: saamelaiset ja romanit. Se, että kuvittelemme, että on olemassa jotakin todellista suomalaisuutta, että olisimme olleet monokulttuurisia, on harhaa. Me olemme olleet monikulttuurisia vuosisatojen ajan.  

Mielenkiintoinen, ei riittävän usein julkisesti esille tullut asia on, että suomalaiset eivät aina ole kuuluneet niin sanottuun valkoisen rodun kategoriaan, vaan ovat neuvotelleet itsensä siihen 1800-luvulla. Nationalismin nousu 1800-luvulla lisäsi ajatusta yhdestä oikeasta kielestä, kansallisuudesta ja uskonnosta. Mutta samalla se sulki pois moninaisuutta, jota Suomessa oli. Onneksi oletusta, että valkoisuus on osa suomalaisuutta, on kyseenalaistettu viime vuosina yhä enemmän. 

Tarvitsemme yhteiskunnassamme lisää avointa keskustelua siitä, keitä me suomalaiset olemme olleet ja etenkin keitä me olemme nyt. Erityisesti tässä ajassa, jossa ääriliikkeet ja äärioikeisto puhuvat ihmisten liikkumisen rajaamisesta, vihasta ei-valkoisia kohtaan ja monikulttuurisuuden pelosta muuttaa jotakin ”yhtenäistä, vakiintunutta” suomalaista, jota todellisuudessa ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Me tarvitsemme sitä, jotta jokainen täällä asuva voi kuulua olevansa osa Suomea. Me tarvitsemme päivityksen vaalean Elovena-tytön harhasta.  

Kaikilla tulee olla oikeus määritellä suhteensa suomalaisuuteen. Suomessa asuvat maahan muuttaneet, jotka ovat voineet asua Suomessa jo vuosikymmeniä ja saaneet kansalaisuuden, joutuvat yhä edelleen kyseenalaistetuksi suomalaisuutensa osalta. Yhtä lailla sama oikeus olla suomalainen tulee olla jokaisella, oli sitten esimerkiksi adoptoitu, tänne muualta muuttanut, Suomessa syntynyt, jonka vanhemmat ovat muualta Suomeen muuttaneet tai mixed-suomalainen.  

Sanoma, joka kaipaa lisää ääntä on se, että suomalaisuuden kategoriaa ja käsitettä pitää laajentaa. Vain siten saamme kaikkien suomalaisten äänen kuuluviin. Ei ole olemassa mitään totuudellista suomalaisuutta, jonka kaikki jakavat. Suomalaisuuden voisi sanoa olevan jatkuvaa neuvonpitoa. Vallalla olevat käsitykset suomalaisuudesta vaikuttavat Suomeen ja Suomessa eläviin ihmisiin, heidän ja heidän perheidensä hyvinvointiin, heidän kokemaansa rasismiin ja syrjintään sekä haluun olla osa yhteiskuntaa.  

Vallanpitäjien suuri vastuu 
Kun puhumme suomalaisista kahden kulttuurin nuorista, mixed-suomalaisista, ovat nämä kahden kulttuurin perheessä kasvaneet nuoret yhteiskunnassa ja perheessään usein ristiriitaisessa asemassa. Kahden kulttuurin lapset, nuoret ja aikuiset ovat suomalaisia, eivät maahanmuuttajataustaisia, vaikka heitä siksi joskus virheellisesti kutsutaankin. 

Perheissään nuoret luovat vanhempiensa kulttuureista niin sanottua kolmatta kulttuuria. Usein ympäröivästä yhteiskunnasta kumpuava tarve määritellä ihmiset vain joksikin tietyksi, esimerkiksi vain yhden kulttuurin edustajaksi, saa nämä nuoret pohtimaan omaa identiteettiään ja sitä, millaisena he itsensä näkevät. Moni kahden kulttuurin nuori kokee ennakkoluuloja ja epäilyä suomalaisuuttaan kohtaan. Ihmisten on vaikea ymmärtää heidän olevan sekä suomalaisia että osa jotain muuta kulttuuria. 

