Christine Aalto's Story

Story #17

Olisitteko kiinnostuneet kuulemaan tarinaani? Hyvä, tässä tulee minun tarinani! 

Olen Christine, suomalaisen äidin ja kreikkalaisen isän tytär, jonka sukujuurista löytyy myös hivenen suomenruotsalaisuutta. Identiteetiltäni olen CODA (Children Of Deaf Adult) ja olenkin tottunut elämään aina kahden maailman välissä, niin Suomessa kuin maailmalla. Kun lapsuusperheestäni ja suvustani löytyy niin belgialaisia, ranskalaisia ja meksikolaisia, ei varmaan ollutkaan ihme, että oma nykyinen puolisoni on kotoisin Australiasta. Nyt sitten kasvatamme meidän lapsemme suomalaiseen ja australialaiseen kulttuuriin, sekä viittomakieliseen maailmaan. Unohtamatta käyttää näitä kaikkia kolmea kieltä arjessamme! 

Viittomakielisessä ympäristössä kasvaneena olen joutunut tasapainoilemaan kahden maailman välissä. Suvussani on 4. sukupolven verran kuuroja, joten viittomakielinen maailma on ollut minulle täysin normaalia ja luontevaa, osa minua. Olemme paljon vierailleet vanhempieni viittomakielisten ystävien luona tai olemme olleet osallisena erilaisissa viittomakielisessä tapahtumissa Suomessa ja ulkomailla. Kun kerron tasapainoilevani kahden maailman välissä, vertaan maailmani “kuuroihin” ja “kuuleviin”. Molemmissa maailmoissa on paljon samaa, vaikka esim. suomen kieltä tai omaa kehoa sekä ilmeitä käytetään eri lailla asioiden ilmaisuun. Viittomakielisestä maailmasta löytyy myös omaa kulttuuria ja historiaa, jota arvostan. 

Kuitenkin olen joutunut pienestä asti puolustamaan maailmaani valtaväestölle. Olen saanut kuulla tarinoita, sekä nähnyt omin silmin, miten epäreilusti perhettäni ja sukuani on kohdeltu, koska heiltä on puuttunut vain yksi aisti.  
 
Nyt oman lapseni myötä koen tärkeäksi kertoa ja opettaa hänelle asioita myös äidinkielelläni eli suomalaisella viittomakielellä, suomen kielen lisäksi. Haluan lapseni kasvavan visuaaliseen maailmaan, jossa mm. katsekontakti on tärkeä osa kommunikaatiota. Lapsemme osaa kolmea eri kieltä ja ensimmäiset sanat hän kertoikin viittomakielellä. ​

Olenkin oivaltanut lapseni myötä sen, että kielen kautta tulee myös kulttuuri. Mikä on paras tapa välittää kulttuurista kasvatusta, kuin kielen ja tarinoiden kautta.

Haaveilin 10 vuotta matkustamisesta Australiaan, kunnes eräänä syksynä aika oli kypsä reissaamiselle. Monet ystäväni totesivat, että tulen löytämään sieltä puolison. Ja näin lähes 6 vuoden jälkeen, Perthin eli Länsi-Australian lentokentällä kohtaamani mies on edelleen osa elämääni. 
 
Elämämme on ollut aikamoista seikkailua kahden maan ja kulttuurin välillä. Vaikka nämä kaksi maata ovat niin kaukana toisistaan, on molemmissa maissa ja meissä jotain samanlaista. Arvostamme puolisoni kanssa molempien maiden uniikkia luontoa, joka tarjoaa monenlaisia harrastusmahdollisuuksia.

