STORY #35Vuosi 2023 on nyt takana päin ja on aika kiittää. Kiitos sinulle, joka osallistuit toimintaamme, annoit meille aikaasi, annoit palautetta, kehitit toimintaamme, luotit meihin tai teit yhteistyötä kanssamme. Erityiskiitos meidän kaikille yli sadalle vapaaehtoiselle, joita ilman emme pystyisi tekemään kaikkea sitä, mitä teemme. Olette meidän toimintamme selkärankaa. Juhlimme viime vuonna Familian 35. toimintavuotta. Kiitos kuuluu yhtä lailla myös kaikille niille, jotka näiden vuosien varrella ovat toimintaamme osallistuneet tai antaneet arvokasta vapaa-aikaansa kahden kulttuurin perheiden hyvinvoinnin edistämiselle tai joiden kanssa olemme saaneet yhteistyötä tehdä. Yksin ei kukaan ole mitään. 35 vuotta on pitkä aika. Vaikka vuosien aikana on tapahtunut paljon, on meillä kuitenkin yhä selvä yhteys siihen aikaan, jolloin Familia on perustettu. Familia on perustettu tuomaan yhteen samanmielisiä ihmisiä, joilla monet kulttuurit ja kielet ovat olleet läsnä perhe-elämässä. Vaikka maailma on muuttunut ja Familia kehittynyt vuosien varrella, on tämä yhä toimintamme ytimessä. Haluamme olla nyt ja jatkossakin paikka kaikenlaisille kahden kulttuurin perheille, missä on turvallista olla, tavata muita monikulttuurisia ja -kielisiä perheitä sekä saada tukea ja arjen iloisia kohtaamisia.
Jatkamme tästä eteenpäinkin töitä sen eteen, että kaksikulttuuriset sekä kaksi- ja monikieliset perheet huomioitaisiin paremmin niin lainsäädännössä, palvelujärjestelmässä ja yhteiskunnassa. Tässä maailman tilanteessa meitä kaikkia yhdenvertaisuuden puolustajia tarvitaan yhä enemmän, jotta syrjimättömyys ja tasa-arvo toteutuisivat suomalaisessa yhteiskunnassa. Meillä ei Suomessa pitäisi olla kansantaloudellisesti varaa siihen, että hankaloitamme monikulttuuristen perheiden tilannetta tekemällä muun muassa kiristyksiä perheiden mahdollisuuteen elää yhteistä elämää täällä. Meillä ei myöskään ole varaa sivuuttaa sitä, mitä rasismi ja syrjintä tai vihamielinen keskusteluilmapiiri perheillemme ja lapsillemme aiheuttaa. Näiden asioiden puolesta työ jatkuu seuraavatkin 35 vuotta. Elina Helmanen toiminnanjohtaja
1 Comment
29/6/2024 02:25:04
What are some memorable collaborations or initiatives that have emerged from Familia magazine's community engagement? Greeting : <a href="https://journals.telkomuniversity.ac.id/">Telkom University</a>
Reply
Leave a Reply. |
Haluamme kertoa juhlavuotemme kunniaksi 35 tarinaa kahden kulttuurin perheistäJulkaisemme 35 viikon ajan 35 erilaista tarinaa, jotka kuvastavat monia haasteita ja mahdollisuuksia, joita kahden kulttuurin perheet jokapäiväisessä elämässään kohtaavat. Haluamme näiden tarinoiden heijastavan todellisuutta ja tarjoavan vertaistukea, voimaannuttavia kokemuksia ja inspiraation lähteitä sekä lisäävän tietoisuutta kulttuurienvälisyydestä ja monikielisyydestä Suomessa. For 35 weeks, we will be publishing 35 different stories that reflect the many challenges and opportunities intercultural families face in their everyday lives. We want these stories to reflect reality and serve as an accessible peer support, source of empowerment and inspiration, and increase awareness of Interculturalism and Multilingualism in Finland.
Archives
January 2024
Categories |