Joka kolmas Suomessa syntynyt nuori ei tunne itseään suomalaiseksi, selviää Tilastokeskuksen vuonna 2017 julkaisemasta selvityksestä. Selvitys koski ulkomaalaistaustaisten nuorten samaistumista suomalaisuuteen ja taustamaahan. Vastaajat kertoivat kokevansa, että suomalaisuus on todella suljettu kategoria, ja että kantasuomalaiset suhtautuvat heihin kielteisesti. Selvityksen tulosten todettiin viestivän siitä, että suomalaisuuden käsite kaipaa uudistamista väestörakenteemme uudistumisen myötä.  

Sillä on väliä, mitä sanotaan ja miten sanotaan. Jokainen voi omilla määritelmillään ja toiminnallaan vaikuttaa siihen, mitä ja ketä lasketaan suomalaisuuteen kuuluviksi. Voi olla haastavaa tuntea itsensä suomalaiseksi, jos ympärillä olevat ihmiset määrittelevät sinut ulkomaalaiseksi. Erityisen suurta vastuuta tavasta puhua meistä suomalaisista kantavat julkiset vallanpitäjät.  

Kenellä on sitten oikeus määritellä toisen identiteetti? Vai onko sitä oikeastaan kellään? Jos ajatellaan vain virallisesti, että kun saa Suomen kansalaisuuden, on suomalainen. Kaikki muu oikeastaan on identiteetti-, mielipide- ja tunnetasoista määrittelyä.  

On aika tuoda esille suomalainen moninaisuus. Tämän aiheen tuominen julkiseen keskusteluun on tärkeää kaikille meille, mutta erityisesti niille, joiden suomalaisuutta kyseenalaistetaan Suomessa päivittäin. Olisi aika antaa ääni niille, joiden hyvinvointiin ulossulkeminen suomalaisuudesta vaikuttaa. Olisi aika määritellä, mitä on suomalaisuus nyt – Suomalaisuus 2.0.

Kirjoittanut: Elina Helmanen

Lähteet: 
Jäske, Alice, Niemi-Sampan Priska ja Waenthongkham Janina (2022) Mixed – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä, Kosmos  
Mahadura& Özbergan (2019) Dear White People, YLE  
https://areena.yle.fi/podcastit/1-50282906  

Vapaaehtoistoiminnan elinvoimaisuutta ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Kansalaisareena ry ja lukuisat järjestöt vaativat julkiselta hallinnolta panostusta vapaaehtoisten tukemiseen, koordinointiin ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Vapaaehtoistoimintaan kannattaa investoida, sillä se lisää tutkitusti sitä tekevien hyvinvointia ja vahvistaa koko yhteiskunnan osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja turvaa.

Vapaaehtoistyön arvo on Suomessa lähes 3,2 miljardia euroa vuosittain.  Vapaaehtoistoiminta lisää tutkitusti sitä tekevien hyvinvointia ja toimii ennaltaehkäisevänä tekijänä esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien osallisuuden kokemuksen lisäämisessä. Kun vapaaehtoistyötä tekee vuosittain lähes puolet suomalaisista, on vapaaehtoistoiminnan tuottamilla hyvinvointivaikutuksilla valtava yhteiskunnallinen merkitys.

Vapaaehtoistyö.fi-tutkimuksen (2023, n=1609) mukaan vapaaehtoistoiminta on vaikuttanut myönteisesti lähes kaikkien vastanneiden elämään (94 % vastasi jokseenkin tai täysin samaa mieltä), vapaaehtoisuus on lisännyt sosiaalisia kontakteja (88 %) ja saanut kokemaan merkityksellisyyden tunnetta (93 %). Korkea sosiaalinen luottamus ja yhteiskunnallinen turvallisuus on suorassa yhteydessä vahvoihin yhteisöihin. Vapaaehtoistoiminnalla on suuri rooli ja suuri potentiaali kestävän hyvinvoinnin rakentajana.