Pieniä kulttuuritörmäyksiä on ollut ja tulee varmasti vastaan vielä aika ajoin, vaikka olemme oppineet tuntemaan toisemme. Onneksemme meillä on samanlainen huumori, jonka avulla selviydymme kulttuurieroista. Toisen kulttuurin ymmärtämiseen on varmasti auttanut se, kun olemme molemmat asuneet toistemme kotimaissa. Lapsen kasvatuksessa olemme yrittäneet tuoda pieniä paloja molempiemme kulttuurista, sekä rakentaneet yhteistä, oman perheen kulttuuria ja perinteitä. Ennen kaikkea olemme pitäneet kiinni siitä, että puhumme omaa äidinkieltä lapsellemme.  

Välillä olen miettinyt johtuvatko eroavaisuudet kulttuurista vai meidän persoonallisuudestamme. Näitä asioita ei voi aina erottaa, sillä kulttuuri on myös osa minuuttamme. En koe, että varsinaisesti kulttuurit aiheuttavat ristiriitoja suhteessamme, koska suomalainen ja australialainen kulttuuri ovat yllättävän lähellä toisiaan, toki pienin eroavaisuuksin. 
 
Henkilökohtaisesti koen isoimmaksi haasteeksi kielen. Joskus on raskasta olla parisuhteessa se ainut henkilö, joka puhuu toisen äidinkieltä. Olen joutunut opettelemaan miten ilmaista huumoria ja tunteita toisella kielellä, joka on erilainen kuin oma tunnekieleni. Vuosien myötä tunne helpottuu, ja onneksi kumppanini on opetellut puhumaan suomea.  ​

Olemme liikkuneet usein Suomen ja Australian välillä. Ensimmäisenä vuotena halusin oppia tuntemaan paikallista kulttuuria ja tutustumaan paikallisiin. Seuraavan kerran halusinkin jo tavata paikallisia suomalaisia, joiden kanssa puhua suomea ja joiden kanssa minun ei tarvinnut aina selittää miksi toimin tietyllä tavalla. Näistä klassisin esimerkkitapaus taitaakin olla käyttämättä kenkiä sisätiloissa. 
 
Lapsen myötä olen kokenut tärkeäksi luoda verkostoja molemmissa maissa, ja meillä onkin paljon suomalaisaustralialaisia ystäväperheitä molemmissa maissa. Tämä helpottaa sopeutumista toiseen maahan, kun voi jakaa kokemuksiaan asuessaan toisessa maassa. ​

Löysin sattumalta Familian, kun olin etsimässä aihetta opinnäytetyölle alkuvuodesta 2023. Otin heti yhteyttä Familiaan, sillä arvostin järjestön toimintaa ja heidän arvojaan. Aloitin myös kehittävän harjoittelun Familialla alkukesästä ja olenkin keskittynyt kehittämään MunDuon Disdordia. Minulle on tärkeää, että pystyn seisomaan työpaikan arvopohjan takana. Onneksi Familialla on töissä erittäin hyviä tyyppejä ja näin opiskelijana on ollut helppo tulla mukaan toimintaan. Arvostan myös monikulttuurista työympäristöä: jokainen tuo jotain uutta omasta kulttuuristaan tai kielestään, josta voi aina oppia jotakin uutta. 

Tulevaisuudessa toivon kasvattavani lapsestamme pientä maailmankansalaista, joka osaa kunnioittaa muita ihmistä. Toivon myös lisää tietoisuuden jakamista monikielisyydestä ja -kulttuurisuudesta, joka on rikkaus. Olemme kaikki kuitenkin samanlaisia, eri kielistä tai kulttuurista huolimatta. 

Olen kiitollinen perheelleni ja sukulaisilleni seuraavista opeista, jotka ovat kasvattaneet minua: vaikka olet kielivähemmistö, olet silti arvokas. Omaa taustaa ei pidä väheksyä, vaan sen sijaan ottaa se omaksi voimavaraksi kohdata muita ihmisiä. Oma taustani on myös opettanut hyvin paljon erilaisuudesta. Tätä oppia haluan viedä eteenpäin ja opettaa se jokaiselle kohtaamalleni ihmisille. Muista, sinä olet arvokas! ​