 I am a mom. A mom in an intercultural family! A mom with a partner and 5 children + a big dog. A family where we speak 3 languages between us, but Not a single person of us can speak all the languages. That is my family, even though not all the children are biologically mine, but mentally they are mine and will always be. I also have a big dog now. It is funny how love has “given” me all these bonuses, because I never wanted many kids, and I am terrified of dogs. Anyway I am in love with my partner and I also got to a point where I appreciate my bonus dog. I see myself as the luckiest ever, to have all my kids. How I was brought up, it is normal to get none, one or two children. Not five!
0 Comments
 We most likely all agree that good communication is one of the key factors to any successful relationship. Communication with our partner happens daily, whether it is verbally or non-verbally. We are in constant interaction with other people, especially in our romantic relationships. Now what happens if our ways to think, feel and speak are very different from out partner’s? What if we use words and expressions differently? What if our views, values, practices that are familiar to us seem contrary to the ones our partner has? Differences easily lead to misunderstandings, frustration, disconnection and conflict.
 Duo vanhempainvalmennusryhmiä on järjestetty vuodesta 2009 asti, ja jo lähes 600 vauvaa odottavaa kahden kulttuurin paria on osallistunut ryhmiin! Tämä tarkoittaa myös sitä, että valmennukseen osallistuneille pareille on syntynyt ainakin yhtä monta vauvaa, joista valtaosa on ehtinyt kasvamaan taaperoiksi, leikki-ikäisiksi, koululaisiksi ja teini-ikäisiksi. Mutta mitä me osallistujista tiedämme? Entä mitä osallistujat valmennukselta odottavat ja mitä he siltä saavat? Siitä kerron seuraavaksi, mutta aloitan jakamalla erään valmennukseen osallistuneen palautteen: [The best thing about the training was...] A combination of sharing my thoughts, hearing from the other couples and the contextualization from the session guides are all impossible for me to separate from each other in their "bestness". Osallistujat odottavat ensimmäistä lastaanLähes kaikki Duo vanhempainvalmennukseen osallistuneet odottivat tapaamisten aikana ensimmäistä lastaan. Viimeisen kolmen vuoden aikana (2020-2022) 97 % osallistujista oli tulossa vanhemmaksi ensimmäistä kertaa.
 Moi Kaikille! I am Azra from Malaysia, and this is my story. I was born in Malaysia in an intercultural family. My father was born in Malaysia to a family originating from India and my mother was a Malay with mixed parentage of Indian and Indonesian. I grew up with intercultural dynamics within my family among the three major race groups in Malaysia (Malay, Chinese and Indian). I was well aware of the mixed culture we adopted as part of our family lifestyle. We would dress in Malay traditional clothes and watch and listen to Indian movies and songs, while enjoying sumptuous Chinese food for dinner. My understanding and realization of culture, identity and relationships were enhanced further in my adulthood. Prior to Finland, I had lived in Australia, Vietnam and Ukraine for work reasons and have met many intercultural families among friends and colleagues. I loved making friends with people from all over the world within my work circle, learning usually something new about their culture, heritage and traditions. I visited Finland for the first time in 2014 during the summer and then again in 2018. I was captivated by the beautiful nature and the flexibility of the lifestyle in Finland. I travelled to Rovaniemi and even met with Joulupukki in his hometown. I remember I told Joulupukki what I wished for Christmas, “something special from Finland”. Little did I know, I would meet a really special man from Finland after that.  When I first moved here, I found some similarities between Finland and my home country of Canada. I felt some sense of familiarity with nature, which makes me feel like I could be in Canada, and the attitude of surviving winter - that all one needs is the proper clothing to get outside. In the summers, people in both Canada and Finland flock to a cabin near a lake, and in winter many people do winter activities like skiing or playing ice hockey. Canadians are stereotypically very polite, and Finns are stereotypically very reserved, but for some reason, the aggressive and physical game of ice hockey attracts players from both countries. Usually, when I travel internationally, people have not heard of my hometown, it’s not a big city and not a tourist destination. However, when I moved to Finland, I realized that people had actually heard of my hometown of Winnipeg! One of Finland’s most famous hockey players, Teemu Selänne made his start in Winnipeg, and more recently, Patrik Laine was drafted to Winnipeg and played there for a few years. There are many things about our personalities that are similar, but we have also discovered many differences as we have gotten to know each other better. So, while we appreciate and enjoy the same things, like watching ice hockey, there are still differences, such as cheering for different teams or our opinion of salmiakki.  I promised to write about long distance relationships and my own experiences living in one for the month of February – the month cradling Valentine’s Day in its grasp. Even though the topic was my own idea once I started to plan the actual post, I got nervous. You see, the initial reaction for many people when hearing the words “long distance relationship” is doubt. On top of that I am a pessimist at heart and instead of blog posts I mostly write fiction in the category of drama. How can I write a blog post which is honest to myself, not written like a drama or not as a list of insecurities? I don’t want to publish something like that, especially in February even if the Amor’s arrow has a long, long, long distance to go.