Vapaaehtoistoiminnalla luodaan osallisuutta ja vähennetään yksinäisyyttä
Osallisuuden kokemuksen moninaiset yhteydet koettuun hyvinvointiin, terveyteen, toiminta- ja työkykyyn viittaavat siihen, että osallisuuden kokemuksella on suuria potentiaalisia kansantaloudellisia vaikutuksia.

Yksinäisyys lisää kuolleisuutta lähes yhtä paljon kuin tupakointi ja enemmän kuin lihavuus tai huono fyysinen kunto. Suomessa 56 prosenttia ihmisistä kokee yksinäisyyttä ainakin joskus ja lähes puolet 15–24-vuotiaista säännöllisesti, kertoo Suomen Punaisen Ristin yksinäisyysbarometri.

Vapaaehtoistoimintaa järjestämällä ja tukemalla voidaan lisätä osallisuutta. Vapaaehtoistoiminnassa saadut osallisuuden kokemukset ovat erityisen tärkeitä ihmisille, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Vapaaehtoistyö.fi-palvelun kyselytutkimuksen mukaan vapaaehtoisuus vähensi myös koettua yksinäisyyttä yli 60 prosentilla vastaajista.

Vapaaehtoistoiminnassa eri-ikäiset ja eri taustoista tulevat henkilöt voivat kokea kuuluvansa johonkin, olevansa osa yhteisöä. Vapaaehtoistoiminta tarjoaa mielekästä sisältöä ja tekemistä päiviin. On äärimmäisen arvokasta, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus olla osana yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisua ja paremman tulevaisuuden rakentamista vapaaehtoistoiminnan kautta.

Vapaaehtoistoiminta on vaarassa romahtaa leikkausten mukana
Järjestöissä vapaaehtoiset ovat keskeinen osa toimintaa ja toimivat monenlaisissa auttamisen tehtävissä, vertaistukijoina, vaikuttajina sekä toimijoina itselleen tärkeiden asioiden edistämisessä. Vapaaehtoiset tuottavat uutta tietoa ja ideoita, kehittävät ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin ja kirittävät meitä kaikkia kestävämmän hyvinvoinnin tielle.

Hallitus aikoo alentaa valtionavustusten tasoa kuluvalla hallituskaudella vahvistaakseen julkista taloutta. Suunnitelluilla leikkauksilla olisi suora vaikutus järjestöjen ja sen myötä vapaaehtoisten toimintaan.

Monet vapaaehtoistoiminnan muodot ovat vaativuudeltaan sellaisia, että niitä ei voi ylläpitää kestävästi ilman riittäviä resursseja. Vapaaehtoistoiminta ponnistaa vapaaehtoisten omasta innostuksesta, mutta tarvitsee tuekseen myös järjestöjen ammattiosaamista ja koordinointia. Ammattilaisen tukemana vapaaehtoisen on turvallista toimia myös haastavissa tehtävissä, kuten kriisipuhelimen päivystäjänä tai valmiustoiminnassa. Laadukkaan ja kestävän vapaaehtoistoiminnan varmistamiseksi meidän on panostettava vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden työn riittävään resursointiin, työssäjaksamiseen ja hyvinvointiin.

Suomessa pidetään itsestään selvyytenä, että vapaaehtoistoimintaan pääsee aina ja että jokainen voi vaikuttaa itseään kiinnostaviin asioihin. Näin ei ole, jos vapaaehtoistoiminnan koordinointiin ja osallisuustyöhön ei ole varaa panostaa. Osa vapaaehtoisista tarvitsee vahvempaa tukea osallistuakseen. Ammattilaisen tuki mahdollistaa myös esimerkiksi kehitysvammaisen tai suomen kieltä vasta opettelevan henkilön osallistumisen vapaaehtoistoimintaan.

Uhka fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle
Jo tehdyt leikkaukset sosiaaliturvaan ovat heikentäneet monien järjestöjen kohderyhmien tilannetta ja lisänneet painetta kääntyä järjestöjen puoleen avun tarpeessa. Järjestöjen erityisosaaminen ja vertaistuki tarjoaa apua usealle ihmisryhmälle, joka muuten jää tuen ja avun ulkopuolelle. Jos nämä palvelut ja toiminnot joudutaan lopettamaan leikkausten seurauksena, voivat inhimilliset seuraukset olla kauaskantoiset ja katastrofaaliset. Kasautuvat ongelmat voivat synnyttää mittaamattoman pahoinvoinnin kierteen, jota julkinen sektori ei pysty korjaamaan.

