Syntyvyys laskee Suomessa seitsemättä vuotta. Puolison puute ja taloudelliset syyt lykkäävät lapsen hankintaa. Työelämän vaatimukset, puutteellinen tasa-arvo niin työelämässä kuin kotonakin sekä nuorten aikuisten mielikuvat lapsiperhearjesta heikentävät ihmisten halua perheellistyä. (Väestöliitto, Perhebarometri 2017.) Suomessa on myös yhä enemmän kahden kulttuurin perheitä, joiden tunnustaminen tulisi ottaa entistä paremmin huomioon palveluita suunniteltaessa. Tarvitaan yhteiskunnallisia muutoksia, jotta kaikki ne, jotka sitä toivovat, voisivat saada itselleen perheen.
Suomenmaa (pääkirjoitus 12.3.2018) epäili, ettei syntyvyys taida kohentua ennen kuin tavallisesta perhe-elämästä tulee yhtä ihailtua kuin sitoutumiskammoisesta biletysmuodistakin. Voisiko perheellisyys näkyä yhteiskunnallisessa keskustelussa muunkin tavoin kuin alituisena puheena päivähoidon hankaluuksista, elämän ruuhkavuosista, lasten kasvattamisen ongelmista tai vanhemmuuden vaikeuksista? Monimuotoiset perheet -verkosto on SuomiAreenassa pitämässä ääntä perheiden puolesta! Käynnistämme tapahtumaviikon paneelikeskustelulla Perhe 2.0: Kuinka perheen brändi saadaan nousuun?, jossa Tom of Puukko haastaa perhe- ja peruspalveluministerin Annika Saarikon, kansanedustaja Ozan Yanarin ja Väestöliiton tutkijan Venla Bergin pohtimaan perheen brändiä ja sitä kuinka perheistä voitaisiin puhua positiivisempaan sävyyn. Koko viikon Monimuotoisten perheiden teltalla (paikkanumero 54) teemana paitsi perheellistymisen esteet myös sen mahdollisuudet. MONIMUOTOISET PERHEET SUOMIAREENASSA Paneelikeskustelu Perhe 2.0: Kuinka perheen brändi saadaan nousuun? Aika: maanantaina 16.7. klo 10.00–11.00 Paikka: Kaupungintalon piha, Hallituskatu 12, Pori Simpukka ry:n teemailtapäivä: #yksiviidestä - noin joka viides suomalainen hedelmällisessä iässä oleva kohtaa tahattoman lapsettomuuden Aika: tiistaina 17.7. klo 13.00-17.00 Paikka: Kansalaistori, telttapaikka 54 Familia ry:n teemailtapäivä: Äidinkielenä kaksikielisyys Aika: keskiviikkona 18.7. klo 13.00-17.00 Paikka: Kansalaistori, telttapaikka 54 Suuri Sanaselitysturnaus 16.-20.7. Monimuotoiset perheet -verkoston teltalla on käynnissä koko tapahtumaviikon ajan suuri sanaselitysturnaus! Kuinka hyvin sinä tunnet perheiden monimuotoisuuteen liittyvää sanastoa? Ja ennen kaikkea, osaatko selittää niitä? Haastamme leikkimieliseen kisaan kaikki SuomiAreena -kävijät. Palkitsemme jokaisena päivänä päivän voittajatiimin ja perjantaina klo 12 julkistetaan koko viikon voittaja. 30v. juhlavuoden tapahtumia15.5. Kansainvälisen perheiden päivän seminaari
Familia järjestää kansainvälisenä perheiden päivänä 15.5. iltapäiväseminaarin aiheesta "Oikeus perhe-elämään". Mukana on erilaisia asiantuntijoita ja muita kiinnostavia vieraita. Lue lisää! 15.5. Familia 30-vuotisjuhla Iltapäiväseminaarin jälkeen juhlimme yhdessä Familian 30-vuotista taivalta. 26.-27.5. Maailma Kylässä -festivaali Olemme mukana tänäkin vuonna Maailma Kylässä festivaaleilla. Esittelemme toimintaamme Open Finland -teltassa Rautatientorilla (paikka R516). Lisäksi osallistumme Taiga-lavan ohjelmaan aiheella "Kolme tarinaa: Afrikka kaksikulttuurisissa perheissä". Lue lisää! 16.-20.7. SuomiAreena Osallistumme heinäkuussa Porissa järjestettävään SuomiAreenaan, joka on Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma. Lisää tietoa myöhemmin! |
Kategoriat
All
|