Eri järjestöt ovat vuosien mittaan tarjonneet suomen kielen kursseja, jotka ovat räätälöity nimenomaan jollekin tietylle kohderyhmälle, esimerkiksi ikääntyneille maahanmuuttajille, saman äidinkielen puhujille sekä kotivanhemmille. Enemmistö Suomeen muuttaneista on tullut maahan suomalaisen puolisona, mutta heille kohdennettuja suomen kielen kursseja ei ole ollut tarjolla. Pitkäaikaisena kahden kulttuurin parien ja perheiden asiantuntijana Familia kiinnitti huomiota tähän puutteeseen.
suomea suomalaisten puolisoille kurssi Suomalaiset puolisot ja opiskelijat pohdiskelemassa. Teija Kanerva-Mbengue kartoitti kurssin tarpeellisuutta opinnäytetyössään Suomen kielen ja vertaistuen merkitys maahan muuttaneille puolisoille - Familia ry:n ”Suomea suomalaisten puolisoille” -pilottikurssin käynnistäminen. Suomalaisten ulkomailta muuttaneiden puolisoiden haastattelujen perusteella näytti siltä, että puolisoille räätälöidyille kursseille olisi tarvetta. Vertaistuki koettiin merkitykselliseksi ja suomen kielen opiskelu nähtiin tärkeänä kotoutumisen kannalta. Haastateltavien mukaan näiden kahden asian yhdistäminen olisi hyvä asia. Koneen säätiön tuella Familia käynnisti ensimmäisen Suomea suomalaisten puolisoille -kurssin syksyllä 2016. Suomen kielen opiskelua kurssilla oli kaksi kertaa viikossa, 1,5 tuntia kerrallaan. Kurssin ajaksi järjestettiin lastenhoito. Lisäksi kurssiin kuului vertaistapaamisia, joihin osallistuivat myös suomalaiset puolisot. Tapaamisissa muun muassa keskusteltiin suomalaisten puolisoiden keinoista tukea puolisonsa suomen kielen oppimista, sekä tietenkin tutustuttiin ja vietettiin mukavaa aikaa yhdessä. Syksyllä 2016 ja keväällä 2017 toteutettujen kurssien pohjalta laadittiin Suomea suomalaisten puolisoille – ohjaajan ja opettaja opas, joka sisältää vinkkejä suomalaisten puolisoille tarkoitettujen suomen kielen kurssien toteuttamiseen, rungon kurssin teemoista ja sisällöistä, sekä runsaasti materiaalia ja harjoituksia kurssilla hyödynnettäväksi. Oppaan materiaaleja ja vinkkejä voi hyödyntää myös muilla kursseilla sekä tietenkin suomen kieltä vasta opettelevan puolison kielen tukemisessa. Lisätietoa:
Familian julkaisema Suomea suomalaisten puolisoille: ohjaajan ja opettajan opas (40 sivua) on tuotettu osana Koneen Säätiön rahoittamaa hanketta. Hankkeen aikana toteutettiin kaksi suomalaisten ulkomailta muuttaneille puolisoille tarkoitettua suomen kielen kurssia, joista saatuja kokemuksia hyödynnetään oppaassa. Opas sisältää vinkkejä suomalaisten puolisoille tarkoitettujen suomen kielen kurssien toteuttamiseen, rungon kurssin teemoista ja sisällöistä, sekä runsaasti materiaalia ja harjoituksia kurssilla hyödynnettäväksi. (PDF)
Suomen kielen opettaja Hanna Nikkasella on kahdentoista vuoden kokemus Familian suomen kielen kursseilla ja kotoutumiskoulutuksissa opettamisesta sekä omakohtaista kokemusta parisuhteesta, jossa toinen vasta opettelee suomen kieltä. Työssään hän on nähnyt paljon suomalaisten ulkomailta muuttaneita puolisoita, jotka hyötyisivät suomen kieltä osaavan puolisonsa tuesta, jos he vain sitä saisivat. Hän kuitenkin ymmärtää myös suomenkielisten puolisoiden turhautumisen. Kysyimme Hannalta, mistä oikein kiikastaa, ja miten suomalaiset puolisot voisivat tukea suomen kieltä vasta opettelevan kumppaninsa edistymistä. ”Meillähän on todella hyvä systeemi Suomessa, että valtio kustantaa ihmisille kotokoulutuksen ja päivärahan sille osallistumisen ajalta. Se ei kuitenkaan poista puolisoiden ja ennen kaikkea opiskelija omaa vastuuta kielen oppimisesta.” Hannan mukaan kielen oppii paljon nopeammin, jos sitä pääsee kotona käyttämään esimerkiksi suomalaisen puolison kanssa. Välillä hän kuitenkin törmää suomalaisten puolisoiden asenteisiin. ”He voivat kokea, ettei tämä minun hommani ole, ja että kurssilla se kieli pitäisi oppia.” Jos kieltä opiskellaan kurssilla muutama tunti päivässä, on selvää, ettei siinä ajassa ehdi päästä alkeita pidemmälle. Sisälle yhteiskuntaan ja työn syrjään voi päästä kuitenkin nopeastikin, jos kieltä pääsee harjoittelemaan kurssilla