Kansalaisareenan jäsenjärjestöjen mukaan neljäsosan leikkaus rahoitukseen voi konkretisoitua toiminnan kohderyhmälle voinnin välittömällä huonontumisella, akuutilla ja vakavalla oireilulla, mielenterveyden haasteiden pahenemisella sekä yksinäisyyden ja eristyneisyyden syvenemisellä.

Kohderyhmät joutuisivat hakeutumaan ennestään kuormittuneen terveydenhuollon piiriin, josta ei saa välitöntä apua, vaan sairauslomat, katkot opiskeluissa, työkyvyttömyys- ja sairauseläkkeet kasvaisivat ja veisivät elämänhalun.

Vapaaehtoistoiminta on demokratiaa edistävä voimavara
Vapaaehtoistoiminnalla ei voi paikata julkisen sektorin resurssipulaa. Vapaaehtoistoimintaa tehdään vapaaehtoisena kunkin henkilön tiedoilla ja taidoilla.

Vapaaehtoistoiminta on demokratiaa edistävä voimavara, joka turvaa yhteiskuntamme hyvinvoinnin kehitystä. Vapaaehtoistoiminnan todellinen arvo on enemmän kuin euroilla voidaan mitata. Leikkaukset uhkaavat vakavasti tätä korvaamatonta toimintaa ja koko kansalaisyhteiskuntaa, vaarantaen monien hyvinvoinnin ja syventäen yhteiskunnallisia haasteita.

Kuka tahansa voi tarvita apua järjestöiltä elämänsä jossakin vaiheessa. Kuka tahansa voi myös löytää järjestöistä itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivan tavan saada äänensä kuuluville sekä hyödyntää omaa aikaansa ja osaamistaan yhteiseksi hyväksi – kunhan laadukkaaseen, osallisuutta edistävään vapaaehtoistoimintaan panostetaan.

Hallitusohjelmassa suunnitellut valtionavustusleikkaukset vaarantavat toteutuessaan järjestöjen toiminnan ja sitä kautta merkittävästi miljoonien ihmisten hyvinvointia lisäävän ja demokratiaa edistävän vapaaehtoistoiminnan.

Me allekirjoittaneet järjestöt ja yhteisöt yhdessä Kansalaisareenan kanssa vaadimme vapaaehtois- ja järjestökentän toiminnan edellytysten turvaamista!

