”Itselläni on pitkä kokemus kahden kulttuurin avioliitosta ja vanhemmuudesta ja ajattelen, että toiset voisivat kokemuksistani hyötyä. Olisi varmasti ollut minulle itselleni hyödyllistä myös silloin lähes 20 vuotta sitten tuoreena vaimona osallistua tällaiseen toimintaan” Lappeenrannan keskusta on lumen peitossa, mutta tapaamisessa on lämmin tunnelma. Kaikille avoin Duo-keskustelutilaisuus monikielisyydestä perheessä on juuri päättynyt. Osallistujia oli runsaasti ja keskustelu itäsuomalaiseen tapaan vilkasta. Mukana tilaisuudessa ovat myös Duon lappeenrantalaiset vapaaehtoiset Mervi Zinhu, 42, ja Heidi Juntunen, 43. Mervi ja Heidi ovat ohjanneet alkusyksystä lähtien kerran kuussa Duo Olohuone -tapaamisia. Duo Olohuone on kahden kulttuurin perheiden kohtaamispaikka, jossa voi vaihtaa ajatuksia kaksikulttuurisesta arjesta ja tavata muita oman alueen kahden kulttuurin perheitä. Helsingissä Duo-vertaistoimintaa kahden kulttuurin perheille on järjestetty jo vuodesta 2008 lähtien. Tänä vuonna vertaistoimintaa on järjestetty kuudella muullakin paikkakunnalla; Lappeenrannan lisäksi Oulussa, Tampereella, Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Lohjalla. Sekä Mervillä että Heidillä on itsellään pitkä kokemus kahden kulttuurin parisuhteesta ja lapsiperheen arjesta. Mervi on viiden lapsen äiti, ja nuorimmainen Kristina, 4 kk, kulkee tänäänkin äidin mukana tapaamisessa. Mervin mies on kotoisin Zimbabwesta. Parhaillaan Mervi on äitiysvapaalla ja tekee oikeustieteen gradua Lapin yliopistoon. Ammatiltaan hän on diakoni ja sosiaaliohjaaja. Heidillä puolestaan on kolme ala-asteikäistä lasta turkkilaisen miehensä kanssa. Myös Heidi on sosiaalialalta, koulutukseltaan hän on lähihoitaja ja sosionomi. Tällä hetkellä Heidi on kotiäiti, mutta etsii lisäksi parhaillaan töitä. ”Lappeenrannassa on melko paljon maahanmuuttajia, erityisesti venäläisiä, joten ehkä täällä on totuttu monimuotoisuuteen” Vaikka Mervi ja Heidi ovat kotiutuneet vahvasti Lappeenrantaan, ei kumpikaan heistä ole sieltä kotoisin, vaan he ovat muuttaneet töiden tai perheen perässä. Molempien mielestä Lappeenranta on hyvä paikka asua. ”Pääkaupunkiseudulta kuulee välillä juttuja rasismista, mutta en ole törmännyt sellaiseen täällä, enkä myöskään opiskelukaupungissani Rovaniemellä. Lappeenrannassa on melko paljon maahanmuuttajia, erityisesti venäläisiä, joten ehkä täällä on totuttu monimuotoisuuteen”, Mervi selittää. Lappeenranta on myös yliopistokaupunki, ja yliopistolla on paljon kansainvälisiä opiskelijoita. ”Omassa tuttavapiirissä paljon sellaisia, jotka ovat tulleet Suomeen opiskelemaan, mutta sittemmin jääneet ja löytäneet puolisonkin täältä”, hän kertoo. ”Tosin riippuu varmasti asuinalueesta, omalla asuinalueellani ei paljon monikulttuurisuus näy”, Heidi lisää. ”Itse yritän aina esimerkiksi koulun suuntaan muistuttaa lasteni kaksikielisyydestä. Minua kiinnostaa näkyykö se koulumaailmassa ja huomioiko opettaja sitä mitenkään”. Heidi kertoo esimerkiksi vieneensä päiväkodin aloituksen yhteydessä hoitajille listan tärkeitä turkinkielisiä sanoja, joita lapset pienenä saattoivat käyttää suomen kielen lisäksi. Lisäksi Heidin perheessä ei syödä sianlihaa, joten hän on halunnut aina varmistaa, että siitä ollaan esimerkiksi koulussa tietoisia. Hän arveleekin, että pienemmällä paikkakunnalla vanhempien oman aktiivisuuden merkitys kaksikulttuuristen perheiden erityiskysymyksissä