opiskelun lisäksi ihan käytännössä. Kaikilla tällaista etua ei kotona ole, ja usein on vaikeaa löytää suomenkielisiä keskustelukumppaneita muualta. Miksi sitten kielen opettelua puolison kanssa ei hyödynnetä enemmän? Jokainen, joka on tutustunut uuteen ihmiseen jollain tietyllä kielellä, tietää miten vaikeaa on muuttaa yhteistä kieltä. Monella pariskunnalla esimerkiksi englanti on se yhteinen vahva kieli. Jos vaihdetaan vaikkapa suomeen, jota toinen puhuu äidinkielenään ja toinen vasta opettelee, toinen osapuoli nousee väkisinkin vahvempaan asemaan. Kyse on pitkälti tottumuksesta ja yhteisestä sopimuksesta. ”Suhteessa jokin muuttuu, kun kieli vaihtuu” Hanna pohtii. Toinen syy on yleinen harhakäsitys, että kieli pitäisi vaihtaa saman tien kokonaan. ”Eihän sen näin tarvitse olla, suomen kieltä voi ihan hyvin alkaa pikkuhiljaa ujuttamaan sinne totutun kielen sekaan”, Hanna opastaa. ”Vähävähältä fraaseja ja sanoja. Ei heti tarvitse alkaa käydä maailmoja syleileviä filosofisia keskusteluja suomeksi, koska toisen kielitaito ei vielä riitä sellaiseen. Se voi kuitenkin hyvin riittää kauppalistan tekemiseen tai illan suunnitelmista sopimiseen. Ja jos kerta kaikkiaan tulee tilanne, ettei suomella pärjätä, niin ei sitä tarvitse väkisin yrittää. Sitten voidaan palata siihen kieleen, mitä on totuttu käyttämään.” Kynnystä ei siis kannata nostaa liian korkealle, ja ajatella, että siirrymme puhumaan suomea sitten, kun kielitaito on kurssilla otettu haltuun. Uutta kieltä kannattaa harjoitella silloin kun kummallakin on hyvä mieli ja hetki on sopiva. Kenenkään etua ei palvele se, että hampaat irvessä yritetään pärjätä suomella, vaikka kiukuttaa kovasti ja riitakin alkaa olla jo käsillä. ”Koskaan ei muuten pitäisi riidellä suomeksi, koska silloin toinen on ainakin paljon vahvemmassa asemassa”, Hanna muistuttaa. Miten puolisona sitten voisi tukea uutta kieltä opettelevaa kumppaniaan? On tärkeää tiedostaa, että kielen oppiminen on aikaa vievä prosessi, joka vie jokaisella yksilöllisen ajan. Jotkut oppivat nopeasti, ja toiset eivät opi kieltä kunnolla koskaan. Kyse on vuosista, kun puhutaan sellaisen kielitaidon saavuttamisesta, jossa äidinkielisen puhujan ei tarvitse mukauttaa omaa puhettaan, vaan hän voi puhua tavallisella nopeudella ja käyttää kaikkia ilmaisuja miettimättä, ymmärtääkö toinen niitä. Tässä tarvitaan kärsivällisyyttä ja huomion kiinnittämistä myös omaan puhetapaan. ”Opettajana toivon, että ymmärrettäisiin myös, että kielen oppimisessa on kaksi eri tapaa. Se, mitä me käymme kurssilla läpi, on ihan eri asia kuin se käytännön harjoitus, mitä opiskelijat saavat kurssin ulkopuolella.” Huojentava tieto suomalaisille puolisoille on, että heidän ei edes tarvitse tietää verbityypeistä, partitiiveista ja astevaihteluista, joista kurssilla puhutaan, vaan opettajalta voi kysyä niihin liittyviä kysymyksiä. Yhtä lailla tärkeä on ottaa haltuun puhekieli, johon opiskelija kurssin ulkopuolella väistämättä törmää. Nämä kaksi erilaista puolta tukevat toisiaan kokonaisvaltaisessa kielen oppimisessa, eikä kumpaakaan pidä vähätellä.
Hanna muistuttaa, että suomalainen puoliso on tärkeä voimavara kielen oppimisessa muutenkin kuin keskustelukumppanina. Yhteiskuntaan ja kulttuuriin pääsee paljon helpommin sisään suomalaisen puolison kautta, jolla yleensä on tuttavapiiriä ja sukua. Tällöin tutuksi tulevat sellaisetkin asiat joihin ilman mitään suomalaisia kontakteja ei törmäisi. Suomalaisesta puolisosta on siis apua muutenkin, vaikka kielen opiskelu yhdessä osoittautuisikin haastavaksi. ”Sitä joutuu pakostakin sinne karjalanpiirakoiden maailmaan”, Hanna naurahtaa. Tässä vielä ne tärkeimmät vinkit:
(Mina Iranta, suunnittelija, Familia ry) Lisää aiheesta: Helena Liikanen-Renger on Etelä-Ranskan Antibesissa asuva freelance-toimittaja ja bloggaaja. Kun Helena Liikanen-Renger muutti Yhdysvalloista Ranskaan, hän oli raskaana. Esikoislapsi oli syntynyt paria vuotta aikaisemmin Suomessa, ja nyt edessä oli kuopuksen synnytys Ranskassa. Synnyinmaan kasvatusohjeet ja –tavat olivat nuorella äidillä tuoreessa muistissa.
Muutto miehen kotimaahan oli kuitenkin oletettua vaikeampaa. Paitsi, että turvaverkot puuttuivat, lasten kasvatukseen liittyvät tavat ja ohjeet erosivat rajusti vanhoista tutuista. Suomen neuvolantätiä saati rakasta siskoa kun ei ollut naapurissa. Äitiys ulkomailla vaati yllättävän paljon itsetuntoa, rohkeutta ja oman äänen kuuntelemista. Sopeutumisessa lopulta auttoi se, että Helena sai purettua tuntemuksiaan kirjoittamalla ja sitä kautta tutustumalla muihin ulkosuomalaisiin äiteihin. Hän alkoikin kirjoittaa Chez Héléna -nimistä perheblogia, johon kirjasi arkipäivän mietteensä ja tuntemuksensa ylös. Blogitekstit toimivat myös Helenan esikoiskirjan, suomalais-ranskalaisen perheen elämästä kertovan Maman finlandaisen pohjana. Nyt Helenan perheessä taaperovaihe on ohi ja molemmat lapset ovat aloittaneet paikallisen koulun. Helena työskentelee toimittajana ja kirjoittaa mm. kolumnia ulkosuomalaisuudesta Helsingin Sanomiin. Uusi, seuraavasta elämänvaiheesta kertova kirja on jo tekeillä. Helena kertoi omasta kasvustaan äitinä ulkomailla ja antoi käytännön vinkkejä muille lähtijöille Duo puheenvuorossa huhtikuussa 2017 (katso puheenvuoro netissä). Puheenvuorossa Helena kertoi, että lasten kasvattaminen miehen kulttuurissa, vähemmistön edustajana vaatii äitinä avoimuutta, rohkeutta ja ennen kaikkea oman, sisäisen äänen kuuntelemista. Lisätietoa:
Kahden kulttuurin parisuhteet ovat yleistyneet viimeisten kymmenen vuoden aikana ja nähtävissä on myös kasvua sellaisissa suhteissa, joissa toinen puolisoista on taustaltaan turvapaikanhakija. Sosionomi-opiskelija Minna Taipaleen opinnäytetyössä keskityttiin tutkimaan niitä kaksikulttuurisia pareja, joissa turvapaikkaprosessi on eräs parisuhteeseen vaikuttava tekijä. Taustatekijänä opinnäytetyölle oli vuonna 2015 tapahtunut turvapaikanhakijoiden määrän selkeä lisääntyminen. Näistä Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista osa löytää puolison Suomesta ja pari aloittaa yhteisen elämän jo ennen tietoa puolison oleskeluluvasta. Nämä parisuhteet eivät ole kuitenkaan uusi ilmiö, sillä osa aiemmin Suomeen turvapaikanhakijoina saapuneista henkilöistä on löytänyt elämänkumppanin Suomesta. Näiden parien kokemuksia kohtaamistaan haasteista tai palveluista ei ole Suomessa vielä tutkittu, joten opinnäytetyön tarkoituksena oli saada selville, millä tavoin turvapaikkaprosessi vaikuttaa parisuhteessa vai näkyykö sen vaikutus lainkaan?
Opinnäytetyön tulosten mukaan parit kokevat monia yhtäaikaisia haasteita elämässään ja erityisesti parisuhteen alussa niiden vaikutus on suuri. Haasteina parisuhteessa näyttäytyvät turvapaikkaprosessista nousevien ongelmien lisäksi kulttuurierojen vaikutukset sekä pelko ja epävarmuus yhteisestä tulevaisuudesta. Maahan muuttaminen ja sopeutuminen uuteen yhteiskuntaan on usein ulkomaalaiselle puolisolle alussa vaikeaa. Elämän uudelleen rakentamisen haasteena on turvapaikanhakijan taustalla vaikuttavat traumaattiset kokemukset. Parin suomalaiselle puolisolle tilanne on usein täysin uusi. Vaatimukset hallita tilannetta sekä puolison edunvalvojana toimiminen, asettavat hänet psyykkisesti stressaavaan tilanteeseen ja hankaloittavat parisuhteen kehittymistä. Näiden parisuhdetta stressaavien tekijöiden lisäksi parit kohtaavat paljon erilaisia ennakkoluuloja sekä ulkopuolisten että myös lähipiirin taholta. Tutkimukseen osallistuneilla oli useita kokemuksia negatiivisesta suhtautumisesta. Parit kohtaavat katseita, ihmettelyä ja huuteluita liikkuessaan yhdessä julkisesti. Vihapuhetta haastateltavat kohtaavat eniten verkossa, jossa sen esittäminen on anonyymisti helppoa ja kiinnijäämisen riski pieni. Tämä kaikki lisää jo valmiiksi stressaavan elämäntilanteen kuormitusta eikä tue ulkomaalaisen puolison kotoutumista. Lähipiirin suhtautuminen parisuhteeseen vaihtelee laidasta laitaan. Lähipiirin voi olla vaikeaa hyväksyä paria sekä tilannetta, jossa puoliso on taustaltaan erilaisesta kulttuuritaustasta. Tutkimukseen osallistuneet kertoivat, että läheisten suhtautumisella on suuri merkitys, mutta myös vertaistuki toisilta samankaltaisessa elämäntilanteessa olevilta on erittäin tärkeää. Vertaistuki on usein merkittävä apu jaksamisessa ja elämänhallinnassa. Kulttuurisiin eroihin parit törmäävät lähes väistämättä, mutta tutkimukseen osallistuneet kertoivat avoimen keskustelun olevan tärkein keino sopia yhteisiä linjoja suhteessa. (Minna Taipale) Lisätietoa: Lataa Minna Taipaleen opinnäytetyö (Diak, 2017) ”Ei kai se auta, kuin uskoa tulevaisuuteen” - Kahden kulttuurin parit elämänmuutosten keskellä” kokonaisuudessa verkossa (PDF) ”Itselläni on pitkä kokemus kahden kulttuurin avioliitosta ja vanhemmuudesta ja ajattelen, että toiset voisivat kokemuksistani hyötyä. Olisi varmasti ollut minulle itselleni hyödyllistä myös silloin lähes 20 vuotta sitten tuoreena vaimona osallistua tällaiseen toimintaan” Lappeenrannan keskusta on lumen peitossa, mutta tapaamisessa on lämmin tunnelma. Kaikille avoin Duo-keskustelutilaisuus monikielisyydestä perheessä on juuri päättynyt. Osallistujia oli runsaasti ja keskustelu itäsuomalaiseen tapaan vilkasta. Mukana tilaisuudessa ovat myös Duon lappeenrantalaiset vapaaehtoiset Mervi Zinhu, 42, ja Heidi Juntunen, 43. Mervi ja Heidi ovat ohjanneet alkusyksystä lähtien kerran kuussa Duo Olohuone -tapaamisia. Duo Olohuone on kahden kulttuurin perheiden kohtaamispaikka, jossa voi vaihtaa ajatuksia kaksikulttuurisesta arjesta ja tavata muita oman alueen kahden kulttuurin perheitä. Helsingissä Duo-vertaistoimintaa kahden kulttuurin perheille on järjestetty jo vuodesta 2008 lähtien. Tänä vuonna vertaistoimintaa on järjestetty kuudella muullakin paikkakunnalla; Lappeenrannan lisäksi Oulussa, Tampereella, Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Lohjalla. Sekä Mervillä että Heidillä on itsellään pitkä kokemus kahden kulttuurin parisuhteesta ja lapsiperheen arjesta. Mervi on viiden lapsen äiti, ja nuorimmainen Kristina, 4 kk, kulkee tänäänkin äidin mukana tapaamisessa. Mervin mies on kotoisin Zimbabwesta. Parhaillaan Mervi on äitiysvapaalla ja tekee oikeustieteen gradua Lapin yliopistoon. Ammatiltaan hän on diakoni ja sosiaaliohjaaja. Heidillä puolestaan on kolme ala-asteikäistä lasta turkkilaisen miehensä kanssa. Myös Heidi on sosiaalialalta, koulutukseltaan hän on lähihoitaja ja sosionomi. Tällä hetkellä Heidi on kotiäiti, mutta etsii lisäksi parhaillaan töitä. ”Lappeenrannassa on melko paljon maahanmuuttajia, erityisesti venäläisiä, joten ehkä täällä on totuttu monimuotoisuuteen” Vaikka Mervi ja Heidi ovat kotiutuneet vahvasti Lappeenrantaan, ei kumpikaan heistä ole sieltä kotoisin, vaan he ovat muuttaneet töiden tai perheen perässä. Molempien mielestä Lappeenranta on hyvä paikka asua. ”Pääkaupunkiseudulta kuulee välillä juttuja rasismista, mutta en ole törmännyt sellaiseen täällä, enkä myöskään opiskelukaupungissani Rovaniemellä. Lappeenrannassa on melko paljon maahanmuuttajia, erityisesti venäläisiä, joten ehkä täällä on totuttu monimuotoisuuteen”, Mervi selittää. Lappeenranta on myös yliopistokaupunki, ja yliopistolla on paljon kansainvälisiä opiskelijoita. ”Omassa tuttavapiirissä paljon sellaisia, jotka ovat tulleet Suomeen opiskelemaan, mutta sittemmin jääneet ja löytäneet puolisonkin täältä”, hän kertoo. ”Tosin riippuu varmasti asuinalueesta, omalla asuinalueellani ei paljon monikulttuurisuus näy”, Heidi lisää. ”Itse yritän aina esimerkiksi koulun suuntaan muistuttaa lasteni kaksikielisyydestä. Minua kiinnostaa näkyykö se koulumaailmassa ja huomioiko opettaja sitä mitenkään”. Heidi kertoo esimerkiksi vieneensä päiväkodin aloituksen yhteydessä hoitajille listan tärkeitä turkinkielisiä sanoja, joita lapset pienenä saattoivat käyttää suomen kielen lisäksi. Lisäksi Heidin perheessä ei syödä sianlihaa, joten hän on halunnut aina varmistaa, että siitä ollaan esimerkiksi koulussa tietoisia. Hän arveleekin, että pienemmällä paikkakunnalla vanhempien oman aktiivisuuden merkitys kaksikulttuuristen perheiden erityiskysymyksissä korostuu. ”Moni kaksikulttuuriseen arkeen liittyvä asia on itselle ihan normaalia, mutta tulee näkyväksi, kun vaikka oma isä tulee käymään” Duo-toiminta on Mervin ja Heidin mielestä erittäin tervetullutta Lappeenrantaan. ”Kahden kulttuurin perheiden kysymyksiä on vaikea ymmärtää, jos ei ole niistä omaa kokemusta. Toki kaikki perheet ovat erilaisiakin. Mutta on hyvä, että asioista voi puhua ja keskustella avoimesti ja Duo-toiminta mahdollistaa sen. Minulle on tärkeää myös se, että omat lapset voivat olla mukana, tutustua toisiin lapsiin ja rakentaa omaa vertaisverkostoaan.” Mervi kertoo. ”Oma 12-vuotiaani miettii jo enemmän sitä, että on kahden kulttuurin lapsi ja mitä se tarkoittaa. Välillä hän haluaisi olla ihan samanlainen kuin kaverit, mutta toisaalta kokee, että oma perhe on kuitenkin erilainen kuin monella muulla. Samalla hän kuitenkin kokee kaksikulttuurisen perheensä voimavaraksi nyt ja tulevaisuudessa”, Heidi jatkaa. ”Meillä ei mieheni kanssa ole kummallakaan sukulaisia täällä lähellä, joten olemme vain me. Moni kaksikulttuuriseen arkeen liittyvä asia on itselle ihan normaalia, mutta tulee näkyväksi, kun vaikka oma isä tulee käymään. Silloin yllättäen hoksaa millaiseksi oma kulttuuri on muotoutunut meidän perheessä.” Viime aikoina Mervi ja Heidi ovat pohtineet erityisesti kielen merkitystä kahden kulttuurin parisuhteessa, ja intoutuvat keskustelemaan siitä nytkin. Molemmat puhuvat puolisonsa kanssa suomea, mutta silloin tällöin väärinymmärryksiä tulee. ”Sanoilla on meille eri merkitys äidinkielistämme johtuen. Vaikka kielitaito olisi kuinka hyvä, niin väärinymmärryksiä voi tulla erilaisten kulttuurien ja kommunikaatiotapojen takia. Perhesuhteet ovat myös niin tunnepitoisia, että kielellä on aivan eri merkitys perheessä kuin vaikka työelämässä. Duo Olohuoneen vertaiskeskusteluissa huomaa, että muillahan on ihan samoja haasteita.” Mervi kertoo. ”Eri kulttuureissa on niin eri tavat kommunikoida ja kaikkeahan ei aina sanota ääneen. Itse olen hyvin suorasukainen, ja kielimuurin takia välillä täytyykin olla. Turkissa taas monesti kierrellään ja kaarrellaan, mistä voi tulla joskus esimerkiksi sukulaisten kanssa väärinkäsityksiä”, Heidi selittää. ”Vaikka kielitaito olisi kuinka hyvä, niin väärinymmärryksiä voi tulla erilaisten kulttuurien ja kommunikaatiotapojen takia.” Heidi ja Mervi ovat päätyneet Duon vapaaehtoisiksi Naapuriäiti-toiminnan kautta. Molemmat kokivat, että kaksikulttuuristen perheiden verkoston vahvistaminen Lappeenrannassa on hyvä idea ja halusivat olla itse mukana vaikuttamassa ja luomassa uutta. ”Itselläni on pitkä kokemus kahden kulttuurin avioliitosta ja vanhemmuudesta ja ajattelen, että toiset voisivat kokemuksistani hyötyä. Olisi varmasti ollut minulle itselleni hyödyllistä myös silloin lähes 20 vuotta sitten tuoreena vaimona osallistua tällaiseen toimintaan”, Mervi toteaa. ”Mitä enemmän itsekin tutustuu eri kulttuureihin, sitä laajemmin oppii asioita näkemään ja ymmärtämään paremmin toisia. Vapaaehtoisena voi olla muille hyödyksi ja samalla saa itsekin tutustua uusiin ihmisiin”, hän lisää.
Duo Olohuone -tapaamiset ovat olleet rentoja ja keskustelu on sujunut hyvin omalla painollaan. Jatkossa Mervi ja Heidi suunnittelevat tuovansa tapaamisiin enemmän myös valmiita keskusteluteemoja. ”Yhdessä osallistujien kanssa luomme millaista toiminta Lappeenrannassa voisi olla”, Heidi kiteyttää. (Tuuli Shinyella, Duo) Kun rasismi Suomessa lisääntyy, haluan itse olla mukana lisäämässä tietoa ja ymmärrystä eri kulttuureista, ja vastustaa rasismia lisäämällä kulttuurienvälistä vuoropuhelua. Duo Äiti & vauva -ryhmä Helsingin Kampissa on juuri päättynyt ja vapaaehtoiset Elli Koskivirta, 26, ja Linda Savonen, 30, keräilevät tavaroita kokoon. Lattialla konttaa Ellin tytär Amina, 10 kk, ja Lindan sylissä nukkuu tyytyväisenä poika Yasser, 8 kk. Elli ja Linda ovat ohjanneet yhdessä Äiti & vauva -ryhmää Familian tiloissa Kotolassa kahdeksan viikon ajan. Ryhmässä kahden kulttuurin perheiden äidit vauvoineen kokoontuvat kerran viikossa juttelemaan kaksikulttuurisen arjen kysymyksistä. Elli on kotoisin Joensuusta, mutta asuu nykyään pääkaupunkiseudulla nigerialaisen avopuolisonsa kanssa. Ammatiltaan Elli on sosionomi, mutta tällä hetkellä hän on äitiysvapaalla. Sosionomitausta sekä äitiysvapaan tuoma ylimääräinen aika ovatkin yhtenä tärkeänä syynä siihen, miksi Elli on alun perin kiinnostunut Duo vapaaehtoistoiminnasta. Myös Linda on parhaillaan äitiysvapaalla. Työssään hän toimii kouluttajana maahanmuuttajien kotoutumiskursseilla. Lindan perheeseen kuuluu Yasserin lisäksi egyptiläinen puoliso. Linda ja Elli ovat tavanneet ensimmäisen kerran Duo vanhempainvalmennustapaamisessa, johon he osallistuivat odottaessaan esikoisiaan. Aminan synnyttyä Elli halusi osallistua Duo Äiti & vauva -ryhmään, mutta olemassa olevaan ryhmään ei enää mahtunut. Niinpä hän päätti ryhtyä itse vapaaehtoiseksi ohjaajaksi, jotta uusi ryhmä voitiin perustaa. Ystävykset tapasivat uudestaan, kun Linda oli osallistujana Ellin ohjaamassa ryhmässä. Ensimmäisen Äiti & vauva -ryhmän päättymisen jälkeen Linda ja Elli halusivat molemmat jatkaa mukavaa toimintaa, ja päättivät ohjata seuraavan ryhmän yhdessä. Ryhmä, johon osallistuin keväällä, oli itselleni tosi tärkeä, ja ryhmä hitsautui hienosti yhteen. Ryhdyin vapaaehtoiseksi ohjaajaksi, koska halusin olla mukana luomassa muillekin mahdollisuutta samanlaiseen kokemukseen. ”Ryhmä, johon osallistuin keväällä, oli itselleni tosi tärkeä, ja ryhmä hitsautui hienosti yhteen. Ryhdyin vapaaehtoiseksi ohjaajaksi, koska halusin olla mukana luomassa muillekin mahdollisuutta samanlaiseen kokemukseen”, Linda kertoo. ”Muualla on niin vähissä ne mahdollisuudet ja paikat, missä näistä kahden kulttuurin asioista voisi keskustella”, Elli jatkaa. Molemmat toteavat, että vapaaehtoiseksi ryhtymisen taustalla on varmasti ollut myös oma halu saada vertaistukea kahden kulttuurin vauvaperheen kysymyksissä, sekä se, että ryhmän ohjaaminen sopii omaan luonteeseen ja persoonaan. Sekä Elli että Linda ovat kokeneet tärkeäksi sen, että vertaistoiminnan taustalla on Duon erityisosaaminen kahden kulttuurin perheiden kysymyksissä. Tämä antaa vapaaehtoisillekin mahdollisuuden reflektoida arjen asioita tiedon ja erilaisten materiaalien pohjalta. ”Täällä keskustellaan syvällisesti yhteiskunnallisistakin aiheista, tutkimustiedosta sekä ilmiöistä jokaisen perheen henkilökohtaisen kokemuksen taustalla. Samalla tutustuu ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista”, Linda toteaa. Esimerkkinä tästä he mainitsevat Äiti & vauva -ryhmässä käydyn keskustelun lasten nimistä: ”Kun minä ja mieheni annoimme lapsellemme nimeksi Amina, tottakai sitä miettii miten nimi vaikuttaa esimerkiksi lapsen identiteettiin. Ryhmän keskusteluissa on mahdollista irtautua näistä omista kokemuksista yleisemmälle tasolle. On monenlaisia asioita ja tilanteita, joita joku toinen ei voi ymmärtää, jos ei itse elä kahden kulttuurin perheessä samojen kysymysten keskellä”, Elli pohtii. Molemmat vapaaehtoiset ajattelevat, että vapaaehtoistoiminnasta voi olla itselle hyötyä myös ammatillisesti ja omassa työssä. Ryhmänohjaamisen myötä oppii ymmärtämään perheiden moninaisuutta ja erilaisia tilanteita entistä paremmin. ”Minulle on tärkeää myös se, että vapaaehtoistoimintani myötä lapseni saa olla tekemisissä toisten lasten kanssa, joilla on saman tyyppinen perhetausta”, Elli lisää. ”On monenlaisia asioita ja tilanteita, joita joku toinen ei voi ymmärtää, jos ei itse elä kahden kulttuurin perheessä samojen kysymysten keskellä.” Ellin ja Lindan mielestä tärkeää on ollut järjestön hyvä tunnelma: ”Familiaan ja Kotolaan on helppo tulla, täällä on aina hyvä ilmapiiri ja tuntee olonsa tervetulleeksi.” Mieleen heillä on jäänyt myös yhden ryhmän osallistujan palaute: ”Hän kertoi, että viikon aikana ei jaksaisi aina lähteä minnekään, mutta tänne ryhmään aina jaksaa tulla, saa tulla sellaisena kun on. Koemme, että olemme silloin ohjaajina onnistuneet”. Yksittäisten ihmisten saaman hyödyn lisäksi Linda ja Elli kokevat vapaaehtoistoiminnallaan olevan myös yhteiskunnallista merkitystä. ”Kun rasismi Suomessa lisääntyy, haluan itse olla mukana lisäämässä tietoa ja ymmärrystä eri kulttuureista, ja vastustaa rasismia lisäämällä kulttuurienvälistä vuoropuhelua”, Linda kertoo. Vapaaehtoistoiminnan kautta voi monesti löytyä myös uusia ystäviä, kuten Lindan ja Ellin kohdalla on käynyt. ”Yksi tämän toiminnan parhaita puolia on, että olemme ystävystyneet Lindan kanssa. Nyt minulla on ystävä, johon voi olla yhteydessä näissä kahden kulttuurin asioissa ja tavata ihan muutenkin. Aikaisemmin minulla ei ollut täällä lähiseudulla sellaisia ystäviä, joilla olisi ollut tämä sama elämäntilanne”, Elli selittää. Kohta vuoden ikäiset kaverukset Amina ja Yasser leikkivät lattialla. Kun Elliltä ja Lindalta kysyy tulevaisuuden suunnitelmia vapaaehtoistoiminnan saralla, he katsovat toisiaan: ”Meidän pitää ehkä tehdä uudet vauvat, että voidaan jatkaa tätä Äiti & vauva -ryhmien vetämistä!” Linda ja Elli vitsailevat nauraen keskenään.
(Tuuli Shinyella, Duo) "Kadunko avioliittoani tänne? Mitä voin tehdä täällä? Voinko puhua tunteistani kenellekään, edes aviomiehelleni?" Näin kirjoittaa nimimerkki Putri omakohtaisessa blogijutussa. Juttu kertoo tämän Taiwanista kotoisin olevan naisen ensimmäisistä kuukausista Suomessa, jonne hän muutti suomalaisen miehensä luokse. Putri on yksi niistä kymmenistä tuhansista rakkaussiirtolaisista, jotka ovat muuttaneet tai jääneet Suomeen pysyvästi rakkauden takia. Maailmalla rakkauden siirtämiä on miljoonia lisää ja heidän määränsä kasvaa jatkuvasti. Kasvaneen rakkaussiirtolaisuuden taustalla niin Suomessa kuin maailmallakin on useita eri syitä, joista tärkein on se, että koskaan aiemmin ihmisillä ei ole ollut yhtä paljon mahdollisuuksia tavata toisista maista kotoisin olevia ihmisiä. Yleistynyt opiskelu, työskentely ja matkustelu ulkomailla ovat laajentaneet ”rakkauden markkinoita” ja rakkaus muuton motiivina liikuttaa joka vuosi suurta joukkoa ihmisiä. Rakkaussiirtolaiset ovat moninainen joukko ihmisiä, mutta maahanmuuton kokemus on yhteinen kaikille. Yhteistä on myös se, että lähes kaikilla rakkauden takia maiden tai mantereiden välillä muuttaneilla uuteen kotimaahan sopeutumisen tärkeimpänä tukena on oma puoliso. Sopeutuminen on kuitenkin jokaisen oma henkilökohtainen prosessi, johon liittyy myös ambivalentteja tunteita ja ristiriitaisia ajatuksia. Isot elämänmuutokset, ne toivotut ja iloisetkin, aiheuttavat aina stressiä, sillä muutokseen liittyy epävarmuus ja tarve sopeutua. Muutama vuosi sitten valmistuneessa tutkimusraportissani kartoitin suomalaisen puolisona Suomeen muuttaneiden kokemaa maahanmuuttostressiä sekä puolison antamaa sosiaalista tukea. Tutkimusta varten haastattelemani kymmenen ulkomaalaistaustaista puolisoa nimesivät merkittävimmiksi stressin aiheuttajiksi sosiaalisten verkostojen ja itsenäisyyden menettämisen sekä suomen kielen osaamattomuuden. Ensimmäisten kuukausien aikana yksinäisyys ja ystävien puute vaivasivat, kielipuolena oleminen turhautti ja riippuvaisuus puolisosta ärsytti. Samaan aikaan suomalaisen puolison tuki koettiin korvaamattoman tärkeänä sopeutumista helpottavana tekijänä. Pelkkä puolison rakkaus ja tuki eivät kuitenkaan riitä, vaan jokaisen on löydettävä oma paikkansa, oma tarkoituksensa ja omat ystävänsä uudesta kotimaasta. Tämä seikka korostui myös haastateltavieni tarinoissa. Se, kuinka nopeasti uuteen maahan sopeutuu, riippuu useasta eri tekijästä. Persoonallisuudella, aikaisemmilla kokemuksilla ja niihin liittyvällä interkultuurisella kompetenssilla, kielitaidolla ja läheisten tuella on kaikilla oma vaikutuksensa, eikä oman asenteen merkitystä voi vähätellä. Olisi väärin väittää, että mitä lyhyempi muuttomatka, sen helpompi sopeutua, mutta kotoutumiseen liittyvät haasteet voivat toki joskus selittyä osaltaan myös ”kulttuurieroilla”. Tutkimusten mukaan Suomessa asuvat rakkaussiirtolaiset ovat onnellisia niin parisuhteeseensa kuin elämäänsä Suomessa. Suomea pidetään hyvänä ja turvallisena maana asua ja kasvattaa lapsia, eikä suurimmalla osalla pareista ole aktiivisia poismuuttosuunnitelmia. Kulttuurierojen kirjo näyttäytyy puolestaan valtaosin rikkautena, eikä parisuhteessa ilmeneviä ongelmia voikaan sälyttää kulttuurierojen kontolle. Työssäni parisuhdeneuvojana olen nähnyt, että kansainvälisten parien ja suomalaisten parien ristiriitojen taustalla ovat valtaosin samat syyt. Läheinen ja rakastava parisuhde sekä puolison tuki, empatia ja ymmärrys, koetaan sopeutumista ja kotoutumista helpottavina tekijöinä. Tutkimukseeni osallistuneet rakkaussiirtolaiset nostivat esille myös oman aktiivisuuden, kärsivällisyyden, myönteisen asenteen ja suomen kielen taidon. Samat asiat toistuivat nyt jo Suomeen hyvin sopeutuneen Putrin blogijutussa, jonka lopussa Putri antoi neuvoja rakkaussiirtolaiselle ja hänen puolisolleen: "Yritä ajatella avoimesti ja älä tee kokemistasi haasteista turhan monimutkaisia. Etsi ystävä, johon luotat ja jolle voit puhua. Älä pakene ongelmia, vaan kohtaa ne. Luota itseesi ja kykyysi ratkaista ongelmat. Se antaa sinulle positiivista energiaa. Suomalaiselle puolisolle sanoisin: ole kärsivällinen, ole läsnä, ole puolisosi tukena. Etsi erilaisia tapoja lohduttaa ja tukea. Tarjoa vakautta ja ennakoitavuutta ja auta puolisoasi tutustumaan suomalaiseen arkeen." (Hanna Kinnunen, Duo)
Rakkaussiirtolaisten, eli parisuhteen takia maasta toiseen muuttavien ihmisten määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti ja esimerkiksi vuonna 2011 julkaistun selvityksen mukaan useampi kuin joka viides EU:n sisällä solmittu avioliitto on ylirajainen ja/tai kansainvälinen. Suomessa rakkaussiirtolaisia on kymmeniä tuhansia ja heidän määränsä on moninkertaistanut parissa vuosikymmenessä.
Perheeseen ja identiteettiin liittyvät kysymykset järjestäytyvät uudelleen ylirajaisten suhteiden ja elämänmuotojen kautta. Ylirajaisuudella on merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi perheenjäsenten ja puolisoiden välisiin suhteisiin, arkielämän järjestämiseen ja lasten kasvatukseen. Digitalisaation ja matkustuksen helpottumisen myötä ylirajaisuus on arkipäiväistynyt, mutta asettaa silti haasteita perhesuhteiden ylläpitämiselle. Ylirajaisuus on tavalla tai toisella läsnä kaikkien kahden kulttuurin perheiden elämässä, sillä pareja yhdistää se seikka, että ainakin toinen puolisoista asuu kotimaansa ulkopuolella (pariskunnan asuessa kolmannessa maassa, molemmat puolisot asuvat kotimaansa ulkopuolella). Ylirajaisuutta, joka voidaan määritellä kansallisvaltioiden rajat ylittäviksi prosesseiksi ja suhteiksi, ei ole kuitenkaan juurikaan tutkittu kansainvälisten perheiden näkökulmasta. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus sekä Siirtolaisuusinstituutti järjestivät elokuussa yhteisen seminaarin, jonka teemoina olivat valtioiden rajat ylittävän vuorovaikutuksen muodot tulevaisuudessa. "Mobiilielämät ja liikkuvat arjet" kesäseminaarissa tarkasteltiin esimerkiksi yksilöiden elämäntapojen muutoksia Suomessa, rajojen yli tapahtuvaa yhteyden pitoa ja ilmastonmuutoksen vaikutusta kansainvälisiin muuttoliikkeisiin. Kahden kulttuurin perheitä suoraan käsittelevät kysymykset olivat esillä Siirtolaisinstituutin vanhemman tutkijan Johanna Leinosen puheenvuorossa "Suomalais-amerikkalaisten perheiden arjen vuorovaikutus nyt ja tulevaisuudessa" ja Familia ry:n hallituksen puheenjohtajan Melis Arin puheenvuorossa "Mikä rooli virtuaalisella elämällä on maahanmuuttajille?" Seminaariesityksiin ja materiaaleihin voi käydä tutustumassa seminaarin Facebook-sivulla! (Hanna Kinnunen, Duo) Kevään aikana on käyty kiivaasti keskustelua perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamisesta. Kyseessä on sisäministeriössä valmistelun alla oleva lakimuutos, jossa esitetään suhteellisen korkeita toimeentulovaatimuksia perheenyhdistämistä hakeville. Perheenyhdistämisellä tarkoitetaan prosessia, jossa Suomessa asuva henkilö hakee oleskelulupaa omalle perheenjäsenelleen. Perheenjäsen voi hakea oleskelulupaa perhesiteen perusteella vain, jos Suomessa asuvalla omaisella, esimerkiksi vanhemmalla tai puolisolla, on oleskelulupa Suomessa tai hän on Suomen kansalainen. Perheenyhdistämisen tiukentaminen laajeni esityksessä alkuperäisten suunnitelmien mukaan koskemaan kansainvälistä suojelua hakeneiden lisäksi myös Suomen kansalaisten EU:n ulkopuolelta tulevia puolisoja. Siten myös monissa Suomeen muuttoa suunnittelevissa kahden kulttuurin perheissä heräsi suuri huoli perheen yhteisestä tulevaisuudesta. Hallituksen eduskunnalle tehdyssä lopullisessa esityksessä ei enää esitetty toimeentuloedellytyksen ulottamista Suomen tai pohjoismaiden kansalaisten perheenjäseniin. Duon saaman palutteen mukaan moni kahden kulttuurin perhe koki suunnitelmat kuitenkin kannanottona kahden kulttuurin liittoja vastaan ja vahvana viestinä koventuneista asenteista myös suomalaisten ja ulkomaalaisten, etenkin EU:n ulkopuolelta tulevien puolisojen solmimia liittoja kohtaan. Vaikka perheenyhdistämisen tiukentamista ei lopullisessa esityksessä ulotettukaan Suomen kansalaisiin, esitetyt tiukennetut perheenyhdistämisen edellytykset koskevat kuitenkin tuhansia Suomessa asuvia perheitä, niin aikuisia kuin lapsiakin. Toukokuussa 2016 julkaistussa teoksessa ”Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen, kuka ei ja miksi?” käsitellään perheenyhdistämistä, kerrataan aiheeseen liittyviä faktoja ja oiotaan väärinkäsityksiä sekä luodaan katsaus perheenyhdistämisen tiukentamisen vaikutuksiin erilaisissa suomalaisissa perheissä. Myös kahden kulttuurin liittoja käsitellään. Kirjan aidon avioliiton ehtoja käsittelevässä kappaleessa tarkastellaan muun muassa hyväksyttävän avioliiton rajoja ja määritelmiä ja tuodaan esiin, kuinka käsitykset perinteisestä ydinperheestä ja sukupuolirooleista edelleen ohjaavat esimerkiksi viranomaisen tulkintoja aidosta avioliitosta. (Tanja Del Angel, Duo) Lähteet: Outi Fingerroos, Anna-Maria Tapaninen & Marja Tiilikainen (toim.). Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen, kuka ei ja miksi? Vastapaino 2016. |
kirjastoKirjasto-sivuilta löydät artikkeleita, juttuja, vinkkejä ja oppaita sekä tutkimustietoa kahden kulttuurin perheitä lähellä olevista aiheista
kategoriat
All
|