Ahjolan Setlementti ry
Aivovammaliitto ry
A-Kiltojen Liitto ry
Allergia-, iho- ja astmaliitto ry
Alpuan kyläyhdistys ry
Aseman Lapset ry
Auralan Nuoret ry
Auralan Setlementti ry
Auta Lasta ry / Lapsirikastoiminta
Autismiliitto ry
Betesda-säätiö sr
Eettisen kaupan puolesta ry
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
Eksymän Sukuseura ry
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Enter ry
Erilaisten oppijoiden liitto ry
Etelä-Karjalan Sydänalue ry
Familia ry
FDUV
Fenix Finland ry
Finfami Uusimaa ry
Finlands Svenska Hembygdsförbund
Fortis Communitas ry
Förbundsarenan
Föreningen Luckan
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
Harjulan Setlementti ry
Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry
Helsingin seudun erilaiset oppijat ry
Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo)
Helsinki Missio ry
Hengitysliitto ry
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry
House of Helsinki
House of Helsinki Ry
Huhtasuon ASA ry
HyTe ry
Hyvinkään Nuorisoasuntoyhdistys ry
Hyvinkään Yhdistykset ry
Hyvän mielen talo ry
Hämeen Setlementti ry
Hämeenkyrön vapaaehtoiset Rönsy ry
IBD ja muut suolistosairaudet ry
Ihoyhdistys ry
Imetyksen tuki ry
Irti huumeista ry
Itä-Suomen aivovammayhdistys ry
Joensuun Setlementti ry
Jokela-Pattijoki kyläseura ry
Jokilaaksojen Kehitysvammaisten Tuki ry
Jokilaaksojen omaishoitajat ja läheiset ry
Jyränkölän Setlementti ry
Jyvälän Setlementti ry
Jämsänlaakson Setlementti ry
Kaapatut Lapset ry
Kaarinan Kansalaistoiminnan keskus ry
Kalliolan setlementti ry
Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry
Kansalaisareena ry
Kansallinen senioriliitto ry
Kaseva ry
Kehitysvammatuki 57 ry
Keliakialiitto ry
Kemin Pelastakaa Lapset ry
Keski-Pohjanmaan Kuulo ry
Keski-Pohjanmaan Neuroyhdistys ry
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry
Keskustan alueen korttelikerho
Keskustanaisten Kuusamon yhdistys ry
Kilpirauhasliitto ry
Koillismaan Diabetesyhdistys ry
Koillismaan Koirakerho Ry
Koillismaan kuuloyhdistys ry
Koillismaan Seudun Muisti ry
Kokkolan Seudun Diabetes ry
Kokkolan Työttömät ry
Kondis ry
KOSTI ry
Kotimajoituksen tuki ry
KRIS-Oulu ry
KRIS-Pohjanmaa-Österbotten ry
KRIS-Satakunta ry
KRIS-Suomen keskusliitto ry
KRIS-Tampere ry
Ksakki ry
Kumppanuustalo Nuotta ry
Kuopion Ensikotiyhdistys ry
Kuopion Pelastakaa Lapset ry
Kuopion Reumayhdistys ry
Kuopion Setlementti Puijola ry
Kurikkalan Setlementti ry
Kuroa Kollektiivi
Kuusamon 4H yhdistys
Kuusamon Eläkeläiset ry
Kuusamon Eläkkeensaajat ry
Kuusamon Erityisen Tuen Tukiyhdistys KET-TU ry
Kuusamon ETRA ry
Kuusamon Invalidit ry
Kuusamon Kaatuneitten Omaiset ry
Kuusamon kansalliset seniorit
Kuusamon Latu ja Polku ry
Kuusamon luonnonystävät ry
Kuusamon Martat ry
Kuusamon Mielenterveyden Tuki ry
Kuusamon Perhokalastajat ry
Kuusamon Pohjola-Norden ry
Kuusamon reserviläiset
Kuusamon Reserviläiset ry
Kuusamon Reuma ja Tulesyhdistys ry
Kuusamon Sairaanhoitajien kerho ry
Kuusamon Senioritanssijat ry
Kuusamon Soroptimistiklubi
Kuusamon Uistinseura ry
Kuusamon Vasemmisto ry
Kuusamo-Viena -seura ry
Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys ry
Käpy Lapsikuolemaperheet ry
Käpyrinne ry
LapCI – sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys ry
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Leijonaemot ry
Liepeen hoiva ry
Lievestuoreen Setlementti ry
Lihastautiliitto ry
Liikehäiriösairauksien liitto ry
Linnalan Setlementti ry
Livekirkko ry
Loisto setlementti ry
Lomakoti Onnela ry
Lounais-Suomen Allergia- ja Astmayhdistys ry
Lounais-Suomen Avustajakeskus
Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry
Maailmanvaihto ry
Malmin ev.lut. seurakunta
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Pohjois-Pohjanmaan piiri ry
