FAMILIA
  • Etusivu
  • TOIMINTAA JA TUKEA
    • Duo vanhempainvalmennus
    • Duo-ryhmät
    • Kerhot ja työpajat
    • Neuvonta ja tuki
    • Tapahtumat
    • Kuljen rinnallasi - oleskelulupaa odottaville
    • Tuetut lomat
    • Leiritoiminta
  • TIETOA
    • Familian uutiset
    • Familia blogi
    • Familia kirjasto
    • Nettikurssit ja oppaat
    • Vaikuttamistyö >
      • Rasismin ja syrjinnän kokemukset -kyselytutkimus
      • Kuntavaalit 2021
      • Mitä kaksikielisyys merkitsee sinulle
    • Ammattilaisille
  • TULE MUKAAN
    • Liity jäseneksi
    • Tule vapaaehtoiseksi
    • Tule harjoitteluun
    • Avoimet työpaikat
  • SUOMEN KIELI
  • TIETOA MEISTÄ
    • Familia ry
    • Yhteystiedot
    • Hankkeet
    • Rekisteriseloste
  • IN ENGLISH

familia blogi

Miehinen näkökulma

7/12/2020

0 Comments

 
Picture
Hei Sinä maahanmuuttaja!

​Miehinen näkökulma on se mitä minulta pyydettiin. Miehistä näkökulmaa monikulttuurisen perheen isänä, iskänä, faijana ja aviopuolisona. Olen syntynyt onnellisten tähtien alla, sillä olen saanut kokea suurperheen rakkauden ja viiden sisarukseni loppumattoman huolenpidon. Isoveljeni opetti minut paitsi ajamaan autoa, myös korjaamaan niitä ja siskoni sekä äitini opettivat minulle ruoanlaiton jalon taidon. Rakkauteni ruokaa kohtaan on seurannut minua koko elämäni ajan, armeija-aikana osasin aseenkäytön lisäksi tehdä ruokaa, joten kasarmiveljeni saivat nauttia minun moninaisista taidoista loihtia perunasta mitä erilaisempia gourmet-ruokia. Olinkin armeija aikana erittäin suosittu, pidinhän asekuntamme leivässä kiinni. Armeijan jälkeen siirryin töihin kotikaupunkini suurimpaan meijeriin, josta erinäisten vaiheiden jälkeen valmistuin kokiksi ja tätä ammattia harjoitan edelleen. Perheessämme syödään yhä edelleen paljon perunaa ja juodaan maitoa, mihinpä sitä koira karvoistaan pääsisi, toteaa vaimoni usein ja ihan oikeutetusti, työhistoriaani ajatellen.
"Tiedän myös mitä perkele tarkoittaa ja milloin tätä sanaa käytetään.
​”What part of perkele don’t you understand”, kysyttiin minulta kerran."
Virallinen järjestelmä puhuttelee meitä maahanmuuttajia aina joko kategoriassa muut ulkomaalaisina tai sitten Suomen kansalaisina. Suurelle yleisölle olemme maahanmuuttajia, tutummin mamuja, jotka koristavat tilastoja omalla olemuksellaan. Julkisessa keskustelussa tilastot heijastavat useimmiten enemmän haasteita kuin korostavat mahdollisuuksia. Itse olen ennakkokäsityksistä poiketen kuitenkin työllistynyt heti Suomeen muutettuani, olen oppinut suomen kielen, suorittanut ammatillisen tutkinnon, elän onnellisessa avioliitossa ja viihdyn kotimaassanne. 

​
Pidän sen metsistä, joissa voi samoilla, rakastan kalastamista ja pidän jopa lumesta. Tiedän myös mitä perkele tarkoittaa ja milloin tätä sanaa käytetään. ”What part of perkele don’t you understand”, kysyttiin minulta kerran. 
Picture
"Rakkauteni ruokaa kohtaan on seurannut minua koko elämäni ajan."
​Ymmärsin vasta Suomeen muutettuani, että oman ammatillisen identiteettini lisäksi minusta oli hyvää vauhtia kasvamassa kaksikulttuurisen perheen isä. Kun kaksi eri kulttuureista lähtöisin olevaa ihmistä kohtaa toisensa, jää seurusteluaika usein hyvin lyhyeksi. On erilaisia syitä siihen, miksi rakastutaan nopeasti, miksi perustetaan perhe ja asetutaan jommankumman kotimaahan asumaan. Usein kiire johtuu siitä, että monikulttuurisen parisuhteen toinen puolisko on aina niin sanotusti ”ei kenenkään maalla”, in no mans land, kuten usein sanotaan. Jotta toinen voi jäädä, on tehtävä kompromisseja ja löydettävä oma paikkansa nopeastikin. Se ei ole reilua eikä tunnu kivalta, mutta on realiteetti, jonka kanssa on elettävä. Olen usein miettinyt, onko tämä kiire syy siihen, miksi monikulttuuriset parisuhteet ovat usein kotimaisia suurempien haasteiden edessä, mutta siihen vaimoni aina sanoo, että myös kotimaiset suhteet kariutuvat ihan samoista syistä kuin monikulttuuriset. Vaimoni onkin opettanut minulle paljon suomalaista realismia, luterilaisuutta, kuten hän itse sanoo.
"Ymmärsin vasta Suomeen muutettuani, että oman ammatillisen identiteettini lisäksi minusta oli hyvää vauhtia kasvamassa kaksikulttuurisen perheen isä."
En kuitenkaan tunnista edellä mainituista identiteeteistä yhtäkään, sillä olen ensisijaisesti isä, kahdelle lapselleni ja aviomies suomalaiselle vaimolleni. Olen myös eurooppalainen, mutta se ei koskaan kiinnosta ketään, ulkomaalainen on aina ulkomaalainen. Minua ei haittaa se, että ulkomaalaisista puhuttaessa viitataan usein vähemmistöön, johon liitetään erilaisia haasteita, sillä tiedän, että suomalaisen keski-ikäisen miehen haasteet ovat aivan samanlaisia kuin minunkin, jaan hänen huolensa. Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää. Kysymys, jota olen usein pohtinut, on, annetaanko meille Suomessa asuville ulkomaalaisille todella mahdollisuus nousta numeroista tilastoissa osaksi suomalaista yhteiskuntaa, nähdäänkö meidät todellisena voimavarana?  Usein vaaditaan integraatiota pohtimatta itse asiassa sitä, mihin meidän tulisi integroitua. Mikä on se suomalainen kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä?
"Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää."
Picture
Usein olen myös kadehtinut teitä suomalaisia, mutta siinä positiivisessa mielessä. Teillä on kaikki, mitä toimivaan yhteiskuntaan tarvitaan, teillä on myös luontoa, teitä kutsutaan maailman onnellisemmaksi kansaksi, olette rehellisiä ja hoidatte asianne hyvin. Olette myös osanneet tehdä koronapandemian kurimuksessa etäisyysvaatimuksesta hyveen ja vielä jopa nauttia siitä! Silti Suomessa jaksetaan loputtomasti pohtia esimerkiksi sitä, tarvitaanko maassa työperäistä maahanmuuttoa ja saako Suomeen tulla poimimaan marjoja (vai annetaanko marjojen maatua metsään). Kun tapasin vaimoni, ei meistä kumpikaan silloin onneksi miettinyt tilastoja, työperäisyyttä tai kategoriaa muut. Kaikki tämä on tullut osaksi suhdettamme vasta myöhemmin. Meidän on molempien täytynyt myös tottua siihen, että toinen meistä tulee aina olemaan numero tilastoissa, jota toinen meistä selittää: vaimonihan on syy siihen miksi ylipäätään olen Suomessa.

Näin itsenäisyyspäivän aikaan on hyvä haastaa meidät kaikki pohtimaan yhteiskuntamme tilaa. Maahanmuuttajien sijaan meidän tulisi puhua yhteiskuntamme uusista jäsenistä maanmuuttajina, voimavarana, joka nostaa yhteiskuntamme yhä korkeammalle menestyksen portaita. Näin numerosta tilastossa tulee voimaannuttaja, joka raivaa omaa tietään kuin Väinö Linnan Jussi, sillä alussahan olivat vain suo, kuokka ja Jussi. Näin kategoriasta muut nousevat esiin ne lukemattomat kokit, insinöörit, lähihoitajat, asiantuntijat ja luovat työntekijät, jotka omalla panoksellaan tuovat osansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin ulkomaalaisesta miehestä tulee isä, iskä, faija tai paras kaveri, se sama mies, jollainen jokainen meistä miehistä haluaa omille lapsilleen olla. Paras mahdollinen isä.kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä?

Maanmuuttaja

Jutun minä on kaksikulttuurisen perheen isä, joka kalastaa ja kokkailee myös vapaa-ajallaan.
0 Comments

Freedom and Exchange as a volunteer at Familia

2/12/2020

0 Comments

 
Picture
When Valéria Pinto moved to Finland with her Finnish partner two years ago, she was looking for opportunities to integrate and network. Originally from Brazil, Valéria has experience in both working as a media coordinator and teaching English. It was during this time that Valéria met Familia by chance during an event with another organisation that at the time had a partnership with Familia.
“I won’t say it was my dream to volunteer when I moved to Finland, but it was something to fulfill the need of doing something and being useful, of meeting people and understanding things a bit better.”
​Valéria Pinto
“I wanted to find a way to get more connected to the Finnish mindset and lifestyle, but also to become more employable”, she shares. “I met someone from Familia who was giving me tips regarding my CV and she suggested volunteer work. Her professionalism, her energy made an impression on me.”

This autumn Valéria led workshops about Brazilian music for learners of Portuguese to become more familiar with important cultural moments in Brazilian history. The workshops included exercises and discussion to contextualise these cultural moments through songs of the era.  The Portuguese club was part of Familia's language club activities. For Valéria, the best thing about volunteering at Familia was the freedom to develop her own activities. “Familia gave me great freedom to develop my idea […] and was very open to my proposition.” ​

“What’s the point with my volunteer experiences? Exchange: exchange of experiences and exchange of stories.” says Valéria, “I have lived in 6 countries and I really enjoy knowing different things, meeting different people, listening to their stories and telling my own stories.” Volunteering in Familia was also a way to challenge some assumptions about Finland. “After my experience with Familia, I felt that [Finland] is a friendly environment and I just have to go a step further to integrate. […] I learned that Finns are very open, welcoming and curious about things.” she says, “It’s about sisu!” ​

Camilla Bergman

This week we are celebrating our volunteers by sharing their stories in the Duo Blog. We are currently looking for new volunteers to run multicultural and multilingual activities. If you are interested in leading activities in your language please fill in the volunteer application on our website or contact Familia’s volunteer coordinator, Camilla Bergman be email at camilla.bergman(at)familiary.fi. ​
0 Comments

Love is not tourism! -short stories from separated families

25/11/2020

0 Comments

 
Picture
"We as international lovers and families, urge governments of all states to amend their travel restrictions. Allow the un-bureaucratic and safe reunion of partners in long distance relationships as well as family members", Love is not tourism -website
Komal, Noel and Celine are part of Love is not tourism -movement, that has been actively campaigning for partners and families that haven't been able to see each other this year. Global pandemia has caused travel restrictions especially from the third countries to European Union. These are the stories from the people that are desperately missing their partners and family members.
​Komal's story
Picture
Me and my husband are both Indians but were residing in Finland since 5 years with A type residence permit.

We came to India for a short trip in February 2020 and got stuck here due to pandemic. My husband managed to return to Finland in May 2020 but me and my daughter’s residence permits expired so we could not return.

​We are desperately waiting for the embassy in India to reopen visa services so that we can reunite with my husband. Our daughter is desperately missing her dad and missing her school and education.

Noel's story
Picture
​My fiancé lives in Lebanon and it’s getting tough to get him a visa since the visa center in Beirut is closed. I found out that in Turkey they’re partially open but I’ve been calling them and they haven’t answered.

We are planning to see each other in Istanbul next month but not sure if we will be able to get there, if there will be flights. Now I’m trying to get him a visa to come to Finland in December. We were planning to meet many times during spring and summer but because of the restrictions, everything was always canceled.

​We were planning to get married in February 2021 but now I think that’s not gonna be possible.

Celine's story
Picture
I’m an Indian citizen. My husband and I have been separated since June 2020. He is new to Finland and has a A type resident permit. He is alone and finding it difficult mentally to manage alone. He also got severely sick and has no one to take care of him. I contacted the Finnish Embassy in New Delhi several times, more than 10 calls since June. Their response every time was that they can’t provide any type of visas or travel documents unless Finland lifts its travel/visa ban.

Once I called Chennai consulate. They said that our personal relationship doesn’t matter. They only do what the government decides. I told the embassy that my husband is sick in Finland with no one to take care of him, and they replied that’s “not their responsibility”. How cruel...

​Being separated too long affects us both physically and mentally. Please help. What’s the point of declaring family reasons as “essential travel” if they don’t give us visas to enable us to travel? Is it so much fun for the authorities to see the struggle of separated couples?

0 Comments

Men's mental wellbeing matters too

2/11/2020

 
Picture
Ali Dadi in his racing gear
We decided to move back home after our son was born. I couldn't wait to be back in Helsinki closer to my mother and relatives. I knew we were doing the right move especially due to the fact that my kids would be in much better schools.

Little did I think of my husband, my Bahraini husband, who has only ever just visited Finland for the holidays that were filled with fun, excitement and free of worry. Those visits that every relative and friend of mine tries to meet us before we would leave again. Finland was an exciting, fun and very friendly place he always thought.

My husband was raised in a huge family. He, his six brothers and all 40+ cousins were constantly together. His parents were always available for support and advice, and so were his elder brothers, aunts, uncles and even his cousins. No one was left behind without all the support, to help them up again on their feet.
​"During the most difficult days, I remind myself of what my mother taught me; don't give up, always believe after every fall there is a rise. When you reach the bottom, there is only one way left to go, up." - Ali Dadi
I moved to Finland sometime before my husband as to get an apartment and so our elder daughter would start school. When my husband moved, he was so happy to know he could spend six months with our baby boy before he would turn three and join the education system. My husband expressed his amazement, for a country to give such an opportunity, being able to reconnect and close the distance that grew between him and his son whom he had missed while he was away.

Soon our son was at day care, my husband was placed with an unsuitable group by the Employment Office (TE-toimisto) and he started drifting away in front of my eyes. He was absent minded, tried to join conversations but was too sensitive to talk about anything, and turned from a healthy race driver into a very poor shape. He was a walking dead man who looked like my husband. I was never so worried as I was then.
Picture
Before summer he managed to find a suitable integration study program and convinced the Employment Office to let him take a part in it. Suddenly he was with similarly educated people from all around the world. He started to get out of that scary place. He was also called for few races in Morocco, France, Italy, Dubai and Oman, so he got to see his racing buddies.

​
By mid-summer my old husband was back and we were able to talk at last. He tried explaining the feelings he had. He started crying and explaining that he is so disappointed in himself for being so weak. That was the moment that it hit me, how many men are raised up to think that feeling is weak. My beloved husband needed to know he was the most amazing man but he is a human being too.

​He never realized that he had the right to look at his own feelings, his own happiness and well being. And that does not make him any less manly nor weak. We discussed and he agreed that he might need help before next winter. As a Finn who has lived most of my life outside of Finland I did not know other than the healthcare centre to seek help for him.

​"The most difficult thing for me was, that I did not know how long will this take, but I did know it has to end sooner or later." - Ali Dadi
My husband was raised in a psychologically smart family, so he never needed a professional psychologist's help. When his friend died in a burning race car in front of his eyes, he found all the support he needed to bounce back from that trauma. When my husband was stuck under a car and burned 2/3 of his back, his family's support helped him through that too. He always had help naturally, spoke of his pain and was supported with no fancy disorders names that physiologists give. He did not even know what depression really was. Until that winter in Finland.
Picture
He entered the doctor's room. He said: “I suffered from depression last winter, and now as winter is approaching, I want to prevent falling back to the same depression again. All I need is a counsellor to talk to because I feel lonely, and I feel that I have no one on my side.“

​To which the doctor replied: “You can't know what you need, if you had depression and are talking about it, it means it was a very mild one and so I can describe you something you take if you feel depressed next time.”


My husband refused the medication and came home to tell me what happened. He felt attacked when his psychological intelligence was disrespected. We diced to try to find other ways to find him help. We got to the GYM together, I listened to him whenever he needed to talk, and we tried to survive that winter together. He did face difficulties, but it was much better than the winter before. Before the end of the winter we attended Mental Health First Aid (MHFA) training course. That course proved to him how psychologically educated, smart and aware he was naturally.
​​He was one of the strongest people in understanding that course. Everyone saw it and praised his intelligence.

"All I need is a counsellor to talk to because I feel lonely, and I feel that I have no one on my side.“ - Ali Dadi
Now as a wife, I have to stand and shout as loud as I can "Men's mental wellbeing matters too". I see communities so busy caring about the children's mental wellbeing and the mothers' mental wellbeing and divorced women's mental wellbeing but rarely have I heard of men's, they do exist but rarely heard of and when needed we didn't know how to find them. Don't get me wrong, I think everyone's mental wellbeing is important, but we should not forget the men. Men have been taught to be strong, not cry, work hard, not complain and many have been taught to not get weak and ask for psychological assistance. We have to change this stereotyping. We have to embrace men as human beings, not as robots programed to keep it together and fix every broken thing at home. Because sometimes it's him who needs helping to fix something broken, and there is no shame to allow him to ask for that help.
Picture
​"I was never ready to give up my love to this amazing man, so I knew we had to find away through this!"
​- Nora Dadi
From the experience I learned to listen to him instead of only talking and asking him to listen to me. I learned how to be patient and give him time to figure out the feeling he is going though. And learned how to read his need of a hug or a touch when he needed that too. He moved to Finland for me and for our children so this is the least I could give him in return, be there for him.

My husband is all good, and almost got used to the Finnish style of life, and he made few friends, which helped him a lot. But I wish we knew about the peer support groups that are offered. I found out about father's group that gather in Familia ry for years, just few weeks ago. That would have been just what he needed in those lonely dark days.
"We have taken this decision to walk through life together, so we have to always remember to wait for the other one and hold hands on the rough surfaces."
Ali and Nora Dadi
Men's mental wellbeing matters too.

Nora Dadi

It is Funny to Meet You…And other such Finnish phrases

26/10/2020

 
Picture
Photo by Dan Cook on Unsplash
​Extended handshake, smiling eyes and “Haus-ka tu-tus-tua!”

I heard it first when I arrived in Finland. And, I “guessed” it meant what it was supposed to mean, a simple “Nice to meet you.” But, it was only when I began to study Finnish, that I realized the expression used for first-time introductions was, actually quite funny. Quite literally. For what they were really saying — in that straight-faced way — was, “ It is funny to meet you.”

​Seriously? Was I all that funny? And was everyone else too, so funny? And the response, is supposed to be, “Kii-tos sa-mo-in.” Which of course, meant, same here. Same here.

​Did I really think it was funny to meet you? When I continued studying this strange, yet interestingly, funny though-not-meaning-to-be funny language, I noticed more odd phrases.

​Did I really think it was funny to meet you? When I continued studying this strange, yet interestingly, funny though-not-meaning-to-be funny language, I noticed more odd phrases.
Imagine being asked, What is being heard? "Mitä kuuluu!"
And the response, Good. “ Hyvää, Kiitos.” Thank you.
But the question, “Mitä kuuluu?” is “What hears?” literally. "Entä sinä?" And, you?
"Ihaan hyvää, kiitos." Yes, perfectly well, thank you. Like saying, one hears good things.
Except, that they are not responding about the functionings of their auditory senses, but, they are telling you that they are doing well. Which is what they asked you about in the first place…
“Mitä kuuluu?” Do you hear well, What is being heard? ​
​Errrr... actually, “How are you?”
Picture
Picture Photo by Ben White on Unsplash
And so began my foraying steps into Finnish. Only to discover more nuggets. Phrases that many a time got straight to the point. Colorful illustrations housed in choice phrases. Some that reflected their distant past.

Perhaps, from the time when Finns used asses, those doddering, stubborn fellas. ​Poor asses, wonder why anyone would be an asinine fool? When someone is trying to draw convoluted connections between things that are so far away from each other, such connections, perhaps would confuse even an ass, hence someone could be known for their donkey’s bridge. The phrase is literally that, aasin silta.
Also, in the olden days, when calculators helped people do their math, a calculator was also called an aasin silta. Maybe, just maybe, because the user could not make the connections between those unrelated numbers?
​
It is nice to see how they use English words and add an “i” to the end of some words to make it their own. So, logically, hotel is hotelli, bus is bussi, and so on. But, you can’t extrapolate a word and think you know the meaning, especially when “porkanna” is not pork but the humble carrot.


How about trying to say kaHvi for coffee (make sure you aspirate the “h”, tough one ain’t it?) and then having to say kofeiniton when you want caffeine-free? The suffix “ton” meaning “without”. That ton of logic beats me. Why not simply say “koffii” instead of making poor English speakers gasp for air while struggling to get the “h” aspirated. ​

It does not help either, that the word for the pope is not aspirated and is just a long paavi. One has to pronounce the “aa” diphthong. If one doesn’t, there is not much else to distinguish it from its less-worthy cousin, the word for cardboard, pahvi. And listeners be-warned, especially, if I have not done my breathing-out exercises.
"Yeah, I have the vain glory of being the one to make people think I am making pontifical statements, when all I was referring to, was some poor piece of cardboard that was in the rubbish bin!"
PicturePicture Photo by amirali mirhashemian on Unsplash
​Or, how about going into a burger joint and being greeted with Tuuna burgerisi?.. which I quite innocently thought meant “D’ya want a tuna burger?” Only to realize it was their clever usage of English, though not in the way you’d imagine.

And, so my days in this land are days of discovery and laughter. There is always something that can “Tul-la pus-kis-ta.” Something can come out of the bushes, a surprise that can get sprung on you.
​
​Just like when I did a double-take — when I was told that what I had proposed -- fitted like a fist in the eye! I thought they meant that I had given them a sock in the eye!
Seems, I could relax after all. All it harmlessly meant was that the proposal suited them perfectly. And that is perhaps, how I came to be with my Finnish man. Yes, the proposal suited me fine, just like a fist in the eye, sopia kuin nyrkki silmään.

Mary Ann Alexander

​Published in Duo blog with Mary Ann´s permission
First published in Mary Ann´s personal blog

TOISEN VARASSA

2/9/2020

 
Picture
Daniel Builes ja vaimo Susanna matkailivat vuoden verran Latinalaisessa Amerikassa ennen asettumistaan asumaan Suomeen.
”Riippuvuus puolisosta on nykyihmiselle vaikea rooli”

Oleskelulupaa odottaessa ja ensimmäisinä vuosina uuteen maahan rakkauden perässä muuttanut joutuu usein tukeutumaan puolisoonsa. Suomalainen puoliso kantaa vastuuta taloudellisesti ja monien käytännön asioiden hoitajana. Maahan muuttaneen ammatti-identiteetti ja ihmissuhdeverkostot ovat voineet jäädä kotimaahan. Tämä on monelle kahden kulttuurin parille kova sopeutumisen paikka.

Oleskelulupaa odottavan tuoreen maahanmuuttajan elämä Suomessa on yleensä aluksi kaukana ”vanhasta normaalista”. Vaatii paljon omaa aktiivisuutta täyttää päivänsä tekemisellä sen sijaan, että vain odottaisi päätöstä oleskelulupahakemukseen. Tämä tarkoittaa yleensä vähintään puolen vuoden jaksoa epävarmuudessa.

”Etsin tapoja olla aktiivinen. Lähdin vapaaehtoiseksi Punaiseen Ristiin ja Espoon kierrätyskeskukseen. Olen löytänyt jalkapalloseuran. Ystäviä on löytynyt esimerkiksi Familian kautta. Nämä ovat auttaneet pitämään mielen virkeänä ja terveenä. Elämä sujui oli jo aika normaalisti, mutta sitten tuli koronavirus” kertoo Daniel Builes tämän kevään tunnelmistaan.

Kolumbiasta kotoisin oleva Builes asuu Espoossa suomalaisen vaimonsa Susannan kanssa. Koronan tuomien muutosten lisäksi perheeseen onneksi tuli oleskelulupa tänä keväänä noin viiden kuukauden odotuksen jälkeen. Builes on opiskellut suomenkieltä Familiassa ja käynyt kielikahvilassa kotikaupungissaan.

Suomalais-kolumbialainen pari on matkustanut ja työskennellyt vuoden verran yhdessä Latinalaisessa Amerikassa ennen asettumistaan Suomeen viime vuonna. Builes on asunut jo aiemmin Suomessa suoritettuaan täällä maisterintutkintoon kuuluvan harjoittelun. Hän on kemian insinööri, joka aiemmin työskenteli kolumbialaisessa kemianteollisuuden yhtiössä.

”Oleskeluluvan odotusaikana olin äkäinen ja se aiheuttaa tietysti pulmia suhteeseen. Välillä mielessä kävi, että pitäisikö lähteä takaisin kotikaupunkiin, jotta saisi entisen elämänsä takaisin.”

Mielialat vaihtelevat
​

Identiteettiä pitää rakentaa uudessa maassa uusiksi niillä spekseillä, jota siinä tilanteessa on käytettävissä. Odotusaikana työtä ei saa tehdä ja oman alan töiden löytäminen vie maahanmuuttajalta usein pitkän aikaa.

”Kun on ammattilainen ja taitava siinä mihin olet kouluttautunut, on turhauttavaa olla sidottu kotiin. Sitten tietysti purat turhautumisesi ensimmäiseen lähellä olevaan ihmiseen, ja Susanna on joutunut tulemaan sen kanssa toimeen”, Daniel Builes kertoo ja lisää, että oleskeluluvan saamisen jälkeen olo on ollut vapautunut ja mieli myönteisempi tulevaisuuden suhteen.

Parisuhdekeskus Katajassa asiantuntijana työskentelevä pari- ja perhepsykoterapeutti Kaisa Humaljoki työskentelee esimerkiksi sellaisten parien kanssa, joiden elämään on tullut jommankumman puolison sairaus. Hän sanoo, että parisuhteeseen ilmaantunut epävarmuus herättää paljon tunteita ilosta epätoivoon sekä  haastaa puolisoita kestämään ja jakamaan näitä tunteita keskenään. Epävarmuuden sieto on oleellinen taito tilanteessa.

”Ja mielialathan vaihtelevat. On erilaisia päiviä – hyviä ja toiveikkaita tai epätoivoisia. Kumppaneilla nämä saattavat lisäksi mennä eritahtisesti, mikä tuo lisää vaikeutta suhteeseen. Toinen saattaa olla masentunut ja toinen haluaisi ottaa jo kevyemmin, nautiskellen ja eläen tätä päivää”, Humaljoki kuvailee.

Asiantuntija muistuttaa, että kumppanit ovat lisäksi erilaisessa asemassa. Ulkomailta muuttaneella on koko maahanmuuton iso prosessi läpi käytävänä, vaikka se olisikin mieluinen ja haluttu prosessi. Myös suomalaisen puolison elämä on mennyt uusiksi uuden siipan myötä ja arki pitää saada sujumaan.
Picture
Raha ja riippuvuus toisesta ahdistaa 
​

”Danielille on ollut vaikea hyväksyä sitä, että minä hoidan kaikki kulut. Raha ei minulle ole mikään iso tai tärkeä asia. Hänelle se taitaa merkitä enemmän. Välillä hän on sanonut, että kokee olevansa kuin loiseläjä ja minä olen muistutellut, että älä huolehdi, tämä on väliaikaista”, Builesin vaimo Susanna kertoo.

Mies haluaisi käyttää taitojaan yhteiskunnan hyväksi, mutta ei oleskeluluvan odottajana oikein pysty sitä tekemään. Työnteko-oikeuden Suomeen tullut saa vasta oleskeluluvan myötä.

​Vaikka maahan muuttaneella olisi kotimaansa oloissa huomattaviakin säästöjä tullessaan Suomeen, täällä pelkkä bussilippu maksaa todennäköisesti kymmenen kertaa enemmän ja säästöt kuluvat nopeasti.

Kaisa Humaljoki sanoo, että sukupuolella on usein vaikutusta siihen, miten tilanne koetaan. Perinteisinä pidetyt sukupuoliroolit voivat kääntyä ylösalaisin. Nainen saattaa päätyä perheen elättäjäksi ja mies hoivaajaksi tai vastaamaan kotitaloudesta.

”Vaikka länsimaisessa yhteiskunnassa sukupuolirooliodotukset voivat olla vähäisempiä, kyllä ne silti usein vaikuttavat”, Humaljoki arvioi.

Arki tulee suhteeseen

”Jos puhutaan työikäisistä ihmisistä, riippuvuus toisesta voi olla hyvin vaikea rooli omaksua”, Humaljoki sanoo. Uuteen tilanteeseen sopeutumiseen vaikuttavat toki monet yksilölliset tekijät, kuten perimä, temperamentti ja se miten on elämässä aiemmin pärjännyt vastaavissa tilanteissa.

Pidemmän päälle parisuhteessa tulee eteen ns. eriytymisen vaihe, jossa kumppanit kaipaavat omaa itsenäisen aikuisen elämää omine harrastuksineen ja kiinnostuksen kohteineen.

”Vaikka eletään parisuhteessa, on tärkeää olla oma elämänalue. Joku oma identiteetin kohta, ettei ole aivan sataprosenttisen riippuvainen toisesta”, Humaljoki muistuttaa.

Eriytymisen vaiheessa kumppani muuttuu todelliseksi ihmiseksi ja varsin arkiseksi olennoksi. Ensin viehättävänä seikkailuna näyttäytyneet kulttuurierot voivatkin alkaa ärsyttää. Tässä parisuhteen vaiheessa neuvotellaan siitä, millaista kahden itsenäisen aikuisen yhteinen elämä on.

”Arki haastaa ristiriitojen ratkaisukykyä. Eriytymisen vaiheessa toisesta löytyy myös rasittavia, ei niin toimivia puolia. Näitä vaikeita kohtia suhteessa pitäisi pystyä yhdessä ratkaisemaan”, Humaljoki sanoo.

Teksti: Sanna Rummakko

Hitautta ja jännitystä - Perheenjäsenen oleskelulupaa odottaessa kuukaudet tuntuvat vuosilta

25/3/2020

 
Picture
Familian Kuljen rinnallasi -hankkeen perheleiri kesällä 2019. Kuvan henkilöillä ei ole yhteyttä haastatteluun.
Oleskeluluvan odottamiseen liittyvä stressi jättää jälkensä. Eteläaasialaisen puolisonsa kanssa Helsingissä asuva Hanna kertoo: ”Kotimaassaan odottavalle puolisolleni oli jo viime vuonna myönnetty oleskelulupa, kun sain ilmoituksen Maahanmuuttovirastolta tulleesta kirjatusta kirjeestä. Sain siitä lähes sydänkohtauksen. Postitoimisto oli siltä päivältä jo kiinni ja jouduimme odottamaan aamuun asti, jolloin juoksin postiin. Kirjeessä olikin vain valokuvat, jotka olimme toimittaneet Migrille oleskelulupahakemuksen käsittelyn aikana ja jotka virasto nyt palautti. Ei siis yhtään mitään, mutta oleskelulupaprosessin aikainen pelko iski takaisin. Pelkäsin, että jospa hänen lupansa on peruutettu tai he haluavat vielä jotakin lisätietoa.”
Paperisota jatkuu
“On vaikeaa elää erossa. Jos toisella on vaikeaa, sille ei voi tehdä mitään puolin eikä toisin."
Oleskeluluvan odottamiseen liittyvää pelkoa ja epävarmuutta on vaikea ymmärtää, ellei itse ole ollut samassa tilanteessa.
​
Osa ulkomaalaisista puolisoista odottaa oleskelulupapäätöstä kotimaassaan. Osa elää jo Suomessa puolisonsa kanssa yhdessä. Tämä on saattanut tulla Suomeen alun perin esimerkiksi turvapaikanhakijana tai jollakin muulla perusteella.

Hanna ja hänen puolisonsa Abdul ovat tavanneet Suomessa, jossa IT-alalle valmistunut mies oli vaihto-opiskelijana.

“On vaikeaa elää erossa. Jos toisella on vaikeaa, sille ei voi tehdä mitään puolin eikä toisin. Toisaalta, jos meillä olisi ollut täällä jo koti ja kaikki yhdessä rakennettu, pelko kaiken sen menettämisestä olisi saattanut olla vielä pahempi”, Hanna sanoo.

Abdul kertoo, ettei hänen odottaessaan päätöstä kotimaassaan ympärillä ollut ketään, jolla olisi vastaavia kokemuksia.

”Sain olla oma terapeuttini. Minulla on sukulaisia, jotka asuvat Lähi-idässä, Afrikassa ja Yhdysvalloissa, mutta ei ketään, jolla olisi kokemusta Euroopasta tai mitään käsitystä oleskelulupa-asioista täällä. Olen perheeni ensimmäinen ulkomaalaisen kanssa avioitunut. Odotusaika oli ahdistavaa ja nukkuminen vaikeaa, kun ei voi tehdä mitään eikä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.”
Picture
Picture Toa Heftiba / Unsplash
Valmistauduitteko henkisesti siihen, että päätös voisi olla kielteinen?

”Olen asunut miehen kotimaassa puoli vuotta ja vaikka siellä on ihanaa käydä tapaamassa hänen perhettään, en voisi elää siellä. Menettäisin kaiken minkä eteen olen opiskellut ja tehnyt työtä täällä. Minua pelotti, että päädyn kotirouvaksi hänen kotimaahansa, mies on töissä 13 tuntia päivässä emmekä ikinä näe toisiamme ja minä masennun”, Hanna kertoo. Hän sanoo odotusaikana keskittyneensä täysin siihen päivään, jolloin päätös tulee.

”En paljonkaan ajatellut mitä tapahtuu, kun mies lopulta muuttaa tänne. Nyt huomaa, ettei olekaan helppoa vaan muuttaa aivan erilaiseen maahan ja järjestää kaikki asiat. Näyttää siltä, että paperisota jatkuu, vaikkakin eri asioissa.”

Abdul kertoo ymmärtäneensä muutaman Suomessa eletyn kuukauden aikana, että kielitaidon ja työpaikan hankkiminen sekä todellisten ystävien saaminen uudessa maassa vaativat kaikki aikaa eivätkä käy niin helposti kuin monen maahanmuutosta haaveilevan kuvitelmissa.

​”On todella vaikeaa olla kilpailukykyinen Suomen työmarkkinoilla tai missä tahansa kulttuurisesti erilaisessa maassa. Täytyy vaan hiljalleen murtaa esteitä”, hän miettii.
Kuukaudet tuntuvat vuosilta
​​"En aikaisemmin koskaan kuvitellut joutuvani tilanteeseen, jossa pitäisi todistaa omaa avioliittoaan aidoksi. Kukapa sellaista ajattelisi? ​"
Oleskelulupaprosessin vaikeus tulee monelle suomalaiselle yllätyksenä.

”En aikaisemmin koskaan kuvitellut joutuvani tilanteeseen, jossa pitäisi todistaa omaa avioliittoaan aidoksi. Kukapa sellaista ajattelisi? Vasta vuoden 2015 pakolaiskriisin myötä maahanmuuttoasiat tulivat tietoisuuteen”, Hanna kertoo.

EU-kansalaiset voivat rekisteröidä oleskelunsa Suomessa eikä heidän tarvitse hakea oleskelulupaa. Kun ulkomaalainen puoliso tulee EU:n ulkopuolella olevasta maasta, oleskelulupaprosessi on monimutkaisempi, pitempi ja kalliimpi kuin arvaakaan.

Prosessin voi käynnistää sähköisesti EnterFinland -palvelussa, mutta käsittely lähtee käyntiin vasta henkilökohtaisen tunnistautumisen jälkeen. Etelä-Aasiassa monet prosessin vaiheet on ulkoistettu VSF Global-nimiselle alihankkijayhtiölle. Suoraan Suomen lähetystön kanssa ei enää voi asioida. Hanna ja Abdul kertovat, että alihankkijayhtiön asiakaspalvelu on erittäin heikkoa eikä yhteydenottoihin tai tiedusteluihin saa vastausta. Abdulilta prosessi vaati neljä eri käyntiä maan pääkaupungissa, jonne matkustamiseen kotikaupungista menee kokonainen päivä. VSF Global laskutti myös yli sadan euron ylimääräisen maksun, josta ei ollut mitään ennakkotietoa.

Hakijalle oltiin ensin varaamassa haastatteluaikaa Suomen edustustosta, mutta lopulta Maahanmuuttovirasto peruutti sen ja teki myönteisen päätöksen kirjallisen selvityksen perusteella.  Kumpikin puoliso oli vastannut viraston lähettämiin kysymyksiin kirjallisesti. Oleskelulupa myönnettiin lopulta noin viisi kuukautta hakemisen jälkeen, mikä on normaali prosessin kesto oleskelulupaa perhesiteen perusteella haettaessa. Hanna sanoo, että odottaessa kuukaudet tuntuvat pikemminkin vuosilta.
"Kysymykset tulevat hyvin henkilökohtaiselle alueelle, kysytään esimerkiksi mikä puolisossasi viehättää sinua. Niin henkilökohtaiset kysymykset tuntuvat kuin hyökkäyksiltä itseäni vastaan."
Perhesiteeseen perustuvaa oleskelulupaa haettaessa puolisot joutuvat vastaamaan läheisintä ihmissuhdetta koskeviin kysymyksiin. Päätöksentekijä pyrkii varmistumaan siitä, että hakijat ovat todella jatkamassa perhe-elämää Suomessa.

”Kysymykset tulevat hyvin henkilökohtaiselle alueelle, kysytään esimerkiksi mikä puolisossasi viehättää sinua. Niin henkilökohtaiset kysymykset tuntuvat kuin hyökkäyksiltä itseäni vastaan. Ymmärrän sitä paremmin nyt, kun on vähän etäisyyttä asiaan”, Hanna kertoo.

Myös Abdul sanoo, että ymmärtää tarpeen suojella omaa valtiota, mutta kysymykset tuntuivat hyvin henkilöön keskittyviltä. Hän oli olettanut sen riittävän, ettei hakijalla ole rikostaustaa. Hänen kotimaassaan sen selvittäminen on helppoa.

Hanna sanoo, että prosessin kuluessa eniten apua oli vertaistapaamisista. ”Ilman samassa tilanteessa olevia vertaisia ei olisi ollut ketään, jonka kanssa reflektoida tunteitaan. Ihmistä, joka todella ymmärtää tunteitasi. Mielestäni se on parempi tehdä jonkun muun kuin oman kumppanin kanssa, sillä hän on ihan yhtä stressaantunut.”

Haastateltavien etunimet on muutettu.

Haastattelu: Sanna Rummakko

Sanna Rummakko toimii projektipäällikkönä Familia ry:n Kuljen rinnallasi -hankkeessa.

What NOT to do in a multicultural relationship?

22/10/2019

 
Picture
Photo credit: IB Wira Dyatmika on Unsplash
​We make mistakes because we’re human. How we choose to react to and handle these mistakes, however, builds our character and our relationships for better or for worse. I do not claim to know what is best for all multicultural relationships but the advice I give below are the lessons I have learned over time through my own personal experiences.
Don’t always assume you know what your partner is “really” saying
Words can have many meanings culturally as well as personally. The language we choose to communicate with should be considerate of the other person and sometimes, especially in multicultural relationships, you will have no idea beforehand that something you said, which you thought was harmless, could cause such a negative reaction. People can often be quick to react or feel hurt by certain words or phrases that evoke past negative experiences or feelings. We then cling to those specific elements and forget to listen to understand. We’d rather only listen to respond. This communication breakdown fails to resolve the issue. Without open and clear communication, we stay lost in translation and without compassion, we often fail to give our partners the benefit of the doubt.

As an American woman, I feel the English word “sensitive” can be very loaded and is often negatively used to belittle or to make others appear as weak. However, when my partner once used the Finnish word “herkkä” to describe me, which loosely translate to sensitive in English, my response was unnecessarily explosive because in that moment I could not consider how that word could be anything other than negative or even seen as a positive trait in Finnish language. We both had to exercise a lot of patience and compassion to overcome our misunderstandings and better understand one another.

If you feel upset by what your partner has said to you, it is important to explain how you feel but to also patiently and compassionately listen to their explanation. Maybe they meant something else entirely or even misused a word, particularly in a language that is not their native tongue. The best advice is to assume less and communicate more.
Don’t be unwilling to compromise
All relationships require compromise. In our romanticized modern societies, compromise is often seen as the antithesis to romance. However, as Alain de Botton, a modern philosopher, insists (somewhat tragically) that “choosing whom to commit ourselves to is merely a case of identifying which particular variety of suffering we would like to sacrifice ourselves for.” We, as humans, all have our complexities and we only fully start to understand them when we try to love and live with another complex individual. Often these complexities can be polar opposites.

Compromise is about learning to negotiate inevitable differences with a more kind, forgiving, and even humorous perspective. If we are not flexible in such a way, relationships will eventually break rather than learn to bend.
Don’t lose your curiosity (in your partner)
This advice will apply more to couples who have been together for a long time. Our culture, our upbringing is second nature to us and more often in multicultural relationships we frequently learn what is completely normal to us is often entirely foreign to our partner. In the beginning of any relationship we eagerly listen to our partners stories and want to learn everything about them. However, at some point in the relationship we wrongly assume we have done enough “homework.” We believe we have figured out our partner and have very little more to learn. Nothing could be further from the truth.

We are always learning, and people change over time. The person you know and love now is not the same person you met years ago. This reality is so easy to forget but vital to remember.

After nearly six years together, my partner and I have certainly made our fair share of mistakes, but we always try to follow the advice above. We continuously recommit ourselves to building a relationship we both want to last.

Jade Rosenkranz
REFERENCE
De Botton, A. (2016, May 28). Why you will marry the wrong person. The New York Times.
​Retrieved from: nytimes.com/2016/05/29/opinion/sunday/why-you-will-marry-the-wrong-person
JADE ROSENKRANZ
​I am an American and a recent graduate from the University of Helsinki currently living in Helsinki with my Finnish partner and our lovely dog, Luna.

MONIKULTTUURISESSA PARISUHTEESSA SYYLLISYYS ON KUNNIAVIERAS

4/6/2019

 
Picture
Toiset asiat elämässä ovat vakioita. Monikulttuurisissa perheissä ja -parisuhteissa nämä vakiot voivat toisinaan olla toisten mielestä erikoisiakin — ja joskus niitä täysin tavallisia asioita. Sellaisia, joita esimerkiksi kahden samassa maassa kasvaneen ihmisen parisuhteessa ei ikinä käsiteltäisi.

Sillä aivan kuten voi kuuluu leivälle ja maa kiertää aurinkoa, kuuluu monikulttuuriseen parisuhteeseen kuin -perheeseenkin kokonainen tunteiden kirjo iloa, kaipausta, riemua, turhautumista ja syyllisyyttä.

Monikulttuurisuuden positiiviset puolet ovat monesti esillä, eivätkä syyttä. Onhan minunkin puolisoni antanut minulle paljon, niin monella eri tavalla! Olen päässyt tutustumaan aitiopaikalta aivan erilaiseen maahan; sen tapoihin ja kulttuuriin. Mutta asioilla on myös nurja puolensa — on syyllisyys. Jos minua ei olisi tai emme mieheni kanssa olisi tavanneet, asuisi mies todennäköisesti tälläkin hetkellä Utahissa, kotonaan. Lähellä kaikkea itselleen tuttua — perhettään, ystäviään, tuttuja maisemia ja ruokia — kaikkea sitä, mikä on lähtemätön osa hänen identiteettiään ja käsitystään tavallisesta.

Arvokkain lahja, jonka voit antaa on aikasi
​
Aika on kuitenkin maailman arvokkain asia annettavaksi, eihän sitä koskaan saa takaisin. Mies on tehnyt valinnan antaa aikaansa minulle — asuuhan hän nyt pysyvästi Suomessa, minun takiani.

Hänen vanhempansa eivät tästä enää nuorru, eivät sisaruksetkaan. Perhepiiri ja ystävät juhlivat syntymäpäiviään, itselle tärkeät ihmiset menevät naimisiin, ystävät pohtivat tuomisiaan illanistujaisiin ja suvun nuorimmaiset täyttävät vuosia. Yksi kuitenkin puuttuu joukosta — siksi, että mies valitsi minut.

Puhelut ja viestit ovat kelpo korvike, mutta läsnäoloa ei korvaa mikään
Picture
Erityisesti kriisitilanteissa olo on avuton. Toki, olemme monessa suhteessa tavallaan onnekkaita — kun vain tilin saldo on riittävä, pääsee jopa pallon toisellekin puolelle vuorokauden lentorupeaman päätteeksi. Olemme kuitenkin vain niin... Kaukana. Kun jotain tapahtuu, me emme ole paikalla ensimmäisinä. Huonoimmassa mahdollisessa tapauksessa kuulemme kaikesta vasta tunteja myöhemmin. Tästä käy kiittäminen kymmenen tunnin aikaeroa Kaliforniaan, jossa valtaosa mieheni perheestä asuu.

Ajassa taaksepäin menemällä voi kuitenkin alkaa asettaa asioita paremmin perspektiiviin. Kun siirtolaiset lähtivät Euroopasta kohti Amerikkaa, heillä oli edessään pitkä laivamatka ja määränpää oli lähestulkoon tuntematon. Kirjeet tulivat ja menivät — hitaasti. Kun kotipuolesta lähetettiin tieto vaikkapa läheisen sairastumisesta, tieto saattoi saavuttaa kuulijansa vasta aivan liian myöhään. Toisaalla taustalla jäyti varmasti myös tieto siitä, että paluu omaan kotimaahan ei välttämättä koskaan olisi todellinen vaihtoehto.

Vaikka olemmekin fyysisesti kaukana, on meidän nykyään helppo pitää yhteyttä miehen perheeseen, pitkästä välimatkasta huolimatta. On ilmaisia nettipuheluita äänen kuin videonkin kanssa, tekstareita, kirjeitä ja valokuvia. Niin, ja ne sujuvat lentoyhteydet! Maailma on kutistunut jo sadassa vuodessa enemmän, kuin kukaan olisi voinut varmasti edes kuvitellakaan.

Uhraukset ja kompromissit ovat monikulttuurisen parisuhteen kulmakiviä

Silti, en voi olla potematta syyllisyyttä — mieheni valitsi minut, eikä tämän valinnan hinta ollut halpa. Hän asetti minut, meidät ja parisuhteemme tärkeysjärjestyksensä kärkisijalle.

Erityisesti niinä synkempinä päivinä olen usein punninnut asioita mielessäni. Miettinyt sitä hetkeä, kun halasin miestä Helsinki-Vantaan tuloaulassa kesäkuussa 2015 — kuinka se hetki oli monella tavalla käännekohta meidän molempien elämissä. Aina siitä hetkestä eteenpäin aloin kantaa sisälläni syyllisyyttä siitä, että olin repinyt niin monelle tärkeän ihmisen luokseni monien tuhansien kilometrien päähän. Useimpina päivinä olen asian kanssa sinut, sillä tiedostan, etten pakottanut miestä Suomeen. Ja sitten taas, toisinaan... Toisinaan syyllisyyden tuska on todella raastavaa.

Monikulttuuriset parisuhteet vaativat uhrauksia, aina. Ja toisaalta, ehkä juuri näissä lukuisissa uhrauksissa ja kompromisseissa on monikulttuuristen parisuhteiden liima — oman puolisonsa läsnäolo ei ole koskaan ollut itsestään selvää.

 
(Asta Buchanan)

ASTA BUCHANAN

Asta Buchanan on suomalais-amerikkalaisen perheen äiti, matkalla tasapainoon kahden kotimaan kuin -kulttuurinkin välillä. Koti sijaitsee nyt Suomessa, kaipuun Kalliovuorten kupeeseen kulkiessa rinnalla. 'Kahden maan kansalaisia' -blogissaan Asta kirjoittaa arjen monikulttuurisuudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä sinivalkoisten lasien lävitse — mutta alkaako joukkoon sekoittua myös punaisen sävyjä tähtineen ja raitoineen?
​
Voit tutustua Astan blogiin 'Kahden maan kansalaisia' täältä! 
 

“Where are you from?” - 6 months in Finland

4/4/2019

 
Picture
My Spanish-Catalan-Finnish-Colombian combo has now been living in Finland for about half a year. We moved from a town near Barcelona to a town in southern Finland, close to my parents. We’re enjoying the snow and the reasonably mild winter weather. We have had our ups and downs, but mostly it has been smooth sailing. Our children seem to be adapting to their new environment with relative ease. They miss Spain but life in Finland doesn’t seem so bad either - not for now, anyway. Our lives are somewhat uneventful but right now we’re happy that way.

Perhaps the biggest event for us in the past few months was Christmas. Our son got a set of collectable football cards for Christmas. Each card has a picture of a player, their skillset, team and home country. The other day, as we talked about where each football player was from, I asked our 6- and 7-year-old children where they themselves were from. My question in Finnish was “Minkä maalainen sinä olet?” which literally refers to nationality and country rather than origin. Still, their answer was clear as day: both said they were Spanish.

Now, here’s the thing: our children don’t have a Spanish passport. They were born and, until half a year ago, raised in Catalonia, Spain, but officially they are not Spanish. Even in Spain, they were foreigners, born to a Colombian father and a Finnish mother. Did that matter to them? No. Home as they know it is in Spain, so that’s where they’re from.

In saying they were Spanish, my children made me both delighted and a little bit sad. Delighted because clearly they have an idea of self, home and roots. Sad because I feel that our transition and integration to Finland has gone well, that the children’s Finnish is improving in leaps and bounds, and that they have made friends. This winter they have even started to learn all the seasonal quirks Finnish children have to deal with - how to slip almost effortlessly into a snowsuit (“Äiti, I look like an astronaut!”), how to stay up on skates and skis, how to sing more than one or two Finnish Christmas carols. Surely these experiences are proof that they are starting to feel at home in Finland? I held onto these small victories as justifications that we had done the right thing in moving countries.

I was also a little bit sad about my children’s answer because I too have felt that home is somewhere other than where I live, and I know it’s not always easy to deal with such a complex feeling. I badly want them to feel at home where they are. But 6 months is a very short time in a new place - it can take years to start feeling at home in a place, even for children who we tend to think adapt to change quickly. I should know - I lived abroad as a child and I’m still unsure of where home is.

Your home is often defined by a document saying where you are from. These documents may give you certain freedoms, or restrict where you can travel. For many official purposes, these documents do matter. They also matter in politics, whether you want them to or not. A passport can also give you a sense of belonging - an idea of where home is. But right now, and perhaps for the rest of their lives, what defines home for my children is the place they first knew as home, even if they were born foreigners to that place. It’s not a new phenomenon and it’s not unique to my family. People have moved across borders throughout history. Diasporas, refugee camps and multilingual families like ours provide continuous proof of that.

How, then, can we support our children who have left their home behind? I wish I knew. In our case, we are trying to keep up their Spanish language skills, stay in touch with their friends and, when the time is right, we'll visit our former hometown. But will that be enough for them to feel like they are connected to their Spanish home? I don’t know. Fortunately, my daughter has a backup plan: she says we could transport our old home in Spain to Finland. So if push comes to shove, maybe we’ll just have to do that.

(Reetta Savolainen)
<<Previous

    Familia blogi

    ​Ajatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.

    kategoriat

    All
    2016
    2017
    2018
    2019
    2020
    Avioliitto
    English
    Ihmisiä
    Isovanhemmuus
    Kahden Kulttuurin Lapsi
    Kahden Kulttuurin Liitot
    Kahden Kulttuurin Suomalaiset
    Kaksikielisyys
    Kulttuuri Ja Tavat
    Maahanmuutto
    Mielenterveys
    Parisuhde
    Rasismi
    Ristiriidat
    Sukulaiset
    Syrjintä
    Työllistyminen
    Vanhemmuus
    Vapaaehtoisuus

    osallistu

    Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!

    Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. ​

    Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa.

    ​Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia!

    Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info @ familiary.fi)  tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. 
    ​Tervetuloa mukaan!

    RSS Feed

Toimisto (Kotola)

Lintulahdenkatu 10, 7. kerros
​00500 Helsinki

Puhelin

+358 (0)44 773 8628

aUKIOLOAJAT

ti-to klo 10.00-14.00

Y-tunnus ​

​1056329-6

Picture
Familia ry johtava kahden kulttuurin perheiden asiantuntija ja edunvalvoja.
Picture
© Familia 2021
  • Etusivu
  • TOIMINTAA JA TUKEA
    • Duo vanhempainvalmennus
    • Duo-ryhmät
    • Kerhot ja työpajat
    • Neuvonta ja tuki
    • Tapahtumat
    • Kuljen rinnallasi - oleskelulupaa odottaville
    • Tuetut lomat
    • Leiritoiminta
  • TIETOA
    • Familian uutiset
    • Familia blogi
    • Familia kirjasto
    • Nettikurssit ja oppaat
    • Vaikuttamistyö >
      • Rasismin ja syrjinnän kokemukset -kyselytutkimus
      • Kuntavaalit 2021
      • Mitä kaksikielisyys merkitsee sinulle
    • Ammattilaisille
  • TULE MUKAAN
    • Liity jäseneksi
    • Tule vapaaehtoiseksi
    • Tule harjoitteluun
    • Avoimet työpaikat
  • SUOMEN KIELI
  • TIETOA MEISTÄ
    • Familia ry
    • Yhteystiedot
    • Hankkeet
    • Rekisteriseloste
  • IN ENGLISH