Let’s see how that goes. In late 2019 me and my partner had been in our intercultural relationship for four months when he needed to leave Finland (we are the study abroad cliché). Four months are not much to get to know someone, yet we decided to try to continue our story in the long-distance format. The plan was for me to go to meet him twice during the next half a year, first to visit and next to stay since I got an internship position in his country. Then, as you might guess, Covid happened. Opinnäytetyötutkimus kaksikulttuuristen pariskuntien tukemisesta oleskelulupaprosessin aikana27/12/2021 Psykososiaalinen tukeminen ja vertaistuki on tärkeää ja merkityksellistä elämän nivelvaiheissaVihdoin valmista! Kirjoitin sosionomiopintojeni päätteeksi opinnäytetyön Familian Kuljen rinnallasi -hankkeeseen ja juuri valmistuneessa työssäni käsittelen kaksikulttuuristen pariskuntien tukemista oleskelulupaprosessin aikana.
Tutkimukseni tavoitteena oli ymmärtää mitä psykososiaalisen tuen ja vertaistuen saaminen oleskelulupaprosessin aikana merkitsee kaksikulttuurisen parisuhteen henkiselle hyvinvoinnille. Opinnäytetyöni aineiston keräsin haastatteluiden muodossa muutamalta Kuljen rinnallasi -hankkeeseen osallistuneelta suomalaiselta puolisolta, joiden elämään oleskelulupaprosessi on vaikuttanut välillisesti. Haastattelujen myötä sain kasaan kattavan ja monipuolisen aineiston, jonka päädyin analysoimaan fenomenologisesti eli aineiston merkityssuhteita tarkastellen. Erityiskiitos vielä teille, joita sain tutkimukseeni haastatella!  Saara Turusen romaani Järjettömiä asioita alkaa rakkaudesta espanjan kieleen. Espanjan kielen rakkauden jälkeen tulee vaihto-opiskeluvuosi Barcelonassa, jonne kertoja lähtee pakaten matkalaukkunsa täyteen hellevaatteita ja bikineitä. Perille kertojalle valkenee Barcelonan talvien ja asuntojen kylmyys sekä kuukausien opintojen jälkeen se, että opetuskieli onkin ollut espanjan sijaan katalaani. Vaihto-opiskeluvuoden keväänä tulee rakkaus katalaanimieheen, joka on iloinen ja jolla on kaunis hymy. Kertoja palaa Suomeen kolme vuotta myöhemmin, tarkoituksenaan keskittyä uraansa taiteilijana kotimaassaan. Mies saapuu Suomeen suunnitelmanaan muuttaa maahan. Hän ei kuitenkaan sopeudu Suomeen: hän ihmettelee kuinka omituista on, että Suomi ja Espanja kuuluvat molemmat Eurooppaan, mutta ovat kulttuurisesti niin kaukana toisistaan. Miehelle suomalaisten ujous näyttäytyy töykeytenä. Hän tuntee enemmän yhteenkuuluvuutta arabien ja afrikkalaisten kanssa, joihin hän on tutustunut kielikurssilla, jonne kertoja on hänet ilmoittanut. Heidän kanssaan hänellä on kotoisa olo. Miehellä on Suomessa kaksi läheisempää ystävää: Pablo ja Alberto, jotka ovat niinikään muuttaneet Suomeen suomalaisten puolisoidensa vuoksi. Miehen ollessa viettämässä iltoja ulkona heidän kanssaan kertoja pelkää, että miehelle sanotaan jotain loukkaavaa tai tämän kimppuun käydään, koska mies ei näytä samalta kuin suuri osa suomalaisista. Suomalaisista hän tutustuu ainoastaan kertojan perheeseen, heihinkin hitaasti. Mies päättää palata Barcelonaan, koska haluaa “olla jälleen se ihminen, joka hän on kotikonnuillaan, eikä enää se haalea ihminen, joksi hän sanoo vieraalla maalla muuttuneensa”. Tämän jälkeen parille on selvää, että kumpikaan ei tahdo luopua elämästään kotimaassaan, joten ainoa keino saada suhde toimimaan on kahden maan välillä matkustaminen. 