Paastonaikaan minä huolehdin poikkeuksellisesti suurimmalta osin ostostenteosta ja ruuanvalmistuksesta. Nälkäisenä ja väsyneenä kauppaostosten tekemisessä ei ole mitään järkeä. Sen tietävät kaikki, jotka ovat seisoneen perjantaina klo 17 Citymarketin kassajonossa. Kauppalistalta löytyy paastonaikaan erityisen paljon hedelmiä, pähkinöitä, taateleita sekä tuorepuristettua appelsiinimehua. Vatsa täytyy saada täyteen pitkän paastopäivän jälkeen, joten ruokalista suunnitellaan sen mukaan, mikä maistuu parhaiten miehelleni. Minun kokkailuni eivät tietystikään vedä vertoja indonesialaiselle kotiruualle, mutta kyllä pyttipannulla ja kermaisella lohisopalla saa hymyn aikaiseksi. 

Jotta lapset pääsevät purkamaan energiaa, heidät täytyy ulkoiluttaa joka päivä. Muuten luhtitalon seinät kaatuvat päälle itse kullakin. Tämä on yleensä miehelleni mieluista hommaa. Pyöräretket, jalkapallopelit ja leikkipuistossa säntäily on pitänyt kuitenkin jättää nyt vähemmälle paaston vuoksi ja sen sijaan ayahin (ind. isä) kanssa onkin keskitytty pelaamaan Inkan aarretta ja lätkimään Unoa sisätiloissa. Hellepäivinä minä olen toiminut rantavahtina ja uittajana, mies on jätetty suosiolla kotiin. 

Esikoisemme täyttää kesällä 6 vuotta ja hänen kanssaan Ramadanin merkityksestä ja viettämisestä on jo puhuttu paljonkin. Häneltä ei aikataulujen mukaista paastoa tietenkään vaadita, mutta olemme pyrkineet herättelemään hänessä pohdintaa: ”Mitä ilman voisi tulla toimeen paastokuukauden?”. Ehdotuksissa on ollut mm. television katsomisen ja herkkujen vähentäminen, mutta toistaiseksi nämä ehdotukset ovat menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Viime vuonna, vajaan 5 vuoden iässä, hän oli koko paastokuukauden syömättä maissinaksuja ja paaston päätyttyä oli erittäin tyytyväinen saavutukseensa. En tiedä onko tässä mitään ”oikeaoppista” tai järkeä, mutta mielestäni lapsen kohdalla pienet askeleet ovat hyväksi. Uskon vahvasti, että ikä tuo sitten tullessaan päättäväisyyttä ja jonain päivänä hän haluaa kokeilla paastoa täysimittaisesti. Nyt hänelle riittää oikein hyvin ayahin paaston vierestä seuraaminen sekä sen ymmärtäminen, että paasto on luonnollinen osa elämää. ​

Työntekijöiden vapaa liikkuvuus on ollut EU:n perustamisesta lähtien yksi sen perusperiaatteista, se on työntekijöiden perusoikeus, joka täydentää tavaroiden, pääoman ja palvelujen vapaata liikkuvuutta unionin sisämarkkinoilla. Kiistatta voidaan myös todeta työntekijöiden vapaan liikkuvuuden olevan yksi EU:n menestystarinoista, siitäkin huolimatta, että sen voidaan katsoa olevan yksi syy Britannian eroon EU:sta. Ylevistä tavoitteista huolimatta työntekijöiden liikkuvuus unionin alueella kohtaa kuitenkin edelleen haasteita alkaen hallinnollisista muodollisuuksista ja päättyen esimerkiksi sosiaaliturvan yhteensovittamisen ja tutkintojen tunnustamisen haasteisiin. Usein kysymyksiä on enemmän kuin selviä vastauksia ja ulkomaille lähtevältä tulee avoimen mielen lisäksi löytyä pitkää pinnaa ja halua haastavienkin tilanteiden selvittelyyn. 

Joulukuussa 2020 Helsingin Sanomat kirjoitti Piilaakson teknologiavaikuttajasta, Flickr-kuvapalvelun perustajasta Caterina Fakesta ja kapuloista, joita suomalainen maahanmuuttobyrokratia heitti yhdysvaltalaisvaikuttajan rattaisiin. Time-lehden maailman vaikutuvaltaisimpien ihmisten joukkoon valittu Fake ei saanut Suomesta erityisasiantuntijan oleskelulupaa, vaikka hänellä on perhettä täällä ja vaikka Suomeen on pitkään yritetty houkutella ulkomailta kansainvälistä huippuosaamista. ”Hyvästi, Suomi!”, Caterina Fake totesi artikkelissa ja sanoi ettei toistaiseksi ole palaamassa tänne. En syytä Fakea tästä päätöksestä.
 
