FAMILIA
  • Etusivu
  • TOIMINTAA JA TUKEA
    • Duo vanhempainvalmennus
    • Duo-ryhmät
    • Kerhot ja työpajat
    • Neuvonta ja tuki
    • Tapahtumat
    • Kuljen rinnallasi - oleskelulupaa odottaville
    • Tuetut lomat
    • Leiritoiminta
  • TIETOA
    • Familian uutiset
    • Familia blogi
    • Familia kirjasto
    • Nettikurssit ja oppaat
    • Vaikuttamistyö >
      • Rasismin ja syrjinnän kokemukset -kyselytutkimus
      • Kuntavaalit 2021
      • Mitä kaksikielisyys merkitsee sinulle
    • Ammattilaisille
  • TULE MUKAAN
    • Liity jäseneksi
    • Tule vapaaehtoiseksi
    • Tule harjoitteluun
    • Avoimet työpaikat
  • SUOMEN KIELI
  • TIETOA MEISTÄ
    • Familia ry
    • Yhteystiedot
    • Hankkeet
    • Rekisteriseloste
  • IN ENGLISH

familia blogi

Miehinen näkökulma

7/12/2020

0 Comments

 
Picture
Hei Sinä maahanmuuttaja!

​Miehinen näkökulma on se mitä minulta pyydettiin. Miehistä näkökulmaa monikulttuurisen perheen isänä, iskänä, faijana ja aviopuolisona. Olen syntynyt onnellisten tähtien alla, sillä olen saanut kokea suurperheen rakkauden ja viiden sisarukseni loppumattoman huolenpidon. Isoveljeni opetti minut paitsi ajamaan autoa, myös korjaamaan niitä ja siskoni sekä äitini opettivat minulle ruoanlaiton jalon taidon. Rakkauteni ruokaa kohtaan on seurannut minua koko elämäni ajan, armeija-aikana osasin aseenkäytön lisäksi tehdä ruokaa, joten kasarmiveljeni saivat nauttia minun moninaisista taidoista loihtia perunasta mitä erilaisempia gourmet-ruokia. Olinkin armeija aikana erittäin suosittu, pidinhän asekuntamme leivässä kiinni. Armeijan jälkeen siirryin töihin kotikaupunkini suurimpaan meijeriin, josta erinäisten vaiheiden jälkeen valmistuin kokiksi ja tätä ammattia harjoitan edelleen. Perheessämme syödään yhä edelleen paljon perunaa ja juodaan maitoa, mihinpä sitä koira karvoistaan pääsisi, toteaa vaimoni usein ja ihan oikeutetusti, työhistoriaani ajatellen.
"Tiedän myös mitä perkele tarkoittaa ja milloin tätä sanaa käytetään.
​”What part of perkele don’t you understand”, kysyttiin minulta kerran."
Virallinen järjestelmä puhuttelee meitä maahanmuuttajia aina joko kategoriassa muut ulkomaalaisina tai sitten Suomen kansalaisina. Suurelle yleisölle olemme maahanmuuttajia, tutummin mamuja, jotka koristavat tilastoja omalla olemuksellaan. Julkisessa keskustelussa tilastot heijastavat useimmiten enemmän haasteita kuin korostavat mahdollisuuksia. Itse olen ennakkokäsityksistä poiketen kuitenkin työllistynyt heti Suomeen muutettuani, olen oppinut suomen kielen, suorittanut ammatillisen tutkinnon, elän onnellisessa avioliitossa ja viihdyn kotimaassanne. 

​
Pidän sen metsistä, joissa voi samoilla, rakastan kalastamista ja pidän jopa lumesta. Tiedän myös mitä perkele tarkoittaa ja milloin tätä sanaa käytetään. ”What part of perkele don’t you understand”, kysyttiin minulta kerran. 
Picture
"Rakkauteni ruokaa kohtaan on seurannut minua koko elämäni ajan."
​Ymmärsin vasta Suomeen muutettuani, että oman ammatillisen identiteettini lisäksi minusta oli hyvää vauhtia kasvamassa kaksikulttuurisen perheen isä. Kun kaksi eri kulttuureista lähtöisin olevaa ihmistä kohtaa toisensa, jää seurusteluaika usein hyvin lyhyeksi. On erilaisia syitä siihen, miksi rakastutaan nopeasti, miksi perustetaan perhe ja asetutaan jommankumman kotimaahan asumaan. Usein kiire johtuu siitä, että monikulttuurisen parisuhteen toinen puolisko on aina niin sanotusti ”ei kenenkään maalla”, in no mans land, kuten usein sanotaan. Jotta toinen voi jäädä, on tehtävä kompromisseja ja löydettävä oma paikkansa nopeastikin. Se ei ole reilua eikä tunnu kivalta, mutta on realiteetti, jonka kanssa on elettävä. Olen usein miettinyt, onko tämä kiire syy siihen, miksi monikulttuuriset parisuhteet ovat usein kotimaisia suurempien haasteiden edessä, mutta siihen vaimoni aina sanoo, että myös kotimaiset suhteet kariutuvat ihan samoista syistä kuin monikulttuuriset. Vaimoni onkin opettanut minulle paljon suomalaista realismia, luterilaisuutta, kuten hän itse sanoo.
"Ymmärsin vasta Suomeen muutettuani, että oman ammatillisen identiteettini lisäksi minusta oli hyvää vauhtia kasvamassa kaksikulttuurisen perheen isä."
En kuitenkaan tunnista edellä mainituista identiteeteistä yhtäkään, sillä olen ensisijaisesti isä, kahdelle lapselleni ja aviomies suomalaiselle vaimolleni. Olen myös eurooppalainen, mutta se ei koskaan kiinnosta ketään, ulkomaalainen on aina ulkomaalainen. Minua ei haittaa se, että ulkomaalaisista puhuttaessa viitataan usein vähemmistöön, johon liitetään erilaisia haasteita, sillä tiedän, että suomalaisen keski-ikäisen miehen haasteet ovat aivan samanlaisia kuin minunkin, jaan hänen huolensa. Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää. Kysymys, jota olen usein pohtinut, on, annetaanko meille Suomessa asuville ulkomaalaisille todella mahdollisuus nousta numeroista tilastoissa osaksi suomalaista yhteiskuntaa, nähdäänkö meidät todellisena voimavarana?  Usein vaaditaan integraatiota pohtimatta itse asiassa sitä, mihin meidän tulisi integroitua. Mikä on se suomalainen kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä?
"Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää."
Picture
Usein olen myös kadehtinut teitä suomalaisia, mutta siinä positiivisessa mielessä. Teillä on kaikki, mitä toimivaan yhteiskuntaan tarvitaan, teillä on myös luontoa, teitä kutsutaan maailman onnellisemmaksi kansaksi, olette rehellisiä ja hoidatte asianne hyvin. Olette myös osanneet tehdä koronapandemian kurimuksessa etäisyysvaatimuksesta hyveen ja vielä jopa nauttia siitä! Silti Suomessa jaksetaan loputtomasti pohtia esimerkiksi sitä, tarvitaanko maassa työperäistä maahanmuuttoa ja saako Suomeen tulla poimimaan marjoja (vai annetaanko marjojen maatua metsään). Kun tapasin vaimoni, ei meistä kumpikaan silloin onneksi miettinyt tilastoja, työperäisyyttä tai kategoriaa muut. Kaikki tämä on tullut osaksi suhdettamme vasta myöhemmin. Meidän on molempien täytynyt myös tottua siihen, että toinen meistä tulee aina olemaan numero tilastoissa, jota toinen meistä selittää: vaimonihan on syy siihen miksi ylipäätään olen Suomessa.

Näin itsenäisyyspäivän aikaan on hyvä haastaa meidät kaikki pohtimaan yhteiskuntamme tilaa. Maahanmuuttajien sijaan meidän tulisi puhua yhteiskuntamme uusista jäsenistä maanmuuttajina, voimavarana, joka nostaa yhteiskuntamme yhä korkeammalle menestyksen portaita. Näin numerosta tilastossa tulee voimaannuttaja, joka raivaa omaa tietään kuin Väinö Linnan Jussi, sillä alussahan olivat vain suo, kuokka ja Jussi. Näin kategoriasta muut nousevat esiin ne lukemattomat kokit, insinöörit, lähihoitajat, asiantuntijat ja luovat työntekijät, jotka omalla panoksellaan tuovat osansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin ulkomaalaisesta miehestä tulee isä, iskä, faija tai paras kaveri, se sama mies, jollainen jokainen meistä miehistä haluaa omille lapsilleen olla. Paras mahdollinen isä.kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä?

Maanmuuttaja

Jutun minä on kaksikulttuurisen perheen isä, joka kalastaa ja kokkailee myös vapaa-ajallaan.
0 Comments

“Pienistä puroista syntyy isoja juttuja”

1/12/2020

 
Johanna Koponen on toiminut tänä syksynä Familian viestintävapaaehtoisena ja kirjoitti jutun elämänpituisesta oppimisesta blogiimme. EU:n erityisasiantuntijana Brysselissä työskentelevä Johanna on myös monikulttuurisen perheen äiti. “[Olen] itse suomalainen ja sitten mieheni on Romaniasta. Meillä on kaksi lasta ja lisäksi meillä on Jack niminen koira, joka on tullut Belgiaan Slovakiasta. On kolmea passia perheessä: suomalaista, romanialaista ja slovakialaista.”
​
Familian viestintävapaaehtoiset tuottavat erilaista sisältöä Familian somekanaviin. Sisältö voi olla muodoltaan esimerkiksi blogi tai video. Viestintävapaaehtoisilla on mahdollisuus jakaa omia tarinoitaan kahden kulttuurin perheen arjesta tai tutkia erilaisia kahden kulttuurin elämään liittyviä asioita.

​​Johanna päätti aloittaa viestintävapaaehtoisena, koska kahden kulttuurin arkeen liittyvät aiheet kiinnostivat häntä. “Olen seurannut Familian toimintaa sivummalta pidemmän aikaa ja olen ollut kiinnostunut monikulttuurisuuteen liittyvistä asioista ulkomailla tai kotimaassa.” Seuratessa Familiaa Johannalle jäi mieleen erityisesti Familian viestintä. “Yksi asia, mikä todella pisti silmään, oli se, että monikulttuurisuudesta annettu kuva on monipuolinen ja siinä tulee monenlaisia asioita: ilonaiheita, mutta myös haasteita. On tärkeää, että niistä puhutaan.”