Marttaliitto ry
Matti Matinpoika Karjalainen-Siikaluoma ry
Me Itse ry
Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry
Mielenterveysomaisten Keskusliitto – FinFami ry
Mielenterveysyhdistys Helmi ry
Mielenterveysyhdistys Hyvinkään Verso ry
MIELI Lohjan mielenterveys ry
MIELI Salon mielenterveys ry
Miina Sillanpään Säätiö
Mikkelin Setlementti ry
MLL Kuusamon paikallisyhdistys
Moniheli ry
Monikulttuurikeskus Gloria ry
Munuais- ja maksaliitto
Naapuriäiti-toiminta, Nicehearts ry
Naisten Linja Suomessa ry
Naistenkartano ry
Napapiirin Omaishoitajat ry
Nauha ry
Non Fighting Generation ry
Norr om Sran rf
Nouseva Rannikkoseutu ry
Nuoret Lesket ry
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry
Nuorten Palvelu ry
Näkövammaisten liitto ry
OmaKamu ry
Opintokeskus Sivis
Oulun Diakonissalaitoksen säätiö sr
Oulun Eläkkeensaajat ry
Oulun Seudun Kilpi ry
Oulun Seudun Mäntykoti ry
Oulun seudun omaishoitajat ry
Padasjoen Vapaaehtoinen Palokunta ry
Parasta Lapsille ry
Parempi avioliitto ry
Pienperheyhdistys ry
Pohjois-Pohjamaan kylät ry
Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry
Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry
Pohjois-Savon Diabetes ry
Pohjois-Savon Psoriasisyhdistys ry
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys Kuusamon osasto
Porvoon Allergia- ja Astmayhdistys ry – Borgånejdens Allergi- och Astmaförening rf.
Porvoon Kulttuurinystävät ry – Borgå Kulturvänner rf
Porvoon Seta ry
Porvoon Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry
Porvoon Seudun Selkäyhdistys
Psykosociala förbundet rf
Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry
Raahen alueen Kuulo ry
Raahen Seudun Diabetesyhdistys ry
Raahen tienoon keliakiayhdistys ry
Raittiuden Ystävät ry
Rajasotilaskotiyhdistys Kuusamon p. o.
Raudaskylän kristillinen opisto
Rauman Seudun Työnhakijat ry
Rientolan Setlementti ry
Rovalan Nuoret ry
Rovalan Setlementti ry
Sahan-Seura ry
Savon mielenterveysomaiset – FinFami ry
Seniorien ATK-yhdistys SAVONETTI ry
Setlementti Louhela ry
Setlementti Pori ry
Setlementti Tampere ry
Setlementti Toivola Ry
Setlementti Ukonhattu ry
Siivikkalan Nuoret ry
Sininauhaliitto ry
Sininauhasäätiö sr.
Siskot ja Simot ry
SOS-Lapsikylä
Suomen Akateemisten Naisten Liitto
Suomen Ilmailumuseosäätiö
Suomen Kipu ry
Suomen Kylät ry
Suomen Latu ry
Suomen Migreeniyhdistys ry
Suomen Monikkoperheet ry
Suomen NNKY-liitto ry
Suomen Nuorisoseurat
Suomen Olympiakomitea
Suomen Punainen Risti Kuusamon osasto
Suomen Setlementtiliitto ry
Suomen sovittelufoorumi ry
Suomen Sydänliitto ry
Suomen Syöpäyhdistys ry
Suomen Vanhempainliitto ry
Suomen Vertaistuki Suvi ry
Suonen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry
SVK Liitto ry
Syömishäiriöliitto – SYLI ry
Taimi ry
Taiteilijaseura Koillinen ry
Tampereen seudun Näkövammaiset ry
Tolpanniemen asukasyhdistys
Tornberg Sukuseura
Tukipilari
Tunne rintasi ry.
Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry
Turun Seudun Nivelyhdistys ry
Turun Seudun Omaishoitajat ry
Turun Seudun Vanhustuki ry
Törmäsen seudun maamiesseura ry
Uskontojen uhrien tuki UUT ry
Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry
Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys – Rusetti ry
Vantaan Järjestörinki ry
Varkauden Invalidit ry
Varsinais-Suomen Huimaus- ja Meniere-yhdistys ry
Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry
Vuolle Setlementti ry
Warkauden seudun sosiaali- ja terveysjärjestöt ry
YAD ry
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry
Yhdessä Selviytymisen Tuki YSTI ry
Yhteinen tupa ry
Yhteisestä Ovesta ry, Tuokiotupa
Ylivieskan Seudun Eläkkeensaajat ry
Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry