Amrita Singh's Story

Story #13

Synnyin Sveitsissä (Zürichissä) vuonna 1990 suomalaiselle äidille ja intialaiselle isälle. Kerrostalossa, jossa kasvoin, oli paljon muitakin lapsia kahden kulttuurin perheistä, joiden kanssa olen yhä yhteydessä. Koko kaupunginosassa asui pääasiassa muualta muuttaneita pieni- ja keskituloisia perheitä. Tulimme kaikki hyvin toimeen keskenämme, ja perheemme auttoivat toisiaan lastenhoidossa, eli menimme vaihtelevasti kavereiden perheiden luokse, kuuntelimme paljon kansainvälistä musiikkia ja kokeilimme uusia ruokia. Isäni joutui myöhemmin pakkoavioliittoon (muistaisin että olin noin 5-vuotias) ja äitini teki paljon töitä. Vietin silloin usein aikaa naapureidemme, iranilaissveitsiläisen perheen, heidän 2 lapsen kanssa. Seitsemänvuotiaana äitini tapasi isäpuoleni joka on alun perin kotoisin Kongosta. Hänen teini-ikäinen tyttärensä muutti sit Kongosta luoksemme vuonna 2001, ja meistä tuli monikulttuurinen ”patch-work”-perhe. Vaikea sanoa miten kaikki tähän mennessä tarkoilleen muokkasi identiteettiäni, mutta se on kokonaisuudessa osa minua.

Meillä oli usein vieraita Suomesta ja Intiasta, dominikaanisesta tasavallasta, myöhemmin myös Kongosta, Angolasta, Etiopiasta ja Kenyasta. Meillä oli aina jotain meneillään, paljon musiikkia, hyvää ruokaa, keskusteluja eritaustaisten ihmisten välillä ja kaikki tuntuivat haluavan ymmärtää toisiaan, vaikka heidän täytyi välillä kommunikoida käsin ja jaloin. Naurettiin paljon. Meistä tuli yhtä. En kokenut sitä ristiriitana, päinvastoin, se oli normaalia - se tuntui ja tuntuu hyvältä ja oikealta. Pakkoavioliiton kanssa oli toisin: se, että pakkoavioliitto ei jättänyt isälleni vaihtoehtoja, liittyi varmasti erilaisiin kulttuurisiin odotuksiin ja tapoihin, jotka johtuivat mm. hänen intialaisesta alkuperästään. Vasta aikuisena ymmärsin vähitellen, millaista sen on täytynyt olla hänelle ja että hänen vanhempansa eivät tehneet tätä päätöstä tarkoituksenaan loukata häntä tai meitä. Vaan että sitä pidettiin parhaana asiana hänen tulevaisuutensa kannalta ja jotta hänet hyväksyttäisiin heidän yhteisössään. Isäni uudesta avioliitosta syntyneiden 3 sisarukseni kanssa minulla on hyvät välit.

Äitini on todella ihana ihminen. Hän opetti minulle aktiivisesti suvaitsevaisuuden, kunnioituksen ja herkkyyden arvoja jo varhain. Elämän varrella kokemukset kasvoi ja tänään pidän itseäni välillä kameleonttina. Pystyn omasta mielestäni suhtautumaan uuteen tilanteeseen, uuteen ryhmiin, uuteen elinympäristöön uskomattoman hyvin ja nopeasti ja sisäistämään ympäristöstä tekemäni havainnot toimintaani

Olen kehittänyt empatiaa mitä erilaisimpia elämän realiteetteja kohtaan. Nämä ovat asioita joita ei välttämättä opi teoreettisesti, vaan ne kasvavat kokemuksesta. Välillä vain pitää muistuttaa itseäni, että nämä osaamiset ovat hyvin rikastuttavia ja avaavat elämässä uusia horisontteja, mistä saa myös olla ylpeä ja kiitollinen.

Pakkoavioliiton ja sen vaikutuksen vuoksi isäni perhetausta oli ehdottomasti etusijalla. Sitä ennen elimme kuitenkin hyvin tasapainoista elämää, jossa kaikilla tarpeilla, maailmankatsomuksilla ja elämänkäsityksillä oli paikkansa. Myös elämäni aikana isäpuoleni ja siskopuoleni kanssa minusta tuntui, että saatiin aika hyvään tasapainoon jokaisen kulttuuriset ja sosialisaatiossa kehittyneet näkökulmat. Mutta oli meillä myös erilaiset näkemykset, jotka meidän oli sopeutettava toisiimme. Esimerkiksi minun musta kissa oli iso aihe, sekä vapaa-ajan vietto. Siskopuolellani oli aluksi myös vaikeuksia kulttuuri shokin käsittelemisen ja kotiutumisessa kanssa. Ei se aina ollut helppoa mutta opin myös niin paljon itsestäni silloin.

Oikeastaan niitä oli neljä kulttuureja kotona. Suurimmaksi osaksi olen samaistunut lähinnä Sveitsiin ja Suomeen. Sveitsissä tunnen olevani kotona kun saan lasketella alpeilla. Suomessa kun saan saunasta hypätä järveen. Intiaan tunnen yhteyttä meditoinnin ja joogan kautta. Kongoon vie minut esim. musiikki ja ruoka. Ainakin mentaalisesti, vaikka en fyysisesti ole vielä ollutkaan siellä.

​Sveitsissä minua pidettiin ulkonäköni perusteella "ulkomaalaisena", vaikka olen syntynyt siellä ja puhun kieltä täydellisesti. Suomessa en sopinut enkä sovi ihan steretyyppiseen kuvaan, Intiassa olin liian "eurooppalainen". Nuorena yhteenkuuluvuuden tunteen puute johti siihen, että liikuin ryhmissä missä muut kokivat samaa. Kun nyt katson taaksepäin, ryhmillä oli vahvistavia mutta myös riskialttiita vaikutuksia.
​
Kun minulta nykyään kysytään, mistä minä oikein olen "kotoisin", reagoin eri tavalla. Olen tottunut siihen, mutta nykyisin hyvin herkkä kysymyksen motiiville, tai sille, miten minä interpretoin kysymyksen. Jos koen että kysymys viittaa siihen, että minua nähdään ulkopuolisena, huomaan ristiriitaisia tunteita. Joskus olen myös onnistunut sanomaan kohteliasti, ettei me nyt niin hyvin tunneta, että haluaisin siitä kertoa. Sellainen reaktio vaikuttaa jatkossa keskusteluun, mutta sen riskin otan silloin mielellään. Jos tunnen aitoa kiinnostusta, tai kun joku esimerkiksi haluaa keskustella minun kanssa omista kokemuksistaan, vastaan mielelläni kysymykseen. Pidän enemmän siitä kun joku haluaa näkeä minut ihmisenä, mitkä arvot minulla on, millä tavalla minä elämää näen, kun siitä, että ensimmäisenä haluaa tietää mistä maasta minä olen kotoisin. 

Tunsin kiitollisuutta siitä, että minulla oli koulutus- ja ammatillisia mahdollisuuksia, koska molemmat isäni joutuivat pakenemaan kotimaistaan ja tekemään fyysisesti raskasta työtä pienellä palkalla. Kouluttauduin Zürichin kaupungin sosiaalivirastossa oppisopimuksella ja suoritin myöhemmin ylioppilastutkinnon, sit kandidaatin tutkinnon sosiokulttuurisesta innostamista (yhteisön kehittäminen). Opiskelimme ihmisyyttä ja ryhmäjäsenyyksiä, perhekonstellaatioita, virallisia ja epävirallisia resursseja, kulttuureja ja kulttuurin monitahoista ymmärtämistä, kulttuuri-identiteettiä, sosiokulttuurisia hankkeita, kaupunkisuunnittelua ja paljon muuta. Työni tähän mennessä on sisältänyt mm. väkivallan ennalta ehkäisyä kouluissa, kriisihallintaa, radikalisoitumisprosessien tutkimista, nuorisotyötä ja vapaaehtoistyötä kriisialueilla. Sanoisin, että taustani on epäilemättä vaikuttanut henkilökohtaiseen, ammatilliseen kiinnostusmaailmaan sekä polkuuni.

Olin miettinyt Suomeen muuttoa jo jonkin aikaa. Sitten rakastuin suomalaiseen mieheen muutama vuosi sitten - ja nyt olen täällä. Suomen kielen taitoni ja täällä olevat ystäväni, ovat varmasti auttaneet kotiutumistani ja asettautumistani. Todellisuudessa kuitenkin olen kotona kaikkialla, mutta en missään täysin. Löysin Familian työnhakuvaiheessa, ja järjestön työ, kohderyhmä, historia ja arvot herättivät minussa suurta kiinnostusta. Myöhemmin törmäsin tähän työtarjoukseen (Munduo). ​

Globalisaation myötä ja koska rakkaus osuu sinne, minne osuu, kahden kulttuurin perheitä on aina ollut, ja heitä tulee mitä enemmän olemaan tulevaisuudessakin. Tietoisuus ja jatkuva pohdinta tarpeista ja odotuksista, kasvatuskysymyksistä, koulunkäynnistä jne. on aina tärkeää - myös ”yksi kulttuuriselle” perheille. Perhe-elämä vaatii aikaa, kykyä ja halukkuutta nimetä tunteita ja niiden alkuperän miettimistä, sekä ratkaisukeskeistä asennetta. Yhteiskunnassa tietoisuuden kahden kulttuurin perheistä/lapsista/nuorista pitää vielä kasvaa ja antirasistinen työ on tärkeää. Jotta yhteenkuuluvuus vahvistuu, on oltava myös poliittista tahtoa puhua avoimesti postkolonialisaatiosta, rakenteellisesta rasismista ja syrjinnästä. Ja on oltava tahto edistää jokaisen yksilön koulutus- ja ammatillisia mahdollisuuksia. Sosiokulttuurisen hankkeiden tavoitteiden ja politiikka on heijastettava yhteiskunnan monimuotoisuutta ja vahvistavan sitä. Kestävyys lyhytaikaisten ratkaisujen sijaan.

Munduo-projekteen avulla haluan tuoda esille erilaiset elämäntavat, antaa kahden kulttuurin nuorten näkökulmille näkyvyyttä ja vahvistaa yleistä ymmärtämistä. Haluan luoda tilaa keskusteluille, ajatustenvaihdolle ja oivalluksille sekä tilaa pohtia kulttuuri-identiteettiä ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Uskon että voimme vähentää riskitekijöitä, jotka johtavat syrjäytymiseen, ja vahvistaa suojatekijöitä sekä jokaisessa kahden kulttuurin nuoressa piilevää potentiaalia. 

​​Lisätietoja Munduo Projectista saat verkkosivuiltamme tai ottamalla suoraan yhteyttä Amritaan osoitteessa [email protected]. 

Editor: yvette ahonen