Picture
Johanna Koponen toimii Familiassa viestintävapaaehtoisena.
Vaikka monikulttuurisuus on Johannalle itsestäänselvyys, hän usein kohtaa tilanteita, jossa hän joutuu selittämään muille mitä se tarkoittaa. “Itsellä on tullut joskus sellainen tunne, että minun pitää selittää miksi minulla on monikulttuurinen perhe, vaikka en ole kenellekään mitenkään tilivelvollinen. [Familiassa] ei koskaan ole tullut sellaista tunnetta, että pitäisi selittää itseään.” Viestintävapaaehtoisena toimiminen tuntui luontevalta askeleelta, jolla pystyi vaikuttamaan kotimaan asioihin.

Parasta vapaaehtoisuudessa on ollut Familian avoimuus ja yhteisöllisyys. “Vaikka jokainen meistä vapaaehtoisista tekee omaa toimintaansa omasta lähtökohdasta käsin, se on tosi yhteisöllistä toimintaa” , Johanna kertoo. “Familiassa ihmiset on ollut hirveän kannustavia ja tosi avoimesti suhtautuu ajatuksiin ja ehdotuksiin.”

Vapaaehtoisuus merkitsee Johannalle yhteiseen hyvän edistämistä ja oman osaamisensa antamista muiden hyväksi. “Ei voida tietää kuinka isoja juttuja pienistä puroista syntyy. Minä en koskaan voi tietää kuka esimerkiksi lukee juttuani ja minkälaisia ajatuksia tai inspiraatioita siitä voi saada!” ​

Camilla Bergman

Tällä viikolla Duo Blogiin on kerätty Familian vapaaehtoisten tarinoita. Olemme tällä hetkellä etsimässä uusia vapaaehtoisia tuottamaan sisältöjä someen. Jos olet kiinnostunut vapaaehtoisuudesta Familiassa, täytä vapaaehtoisten hakemus netissä tai ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin, Camilla Bergmaniin sähköpostilla camilla.bergman(at)familiary.fi. ​

Men's mental wellbeing matters too

2/11/2020

 
Picture
Ali Dadi in his racing gear
We decided to move back home after our son was born. I couldn't wait to be back in Helsinki closer to my mother and relatives. I knew we were doing the right move especially due to the fact that my kids would be in much better schools.

Little did I think of my husband, my Bahraini husband, who has only ever just visited Finland for the holidays that were filled with fun, excitement and free of worry. Those visits that every relative and friend of mine tries to meet us before we would leave again. Finland was an exciting, fun and very friendly place he always thought.

My husband was raised in a huge family. He, his six brothers and all 40+ cousins were constantly together. His parents were always available for support and advice, and so were his elder brothers, aunts, uncles and even his cousins. No one was left behind without all the support, to help them up again on their feet.
​"During the most difficult days, I remind myself of what my mother taught me; don't give up, always believe after every fall there is a rise. When you reach the bottom, there is only one way left to go, up." - Ali Dadi
I moved to Finland sometime before my husband as to get an apartment and so our elder daughter would start school. When my husband moved, he was so happy to know he could spend six months with our baby boy before he would turn three and join the education system. My husband expressed his amazement, for a country to give such an opportunity, being able to reconnect and close the distance that grew between him and his son whom he had missed while he was away.

Soon our son was at day care, my husband was placed with an unsuitable group by the Employment Office (TE-toimisto) and he started drifting away in front of my eyes. He was absent minded, tried to join conversations but was too sensitive to talk about anything, and turned from a healthy race driver into a very poor shape. He was a walking dead man who looked like my husband. I was never so worried as I was then.
Picture
Before summer he managed to find a suitable integration study program and convinced the Employment Office to let him take a part in it. Suddenly he was with similarly educated people from all around the world. He started to get out of that scary place. He was also called for few races in Morocco, France, Italy, Dubai and Oman, so he got to see his racing buddies.

​
By mid-summer my old husband was back and we were able to talk at last. He tried explaining the feelings he had. He started crying and explaining that he is so disappointed in himself for being so weak. That was the moment that it hit me, how many men are raised up to think that feeling is weak. My beloved husband needed to know he was the most amazing man but he is a human being too.

​He never realized that he had the right to look at his own feelings, his own happiness and well being. And that does not make him any less manly nor weak. We discussed and he agreed that he might need help before next winter. As a Finn who has lived most of my life outside of Finland I did not know other than the healthcare centre to seek help for him.

​"The most difficult thing for me was, that I did not know how long will this take, but I did know it has to end sooner or later." - Ali Dadi
My husband was raised in a psychologically smart family, so he never needed a professional psychologist's help. When his friend died in a burning race car in front of his eyes, he found all the support he needed to bounce back from that trauma. When my husband was stuck under a car and burned 2/3 of his back, his family's support helped him through that too. He always had help naturally, spoke of his pain and was supported with no fancy disorders names that physiologists give. He did not even know what depression really was. Until that winter in Finland.
Picture
He entered the doctor's room. He said: “I suffered from depression last winter, and now as winter is approaching, I want to prevent falling back to the same depression again. All I need is a counsellor to talk to because I feel lonely, and I feel that I have no one on my side.“

​To which the doctor replied: “You can't know what you need, if you had depression and are talking about it, it means it was a very mild one and so I can describe you something you take if you feel depressed next time.”


My husband refused the medication and came home to tell me what happened. He felt attacked when his psychological intelligence was disrespected. We diced to try to find other ways to find him help. We got to the GYM together, I listened to him whenever he needed to talk, and we tried to survive that winter together. He did face difficulties, but it was much better than the winter before. Before the end of the winter we attended Mental Health First Aid (MHFA) training course. That course proved to him how psychologically educated, smart and aware he was naturally.
​​He was one of the strongest people in understanding that course. Everyone saw it and praised his intelligence.

"All I need is a counsellor to talk to because I feel lonely, and I feel that I have no one on my side.“ - Ali Dadi
Now as a wife, I have to stand and shout as loud as I can "Men's mental wellbeing matters too". I see communities so busy caring about the children's mental wellbeing and the mothers' mental wellbeing and divorced women's mental wellbeing but rarely have I heard of men's, they do exist but rarely heard of and when needed we didn't know how to find them. Don't get me wrong, I think everyone's mental wellbeing is important, but we should not forget the men. Men have been taught to be strong, not cry, work hard, not complain and many have been taught to not get weak and ask for psychological assistance. We have to change this stereotyping. We have to embrace men as human beings, not as robots programed to keep it together and fix every broken thing at home. Because sometimes it's him who needs helping to fix something broken, and there is no shame to allow him to ask for that help.
Picture
​"I was never ready to give up my love to this amazing man, so I knew we had to find away through this!"
​- Nora Dadi
From the experience I learned to listen to him instead of only talking and asking him to listen to me. I learned how to be patient and give him time to figure out the feeling he is going though. And learned how to read his need of a hug or a touch when he needed that too. He moved to Finland for me and for our children so this is the least I could give him in return, be there for him.

My husband is all good, and almost got used to the Finnish style of life, and he made few friends, which helped him a lot. But I wish we knew about the peer support groups that are offered. I found out about father's group that gather in Familia ry for years, just few weeks ago. That would have been just what he needed in those lonely dark days.
"We have taken this decision to walk through life together, so we have to always remember to wait for the other one and hold hands on the rough surfaces."
Ali and Nora Dadi
Men's mental wellbeing matters too.

Nora Dadi

TOISEN VARASSA

2/9/2020

 
Picture
Daniel Builes ja vaimo Susanna matkailivat vuoden verran Latinalaisessa Amerikassa ennen asettumistaan asumaan Suomeen.
”Riippuvuus puolisosta on nykyihmiselle vaikea rooli”

Oleskelulupaa odottaessa ja ensimmäisinä vuosina uuteen maahan rakkauden perässä muuttanut joutuu usein tukeutumaan puolisoonsa. Suomalainen puoliso kantaa vastuuta taloudellisesti ja monien käytännön asioiden hoitajana. Maahan muuttaneen ammatti-identiteetti ja ihmissuhdeverkostot ovat voineet jäädä kotimaahan. Tämä on monelle kahden kulttuurin parille kova sopeutumisen paikka.

Oleskelulupaa odottavan tuoreen maahanmuuttajan elämä Suomessa on yleensä aluksi kaukana ”vanhasta normaalista”. Vaatii paljon omaa aktiivisuutta täyttää päivänsä tekemisellä sen sijaan, että vain odottaisi päätöstä oleskelulupahakemukseen. Tämä tarkoittaa yleensä vähintään puolen vuoden jaksoa epävarmuudessa.

”Etsin tapoja olla aktiivinen. Lähdin vapaaehtoiseksi Punaiseen Ristiin ja Espoon kierrätyskeskukseen. Olen löytänyt jalkapalloseuran. Ystäviä on löytynyt esimerkiksi Familian kautta. Nämä ovat auttaneet pitämään mielen virkeänä ja terveenä. Elämä sujui oli jo aika normaalisti, mutta sitten tuli koronavirus” kertoo Daniel Builes tämän kevään tunnelmistaan.

Kolumbiasta kotoisin oleva Builes asuu Espoossa suomalaisen vaimonsa Susannan kanssa. Koronan tuomien muutosten lisäksi perheeseen onneksi tuli oleskelulupa tänä keväänä noin viiden kuukauden odotuksen jälkeen. Builes on opiskellut suomenkieltä Familiassa ja käynyt kielikahvilassa kotikaupungissaan.

Suomalais-kolumbialainen pari on matkustanut ja työskennellyt vuoden verran yhdessä Latinalaisessa Amerikassa ennen asettumistaan Suomeen viime vuonna. Builes on asunut jo aiemmin Suomessa suoritettuaan täällä maisterintutkintoon kuuluvan harjoittelun. Hän on kemian insinööri, joka aiemmin työskenteli kolumbialaisessa kemianteollisuuden yhtiössä.

”Oleskeluluvan odotusaikana olin äkäinen ja se aiheuttaa tietysti pulmia suhteeseen. Välillä mielessä kävi, että pitäisikö lähteä takaisin kotikaupunkiin, jotta saisi entisen elämänsä takaisin.”

Mielialat vaihtelevat
​

Identiteettiä pitää rakentaa uudessa maassa uusiksi niillä spekseillä, jota siinä tilanteessa on käytettävissä. Odotusaikana työtä ei saa tehdä ja oman alan töiden löytäminen vie maahanmuuttajalta usein pitkän aikaa.

”Kun on ammattilainen ja taitava siinä mihin olet kouluttautunut, on turhauttavaa olla sidottu kotiin. Sitten tietysti purat turhautumisesi ensimmäiseen lähellä olevaan ihmiseen, ja Susanna on joutunut tulemaan sen kanssa toimeen”, Daniel Builes kertoo ja lisää, että oleskeluluvan saamisen jälkeen olo on ollut vapautunut ja mieli myönteisempi tulevaisuuden suhteen.

Parisuhdekeskus Katajassa asiantuntijana työskentelevä pari- ja perhepsykoterapeutti Kaisa Humaljoki työskentelee esimerkiksi sellaisten parien kanssa, joiden elämään on tullut jommankumman puolison sairaus. Hän sanoo, että parisuhteeseen ilmaantunut epävarmuus herättää paljon tunteita ilosta epätoivoon sekä  haastaa puolisoita kestämään ja jakamaan näitä tunteita keskenään. Epävarmuuden sieto on oleellinen taito tilanteessa.

”Ja mielialathan vaihtelevat. On erilaisia päiviä – hyviä ja toiveikkaita tai epätoivoisia. Kumppaneilla nämä saattavat lisäksi mennä eritahtisesti, mikä tuo lisää vaikeutta suhteeseen. Toinen saattaa olla masentunut ja toinen haluaisi ottaa jo kevyemmin, nautiskellen ja eläen tätä päivää”, Humaljoki kuvailee.

Asiantuntija muistuttaa, että kumppanit ovat lisäksi erilaisessa asemassa. Ulkomailta muuttaneella on koko maahanmuuton iso prosessi läpi käytävänä, vaikka se olisikin mieluinen ja haluttu prosessi. Myös suomalaisen puolison elämä on mennyt uusiksi uuden siipan myötä ja arki pitää saada sujumaan.
Picture
Raha ja riippuvuus toisesta ahdistaa 
​

”Danielille on ollut vaikea hyväksyä sitä, että minä hoidan kaikki kulut. Raha ei minulle ole mikään iso tai tärkeä asia. Hänelle se taitaa merkitä enemmän. Välillä hän on sanonut, että kokee olevansa kuin loiseläjä ja minä olen muistutellut, että älä huolehdi, tämä on väliaikaista”, Builesin vaimo Susanna kertoo.

Mies haluaisi käyttää taitojaan yhteiskunnan hyväksi, mutta ei oleskeluluvan odottajana oikein pysty sitä tekemään. Työnteko-oikeuden Suomeen tullut saa vasta oleskeluluvan myötä.

​Vaikka maahan muuttaneella olisi kotimaansa oloissa huomattaviakin säästöjä tullessaan Suomeen, täällä pelkkä bussilippu maksaa todennäköisesti kymmenen kertaa enemmän ja säästöt kuluvat nopeasti.

Kaisa Humaljoki sanoo, että sukupuolella on usein vaikutusta siihen, miten tilanne koetaan. Perinteisinä pidetyt sukupuoliroolit voivat kääntyä ylösalaisin. Nainen saattaa päätyä perheen elättäjäksi ja mies hoivaajaksi tai vastaamaan kotitaloudesta.

”Vaikka länsimaisessa yhteiskunnassa sukupuolirooliodotukset voivat olla vähäisempiä, kyllä ne silti usein vaikuttavat”, Humaljoki arvioi.

Arki tulee suhteeseen

”Jos puhutaan työikäisistä ihmisistä, riippuvuus toisesta voi olla hyvin vaikea rooli omaksua”, Humaljoki sanoo. Uuteen tilanteeseen sopeutumiseen vaikuttavat toki monet yksilölliset tekijät, kuten perimä, temperamentti ja se miten on elämässä aiemmin pärjännyt vastaavissa tilanteissa.

Pidemmän päälle parisuhteessa tulee eteen ns. eriytymisen vaihe, jossa kumppanit kaipaavat omaa itsenäisen aikuisen elämää omine harrastuksineen ja kiinnostuksen kohteineen.

”Vaikka eletään parisuhteessa, on tärkeää olla oma elämänalue. Joku oma identiteetin kohta, ettei ole aivan sataprosenttisen riippuvainen toisesta”, Humaljoki muistuttaa.

Eriytymisen vaiheessa kumppani muuttuu todelliseksi ihmiseksi ja varsin arkiseksi olennoksi. Ensin viehättävänä seikkailuna näyttäytyneet kulttuurierot voivatkin alkaa ärsyttää. Tässä parisuhteen vaiheessa neuvotellaan siitä, millaista kahden itsenäisen aikuisen yhteinen elämä on.

”Arki haastaa ristiriitojen ratkaisukykyä. Eriytymisen vaiheessa toisesta löytyy myös rasittavia, ei niin toimivia puolia. Näitä vaikeita kohtia suhteessa pitäisi pystyä yhdessä ratkaisemaan”, Humaljoki sanoo.

Teksti: Sanna Rummakko

Hitautta ja jännitystä - Perheenjäsenen oleskelulupaa odottaessa kuukaudet tuntuvat vuosilta

25/3/2020

 
Picture
Familian Kuljen rinnallasi -hankkeen perheleiri kesällä 2019. Kuvan henkilöillä ei ole yhteyttä haastatteluun.
Oleskeluluvan odottamiseen liittyvä stressi jättää jälkensä. Eteläaasialaisen puolisonsa kanssa Helsingissä asuva Hanna kertoo: ”Kotimaassaan odottavalle puolisolleni oli jo viime vuonna myönnetty oleskelulupa, kun sain ilmoituksen Maahanmuuttovirastolta tulleesta kirjatusta kirjeestä. Sain siitä lähes sydänkohtauksen. Postitoimisto oli siltä päivältä jo kiinni ja jouduimme odottamaan aamuun asti, jolloin juoksin postiin. Kirjeessä olikin vain valokuvat, jotka olimme toimittaneet Migrille oleskelulupahakemuksen käsittelyn aikana ja jotka virasto nyt palautti. Ei siis yhtään mitään, mutta oleskelulupaprosessin aikainen pelko iski takaisin. Pelkäsin, että jospa hänen lupansa on peruutettu tai he haluavat vielä jotakin lisätietoa.”
Paperisota jatkuu
“On vaikeaa elää erossa. Jos toisella on vaikeaa, sille ei voi tehdä mitään puolin eikä toisin."
Oleskeluluvan odottamiseen liittyvää pelkoa ja epävarmuutta on vaikea ymmärtää, ellei itse ole ollut samassa tilanteessa.
​
Osa ulkomaalaisista puolisoista odottaa oleskelulupapäätöstä kotimaassaan. Osa elää jo Suomessa puolisonsa kanssa yhdessä. Tämä on saattanut tulla Suomeen alun perin esimerkiksi turvapaikanhakijana tai jollakin muulla perusteella.

Hanna ja hänen puolisonsa Abdul ovat tavanneet Suomessa, jossa IT-alalle valmistunut mies oli vaihto-opiskelijana.

“On vaikeaa elää erossa. Jos toisella on vaikeaa, sille ei voi tehdä mitään puolin eikä toisin. Toisaalta, jos meillä olisi ollut täällä jo koti ja kaikki yhdessä rakennettu, pelko kaiken sen menettämisestä olisi saattanut olla vielä pahempi”, Hanna sanoo.

Abdul kertoo, ettei hänen odottaessaan päätöstä kotimaassaan ympärillä ollut ketään, jolla olisi vastaavia kokemuksia.

”Sain olla oma terapeuttini. Minulla on sukulaisia, jotka asuvat Lähi-idässä, Afrikassa ja Yhdysvalloissa, mutta ei ketään, jolla olisi kokemusta Euroopasta tai mitään käsitystä oleskelulupa-asioista täällä. Olen perheeni ensimmäinen ulkomaalaisen kanssa avioitunut. Odotusaika oli ahdistavaa ja nukkuminen vaikeaa, kun ei voi tehdä mitään eikä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.”
Picture
Picture Toa Heftiba / Unsplash
Valmistauduitteko henkisesti siihen, että päätös voisi olla kielteinen?

”Olen asunut miehen kotimaassa puoli vuotta ja vaikka siellä on ihanaa käydä tapaamassa hänen perhettään, en voisi elää siellä. Menettäisin kaiken minkä eteen olen opiskellut ja tehnyt työtä täällä. Minua pelotti, että päädyn kotirouvaksi hänen kotimaahansa, mies on töissä 13 tuntia päivässä emmekä ikinä näe toisiamme ja minä masennun”, Hanna kertoo. Hän sanoo odotusaikana keskittyneensä täysin siihen päivään, jolloin päätös tulee.

”En paljonkaan ajatellut mitä tapahtuu, kun mies lopulta muuttaa tänne. Nyt huomaa, ettei olekaan helppoa vaan muuttaa aivan erilaiseen maahan ja järjestää kaikki asiat. Näyttää siltä, että paperisota jatkuu, vaikkakin eri asioissa.”

Abdul kertoo ymmärtäneensä muutaman Suomessa eletyn kuukauden aikana, että kielitaidon ja työpaikan hankkiminen sekä todellisten ystävien saaminen uudessa maassa vaativat kaikki aikaa eivätkä käy niin helposti kuin monen maahanmuutosta haaveilevan kuvitelmissa.

​”On todella vaikeaa olla kilpailukykyinen Suomen työmarkkinoilla tai missä tahansa kulttuurisesti erilaisessa maassa. Täytyy vaan hiljalleen murtaa esteitä”, hän miettii.
Kuukaudet tuntuvat vuosilta
​​"En aikaisemmin koskaan kuvitellut joutuvani tilanteeseen, jossa pitäisi todistaa omaa avioliittoaan aidoksi. Kukapa sellaista ajattelisi? ​"
Oleskelulupaprosessin vaikeus tulee monelle suomalaiselle yllätyksenä.

”En aikaisemmin koskaan kuvitellut joutuvani tilanteeseen, jossa pitäisi todistaa omaa avioliittoaan aidoksi. Kukapa sellaista ajattelisi? Vasta vuoden 2015 pakolaiskriisin myötä maahanmuuttoasiat tulivat tietoisuuteen”, Hanna kertoo.

EU-kansalaiset voivat rekisteröidä oleskelunsa Suomessa eikä heidän tarvitse hakea oleskelulupaa. Kun ulkomaalainen puoliso tulee EU:n ulkopuolella olevasta maasta, oleskelulupaprosessi on monimutkaisempi, pitempi ja kalliimpi kuin arvaakaan.

Prosessin voi käynnistää sähköisesti EnterFinland -palvelussa, mutta käsittely lähtee käyntiin vasta henkilökohtaisen tunnistautumisen jälkeen. Etelä-Aasiassa monet prosessin vaiheet on ulkoistettu VSF Global-nimiselle alihankkijayhtiölle. Suoraan Suomen lähetystön kanssa ei enää voi asioida. Hanna ja Abdul kertovat, että alihankkijayhtiön asiakaspalvelu on erittäin heikkoa eikä yhteydenottoihin tai tiedusteluihin saa vastausta. Abdulilta prosessi vaati neljä eri käyntiä maan pääkaupungissa, jonne matkustamiseen kotikaupungista menee kokonainen päivä. VSF Global laskutti myös yli sadan euron ylimääräisen maksun, josta ei ollut mitään ennakkotietoa.

Hakijalle oltiin ensin varaamassa haastatteluaikaa Suomen edustustosta, mutta lopulta Maahanmuuttovirasto peruutti sen ja teki myönteisen päätöksen kirjallisen selvityksen perusteella.  Kumpikin puoliso oli vastannut viraston lähettämiin kysymyksiin kirjallisesti. Oleskelulupa myönnettiin lopulta noin viisi kuukautta hakemisen jälkeen, mikä on normaali prosessin kesto oleskelulupaa perhesiteen perusteella haettaessa. Hanna sanoo, että odottaessa kuukaudet tuntuvat pikemminkin vuosilta.
"Kysymykset tulevat hyvin henkilökohtaiselle alueelle, kysytään esimerkiksi mikä puolisossasi viehättää sinua. Niin henkilökohtaiset kysymykset tuntuvat kuin hyökkäyksiltä itseäni vastaan."
Perhesiteeseen perustuvaa oleskelulupaa haettaessa puolisot joutuvat vastaamaan läheisintä ihmissuhdetta koskeviin kysymyksiin. Päätöksentekijä pyrkii varmistumaan siitä, että hakijat ovat todella jatkamassa perhe-elämää Suomessa.

”Kysymykset tulevat hyvin henkilökohtaiselle alueelle, kysytään esimerkiksi mikä puolisossasi viehättää sinua. Niin henkilökohtaiset kysymykset tuntuvat kuin hyökkäyksiltä itseäni vastaan. Ymmärrän sitä paremmin nyt, kun on vähän etäisyyttä asiaan”, Hanna kertoo.

Myös Abdul sanoo, että ymmärtää tarpeen suojella omaa valtiota, mutta kysymykset tuntuivat hyvin henkilöön keskittyviltä. Hän oli olettanut sen riittävän, ettei hakijalla ole rikostaustaa. Hänen kotimaassaan sen selvittäminen on helppoa.

Hanna sanoo, että prosessin kuluessa eniten apua oli vertaistapaamisista. ”Ilman samassa tilanteessa olevia vertaisia ei olisi ollut ketään, jonka kanssa reflektoida tunteitaan. Ihmistä, joka todella ymmärtää tunteitasi. Mielestäni se on parempi tehdä jonkun muun kuin oman kumppanin kanssa, sillä hän on ihan yhtä stressaantunut.”

Haastateltavien etunimet on muutettu.

Haastattelu: Sanna Rummakko

Sanna Rummakko toimii projektipäällikkönä Familia ry:n Kuljen rinnallasi -hankkeessa.

What NOT to do in a multicultural relationship?

22/10/2019

 
Picture
Photo credit: IB Wira Dyatmika on Unsplash
​We make mistakes because we’re human. How we choose to react to and handle these mistakes, however, builds our character and our relationships for better or for worse. I do not claim to know what is best for all multicultural relationships but the advice I give below are the lessons I have learned over time through my own personal experiences.
Don’t always assume you know what your partner is “really” saying
Words can have many meanings culturally as well as personally. The language we choose to communicate with should be considerate of the other person and sometimes, especially in multicultural relationships, you will have no idea beforehand that something you said, which you thought was harmless, could cause such a negative reaction. People can often be quick to react or feel hurt by certain words or phrases that evoke past negative experiences or feelings. We then cling to those specific elements and forget to listen to understand. We’d rather only listen to respond. This communication breakdown fails to resolve the issue. Without open and clear communication, we stay lost in translation and without compassion, we often fail to give our partners the benefit of the doubt.

As an American woman, I feel the English word “sensitive” can be very loaded and is often negatively used to belittle or to make others appear as weak. However, when my partner once used the Finnish word “herkkä” to describe me, which loosely translate to sensitive in English, my response was unnecessarily explosive because in that moment I could not consider how that word could be anything other than negative or even seen as a positive trait in Finnish language. We both had to exercise a lot of patience and compassion to overcome our misunderstandings and better understand one another.

If you feel upset by what your partner has said to you, it is important to explain how you feel but to also patiently and compassionately listen to their explanation. Maybe they meant something else entirely or even misused a word, particularly in a language that is not their native tongue. The best advice is to assume less and communicate more.
Don’t be unwilling to compromise
All relationships require compromise. In our romanticized modern societies, compromise is often seen as the antithesis to romance. However, as Alain de Botton, a modern philosopher, insists (somewhat tragically) that “choosing whom to commit ourselves to is merely a case of identifying which particular variety of suffering we would like to sacrifice ourselves for.” We, as humans, all have our complexities and we only fully start to understand them when we try to love and live with another complex individual. Often these complexities can be polar opposites.

Compromise is about learning to negotiate inevitable differences with a more kind, forgiving, and even humorous perspective. If we are not flexible in such a way, relationships will eventually break rather than learn to bend.
Don’t lose your curiosity (in your partner)
This advice will apply more to couples who have been together for a long time. Our culture, our upbringing is second nature to us and more often in multicultural relationships we frequently learn what is completely normal to us is often entirely foreign to our partner. In the beginning of any relationship we eagerly listen to our partners stories and want to learn everything about them. However, at some point in the relationship we wrongly assume we have done enough “homework.” We believe we have figured out our partner and have very little more to learn. Nothing could be further from the truth.

We are always learning, and people change over time. The person you know and love now is not the same person you met years ago. This reality is so easy to forget but vital to remember.

After nearly six years together, my partner and I have certainly made our fair share of mistakes, but we always try to follow the advice above. We continuously recommit ourselves to building a relationship we both want to last.

Jade Rosenkranz
REFERENCE
De Botton, A. (2016, May 28). Why you will marry the wrong person. The New York Times.
​Retrieved from: nytimes.com/2016/05/29/opinion/sunday/why-you-will-marry-the-wrong-person
JADE ROSENKRANZ
​I am an American and a recent graduate from the University of Helsinki currently living in Helsinki with my Finnish partner and our lovely dog, Luna.

Kaksin verroin vapaa ilmaisemaan itseäni

14/5/2019

 
Picture
Kun olin lapsi, toivoin aina olevani suomenruotsalainen. Lähisuvussani on paljon ihmisiä, jotka osaavat suomea ja ruotsia. Toiselta puolelta sukuani monet ovat lähteneet USA:han tai Austraaliaan. Jollain tavalla aina kadehdin niitä, jotka osasivat useampaa kieltä. Itse osasin lapsena vain suomea. Tykkäsin koulussa kyllä kielistä. Aloitin ruotsin kielen opiskelun jo toisella luokalla, englannin kolmannella. Hakeuduin vaistomaisesti aina kielten pariin, vaikken kieliä vapaa ajalla tai ulkomaan matkoilla uskaltanut puhuakaan. Kielissä oli samalla jotain todella kiehtovaa, mutta pelottavaa. Kielet ovat aina tuntuneet tuntemattomilta ja siksi niin mielenkiintoisilta.

Lapsuudesta saakka jäänyt kaipuu tietää enemmän on kulkenut aina mukanani. Tiesin joskus paljon kauneuden hoidosta. Sitten jonain päivänä sanoin itselleni, että haluan elämältä enemmän. Haluan päästä elämään syvemmin. Sitten elämä vei minut Aasiaan.
Picture
Päätin nuorempana, että minun lapsistani tulisi kaksikielisiä. Tuota päätöstä tehdessäni en vielä tiennyt sitä, mikä tuo toinen kieli tulisi olla. Kun sain ensimmäisen lapseni aloin saamaan vihiä siitä, mitä kaksi- tai monikielisyys itse asiassa onkaan. Kaikki tuplaantuu. Ei pelkästään kieliä ole kaksi, tai kolme. Sanavarastokin tuplaantuu. Huumorintaju tuplaantuu. Täytyy kehittää itsestään myös kahdenlainen. Sellainen, joka on Suomessa ja sellainen, joka on Indonesiassa. Kun on kaksi täysin erilaista kulttuuria ja maata, niin ei niissä voi käyttäytyä vain yhdellä tavalla.
Picture
On pystyttävä joustamaan puoleen ja toiseen vaikkei aina haluaisikaan. On osattava nähdä molempien puolien positiiviset puolet. On käytävä tupla määrä läpi oppitunteja esimerkiksi siitä, kuinka ihmisten kanssa käyttäydytään. Kahden maan välissä näkee väistämättä myös nurjatkin puolet kaksinverroin. On pystyttävä pysymään positiivisena, kun elämä näyttää päällisin puolin ainoastaan nurjia puolia. On myös opittava elämään jatkuvan kaipuun kanssa. Aina on ikävä jonnekin päin maailmaa. Koko suku ja perhe ei ole samanlailla yhtenäinen, kuin ehkä yhden maan perheillä olisi. Koko käsite minuudesta voi olla levittynyt niin ohuelti laajalle alueelle, että välillä saa itsekin kyseenalaistaa sen, onko tämäkin asia osa minua?
Picture
Tulin äidiksi ja vaimoksi aikalailla yhtä aikaa. Samaan aikaan kävin läpi alkutaivaltani löytääkseni oman kirjoittajan ääneni. Heittelehdin kaikkien näiden kielten armoilla, enkä kokenut kuuluvani mihinkään niistä. Suomen kieli tuntui aivan liian arkiselta ja se kuvasti minulle menneisyyttäni, johon ei ollut enää paluuta. Englannin kielellä omia tunteita on helpompi käsitellä ja niistä puhua, kun se ei ole oma äidinkieli. Tunteita pystyy katsomaan hieman etäämmältä. Indonesian kieli on vielä opiskelu vaiheessa. Ymmärrän enemmän kuin osaan puhua. Pärjään kyllä yksinkertaisissa keskusteluissa indonesian kielellä.
Tarkoitus olisi jonain päivänä osata kieli hyvin. Niin hyvin, että pysyisin oikeasti mukana paikallisten huumorissa. Olen huomannut, että jos osaa paikallisen maan huumoria, niin silloin on aika hyvin sisällä kielessä ja maan tavoissa. Indonesia ja indonesialaiset ovat niin vastakohtia Suomen ja suomalaisten kanssa, että haluan oppia mieheni maasta mahdollisimman paljon.
Picture
Vaikka monen kielen ja kulttuurin yhdistäminen arjessa ja itsensä ilmaisussa on usein haastavaa, tuo se mukanaan valtavan määrän uusia värejä, vivahteita ja syvyyksiä elämään. Jos joskus tunsin elämäni olevan pelkää paikallaan pysyvää pinnan kiillottamista, niin enää se ei sitä ole. Kielet ja kulttuurit ovat suuria rikkauksia, joita kohti on parempi lähestyä uteliaana ja nöyränä. Aina löytyy uutta opittavaa niin itsestään kuin vastapuolesta. Uusien kielien kautta näkee itsensä aivan uudella tavalla. Vieraalla kielellä itseään ilmaisten saa onnistumisen tunteita tai vähintäänkin on hauskaa, jos tulee sanottua väärin. Koen, että itsensä ilmaisu ja ihmisten kanssa kommunikointi on jotain niin arvokasta ja on suuri kunnia, että elämääni on rantautunut näin monta kieltä.

(Fanny Yusuf)
KUKA ON FANNY YUSUF?
Fanny Yusuf on Suomalainen bloggaaja, indonesialaisen miehen vaimo ja kahden pienen pojan äiti.  Matkustaminen, vieraiden kielten puhuminen ja kirjoittaminen olivat nuoren Fannyn kauhun hetkiä. Niinpä lapsuuden ujous ja epävarmuus vaihtui tietoisesti rohkeuteen kohdata omat pelot. Aamunsa Fanny aloittaa juomalla kahvinsa kauramaidolla, hengittelemällä syvään jooga asanoissa, vuoronperään keittiötä siivoillen ja pojillensa lasten lauluja luikautellen. Bloggaaminen toimii omana väylänä ilmaista itseään ja kohtaamispaikkana samanhenkisille ihmisille.

LÖYDÄT FANNYN BLOGI TÄÄLTÄ!

Rakkautta ja rikkautta kahdella kielellä

2/5/2019

 
Kaksikielisyys on r-kirjain - Miten kaksikielisyys vaikuttaa identiteetin muodostumiseen 
Picture
Annuska Dal Maso lastensa kanssa. Kuva: Mikko Lahti
Juhannusaatto,Praha, joskus 20 vuotta sitten.
Kuuma kesäpäivä.
Vaellan pitkin auringon polttavaksi paahtamia katuja, lämpö hohkaa jokaisesta talon seinämästä.
Poikaystäväni kävelee rinnallani, pitää minua kädestä vaikka hiki muuttaakin kädet nihkeäksi.
Tämä on ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme. Me olemme nuoria, minä vasta 19 vuotias. Meillä on takana yhteistä taivalta pariskuntana vasta puoli vuotta. Silloin se tuntui ikuisuudelta.
Pitkän päivän jälkeen kuumassa kaupungissa istumme leirintäalueen mökin rappusilla katselemassa miten aurinko laskee hitaasti puiden taakse värjäten taivaan purppuraksi.
Jostain kauempaa kuuluu saksalaisen karavaaniseurueen ääniä.
Nojaan päätäni poikaystäväni olkapäähän.
Hän on suomalainen. Suomessa syntynyt, Suomessa kasvanut, suomea äidinkielenään puhuva.
Suomi on meidän yhteinen kielemme. Siinä juhannusaaton iltana, siellä Prahan laitakaupungilla, tämä suomalaisnuorukainen kietoo kätensä ympärilleni, katsoo minua silmiin ja sanoo “Ha di gärn”.
Rakastan sinua, sveitsinsaksaksi.
Sinä hetkenä minä tiesin olevani oikean ihmisen kanssa, sinä hetkenä minun maailmani oli kokonainen.
Picture
Lapset Mio ja Emil ovat itse myös kaksikielisiä, lisäksi he opiskelevat tällä hetkellä englanninkielisissä kouluissa. Kuva: Mikko Lahti
​Minä olen kaksikielisestä perheestä. Minä olen syntynyt ja kasvanut kaksikieliseksi.
Olen syntynyt Sveitsissä, muuttanut sieltä lapsena perheeni kanssa Suomeen.
Isäni on sveitsiläinen, äitini on suomalainen.
Sveitsissä asuessamme äitimme puhui meille lapsille suomea.
Suomeen muuttaessamme kotikieleksemme vaihtui sveitsinsaksa.
Me olemme oppineet molemmat kielet ja kulttuurit rinnakkain.
Isämme oppi Suomen, mutta kotona meillä silti puhuttiin sveitsinsaksaa ja ylläpidettiin myös sen maan kulttuuria. Moni asia ja tapa joita minä pidin lapsuudessani normaalina ja kuvittelin suomalaisten perheiden tekevän, olivatkin oikeastaan peruja sveitsiläisestä kulttuurista.
Tämä selvisi minulle vasta nuorena aikuisena. En tiennyt että hunaja- ja hillovoileipien syöminen ole kovin yleistä suomalaisessa kodissa, tai ettei Suomessa ole tapana syödä välipalaksi riviä suklaata tuoreen hiivaleivän päällä. En ollut ajatellut etteivät kaikki suomalaiset lapset tiedä mikä on kolmen kuninkaan päivä. Ymmärsin toki jo varhain, että teimme joitain asioita kovin eri tavoin kuin vaikkapa koulutoverimme. Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12 me emme katsoneet Tuntematonta Sotilasta ja polttaneet sinivalkoisia kynttilöitä. Me söimme ohrakeittoa, leivoimme pullaukkoja ja iltaisin olohuoneeseemme saapui St. Nikolaus, sveitsiläisten “joulupukki”. Mutta vappuna meilläkin paistettiin munkkia ja äitini lauloi taistolaislauluja keittiössä. Juhannuksena poltettiin kokkoa ja kerättiin seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle.
Vanhempamme olivat onnistuneet luomaan kotiimme sellaisen ilmapiirin, jossa kaksikielisyys ja kahden kulttuurin välissä kasvaminen olivat itsestäänselvyyksiä. Ymmärsimme toki etteivät muut pienen maalaiskoulumme lapset olleet samanlaisia, mutta emme me kokeneet olevamme mitenkään hirvittävän erikoisia kuitenkaan. Vasta aikuistuttuani ymmärsin meidän olleen nimenomaan melko erikoinen perhe keskellä Pohjois-Karjalaista metsää. ​
Picture
Kuva: Mikko Lahti
PictureKuva: Mikko Lahti
​Elin lapsuuteni ja nuoruuteni Kolin kupeessa, vanhassa kyläkoulussa, josta oli lähimälle kirkonkylälle matkaa 30km. Siellä ei ollut mitään mahdollisuuksia saada saksanopetusta kuin vasta yläasteen vieraiden kielien muodossa.
Ei ollut saksakerhoja, ei ollut mitään saksakoulua johon meidät olisi lähetetty, eikä lähipiirissämme ollut muita sveitsiläisiä joiden kanssa olisimme kieltä voineet puhua. Puheen ja kulttuurin oppiminen olivat täysin vanhempiemme vastuulla.
Kuudennen luokan alussa, me kaikki lapset vietimme syyslukukauden Sveitsissä perheystävien luona. Siten vanhempani varmistivat, että sveitsiläinen kulttuuri ja saksankieli tarttuu meihin kunnolla.
Kävimme sveitsiläistä koulua ja elimme tavallista sveitsiläistä perhe-elämää sen yhden lukuvuoden verran.
Poikkeuksetta meidän jokaisen kielitaito ja kulttuurinymmärrys tuota toista kotimaatamme kohtaan syveni tuona aikana. Uskallan väittää, että tuo puolivuotinen oli sisarusparvemme jokaiselle yksilölle erittäin tärkeä vaihe elämässä.
​
Minulta kysytään usein identifioidunko minä enemmän sveitsiläiseksi vai suomalaiseksi. Olen useita kertoja jäänyt pohtimaan vastausta, enkä osaa edelleenkään vastata tuohon kysymykseen.

Ymmärrän Suomen kielen vivahteet, puhun ja kirjoitan sitä lähes täydellisen puhtaasti. Väitän myös ymmärtäväni suomalaista kulttuuria, vaikkakin olen ymmärtänyt aikuisena, että on monia pieniä hyvin perinteisiä suomalaisia vivahteita, joita en välttämättä aina täysin ymmärrä.
Minulle on esimerkiksi edelleen hankalaa ettei suomalaisia saa välttämättä koskea, halata tai ainakaan pussata poskelle kun heidät tapaa.
Ja vaikenemisen kulttuuri on minulle itselleni myös ajoittain vieras, vaikka olenkin siihen mieheni kautta hyvin vahvasti oppinut.
Koen vahvasti olevani sveitsiläinen, tai etelä-eurooppalainen nimenomaan luonteeltani. Olen käsillä huitova, ajoittain nollasta sataan kiihtyvä, tosin yhtä nopeasti myös leppyvä, tapaus. Puolisoni kutsuu minua lempeästi sveitsiläiseksi painekattilaksi, mikä on ehkä romanttisin nimitys minkä hän minulle on keksinyt ensimmäisten vuosien “Pups” nimityksen jälkeen.
En siis osaa täysin vastata, koska en koe olevani selkeästi sen enempää sveitsiläinen kuin suomalainenkaan. Identifioidun vahvasti nimenomaan kaksoiskansalaiseksi. Kaksikieliseksi. Kahden kulttuurin kasvatiksi.

Kun me saimme lapsia, pidin itsestäänselvyytenä, että minä puhun heille sveitsinsaksaa.
Neuvolassa minua neuvottiin puhumaan sitä kieltä, jonka koen sydämeni kieleksi. Rakkauden kieleksi.
Koska asuimme Suomessa ja lasten isä on suomalainen, valitsin kielekseni sveitsinsaksan.
En oikeastaan siksi, että se olisi sydämessäni tärkeämmässä asemassa kuin suomi. Vaikka kuinka yritin kuulostella sisintäni, koin molempien kielien olevan minulle yhtä tärkeitä, yhtä paljon rakkauteni kieliä.
Valitsin sveitsinsaksan puhtaasti siitä syystä, että halusin lapsistammekin kaksikieliset.

Saksankielisissä maissa asuvat siskoni ovat valinneet kielekseen lastensa kanssa suomen. Samasta syystä kuin minä valitsin sveitsinsaksan, hekin haluavat lasten kasvavan kahteen kieleen. Hekin haluavat, että tämä sama kahden kulttuurin ja kahden kielen perinne, tämä joka tekee meistä Dal Mason lapsista juuri meidät, jatkuu myös meidän lapsissamme.
​
​Meillä kaikilla on juuret, meillä kaikilla on menneisyys.
Jokin lähtökohta mistä meidän vanhempamme ovat meidät tähän maailmaan tehneet.
Meistä jokaisessa asuu pieni pala myös vanhempiemme historiaa. Siksi koen tärkeäksi, että kaksikulttuurisissa perheissä se historia tulee osaksi arkea.
Osaksi lasta.
Kieli on osa kulttuuria. Kielen kautta monet kulttuurilliset asiat avautuvat aivan erilaisella tasolla.
Isäni, joka oppi suomen kielen vasta perheemme muutettua Suomeen, oivalsi suomalaisia sanontoja vasta vuosia sen jälkeen kun hän oli kuullut ne ensimmäistä kertaa.
Moniin sanontoihin hän pysähtyi ja jäi pohtimaan niiden sanomaa, tavalla jota me, jotka sen kielen kanssa elämme, emme koskaan tehneet. “Ei tässä jäniksen selässä olla” on edelleen isäni mielestä yksi kauneimmista tavoista kertoa ettei asialla ole kiire.
Samanaikaisesti kun minä en osaa pysähtyä suomen sananlaskujen kauneuden eteen, puuttuu minulta toisaalta myös täysin kyky kuulla huvittavia piirteitä sveitsinsaksan sanoissa “bibeli” tai “tischli” (“tipu” ja “pieni pöytä”), jotka saavat lähes poikkeuksetta suomalaiset ystäväni nauramaan vatsansa kipeäksi.

Picture
Annuska pitää tärkeänä ylläpitää perheessä sekä suomalaista että sveitsiläistä kulttuuriperintöä. Kuva: Mikko Lahti
​Meidän lapsemme ovat kasvaneet kaksikielisiksi.
Ehkä jopa kolmekieliseksi. Tällä hetkellä kun asumme Kaliforniassa, on englannin kieli suuri osa myös lastemme arkea.
Sanon  kuitenkin vain ehkä, koska en ainakaan vielä uskalla väittää heidän omaksuneen englantia yhtä vahvasti kuin mikä on heidän ymmärryksensä sveitsinsaksan ja suomen osalta. Varmuudella vakuutan lastemme olevan kaksikielisiä, mutta mitä kauemmin he ovat englanninkielisessä ympäristössä sitä vakuuttuneempi olen, että myös se kieli on alkanut nousta heidän sisimässään samalle tasolle kuin heidän äidin- ja isänkielensä.
Minä puhun lapsillemme kotona pelkästään sveitsinsaksaa. Puolisoni puhuu heille suomea.
Ja vaikka he viettävät päivisin koulujen lisäksi eniten aikaa minun kanssani, on suomi heillä silti täysin ikäryhmäänsä vastaavalla tasolla.

Lapsemme ovat aina tuottaneet kieltä ns. aaltoina, välillä sveitsinsaksa on ollut vahvempana esillä ja välillä sanat ovat enemmän suomea.
Heillä on kuitenkin täydellinen ymmärrys molemmista kielistä. Ja juuri nyt uskallan sanoa, että heillä on ymmärrys kolmesta kielestä, vaikka hetkellisesti heidän puhuessaan suomi on vahvin, seuraavana tulee sveitsinsaksa ja viimeisenä englanti.
Mutta ymmärrys on kaikissa kolmessa kielessä samalla tasolla.
Lapsemme puhuvat lievällä aksentilla. Aksentilla suomea, aksentilla englantia, aksentilla sveitsinsaksaa. Kaikki nämä aksentit katoavat jos he käyttävät yhtä kieltä enemmän kuin toista. Puhuttuaan hetkeen enemmän suomea, katoaa heidän suomenkielestään aksentti, puhuttuaan hetken kauemmin sveitsinsaksaa katoaa siitäkin silloin aksentti, uskon englanninkielessä kävyän samoin jos heille tulee ajanjaksoja kun he käyttävät sitä aktiivisesti puhekielenään enemmän.
Ainoa “virhe” joka lapsiltamme puheesta löytyy, jonka syntyperästä voidaan mahdollisesti osoittaa syyttävällä sormella kaksikielisyyttä on R kirjain.
Minä en ole koskaan oppinut suomalaista Rää. Meistä kuudesta sisaruksesta kaksi puhuu suomalaisella r-kirjaimella. Muilla sisaruksilla r kirjain asuu kurkussa, ja sitten on tietenkin minä joka nosti r kirjaimen kurkusta kohti kitalakea muttei koskaan päässyt perille ja jätti sen poskeen. Päräytän r kirjaimen suomalaisen mittapuun mukaan “ärrävikaisesti” poskesta. Sveitsissä kukaan ei kuule virhettä. Isäni ei kuule mitään väärää tavassani puhua.
Molemmat lapseni ovat omaksuneet tuon etelä-eurooppalaisen kurkkuärrän. He eivät nosta omaa ärräänsä poskeen, kuten minä, mutta ei se sieltä kitalaestakaan löydy. Koenko minä heidät r vikaiseksi. En.
Korkeintaan ajattelen etteivät he osaa suomalaista r kirjainta. Tilanteeseen ei liity minun näkökulmastani sen enempää tunteita, ei ahdistusta, ei pettymystä, ei pelkoa siitä että hei eivät sen takia pärjäisi elämässään.
Jos he itsen indikoivat haluavansa oppia tuon kitalaessa pörisevän äänteen, olen valmis etsimään heille tavan jolla he sen voivat oppia. Mutta vika se ei ole, vain eri maan ja kielen äänne.
Siellä jossain selkäytimessä asuvat kaikkien kielten sanat ja perusteet. Näin minä uskon.
PictureAnnuskan kotona puhutaan lapsille kahta kieltä, suomea ja sveitsinsaksaa. Kuva: Mikko Lahti
Olisi helppo vedota pelkästään historiaan, perinteisiin ja juurien tuntemiseen kun kysytään argumentteja miksi koen kaksikielisyyden tärkeäksi.
​

Minulle ne eivät kuitenkaan ole ainoita syitä ylläpitää kaksikielisen perheen perinnettä.
Kaksikielisyys avasi minulle kyvyn oppia muita kieliä aivan eri tavoin kuin mitä uskon yksikielisten ihmisten oppivan.
En sano, että oppisin paremmin tai nopeammin, mutta varovaisesti väitän kaksikielisten kykenevän oppimaan kielet eri tavalla, sisäistämään ne ja oppimaan kuulemaan kielen vivahteet ja sävyt eri tavoin kuin yksikielisesti kasvanut.
Minä en koskaan ollut hyvä oppimaan kieliä koulussa. En ollut myöskään erityisen hyvä äidinkielessä. Enkä saksan kieliopissa. Eniten tuskaa tuottivat lukiossa pitkän saksan ja englannin kielioppikokeet. Saksankin vaikka se oli toinen äidinkieleni.

Osasin kirjoittaa ja puhua kuulon perusteella, en minä osannut perustella miksi jokin sana taipui kuten se taipui, enkä minä osannut muodostaa lauseita kielioppitermein.
​Mutta osasin lukea, puhua ja ymmärsin täydellisesti sitä kieltä.
​​Kun vietin lukion jälkeen kolme viikkoa Hollannissa opin viikon jälkeen ymmärtämään mitä muut nuoret puhuivat ja kahden viikon jälkeen osasin tapailla lauseita.

Englanninkieleni oli joksenkin heikkoa kun muutimme puolisoni kanssa Englantiin yliopistoon opiskelemaan.
Opin kielen oikeasti vasta siellä asuessani.
Lopulta puhuin sitä niin sujuvasti, että edelleen täällä Kaliforniassa ihmiset erehtyvät aksentistani päättelemään minun olevan britti.

Minä opin kieliä kuulemalla niitä. En tavaamalla kielioppia.
Uskon sen olevan kaksikielisyyden ansioita.
Ja juuri tuon lahjan minä haluan antaa lapsilleni. Kyvyn omaksua kieli. Ei kyky oppia ulkoa eri kielien kielioppirakenteet, vaan kyky omaksua kielen vivahteet, ääneet, aksentit. Tapa puhua ja kertoa tarinoita kielen avulla. Kyky kuulla kieli, tuntea sen rytmi ja löytää oikeat sanat sen virrasta ilman ponnisteluita.

Miksi tuo hetki lähes kaksikymmentä vuotta sitten Parahassa oli minulle niin merkittävä. Miksi koin sen niin tärkeänä, että sain kuulla lauseen “minä rakastan sinua”, toisella äidinkielelläni?
Koska minulle, se on puolet minua. Minun identiteettini,  minäkuvani ja kaikki siihen liittyvä rakentuu kahden kielen ja kulttuurin ympärille.
Minä en ole enempää suomalainen kuin mitä minä olen sveitsiläinen, mutta en myöskään vähempää kumpaakaan.
Minä olen sveitsiläinen ja suomalainen. Molemmat tai en oikein kumpaakaan. Ja sillä hetkellä kun joku, jota sinä rakastat, ymmärtää sen ja näkee vaivan kohdatakseen sinut myös sillä sinun toisella kielelläsi, sinun toisen kulttuurisi kautta, merkitsee se minulle sitä, että tuo ihminen näkee sinut aitona sinuna.
Ja koska minä en ole vain suomalainen, resonoi minulle suomenkielikin vain osaa minua. Siksi rakkaudentunnustus sille puolelle minua, joka on syntynyt alppien katveessa ja sveitsiläisen kulttuurin juustoisessa kehdossa, kasvanut poskisuudelmien ympäröimänä, on samanaikasesti tunnustus siitä, että minun monikulttuurisuuteni on arvokasta. Se oli minulle merkki siitä, että minä saan olla aidosti minä tuon ihmisen edessä.
​
(Annuska Dal Maso)
​ANNUSKA DAL MASO

Annuska Dal Maso on valokuvaaja, yhteisötaiteilija, bloggaaja sekä kahden lapsen äiti. 
Hän on syntynyt Sveitsissä ja asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Suomessa. Sen jälkeen elämä on vienyt häntä ympäri maailmaa ja juuri nyt hän asuu perheineen Kalifornian Piilaaksossa.

Annuskan oman blogin - "One glass of milk, please" - löydät täältä! 


​***

Tämä blogijuttu julkaistiin osana Familian Mitä kaksikielisyys merkitsee sinulle? vaikuttamiskampanjaa, 
jonka tavoitteena oli tuoda näkyväksi kaksikielisten suomalaisten kokemuksia ja niitä merkityksiä, joita kaksi- tai monikielistä arkea elävät kaksikielisyydelle antavat.

“Where are you from?” - 6 months in Finland

4/4/2019

 
Picture
My Spanish-Catalan-Finnish-Colombian combo has now been living in Finland for about half a year. We moved from a town near Barcelona to a town in southern Finland, close to my parents. We’re enjoying the snow and the reasonably mild winter weather. We have had our ups and downs, but mostly it has been smooth sailing. Our children seem to be adapting to their new environment with relative ease. They miss Spain but life in Finland doesn’t seem so bad either - not for now, anyway. Our lives are somewhat uneventful but right now we’re happy that way.

Perhaps the biggest event for us in the past few months was Christmas. Our son got a set of collectable football cards for Christmas. Each card has a picture of a player, their skillset, team and home country. The other day, as we talked about where each football player was from, I asked our 6- and 7-year-old children where they themselves were from. My question in Finnish was “Minkä maalainen sinä olet?” which literally refers to nationality and country rather than origin. Still, their answer was clear as day: both said they were Spanish.

Now, here’s the thing: our children don’t have a Spanish passport. They were born and, until half a year ago, raised in Catalonia, Spain, but officially they are not Spanish. Even in Spain, they were foreigners, born to a Colombian father and a Finnish mother. Did that matter to them? No. Home as they know it is in Spain, so that’s where they’re from.

In saying they were Spanish, my children made me both delighted and a little bit sad. Delighted because clearly they have an idea of self, home and roots. Sad because I feel that our transition and integration to Finland has gone well, that the children’s Finnish is improving in leaps and bounds, and that they have made friends. This winter they have even started to learn all the seasonal quirks Finnish children have to deal with - how to slip almost effortlessly into a snowsuit (“Äiti, I look like an astronaut!”), how to stay up on skates and skis, how to sing more than one or two Finnish Christmas carols. Surely these experiences are proof that they are starting to feel at home in Finland? I held onto these small victories as justifications that we had done the right thing in moving countries.

I was also a little bit sad about my children’s answer because I too have felt that home is somewhere other than where I live, and I know it’s not always easy to deal with such a complex feeling. I badly want them to feel at home where they are. But 6 months is a very short time in a new place - it can take years to start feeling at home in a place, even for children who we tend to think adapt to change quickly. I should know - I lived abroad as a child and I’m still unsure of where home is.

Your home is often defined by a document saying where you are from. These documents may give you certain freedoms, or restrict where you can travel. For many official purposes, these documents do matter. They also matter in politics, whether you want them to or not. A passport can also give you a sense of belonging - an idea of where home is. But right now, and perhaps for the rest of their lives, what defines home for my children is the place they first knew as home, even if they were born foreigners to that place. It’s not a new phenomenon and it’s not unique to my family. People have moved across borders throughout history. Diasporas, refugee camps and multilingual families like ours provide continuous proof of that.

How, then, can we support our children who have left their home behind? I wish I knew. In our case, we are trying to keep up their Spanish language skills, stay in touch with their friends and, when the time is right, we'll visit our former hometown. But will that be enough for them to feel like they are connected to their Spanish home? I don’t know. Fortunately, my daughter has a backup plan: she says we could transport our old home in Spain to Finland. So if push comes to shove, maybe we’ll just have to do that.

(Reetta Savolainen)

Kahden kulttuurin parien rakkauskyselyn tuloksia

14/2/2019

 
Picture
Leikkimielinen kahden kulttuurin parien rakkauskysely sai alkunsa hetken mielijohteesta, enkä sitä laatiessani osannut mitenkään kuvitella miten hienon vastaanoton se saisi! Vain somen kautta jakamani kysely sai muutamassa päivässä yli 30 vastausta, joita lukiessa sekä nauratti että itketti... onnesta. Lämmin kiitos kaikille oman tarinansa jakaneille!

Tarinoissa näkyy kansainvälisten rakkaustarinoiden koko kirjo: on pariskunta, joka tapasi New Yorkissa Columbia yliopiston kampuksella vuonna 1957, ja pari, joka tapasi viime vuonna Facebookissa. Tarinansa jakoi myös nainen, joka tapasi miehensä naisten leirillä Venäjän Joshkar-Olassa, ja nainen, joka rakastui mieheensä ensi silmäyksellä kirkkokonsertissa Senegalissa. Vastanneiden joukosta löytyy "tietenkin" myös Tinder-pari, ja pari, jonka rakkaustarina alkoi 31 vuotta ensitapaamisen jälkeen!

​Hanna Kinnunen

Ps. ​Lisää pariskuntien tarinoista kuulet tämän kevään ja kesän mittaan! :)
Mim ja Hele (Suomi & Irak)
New York, 1957
I was helping him to find International House in Columbia University campus.
We have been happily married for more than 50 years, have two sons and two grandsons.


Päivikki ja Kevin (Suomi & USA) 
Mississippin yliopisto, 1983
​Päivikin ja Kevinin rakkaustarina alkoi kuitenkin vasta 31 vuotta myöhemmin!
​
​ ​Olimme samalla luennolla ja rakastuimme. Minä tulin Suomeen samana vuonna takaisin.
Kirjoittelimme muutaman vuoden mutta sitten yhteys katkesi.
Löysimme toisemme uudelleen vuonna 2014 ja naimisiin menimme 2016.
 


Anette ja Maturuma (Suomi & Tansania)
Helsinki, 1985
Ensi treffit oli sovittu Havis Amandan patsaalle. Odotin häntä yli neljä tuntia kauniina toukokuun päivänä. Siintä se meidän rakkaus alkoi.

​Olemme naimisissa edelleen jo 33v. Ja meillä on neljä lasta ja neljä lastenlasta.


Teija ja Martin (Suomi & Ruotsi)
Tukholma, 1989
Olimme sattumalta samassa pöytäseurueessa. Kun aloimme keskustelemaan unelmistamme, muut ikään kuin hävisivät, vaikka istuivat edelleen saman pöydän äärellä... Oli vain minä ja hän.
​
​Olemme olleet yhdessä 30 vuotta ja naimisissa 25 vuotta. Meillä on kaksi aikuista lasta, jotka kokevat kuuluvansa molempiin kulttuureihin. Alussa oli paljon haasteita, mutta jo vuosia on ollut seesteistä. Molemmat osaavat sujuvasti molempien kieliä.
Picture
S & Y (Suomi & Turkki)
​Alanya, 1996

Nappasin puolisoni baarista kainalooni turvakseni, jotta uskaltaisin yksin kulkea pimeän taipaleen hotellilleni. Ja siinähän tuo on viihtynyt jo reilut 20 vuotta.

​ Erilaisista taustoista ja lähtökohdista huolimatta meistä taitaa löytyä enemmän samanlaisuuksia kuin erilaisuuksia.


Eric & Marta (Italia & Saksa)
Kreikka, 1997
Erasmus students, what else?

 Travelled all the way from Greece to Germany and Belgium to finally settle down in Finland...


Tom & Suzy (Canada & Suomi)
​Intia, 1999


About a week or so before we met and talked, I saw him in a crowd of thousands of people, and felt a connection.
​ After 15 years of marriage, we’re still a very mushy couple, with regular hilarious and crazy late night conversations. ​
Picture
Karoliina ja Charles (Suomi & UK)
Edinburgh, 2002
Tapasimme sattumalta opiskelija-asuntolan edessä. Olimme kumpikin lähdössä bailaamaan, mutta puolisoni seuralaiset tekivät hänelle oharit.

Eveliina ja Vadim (Suomi & Venäjä)
Joshkar-Ola, 2002
Olin töissä Komin tasavallassa, Syktyvkarissa. Matkustin sieltä naisten leirille yötä vasten bussilla. Tapasin ensi kertaa tulevan mieheni siis naistenleirillä! Hän sattui olemaan silloin siellä harjoittelussa.

Olemme olleet naimisissa 15 vuotta ja meillä on kolme lasta. Yhdessä olemme asuneet viidellä paikkakunnalla, nyt viimeiset 8 vuotta Espoossa.