12 vuotta myöhemmin on edelleen rakkaus katalaanimieheen. Lisäksi on kertojan jatkuvat lentomatkat Barcelonaan ja takaisin, miehen parvekkeen pelargoniat, jotka mies unohtaa kastella ja joihin hän aina karistaa tupakantuhkaa kertojan ollessa Suomessa, kertojan haasteet yhdistää taitelijanuransa Suomessa rakkauteen Espanjassa sekä ”lapsiasia”. On hedelmöitysklinikan Doctor Álvarez Barcelonassa, joka muistuttelee alati kertojalle, että hän alkaa olla jo melkoisen vanha ja on pöyheätukkainen terapeutti Helsingissä, jonka luo kertoja menee keskustellakseen lapsiasiasta ja parisuhteensa tulevaisuudesta.  Saara Turusen romaani on kuvausta järjettömistä asioista, joista monet liittyvät kulttuurieroihin: katalonialaiset hautajaiset ovat surujuhlan ohella paripäiväiset alkoholin ja naurun täyttämät juhlat; miehen siskoa ei vielä edes lukioikäisenä saa jättää yksin kotiin ja tämä vielä parikymppisenä korkeakoulutettuna asuu lapsuudenkodin vaaleanpunaisessa huoneessaan; asuntojen myynti-ilmoituksissa on mainittu nykyisten vuokralaisten ikä, koska asunnot myydään elinikäisine vuokralaisineen ja ne eivät vapaudu ostajan käyttöön niin kauan kuin vuokralaiset ovat elossa. Barcelonalainen perhe on miehen arjessa suuressa roolissa ja iso osa ajasta Barcelonassa vietetään perheillallisilla istuen tai juoden viiniä terassilla miehen ja tämän äidin kanssa. Samaan aikaan kertoja näkee omaa suomalaista perhettään lähinnä jouluisin eikä silloinkaan malta odottaa, että pääsisi jo palaamaan takaisin Helsingin yksiöönsä, ja on läheisempi terapeuttinsa kuin perheenjäsentensä kanssa. Haasteet kertojan parisuhteessa eivät kuitenkaan liity niinkään kulttuurieroihin: kulttuurieroja enemmän kertojaa häiritsee miehen yhteiskuntaluokka ja asema, joka hänelle on kytköksissä miehen kunnianhimon ja päämäärätietoisuuden puutteeseen. Kertoja toivoisi, että mies “tavoittelisi asioita ja pyrkisi kohti korkeampia päämääriä”. Sen sijaan mies jätti yliopiston aikoinaan kesken ja työskentelee rutiinitehtävissä sairaalan arkistossa. Mies ei myöskään jaa kertojan intohimoa taiteeseen ja kokee olonsa epämukavaksi tavatessaan kertojan taiteilijaystäviä. Mies on kuitenkin kiltti, huolehtivainen ja rakastava. Kertojan kysyessä mieheltä mitä mies haluaa elämässään saavuttaa, vastaa tämä, että sitä, että voisi käydä töissä ja tehdä kaikkensa, että kertoja olisi onnellinen. Kertoja kuitenkin jatkaa kipuilua suhteestaan ja sen tulevaisuudesta läpi kirjan; tai ainakin siihen asti, kun miehen veli sairastuu, minkä seurauksena moni asia muuttuu. Turusen romaani kuvaa ylirajaisen ja monipaikkaisen etäsuhteen arkea jatkuvine lähtöineen ja palaamisineen sekä kertojan tunteine siitä, että tämän elämä on yhtä aikaa kahdessa paikassa, joissa molemmissa hänellä on oma roolinsa ja rooliin sisältyvät odotukset. Samalla se kuvaa laajemmin myös aikaa, jossa yksilölle tarjotaan loputtomasti mahdollisuuksia ja elämänpolkuja, joiden välillä tämän tulisi kyetä valitsemaan. Kun kaikki on mahdollista, miten valita