Maahanmuutto- ja työelämäjärjestelmien sokeat pisteet eivät toistaiseksi tunnista Faken kaltaista huippuosaajaa.  Tämä on monella tasolla haitallista ja byrokratia ei ainoastaan johda kansantaloudellisiin menetyksiin vaan pahimmillaan rikkoo perheitä, jotka joutuvat olemaan tässä limbossa mukana. Jaan oman kokemukseni.
 
Asian arkaluontoisuuden takia nimettömänä pysyttelevä mieheni saapui Suomeen 2015 nuorena ja paperittomana mutta tulevaisuusorientoituneena insinöörialan miehenä pakoon kotimaansa näköalattomuutta. Hänen tavoitteenaan oli tulla tänne opiskelemaan ja tekemään töitä. Hän pääsi opiskelemaan rakastamalleen insinöörialalle, ensiksi alempaan ammattikorkeakouluun ja myöhemmin Aalto-yliopistoon. Hän on menestynyt opinnoissa siitäkin huolimatta, että opintojen ohella iso osa energiasta on mennyt maahanmuuttoasioiden järjestelyyn.

Hei Sinä maahanmuuttaja!

​Miehinen näkökulma on se mitä minulta pyydettiin. Miehistä näkökulmaa monikulttuurisen perheen isänä, iskänä, faijana ja aviopuolisona. Olen syntynyt onnellisten tähtien alla, sillä olen saanut kokea suurperheen rakkauden ja viiden sisarukseni loppumattoman huolenpidon. Isoveljeni opetti minut paitsi ajamaan autoa, myös korjaamaan niitä ja siskoni sekä äitini opettivat minulle ruoanlaiton jalon taidon. Rakkauteni ruokaa kohtaan on seurannut minua koko elämäni ajan, armeija-aikana osasin aseenkäytön lisäksi tehdä ruokaa, joten kasarmiveljeni saivat nauttia minun moninaisista taidoista loihtia perunasta mitä erilaisempia gourmet-ruokia. Olinkin armeija aikana erittäin suosittu, pidinhän asekuntamme leivässä kiinni. Armeijan jälkeen siirryin töihin kotikaupunkini suurimpaan meijeriin, josta erinäisten vaiheiden jälkeen valmistuin kokiksi ja tätä ammattia harjoitan edelleen. Perheessämme syödään yhä edelleen paljon perunaa ja juodaan maitoa, mihinpä sitä koira karvoistaan pääsisi, toteaa vaimoni usein ja ihan oikeutetusti, työhistoriaani ajatellen.

En kuitenkaan tunnista edellä mainituista identiteeteistä yhtäkään, sillä olen ensisijaisesti isä, kahdelle lapselleni ja aviomies suomalaiselle vaimolleni. Olen myös eurooppalainen, mutta se ei koskaan kiinnosta ketään, ulkomaalainen on aina ulkomaalainen. Minua ei haittaa se, että ulkomaalaisista puhuttaessa viitataan usein vähemmistöön, johon liitetään erilaisia haasteita, sillä tiedän, että suomalaisen keski-ikäisen miehen haasteet ovat aivan samanlaisia kuin minunkin, jaan hänen huolensa. Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää. Kysymys, jota olen usein pohtinut, on, annetaanko meille Suomessa asuville ulkomaalaisille todella mahdollisuus nousta numeroista tilastoissa osaksi suomalaista yhteiskuntaa, nähdäänkö meidät todellisena voimavarana?  Usein vaaditaan integraatiota pohtimatta itse asiassa sitä, mihin meidän tulisi integroitua. Mikä on se suomalainen kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä?

Usein olen myös kadehtinut teitä suomalaisia, mutta siinä positiivisessa mielessä. Teillä on kaikki, mitä toimivaan yhteiskuntaan tarvitaan, teillä on myös luontoa, teitä kutsutaan maailman onnellisemmaksi kansaksi, olette rehellisiä ja hoidatte asianne hyvin. Olette myös osanneet tehdä koronapandemian kurimuksessa etäisyysvaatimuksesta hyveen ja vielä jopa nauttia siitä! Silti Suomessa jaksetaan loputtomasti pohtia esimerkiksi sitä, tarvitaanko maassa työperäistä maahanmuuttoa ja saako Suomeen tulla poimimaan marjoja (vai annetaanko marjojen maatua metsään). Kun tapasin vaimoni, ei meistä kumpikaan silloin onneksi miettinyt tilastoja, työperäisyyttä tai kategoriaa muut. Kaikki tämä on tullut osaksi suhdettamme vasta myöhemmin. Meidän on molempien täytynyt myös tottua siihen, että toinen meistä tulee aina olemaan numero tilastoissa, jota toinen meistä selittää: vaimonihan on syy siihen miksi ylipäätään olen Suomessa.

Näin itsenäisyyspäivän aikaan on hyvä haastaa meidät kaikki pohtimaan yhteiskuntamme tilaa. Maahanmuuttajien sijaan meidän tulisi puhua yhteiskuntamme uusista jäsenistä maanmuuttajina, voimavarana, joka nostaa yhteiskuntamme yhä korkeammalle menestyksen portaita. Näin numerosta tilastossa tulee voimaannuttaja, joka raivaa omaa tietään kuin Väinö Linnan Jussi, sillä alussahan olivat vain suo, kuokka ja Jussi. Näin kategoriasta muut nousevat esiin ne lukemattomat kokit, insinöörit, lähihoitajat, asiantuntijat ja luovat työntekijät, jotka omalla panoksellaan tuovat osansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin ulkomaalaisesta miehestä tulee isä, iskä, faija tai paras kaveri, se sama mies, jollainen jokainen meistä miehistä haluaa omille lapsilleen olla. Paras mahdollinen isä.kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä?

Maanmuuttaja

Jutun minä on kaksikulttuurisen perheen isä, joka kalastaa ja kokkailee myös vapaa-ajallaan.

Vaikka monikulttuurisuus on Johannalle itsestäänselvyys, hän usein kohtaa tilanteita, jossa hän joutuu selittämään muille mitä se tarkoittaa. “Itsellä on tullut joskus sellainen tunne, että minun pitää selittää miksi minulla on monikulttuurinen perhe, vaikka en ole kenellekään mitenkään tilivelvollinen. [Familiassa] ei koskaan ole tullut sellaista tunnetta, että pitäisi selittää itseään.” Viestintävapaaehtoisena toimiminen tuntui luontevalta askeleelta, jolla pystyi vaikuttamaan kotimaan asioihin.

Parasta vapaaehtoisuudessa on ollut Familian avoimuus ja yhteisöllisyys. “Vaikka jokainen meistä vapaaehtoisista tekee omaa toimintaansa omasta lähtökohdasta käsin, se on tosi yhteisöllistä toimintaa” , Johanna kertoo. “Familiassa ihmiset on ollut hirveän kannustavia ja tosi avoimesti suhtautuu ajatuksiin ja ehdotuksiin.”

Vapaaehtoisuus merkitsee Johannalle yhteiseen hyvän edistämistä ja oman osaamisensa antamista muiden hyväksi. “Ei voida tietää kuinka isoja juttuja pienistä puroista syntyy. Minä en koskaan voi tietää kuka esimerkiksi lukee juttuani ja minkälaisia ajatuksia tai inspiraatioita siitä voi saada!” ​

Camilla Bergman

Tällä viikolla Duo Blogiin on kerätty Familian vapaaehtoisten tarinoita. Olemme tällä hetkellä etsimässä uusia vapaaehtoisia tuottamaan sisältöjä someen. Jos olet kiinnostunut vapaaehtoisuudesta Familiassa, täytä vapaaehtoisten hakemus netissä tai ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin, Camilla Bergmaniin sähköpostilla camilla.bergman(at)familiary.fi. ​

I moved to Finland sometime before my husband as to get an apartment and so our elder daughter would start school. When my husband moved, he was so happy to know he could spend six months with our baby boy before he would turn three and join the education system. My husband expressed his amazement, for a country to give such an opportunity, being able to reconnect and close the distance that grew between him and his son whom he had missed while he was away.

Soon our son was at day care, my husband was placed with an unsuitable group by the Employment Office (TE-toimisto) and he started drifting away in front of my eyes. He was absent minded, tried to join conversations but was too sensitive to talk about anything, and turned from a healthy race driver into a very poor shape. He was a walking dead man who looked like my husband. I was never so worried as I was then.

Before summer he managed to find a suitable integration study program and convinced the Employment Office to let him take a part in it. Suddenly he was with similarly educated people from all around the world. He started to get out of that scary place. He was also called for few races in Morocco, France, Italy, Dubai and Oman, so he got to see his racing buddies.

​By mid-summer my old husband was back and we were able to talk at last. He tried explaining the feelings he had. He started crying and explaining that he is so disappointed in himself for being so weak. That was the moment that it hit me, how many men are raised up to think that feeling is weak. My beloved husband needed to know he was the most amazing man but he is a human being too.

​He never realized that he had the right to look at his own feelings, his own happiness and well being. And that does not make him any less manly nor weak. We discussed and he agreed that he might need help before next winter. As a Finn who has lived most of my life outside of Finland I did not know other than the healthcare centre to seek help for him.

”Riippuvuus puolisosta on nykyihmiselle vaikea rooli”

Oleskelulupaa odottaessa ja ensimmäisinä vuosina uuteen maahan rakkauden perässä muuttanut joutuu usein tukeutumaan puolisoonsa. Suomalainen puoliso kantaa vastuuta taloudellisesti ja monien käytännön asioiden hoitajana. Maahan muuttaneen ammatti-identiteetti ja ihmissuhdeverkostot ovat voineet jäädä kotimaahan. Tämä on monelle kahden kulttuurin parille kova sopeutumisen paikka.

Oleskelulupaa odottavan tuoreen maahanmuuttajan elämä Suomessa on yleensä aluksi kaukana ”vanhasta normaalista”. Vaatii paljon omaa aktiivisuutta täyttää päivänsä tekemisellä sen sijaan, että vain odottaisi päätöstä oleskelulupahakemukseen. Tämä tarkoittaa yleensä vähintään puolen vuoden jaksoa epävarmuudessa.

”Etsin tapoja olla aktiivinen. Lähdin vapaaehtoiseksi Punaiseen Ristiin ja Espoon kierrätyskeskukseen. Olen löytänyt jalkapalloseuran. Ystäviä on löytynyt esimerkiksi Familian kautta. Nämä ovat auttaneet pitämään mielen virkeänä ja terveenä. Elämä sujui oli jo aika normaalisti, mutta sitten tuli koronavirus” kertoo Daniel Builes tämän kevään tunnelmistaan.

Kolumbiasta kotoisin oleva Builes asuu Espoossa suomalaisen vaimonsa Susannan kanssa. Koronan tuomien muutosten lisäksi perheeseen onneksi tuli oleskelulupa tänä keväänä noin viiden kuukauden odotuksen jälkeen. Builes on opiskellut suomenkieltä Familiassa ja käynyt kielikahvilassa kotikaupungissaan.

Suomalais-kolumbialainen pari on matkustanut ja työskennellyt vuoden verran yhdessä Latinalaisessa Amerikassa ennen asettumistaan Suomeen viime vuonna. Builes on asunut jo aiemmin Suomessa suoritettuaan täällä maisterintutkintoon kuuluvan harjoittelun. Hän on kemian insinööri, joka aiemmin työskenteli kolumbialaisessa kemianteollisuuden yhtiössä.

”Oleskeluluvan odotusaikana olin äkäinen ja se aiheuttaa tietysti pulmia suhteeseen. Välillä mielessä kävi, että pitäisikö lähteä takaisin kotikaupunkiin, jotta saisi entisen elämänsä takaisin.”

Mielialat vaihtelevat
​
Identiteettiä pitää rakentaa uudessa maassa uusiksi niillä spekseillä, jota siinä tilanteessa on käytettävissä. Odotusaikana työtä ei saa tehdä ja oman alan töiden löytäminen vie maahanmuuttajalta usein pitkän aikaa.

”Kun on ammattilainen ja taitava siinä mihin olet kouluttautunut, on turhauttavaa olla sidottu kotiin. Sitten tietysti purat turhautumisesi ensimmäiseen lähellä olevaan ihmiseen, ja Susanna on joutunut tulemaan sen kanssa toimeen”, Daniel Builes kertoo ja lisää, että oleskeluluvan saamisen jälkeen olo on ollut vapautunut ja mieli myönteisempi tulevaisuuden suhteen.

Parisuhdekeskus Katajassa asiantuntijana työskentelevä pari- ja perhepsykoterapeutti Kaisa Humaljoki työskentelee esimerkiksi sellaisten parien kanssa, joiden elämään on tullut jommankumman puolison sairaus. Hän sanoo, että parisuhteeseen ilmaantunut epävarmuus herättää paljon tunteita ilosta epätoivoon sekä  haastaa puolisoita kestämään ja jakamaan näitä tunteita keskenään. Epävarmuuden sieto on oleellinen taito tilanteessa.

”Ja mielialathan vaihtelevat. On erilaisia päiviä – hyviä ja toiveikkaita tai epätoivoisia. Kumppaneilla nämä saattavat lisäksi mennä eritahtisesti, mikä tuo lisää vaikeutta suhteeseen. Toinen saattaa olla masentunut ja toinen haluaisi ottaa jo kevyemmin, nautiskellen ja eläen tätä päivää”, Humaljoki kuvailee.

Asiantuntija muistuttaa, että kumppanit ovat lisäksi erilaisessa asemassa. Ulkomailta muuttaneella on koko maahanmuuton iso prosessi läpi käytävänä, vaikka se olisikin mieluinen ja haluttu prosessi. Myös suomalaisen puolison elämä on mennyt uusiksi uuden siipan myötä ja arki pitää saada sujumaan.

Oleskeluluvan odottamiseen liittyvää pelkoa ja epävarmuutta on vaikea ymmärtää, ellei itse ole ollut samassa tilanteessa.
​
Osa ulkomaalaisista puolisoista odottaa oleskelulupapäätöstä kotimaassaan. Osa elää jo Suomessa puolisonsa kanssa yhdessä. Tämä on saattanut tulla Suomeen alun perin esimerkiksi turvapaikanhakijana tai jollakin muulla perusteella.

Hanna ja hänen puolisonsa Abdul ovat tavanneet Suomessa, jossa IT-alalle valmistunut mies oli vaihto-opiskelijana.

“On vaikeaa elää erossa. Jos toisella on vaikeaa, sille ei voi tehdä mitään puolin eikä toisin. Toisaalta, jos meillä olisi ollut täällä jo koti ja kaikki yhdessä rakennettu, pelko kaiken sen menettämisestä olisi saattanut olla vielä pahempi”, Hanna sanoo.

Abdul kertoo, ettei hänen odottaessaan päätöstä kotimaassaan ympärillä ollut ketään, jolla olisi vastaavia kokemuksia.

”Sain olla oma terapeuttini. Minulla on sukulaisia, jotka asuvat Lähi-idässä, Afrikassa ja Yhdysvalloissa, mutta ei ketään, jolla olisi kokemusta Euroopasta tai mitään käsitystä oleskelulupa-asioista täällä. Olen perheeni ensimmäinen ulkomaalaisen kanssa avioitunut. Odotusaika oli ahdistavaa ja nukkuminen vaikeaa, kun ei voi tehdä mitään eikä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.”

Words can have many meanings culturally as well as personally. The language we choose to communicate with should be considerate of the other person and sometimes, especially in multicultural relationships, you will have no idea beforehand that something you said, which you thought was harmless, could cause such a negative reaction. People can often be quick to react or feel hurt by certain words or phrases that evoke past negative experiences or feelings. We then cling to those specific elements and forget to listen to understand. We’d rather only listen to respond. This communication breakdown fails to resolve the issue. Without open and clear communication, we stay lost in translation and without compassion, we often fail to give our partners the benefit of the doubt.

As an American woman, I feel the English word “sensitive” can be very loaded and is often negatively used to belittle or to make others appear as weak. However, when my partner once used the Finnish word “herkkä” to describe me, which loosely translate to sensitive in English, my response was unnecessarily explosive because in that moment I could not consider how that word could be anything other than negative or even seen as a positive trait in Finnish language. We both had to exercise a lot of patience and compassion to overcome our misunderstandings and better understand one another.

If you feel upset by what your partner has said to you, it is important to explain how you feel but to also patiently and compassionately listen to their explanation. Maybe they meant something else entirely or even misused a word, particularly in a language that is not their native tongue. The best advice is to assume less and communicate more.

REFERENCE
De Botton, A. (2016, May 28). Why you will marry the wrong person. The New York Times.
​Retrieved from: nytimes.com/2016/05/29/opinion/sunday/why-you-will-marry-the-wrong-person

Vaikka monen kielen ja kulttuurin yhdistäminen arjessa ja itsensä ilmaisussa on usein haastavaa, tuo se mukanaan valtavan määrän uusia värejä, vivahteita ja syvyyksiä elämään. Jos joskus tunsin elämäni olevan pelkää paikallaan pysyvää pinnan kiillottamista, niin enää se ei sitä ole. Kielet ja kulttuurit ovat suuria rikkauksia, joita kohti on parempi lähestyä uteliaana ja nöyränä. Aina löytyy uutta opittavaa niin itsestään kuin vastapuolesta. Uusien kielien kautta näkee itsensä aivan uudella tavalla. Vieraalla kielellä itseään ilmaisten saa onnistumisen tunteita tai vähintäänkin on hauskaa, jos tulee sanottua väärin. Koen, että itsensä ilmaisu ja ihmisten kanssa kommunikointi on jotain niin arvokasta ja on suuri kunnia, että elämääni on rantautunut näin monta kieltä.

(Fanny Yusuf)