Raija ja Antti Koiviston tytär tapasi Tampereella opiskellessaan nuoren brittiläisen opettajan, josta tuli hänen aviomiehensä. Pari asettui asumaan Skotlannin Aberdeeniin ja heillä on kaksi lasta. Koivistojen vävypoika voitti appivanhemmat puolelleen kohteliaan käytöksensä ja brittiläisen huumorintajunsa voimin. Koivistot puhuivat englantia riittävästi, jotta kanssakäyminen onnistui. Sittemmin brittiläinen vävy on innoittanut Raijan opiskelemaan lisää englantia Kuopion kansalaisopistossa.
Tyttären perheen asettuminen Aberdeeniin ei kauhistuttanut Raijaa ja Anttia. ”Se on kuitenkin Euroopassa”, he naurahtavat. Eläkeläisinä heillä on aikaa vierailla Skotlannissa yleensä kahdesti vuodessa. Tyttären miehen vanhemmilla on jo vuosikymmenien ajan ollut maalaistalo Toscanassa Italiassa. Toscanan talo toimii kesäisenä tukikohtana kosmopoliittiselle perheelle – miehen isä on opettanut yliopistoissa eri puolilla maailmaa. Lapsenlapset käyvät vuorokesin Raijan ja Antin Luona Kuopiossa ja isänsä vanhempien luona Toscanassa. ”Me tarjoamme lapsille suomalaista kesämökkielämää”, Koivistot kertovat. Puusaunan lämmittäminen ukin kanssa kiehtoo lapsenlapsia kovasti. ”Käymme myös marjassa ja sienessä ja yritämme opettaa heille kädentaitoja”, Koivistot lisäävät. ”Silloinkin kun lähdemme Aberdeeniin, pakkaan tuorehiivaa mukaan”, Raija jatkaa, ”lapset haluavat joka kerta leipoa korvapuusteja yhdessä mummon kanssa”. Koivistot arvostavat sitä, että lapsenlapset kasvavat paikassa, jossa monikulttuurisuudella on pitkät perinteet. ”Saatamme vieraillessamme lapset koulusta kotiin”, Antti kertoo, ”muiden lasten vanhemmat tervehtivät ja kyselevät meiltä kuulumisia, kun odotamme koululla”. Vuosisatojen monikulttuurisuus näkyy ihmisissä. Vastaan tulee helposti viidestä kuuteen eri kansallisuutta. Koivistot ovat nyt harjaantuneita ’small talkin’ harjoittajia ja nauttivat välittömästä ja kohteliaasta keskusteluilmapiiristä. ”On kiva, kun vastaan tulee kaiken värisiä ja näköisiä ihmisiä ja lasten leikit sujuvat – ihan samanlaisia mukuloita kuitenkin kaikki”. Ajan myötä Koivistojen tyttärelle on muodostunut Aberdeeniin todella hyvä sosiaalinen verkosto. ”Lasten ollessa pieniä oli ehkä hieman haastavampaa pärjätä vieraassa maassa”, Raija kuvailee. ”Nyt perheen ystäväpiiri on kuitenkin todella laaja”, Antti jatkaa. Apua lasten kanssa löytyy teekupposen voimalla. Raija seuraa aktiivisesti Facebookissa perheen kuulumisia ja valokuvia. Lisäksi Koivistoilla on suvulle oma WhatsApp -rinki ja he soittelevat paljon ja puhuvat pitkään. ”Ikävän iskiessä alamme suunnitella seuraavaa tapaamista”. Koivistojen tytär on puhunut lapsilleen suomea, mutta käyttämättömänä se rapistuu. ”Suomessa käydessään heillä menee kolmisen viikkoa, että kielen tuottaminen lähtee taas käyntiin”, Koivistot kertovat, ”kyllä he ymmärtävät, mitä puhutaan”. ”Kun tyttärenpoikamme Zachary puhuu englantia, olen huomannut pienen skottiaksentin”, Antti lisää, ”siellähän Zachary ja Rachel ovat syntyneet ja kasvaneet”. Brittiläisten lapsenlasten ylirajainen isovanhemmuus on tarjonnut Raijalle ja Antille pääsyn erilaisen keskustelukulttuurin pariin. He nauttivat kohteliaasta ja fiksusta käytöksestä, johon sikäläiset ihmiset on kasvatettu. Tyttären perheessä on myös yhdistelty onnistuneesti esimerkiksi lasten isän roomalaiskatolisia ja britannialaisia joulunviettotapoja suomalaiseen jouluun. ”Tyttäremme kyllä järjestää paikalle kinkun ja kuusen, vaikka paketit avattaisiin vasta joulupäivänä” Koivistot nauravat. Perheessä eivät korostu kulttuurierot, vaan erilaisten tapojen yhdistäminen ja perinteistä nauttiminen yhdessä. (Annukka Kortepuro) The air is so sweet! I can taste it. That was the first thing my mother remembers from the time she arrived to Finland nearly 30 years ago. She could remember the humidity and heat when she left her country. But here in Finland, the air was fresh. She arrived at the airport wearing summer clothes and sporting a rather pleasing appearance overall. She met with her husband-to-be, my father, who brought her from the airport to the small town where they were to settle down in the beginning and start building a life together.