oma tie? Usein valitseminen onkin juuri se asia, joka tuottaa kaikkein eniten ahdistusta: miten elää, kun ei ole enää yhteisiä normeja, jotka määrittäisivät, millaiseksi elämä tulisi rakentaa? Tämä ristiriita on kirjassa olennainen osa kaiken järjettömyyttä. Samaan aikaan, kuten kirjan kertojakin tiedostaa, se, että kaikki on mahdollista, on etuoikeus ja etuoikeudet ovat ne, jotka ovat ajaneet kertojan tilanteeseen, jonka kanssa hän läpi kirjan kipuilee. Koska “voisihan se olla niinkin, että olisin syntynyt 1700-luvulle ja joutunut avioitumaan jonkun alkoholisoituneen torpparin kanssa. Olisimme asuneet maakuopassa, syöneet jäisiä lanttuja ja kaloja suomuineen. Olisinko silloin ollut onnellinen?”, hän kysyy. "Ja ajattelen, että jos onnistuu valitsemaan sellaisen puolison, joka vastaa odotuksia, ei rakkautta joudu ehkä koskaan kyseenalaistamaan, että se mitä kutsutaan rakkaudeksi, on paljon helpompaa, jos sitä myötäilee ympäristön hyväksyntä ja sen aikaansama kuulumisen tunne. Kun taas poikkeavat järjestelyt heittävät hiekkaa rakkauden rattaisiin, siis sellaiset, joita rakastunut joutuu selittelemään muille. Ja niinpä jos sattuu valitsemaan odotusten vastaisesti, saatetaan rakkautta alkaa epäillä, pohditaan, mikä mahtaa olla sen taustalla, onko raha, onko perversio, vaiko lapsuuden trauma?” Toisaalta, vaikka mahdollisuuksia ja polkuja olisi loputtomasti, saattaa epätyypillisiä (eli järjettömiä) valintojaan edelleen joutua perustelemaan lähipiirille: kuten Turunenkin kirjoittaa, saattaa kaksikulttuurisessa, ylirajaisessa suhteessa elävä pariskunta joutua alati vastailemaan ihmisten kysymyksiin siitä, missä pari aikoo asua (toinen täällä ja toinen tuolla ei kelpaa vastaukseksi), siitä, että aikovatko he hankkia lapsia ja mitä sitten tapahtuisi—ja "kai te silloin muutatte samaan maahan tai ehkä johonkin kolmanteen maahan". Kysymysten seurauksena kertoja haaveilee siitä, että löytäisi kumppanin kotimaastaan. Miehellä olisi "hyvin tavallinen nimi, Jaakko tai Juhani tai jotakin sellaista hyvin yksinkertaista”, jonka kertoja voisi aina tarpeen tullen mainita. ”Meidän Juhani tykkää leikata nurmikkoa, minä sanoisin, eikä lisäkysymyksiä esitettäisi, sillä kaikki olisi hyvin itsestäänselvää ja ikiaikaista”.  Turusen romaani on teoksena kevyesti virtaava, mutta monitasoinen ja siitä voisi kirjoittaa lukemattomista eri näkökulmista käsin. Kaksikulttuurisiin parisuhteisiin liittyen kirja kuitenkin nostaa voimakkaimmin esille kysymyksen siitä, että miten olla yhdessä, jos kumpikaan ei halua luopua elämästään kotimaassaan tai asua toisen maassa? Voiko siten ylipäätään olla yhdessä—ja kuka siitä edes päättää? Tulisiko valita se järkevä vaihtoehto ja lopettaa suhde ja jatkuva ilmastoahdistusta aiheuttava lentäminen vai tulisiko valita järjettömyys, tässä tapauksessa rakkaus? Entä perheen perustaminen: tulisiko kuunnella polkkatukkaista terapeuttia lähellä Olympiastadionia, joka sanoo, että eihän lasta yksinkertaisesti vaan voi tuollaiseen tilanteeseen hankkia (ja jonka luo kertoja ei enää tämän jälkeen palaa) vai voisiko luottaa siihen, että jokainen perhe löytää kyllä omannäköisensä ratkaisut viimeistään sitten kun niiden tekeminen on ajankohtaista?
Vaikka kirjan kantavana teemana on rakkaus, käsitellään aihetta kuitenkin hyvin käytännönläheisesti: rakkaudesta on riisuttu kokonaan pois romantiikka. Kirjassa rakkaus on arkisia käytännön tekoja, muistutuksia lakanoiden vaihdosta tai pelargonioiden kastelusta. Se on puhelu kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin, matkalaukussa Barcelonasta tuliaisena tuotu viherkasvi, yhdessä ostettu imuri, jonka pölypussista löytyykin kotona roskia tai Suomesta Barcelonaan lennätetty hirvenfilee, josta perillä valmistetaan ruokaa, johon tulee manteleita ja Ñora-paprikoita ja joka kuljetetaan kattilassa läpi kaupunginosan miehen perheelle tarjottavaksi. Kirja ei anna yksiselitteisiä vastauksia (ja hyvä niin), mutta kirjan lopussa kertoja saavuttaa jonkinlaisen päätöksen—joka on sekin ehkä jonkun mielestä järjetön, mutta kuitenkin ja ennen kaikkea päätös. Maria Niemiharju  "We as international lovers and families, urge governments of all states to amend their travel restrictions. Allow the un-bureaucratic and safe reunion of partners in long distance relationships as well as family members", Love is not tourism -website Komal, Noel and Celine are part of Love is not tourism -movement, that has been actively campaigning for partners and families that haven't been able to see each other this year. Global pandemia has caused travel restrictions especially from the third countries to European Union. These are the stories from the people that are desperately missing their partners and family members. Komal's story  Me and my husband are both Indians but were residing in Finland since 5 years with A type residence permit. We came to India for a short trip in February 2020 and got stuck here due to pandemic. My husband managed to return to Finland in May 2020 but me and my daughter’s residence permits expired so we could not return. We are desperately waiting for the embassy in India to reopen visa services so that we can reunite with my husband. Our daughter is desperately missing her dad and missing her school and education. Noel's story  My fiancé lives in Lebanon and it’s getting tough to get him a visa since the visa center in Beirut is closed. I found out that in Turkey they’re partially open but I’ve been calling them and they haven’t answered. We are planning to see each other in Istanbul next month but not sure if we will be able to get there, if there will be flights. Now I’m trying to get him a visa to come to Finland in December. We were planning to meet many times during spring and summer but because of the restrictions, everything was always canceled. We were planning to get married in February 2021 but now I think that’s not gonna be possible. Celine's story  I’m an Indian citizen. My husband and I have been separated since June 2020. He is new to Finland and has a A type resident permit. He is alone and finding it difficult mentally to manage alone. He also got severely sick and has no one to take care of him. I contacted the Finnish Embassy in New Delhi several times, more than 10 calls since June. Their response every time was that they can’t provide any type of visas or travel documents unless Finland lifts its travel/visa ban.
Once I called Chennai consulate. They said that our personal relationship doesn’t matter. They only do what the government decides. I told the embassy that my husband is sick in Finland with no one to take care of him, and they replied that’s “not their responsibility”. How cruel... Being separated too long affects us both physically and mentally. Please help. What’s the point of declaring family reasons as “essential travel” if they don’t give us visas to enable us to travel? Is it so much fun for the authorities to see the struggle of separated couples?  Daniel Builes ja vaimo Susanna matkailivat vuoden verran Latinalaisessa Amerikassa ennen asettumistaan asumaan Suomeen. ”Riippuvuus puolisosta on nykyihmiselle vaikea rooli” Oleskelulupaa odottaessa ja ensimmäisinä vuosina uuteen maahan rakkauden perässä muuttanut joutuu usein tukeutumaan puolisoonsa. Suomalainen puoliso kantaa vastuuta taloudellisesti ja monien käytännön asioiden hoitajana. Maahan muuttaneen ammatti-identiteetti ja ihmissuhdeverkostot ovat voineet jäädä kotimaahan. Tämä on monelle kahden kulttuurin parille kova sopeutumisen paikka. Oleskelulupaa odottavan tuoreen maahanmuuttajan elämä Suomessa on yleensä aluksi kaukana ”vanhasta normaalista”. Vaatii paljon omaa aktiivisuutta täyttää päivänsä tekemisellä sen sijaan, että vain odottaisi päätöstä oleskelulupahakemukseen. Tämä tarkoittaa yleensä vähintään puolen vuoden jaksoa epävarmuudessa. ”Etsin tapoja olla aktiivinen. Lähdin vapaaehtoiseksi Punaiseen Ristiin ja Espoon kierrätyskeskukseen. Olen löytänyt jalkapalloseuran. Ystäviä on löytynyt esimerkiksi Familian kautta. Nämä ovat auttaneet pitämään mielen virkeänä ja terveenä. Elämä sujui oli jo aika normaalisti, mutta sitten tuli koronavirus” kertoo Daniel Builes tämän kevään tunnelmistaan. Kolumbiasta kotoisin oleva Builes asuu Espoossa suomalaisen vaimonsa Susannan kanssa. Koronan tuomien muutosten lisäksi perheeseen onneksi tuli oleskelulupa tänä keväänä noin viiden kuukauden odotuksen jälkeen. Builes on opiskellut suomenkieltä Familiassa ja käynyt kielikahvilassa kotikaupungissaan. Suomalais-kolumbialainen pari on matkustanut ja työskennellyt vuoden verran yhdessä Latinalaisessa Amerikassa ennen asettumistaan Suomeen viime vuonna. Builes on asunut jo aiemmin Suomessa suoritettuaan täällä maisterintutkintoon kuuluvan harjoittelun. Hän on kemian insinööri, joka aiemmin työskenteli kolumbialaisessa kemianteollisuuden yhtiössä. ”Oleskeluluvan odotusaikana olin äkäinen ja se aiheuttaa tietysti pulmia suhteeseen. Välillä mielessä kävi, että pitäisikö lähteä takaisin kotikaupunkiin, jotta saisi entisen elämänsä takaisin.” Mielialat vaihtelevat Identiteettiä pitää rakentaa uudessa maassa uusiksi niillä spekseillä, jota siinä tilanteessa on käytettävissä. Odotusaikana työtä ei saa tehdä ja oman alan töiden löytäminen vie maahanmuuttajalta usein pitkän aikaa. ”Kun on ammattilainen ja taitava siinä mihin olet kouluttautunut, on turhauttavaa olla sidottu kotiin. Sitten tietysti purat turhautumisesi ensimmäiseen lähellä olevaan ihmiseen, ja Susanna on joutunut tulemaan sen kanssa toimeen”, Daniel Builes kertoo ja lisää, että oleskeluluvan saamisen jälkeen olo on ollut vapautunut ja mieli myönteisempi tulevaisuuden suhteen. Parisuhdekeskus Katajassa asiantuntijana työskentelevä pari- ja perhepsykoterapeutti Kaisa Humaljoki työskentelee esimerkiksi sellaisten parien kanssa, joiden elämään on tullut jommankumman puolison sairaus. Hän sanoo, että parisuhteeseen ilmaantunut epävarmuus herättää paljon tunteita ilosta epätoivoon sekä haastaa puolisoita kestämään ja jakamaan näitä tunteita keskenään. Epävarmuuden sieto on oleellinen taito tilanteessa. ”Ja mielialathan vaihtelevat. On erilaisia päiviä – hyviä ja toiveikkaita tai epätoivoisia. Kumppaneilla nämä saattavat lisäksi mennä eritahtisesti, mikä tuo lisää vaikeutta suhteeseen. Toinen saattaa olla masentunut ja toinen haluaisi ottaa jo kevyemmin, nautiskellen ja eläen tätä päivää”, Humaljoki kuvailee. Asiantuntija muistuttaa, että kumppanit ovat lisäksi erilaisessa asemassa. Ulkomailta muuttaneella on koko maahanmuuton iso prosessi läpi käytävänä, vaikka se olisikin mieluinen ja haluttu prosessi. Myös suomalaisen puolison elämä on mennyt uusiksi uuden siipan myötä ja arki pitää saada sujumaan.  Raha ja riippuvuus toisesta ahdistaa ”Danielille on ollut vaikea hyväksyä sitä, että minä hoidan kaikki kulut. Raha ei minulle ole mikään iso tai tärkeä asia. Hänelle se taitaa merkitä enemmän. Välillä hän on sanonut, että kokee olevansa kuin loiseläjä ja minä olen muistutellut, että älä huolehdi, tämä on väliaikaista”, Builesin vaimo Susanna kertoo. Mies haluaisi käyttää taitojaan yhteiskunnan hyväksi, mutta ei oleskeluluvan odottajana oikein pysty sitä tekemään. Työnteko-oikeuden Suomeen tullut saa vasta oleskeluluvan myötä. Vaikka maahan muuttaneella olisi kotimaansa oloissa huomattaviakin säästöjä tullessaan Suomeen, täällä pelkkä bussilippu maksaa todennäköisesti kymmenen kertaa enemmän ja säästöt kuluvat nopeasti. Kaisa Humaljoki sanoo, että sukupuolella on usein vaikutusta siihen, miten tilanne koetaan. Perinteisinä pidetyt sukupuoliroolit voivat kääntyä ylösalaisin. Nainen saattaa päätyä perheen elättäjäksi ja mies hoivaajaksi tai vastaamaan kotitaloudesta.
”Vaikka länsimaisessa yhteiskunnassa sukupuolirooliodotukset voivat olla vähäisempiä, kyllä ne silti usein vaikuttavat”, Humaljoki arvioi. Arki tulee suhteeseen ”Jos puhutaan työikäisistä ihmisistä, riippuvuus toisesta voi olla hyvin vaikea rooli omaksua”, Humaljoki sanoo. Uuteen tilanteeseen sopeutumiseen vaikuttavat toki monet yksilölliset tekijät, kuten perimä, temperamentti ja se miten on elämässä aiemmin pärjännyt vastaavissa tilanteissa. Pidemmän päälle parisuhteessa tulee eteen ns. eriytymisen vaihe, jossa kumppanit kaipaavat omaa itsenäisen aikuisen elämää omine harrastuksineen ja kiinnostuksen kohteineen. ”Vaikka eletään parisuhteessa, on tärkeää olla oma elämänalue. Joku oma identiteetin kohta, ettei ole aivan sataprosenttisen riippuvainen toisesta”, Humaljoki muistuttaa. Eriytymisen vaiheessa kumppani muuttuu todelliseksi ihmiseksi ja varsin arkiseksi olennoksi. Ensin viehättävänä seikkailuna näyttäytyneet kulttuurierot voivatkin alkaa ärsyttää. Tässä parisuhteen vaiheessa neuvotellaan siitä, millaista kahden itsenäisen aikuisen yhteinen elämä on. ”Arki haastaa ristiriitojen ratkaisukykyä. Eriytymisen vaiheessa toisesta löytyy myös rasittavia, ei niin toimivia puolia. Näitä vaikeita kohtia suhteessa pitäisi pystyä yhdessä ratkaisemaan”, Humaljoki sanoo. Teksti: Sanna Rummakko |
blogi - blogAjatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.
Reflections and experiences from the life of intercultural families. kategoriat
All
osallistuToivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!
Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa. Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia! Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info@ familiary.fi) tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. Tervetuloa mukaan! participate!We warmly welcome you to participate in our blog community: read, comment, and write!
Anyone who lives and works in the world of intercultural families and is interested in the topic is welcome to contribute. The threshold for writing should not be too high, and you can write either under your own name or under a pseudonym. Keep in mind that the views and opinions expressed in the blog are those of the authors and do not represent the position of Familia. The everyday life of intercultural families is interesting and writing about it can also open new perspectives for you! Your story matters and helps to raise awareness about the opportunities and challenges within intercultural families. Blog contributions can be submitted by e-mail (info@ familiary.fi) or via our contact form. Final selection and edition of the stories to be published will be conducted by our staff. Welcome to join us! |
RSS Feed
|
|
|
Familia on johtava kahden kulttuurin perheiden asiantuntija ja edunvalvoja Familia is the leading expert and advocate of intercultural families |
|
© Familia 2023