Rika ja Mikko (Indonesia & Suomi)
​Istanbul, 2004
I was at that time a graduate student in Germany and on a holiday trip in Istanbul. My husband was at that time on his first travel journey in Asia and he started the trip in Istanbul. We met on the Bosphorus Cruise, which according to my husband, makes a really good story to tell people because Bosphorus is the river connecting Europe and Asia. Where east meets west. And me (from Asia) and him (from Europe) met for the first time exactly on that river.

We've been married for 10 years now with two boys aged 7 and 9.


Hetty ja John (Suomi & Uusi-Seelanti) ​
Madrid, 2005

Yksin reppureissaavina päädyttiin samaan hostellin dormiin ja jatkettiin reissua yhdessä. Yhä yhteisellä matkalla.

14v, 27 maata, 2 lasta, 3 kieltä, nykyään koti Suomessa ja hostellien sijaan mielellään telttaillaan.


Black&white team (Suomi & Nigeria)
Dakar, 2006

Nigerialainen mies (tuleva puolisoni) oli esiintymässä kirkkokonsertissa Senegalissa. Olin katsomossa ja jo ensisilmäyksellä tiesin, että kuoron esilaulaja olisi tuleva mieheni. Nyt asumme Suomessa.

Celia (Ranska & Suomi)
Belgia, 2008

I thought it was so interesting that he was from Finland, I didn't know where it was exactly but it sounded exotic I did all I could for us to be friends. I think it worked :-p

Mrs Y ja Mr X (Suomi & Kanada)
Perth, 2008

We met over the fence, that separated our houses. We were neighbours, so I fell in love with the boy next door.
Our love is blended with cultural influences. We are individually shaped by the cultures we grew up in and together by the countries and friends we have met along the way. This has been a blessing, more than anything else. <3


T&A (Suomi & Ghana) Lontoo, 2009
Tutustuimme netissä ja tapasimme Lontoossa. Menimme kävelemään puistoon. Olemme olleet nyt 10 vuotta yhdessä ja meillä on kaksi lasta. Katsomme yhdessä kohti tulevaa.
Picture
Emilia ja Mariano​ (Suomi & Argentiina)
​Helsinki, 2010

Olimme tavanneet työn merkeissä 2010, ja molemmille jäi hyvä fiilis toisesta. 2011 tapasimme aivan sattumalta uudelleen, baarissa, ja kaikki oli selvää samantien.

Olemme naimisissa ja meillä on päiväkoti-ikäinen lapsi. Kulttuurieroja ei ole oikeastaan koskaan ollut; olemme todella samanlaisia persoonaltamme ja molemmat hyvin epätyypillisiä kansallisuutemme edustajia. Mieheni on joissain asioissa suomalaisempi kuin minä, ja minä joissain asioissa enemmän ”argentiinalainen” kuin hän.


Chiara ja Hannu (Italia & Suomi)
Facebook, 2011

We met online in a football forum :) I was studying Dutch at that time, and I thought he was Dutch, so I sent him a private message. We were online friends for over a year, until he decided to come to meet me in Roma. I went to meet him secretly, without telling it to my dad😁

Nadja ja Brian (Venäjä & Skotlanti, UK)
Helsinki, 2011

We talked for the first time two years after we first saw each other. We've been married for 5,5 years and have two small children.

N&M (Suomi & Uganda)
Kampala, 2012

Ensi hetkessä oli taikaa, joka muutti koko elämän suunnan.
Kahden kulttuurin suhde haastaa pohtimaan monelta kantilta elämää, arkea, valtarakenteita, maailmaa. Vaikka yhteiskunnan rakenteet järkyttävät usein, on rakkaus omaan puolisoon vain kasvanut ja syventynyt vuosien varrella.


M&J (Suomi & Algeria)
Helsinki, 2013


Jenna ja Nadhif (Suomi & Zanzibar, Tansania)
Zanzibar, 2013

Me tapasimme ekan kerran 2006 jolloin suutelimme mutta emme nähneet toisiamme noin kahdeksaan vuoteen jolloin 2013 rakkaus syttyi kun tapasimme uudestaan,tosin emme muistaneet että olimme 2006 suudelleet toisiamme kunnes kaverimme siitä meille kertoivat nähtyään kuvia meistä 2014. Parisuhteemme on vahvistunut vuosi vuodelta.

M&K (Suomi & Brasilia) Brasilia, 2014
Meillä oli yhteisiä tuttuja. Tavatessa jo tiesimme, että olemme samantyyppisistä perheistä ja meillä on samanlaiset arvot mm. miehen ja naiset rooleista, vaikka olemme täysin eri puolilta maailmaa ja olemme erivärisiäkin. Nämä asiat ovat tärkeimpiä yhteisen elämän onnistumiselle.

Laura ja Akash (Suomi & Nepal)
​Turku, 2014

Menimme naimisiin vajaa 3 kk ensitapaamisen jälkeen maistraatissa. Seuraavan vuoden ystävänpäivänä meillä oli perinteiset suomalaiset häät ja vuonna 2017 Intiassa käydessämme meillä oli myös hinduhääseremonia.
Lapsia meillä on 2.


Rita ja Ryan (Suomi & USA)
Athens (Georgia), 2014

We met at a Mexican restaurant at a mutual friend’s niece’s 5th birthday party. The seat next to him was the only one left. He was too shy to give me his phone number, but later that night asked around for the address of the “after party” so he could come find me and give me his number on a business card.
We are having our second kid in April. We are total opposites (extrovert/introvert, night owl/early bird). Now we both live in Helsinki. He definitely seems to fit right in.


A+A (Suomi & Venäjä) ​
Pietari. 2014

Meidän salaisuus :)

Tanja ja Sung Bok (Suomi & Etelä-Korea)
​Tampere, 2014


Tapasimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa yhteisien ystävien häissä kesällä 2014. Minä tunsin alkujaan morsiamen, hän tunsi sulhasen. Silloinen deittini ei muiden menojen vuoksi tullut mukaan, joten minun täytyi esittää sosiaalisempaa kuin oikeasti olinkaan ja yrittää löytää juttukaveri täysin tuntemattomien ihmisten joukosta. Onnekseni päädyin juttelemaan suomen kielestä ja partitiivista erään puvussaan erittäin komean ja kauniilla silmillä varustetun arkkitehtiopiskelijan kanssa. Nauroimme myös hänen Google-kääntäjällä suomeksi kääntämälleen onnittelukortille, jossa hän oli halunnut kertoa häälahjansa eli korealaisen koristesorsaparin merkityksestä.

Häiden jälkeen tapasimme seuraavan kerran juuri ennen joulua, kun olimme sattumalta matkalla Helsinkiin samalla junalla. Meillä synkkasi uskomattoman hyvin englannin kielikukkasista huolimatta, ja seuraavana keväänä aloimme virallisesti yhteisen, elämänmittaisen matkan. Naimisiin menimme kesällä 2018, jolloin mekin saimme oman monia onnellisia aviovuosia ja jälkeläisiä tuovan sorsaparin kotiimme.


Rintintin (Vietnam & Suomi) ​
Helsinki, 2016

We met and ate in a Vietnamese restaurant in Itäkeskus. I was late 1 hour as I took wrong direction bus to the airport, Vantaa. At that time, Helsinki was still new country to me.
I am very happy in our relationship. He is my great gift in this life and I am his treasure, according to him :).


Sarah ja Kaitsu (Saksa & Suomi) ​
Espoo, 2016

We met in Hoplop so my older son could play while I was on a "date"...

We met online on Tinder and at first I thought he was gay cause he had some drawn rainbow pictures there.... Now we are patchwork and have a 1.5y old boy and I have from a previous relationship a 7y old boy.


Mr. and Mrs. B. (Suomi & Ghana)
Facebook/Joensuu, 2018


From the very beginning it was all clear: this is the man that I want!

​Now we're married and expecting a little chocolate baby
💕
Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnytettiin vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se, mikä siinä on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä!
Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,
käy kulkukin helpommaks.
- Eino Leino
<<Previous

    Familia blogi

    ​Ajatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.

    kategoriat

    All
    2016
    2017
    2018
    2019
    2020
    Avioliitto
    English
    Ihmisiä
    Isovanhemmuus
    Kahden Kulttuurin Lapsi
    Kahden Kulttuurin Liitot
    Kahden Kulttuurin Suomalaiset
    Kaksikielisyys
    Kulttuuri Ja Tavat
    Maahanmuutto
    Mielenterveys
    Parisuhde
    Rasismi
    Ristiriidat
    Sukulaiset
    Syrjintä
    Työllistyminen
    Vanhemmuus
    Vapaaehtoisuus

    osallistu

    Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!

    Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. ​

    Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa.

    ​Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia!

    Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info @ familiary.fi)  tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. 
    ​Tervetuloa mukaan!

    RSS Feed

Toimisto (Kotola)

Lintulahdenkatu 10, 7. kerros
​00500 Helsinki

Puhelin

+358 (0)44 773 8628

aUKIOLOAJAT

ti-to klo 10.00-14.00

Y-tunnus ​

​1056329-6

Picture
Familia ry johtava kahden kulttuurin perheiden asiantuntija ja edunvalvoja.
Picture
© Familia 2021
  • Etusivu
  • TOIMINTAA JA TUKEA
    • Duo vanhempainvalmennus
    • Duo-ryhmät
    • Kerhot ja työpajat
    • Neuvonta ja tuki
    • Tapahtumat
    • Kuljen rinnallasi - oleskelulupaa odottaville
    • Tuetut lomat
    • Leiritoiminta
  • TIETOA
    • Familian uutiset
    • Familia blogi
    • Familia kirjasto
    • Nettikurssit ja oppaat
    • Vaikuttamistyö >
      • Rasismin ja syrjinnän kokemukset -kyselytutkimus
      • Kuntavaalit 2021
      • Mitä kaksikielisyys merkitsee sinulle
    • Ammattilaisille
  • TULE MUKAAN
    • Liity jäseneksi
    • Tule vapaaehtoiseksi
    • Tule harjoitteluun
    • Avoimet työpaikat
  • SUOMEN KIELI
  • TIETOA MEISTÄ
    • Familia ry
    • Yhteystiedot
    • Hankkeet
    • Rekisteriseloste
  • IN ENGLISH