My mother had left her country with excitement and thrill. She studied books about Finland in an international library and attended a cultural event organized in her local community by the ambassador of Finland. She remembers being escorted to the airport by her friends and feeling like it was the beginning of an adventure. On her arrival and during the bus trip from Helsinki-Vantaa airport, my mother recalls some of her first observations from Finland. She realized the bus had a lot of space inside and people tended to choose seats far away from each other. After arriving to their destination, she noticed how only few people were walking on the streets. Interaction between people appeared strange as everyone seemed distant from one another: people were somewhat cautious and very silent, and seemed to avoid direct eye contact with each other. My mother noticed how having dark hair seemed to draw certain attention. Once she decided to go outside for a walk, but felt that everyone was staring at her wherever she went. This felt so unnerving that my mother felt discouraged to go outside alone. It was tough in the beginning. Back in her home country, my mother had a respectable job, a college degree and plenty of social circles and friends. In Finland, she experienced a sense of captivity and isolation. She knew no one, didn't speak the language and every day, my dad left for work leaving my mother to figure out how to occupy her days sensibly. Little by little, my mother started to challenge her mind to look at her situation from a wider perspective. Having her first child soon after moving to Finland kept her busy and filled her time. This gave her a sense of fulfilment. Yet, from time to time, she felt the need to connect to other people, especially her kind. All these experiences and struggles took place nearly 30 years ago. Much has changed then, most importantly the increase of the number of immigrants in Finland and the arrival of internet and social media. I asked my mother to reflect on her coping strategies on being an immigrant in Finland. She provided me with the following: Respect cultural differences. This means keeping an open mind. Being the stranger in a new country, you should introduce yourself to the culture and focus on the challenging tasks that lie ahead, such as mastering the language. In a different culture, it is important to acknowledge the limits of what is acceptable and expected social behaviour. Even it there is something you don't fully agree with, you can take it with humour. Church It is customary in my mother's home country to go to church every Sunday. Throughout her difficulties my mother found strength through her faith. She also found new connections through church. This leads to another very important factor that helps you to cope with daily life: peer support. Peer Support Relating with other foreigners and sharing their own respective experiences makes it easier to deal with the day to day challenges in life. When you are lonely, your friends provide you with emotional security and support. My mother's new friends knew other people in the community, and soon her friendship circles started growing. So, after nearly 30 years, what has my mother got to say from her journey in Finland? Now, she feels like at home here. She has noticed how there is more multicultural openness in Finland in comparison to the times when she first arrived here. My mother also mentioned this about Finland: ”I admire the bureaucracy here. It works. The law applies to everyone. It doesn't make any exceptions to the offenders based on their social status. There is no corruption.” My mother also thinks that the Finnish government takes care of its citizens. Finns can openly criticize politicians, unlike in her home country where people are afraid to voice out their real opinions because the country has known to have a heavy history with dictatorship. In Finland, people know about their civil rights and hold on to them. In the end, my mother states, it is all about your attitude and the mindset you choose. You need to be ready to consider your goals and adjust your mentality to cope. Today, my mother looks back at these years with pride of what she has accomplished. She looks forward to the future when she can embrace more free time to explore life's opportunities. After all, life is full of blessings when you know how to focus on noticing them. (R.) Jokin aika sitten törmäsin uutiseen, joka oli otsikoitu pysähdyttävästi ”Koulukirjat luovat kuvaa länsimaalaisten ylivertaisuudesta”. Toisaalta tällainen uutinen tuntuu pöyristyttävältä ajatellen, että elämme vuotta 2016. Toisaalta kun miettii Suomen nykyistä asenneilmapiiriä ja julkista keskustelua, ei uutinen oikeastaan yllätä lainkaan. Jostainhan tähän tilanteeseen on tultu. Uutinen käsittelee uunituoretta väitöskirjaa, jossa on tutkittu suomalaisia peruskoulun historian, maantiedon ja yhteiskuntaopin oppikirjoja. Tutkimuksen mukaan kouluissa yhä käytetään kirjoja, jotka esittävät länsimaalaiset muita ihmisiä ylivertaisempina, ja välittävät oppilaille aivan liian Eurooppa-keskeistä maailmankuvaa. Esimerkkeinä tästä mainitaan esimerkiksi se, että länsimaalaisten historiassa tai nykypäivänä tekemä väkivalta usein joko piilotetaan tai esitetään oikeutettuna. Tai esimerkiksi länsimaalaisten oikeus liikkua vapaasti ympäri maailmaa esitetään neutraalina asiantilana, mutta tarve rajoittaa muiden kansanryhmien liikkuvuutta esitetään järkevänä ja luonnollisena.
Oppikirjat ovat vain yksi esimerkki siitä, miten maailmamme jaetaan pienestä pitäen, hitaasti mutta varmasti, meihin ja niihin toisiin. Jako meihin ja muihin on aina ollut keinotekoinen ja väkivalloin rakennettu. Mutta mitä enemmän meillä suomalaisilla ja meidän lapsillamme alkaa olla juuria muissa maissa sekä siteitä meidän lisäksi niihin toisiin, sitä surullisemmalta tällainen asetelma tuntuu. Toivoisi kuitenkin, että suomalaisessa koulumaailmassa joka ikinen lapsi saisi olla ylpeä juuristaan, taustastaan ja siihen liittyvästä historiasta. Toivoisi myös, että vuonna 2016 koulussa opetettaisiin aidosti maailmanhistoriaa, ei vain länsimaiden historiaa. Kyse ei myöskään ole vain siitä, mistä koulukirjoissa ja oppitunneilla puhutaan, vaan myös siitä, mistä vaietaan ja mikä jätetään täysin huomiotta. Olen joskus kuullut hyvän nyrkkisäännön, että erilaisista kansanryhmistä kannattaa puhua aina ajatellen, että joku tähän ryhmään kuuluva olisi samassa huoneessa. Tämä auttaa välttämään turhia yleistyksiä sekä loukkaavia puhetapoja. Tälle neuvolle voisi olla käyttöä myös oppikirjojen tekijöiden keskuudessa. Huomioon ottaen nykypäivän suomalaisten koululaisten monikulttuurisuuden, ei tätä sääntöä noudattaakseen tarvitse edes käyttää mielikuvitusta – katsoo vain ympärilleen. Niin koululuokissa, kuin yhtä hyvin aikuisten kahvipöytäkeskusteluissa, olisi hyvä itse kunkin muistaa, että kun puhumme ”niistä” – olivat ”ne” sitten jonkun maan tai maanosan kansalaisia, jonkun uskonnon kannattajia tai johonkin ryhmään tai kulttuuriin kuuluvia – puhumme aina kuitenkin ihmisistä. ”Ne” ovat jonkun isiä ja äitejä, tätejä ja setiä, serkkuja, mummoja ja vaareja. Jonkun lapsia, jonkun ystäviä. Ja se joku, kenen rakkaista puhutaan, saattaa istua siinä samassa huoneessa. (Ubuntu) Kahden kulttuurin isovanhemmuus on ollut Aira ja Heikki Rönkölle antoisaa. Brasiliassa asuvat Daniel, 17 ja Tuomas, 16 ovat heidän yhdeksästä lastenlapsestaan vanhimmat. Rönkköjen esikoistytär oli kiinnostunut oppimaan portugalia. Hän lähti lukioaikana vaihto-oppilaaksi Brasiliaan ja palasi maahan yhä uudestaan, kunnes asettui sinne asumaan ja perusti perheen brasilialaismiehen kanssa. Ensimmäisen kerran Aira ja Heikki vierailivat Brasiliassa vuonna 1991. Sittemmin käyntejä on kertynyt jo viisitoista. Tyttären perhe käy joka vuosi Suomessa. Poikien ollessa pieniä vierailut kestivät jopa kuusi viikkoa. Vierailut sijoittuvat joko kesään tai jouluun. Niinä vuosina, kun Aira ja Heikki matkustavat Brasiliaan, perhe tapaa kahdesti vuodessa. Airan ja Heikin kotia kutsutaan ukkilaksi. Suomen ukkilassa pojat pääsevät elämään tavallista suomalaista maalaiselämää. Suomessa heillä on vapaus liikkua polkupyörillään omin päin ilman pelkoa ryöstöstä. He nauttivat siitä, että saavat käydä esimerkiksi kaupassa yksin. Brasiliassa liikkuminen on turvattomampaa. Poikien vieraillessa Suomessa yhdessäolo on tiivistä. Kaikki kolme polvea kokoontuvat yhteen: Aira ja Heikki sekä heidän neljä tytärtään perheineen. Kaikki tehdään isolla porukalla. Porukassa retkeillään, hiihdetään ja käydään pulkkamäessä, leikitään nurkkajussia tai kymmentä tikkua laudalla. Kaikki kolme polvea myös osallistuvat ukkilan kesäolympialaisiin, joissa kilpaillaan muun muassa puujaloilla kävelyssä ja naruhyppelyssä. Pojat puhuvat suomea isovanhempiensa kanssa. Rönköt ovat kiitollisia tyttärelleen siitä, että hän on opettanut lapsensa puhumaan suomea. Pieninä pojat kysyivät kohti ukkilaa lähtiessään jo São Paolon lentokentällä, saako nyt alkaa puhua sitä suomen kieltä. Pojat ovat kasvaneet paitsi brasilialaisiksi myös suomalaisiksi. Aira ja Heikki ovat ylpeitä siitä, että Daniel ja Tuomas tuntevat juurensa. Poikien kohteliaan ja välittömän käytöksen he laskevat brasilialaisen kulttuurin ansioksi. Se on lapsille rikkautta, että näkee erilaisia tapoja elää ja oppii eri kieliä. ”Se on lapsille rikkautta, että näkee erilaisia tapoja elää ja oppii eri kieliä.” Rönköille on ollut suuri ilo tutustua brasilialaiseen kulttuuriin sisältäpäin. Brasiliassa käydessään he mielellään harjoittelevat portugalin kieltään ja tapaamiset niin Suomessa kuin Brasiliassa ovat kielikoulua puolin ja toisin. Aira ja Heikki arvostavat poikien hyviä välejä brasilialaisiin isovanhempiinsa ja pitävät näiden suhdetta lapsiin sydämellisenä ja rakastavana. Ilmiselviä eroja brasilialaisessa ja suomalaisessa isovanhemmuudessa heille ei tule mieleen.
Rönköt nauttivat aivan arkisten asioiden tekemisestä lastenlastensa kanssa, mutta myös erityisiä juhlahetkiä vaalitaan. Nyt eläkkeellä ollessaan he voivat paremmin ajoittaa matkansa Brasiliaan poikien syntymäpäivien ja muiden perhejuhlien aikaan. Jouluja on vietetty niin Suomessa kuin Brasiliassakin ja Rönköt ovat vierailleet Brasiliassa myös kuuluisaan karnevaaliaikaan. Aira nauraa aina hämmästyvänsä, miten paljon nuorukaiset kasvavat erossa olon hetkinä. ”He ovat nyt venähtäneet pituudessa ohitseni – pörröttävät tukkaani ohi kulkiessaan ja kutsuvat pikku mummuksi. ” Skype ja älypuhelimet ovat olleet suureksi avuksi ylirajaisessa isovanhemmuudessa. ”Ei isovanhemmuutta kahden kulttuurin perheessä kannata pelätä”, Aira ja Heikki sanovat, ”kulkeminen ja yhteydenpito on helpompaa kuin ennen vanhaan”. ”Ihmiset siellä ovat ihan tavallisia ihmisiä niin kuin mekin. Heillä on ihan samanlaisia iloja ja suruja. Ihan samalla lailla siellä toisessa maassa ajatellaan ulkomaalaisesta, että sopeutuuko tuo tänne.” ”Usein ajatellaan, että kahden kulttuurin välinen liitto tuo ongelmia”, Aira lisää, ”mutta loppujen lopuksi ongelmat ovat aina kahden ihmisen välisiä. Tyttäremme on sanonut, että kulttuuri Brasiliassa on erilainen perheen ulkopuolella ja heidän perheellään on omat tapansa. Perhe luo itse oman kulttuurinsa.” (Annukka Kortepuro) Laadukkaat lastenkirjat tarjoavat oivia mahdollisuuksia hyviin keskusteluihin vanhemman ja lapsen välillä. Toisaalta ne antavat vanhemmalle sanat ja keinon ottaa esille jokin monimutkainen aihe ja toisaalta ne antavat lapselle mahdollisuuksia käsitellä aihetta tarinan, kuvien ja keskustelun keinoin. Myös kahden kulttuurin lapsille erityisiä identiteettiin, omaan perheeseen ja kaksikulttuuriseen arkeen liittyviä teemoja voi pohtia lapsen kanssa kirjojen avulla. Suomenkielistä lastenkirjallisuutta monikulttuurisuudesta löytyy jonkin verran, ja monissa uusissa lastenkirjoissa kaikenlainen moninaisuus näkyy kuvituksessa ja henkilöhahmoissa jo ilman, että sen tarvitsee olla kirjan erityisenä aiheena. Kuitenkin nimenomaan kahden kulttuurin perheitä tai kaksikulttuurisuutta käsitteleviä kirjoja on suomen kielellä vaikea löytää. Englanninkielisiä lastenkirjoja kahden kulttuurin perheistä ja lapsista löytyy onneksi enemmän ja niitä on mahdollista ostaa helposti nettikauppojen kautta. Vaikka lapsi ei ymmärtäisi englantia, voi englanninkielistä lastenkirjallisuutta silti halutessaan hyödyntää. Vanhemmat voivat esimerkiksi lukea englanninkielistä kirjaa lapselle ääneen ja kääntää lukiessaan tekstin omalle kielelleen. Tämä on myös hyvä tapa vahvistaa lapsen kaksikielisyyttä, sillä molemmat vanhemmat voivat lukea lapselle samaa tarinaa omilla kielillään. Alla on esitelty kolme suomenkielistä kahden kulttuurin perheisiin liittyvää lastenkirjaa sekä muutamia englanninkielisiä kirjoja. Englanninkielisten kirjojen sisältöön voi tutustua tarkemmin videoilla, joissa kirjaa on luettu ääneen (linkit kunkin kirjan kohdalla).
Lisää aiheesta:
(Tuuli Shinyella, Duo) (Sisältöä päivitetty 16.12.2020) |
blogi - blogAjatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.
Reflections and experiences from the life of intercultural families. kategoriat
All
osallistuToivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!
Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa. Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia! Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info@ familiary.fi) tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. Tervetuloa mukaan! participate!We warmly welcome you to participate in our blog community: read, comment, and write!
Anyone who lives and works in the world of intercultural families and is interested in the topic is welcome to contribute. The threshold for writing should not be too high, and you can write either under your own name or under a pseudonym. Keep in mind that the views and opinions expressed in the blog are those of the authors and do not represent the position of Familia. The everyday life of intercultural families is interesting and writing about it can also open new perspectives for you! Your story matters and helps to raise awareness about the opportunities and challenges within intercultural families. Blog contributions can be submitted by e-mail (info@ familiary.fi) or via our contact form. Final selection and edition of the stories to be published will be conducted by our staff. Welcome to join us! |