korostuu. ”Moni kaksikulttuuriseen arkeen liittyvä asia on itselle ihan normaalia, mutta tulee näkyväksi, kun vaikka oma isä tulee käymään” ![]() Duo-toiminta on Mervin ja Heidin mielestä erittäin tervetullutta Lappeenrantaan. ”Kahden kulttuurin perheiden kysymyksiä on vaikea ymmärtää, jos ei ole niistä omaa kokemusta. Toki kaikki perheet ovat erilaisiakin. Mutta on hyvä, että asioista voi puhua ja keskustella avoimesti ja Duo-toiminta mahdollistaa sen. Minulle on tärkeää myös se, että omat lapset voivat olla mukana, tutustua toisiin lapsiin ja rakentaa omaa vertaisverkostoaan.” Mervi kertoo. ”Oma 12-vuotiaani miettii jo enemmän sitä, että on kahden kulttuurin lapsi ja mitä se tarkoittaa. Välillä hän haluaisi olla ihan samanlainen kuin kaverit, mutta toisaalta kokee, että oma perhe on kuitenkin erilainen kuin monella muulla. Samalla hän kuitenkin kokee kaksikulttuurisen perheensä voimavaraksi nyt ja tulevaisuudessa”, Heidi jatkaa. ”Meillä ei mieheni kanssa ole kummallakaan sukulaisia täällä lähellä, joten olemme vain me. Moni kaksikulttuuriseen arkeen liittyvä asia on itselle ihan normaalia, mutta tulee näkyväksi, kun vaikka oma isä tulee käymään. Silloin yllättäen hoksaa millaiseksi oma kulttuuri on muotoutunut meidän perheessä.” ![]() Viime aikoina Mervi ja Heidi ovat pohtineet erityisesti kielen merkitystä kahden kulttuurin parisuhteessa, ja intoutuvat keskustelemaan siitä nytkin. Molemmat puhuvat puolisonsa kanssa suomea, mutta silloin tällöin väärinymmärryksiä tulee. ”Sanoilla on meille eri merkitys äidinkielistämme johtuen. Vaikka kielitaito olisi kuinka hyvä, niin väärinymmärryksiä voi tulla erilaisten kulttuurien ja kommunikaatiotapojen takia. Perhesuhteet ovat myös niin tunnepitoisia, että kielellä on aivan eri merkitys perheessä kuin vaikka työelämässä. Duo Olohuoneen vertaiskeskusteluissa huomaa, että muillahan on ihan samoja haasteita.” Mervi kertoo. ”Eri kulttuureissa on niin eri tavat kommunikoida ja kaikkeahan ei aina sanota ääneen. Itse olen hyvin suorasukainen, ja kielimuurin takia välillä täytyykin olla. Turkissa taas monesti kierrellään ja kaarrellaan, mistä voi tulla joskus esimerkiksi sukulaisten kanssa väärinkäsityksiä”, Heidi selittää. ”Vaikka kielitaito olisi kuinka hyvä, niin väärinymmärryksiä voi tulla erilaisten kulttuurien ja kommunikaatiotapojen takia.” Heidi ja Mervi ovat päätyneet Duon vapaaehtoisiksi Naapuriäiti-toiminnan kautta. Molemmat kokivat, että kaksikulttuuristen perheiden verkoston vahvistaminen Lappeenrannassa on hyvä idea ja halusivat olla itse mukana vaikuttamassa ja luomassa uutta. ”Itselläni on pitkä kokemus kahden kulttuurin avioliitosta ja vanhemmuudesta ja ajattelen, että toiset voisivat kokemuksistani hyötyä. Olisi varmasti ollut minulle itselleni hyödyllistä myös silloin lähes 20 vuotta sitten tuoreena vaimona osallistua tällaiseen toimintaan”, Mervi toteaa. ”Mitä enemmän itsekin tutustuu eri kulttuureihin, sitä laajemmin oppii asioita näkemään ja ymmärtämään paremmin toisia. Vapaaehtoisena voi olla muille hyödyksi ja samalla saa itsekin tutustua uusiin ihmisiin”, hän lisää.
Duo Olohuone -tapaamiset ovat olleet rentoja ja keskustelu on sujunut hyvin omalla painollaan. Jatkossa Mervi ja Heidi suunnittelevat tuovansa tapaamisiin enemmän myös valmiita keskusteluteemoja. ”Yhdessä osallistujien kanssa luomme millaista toiminta Lappeenrannassa voisi olla”, Heidi kiteyttää. (Tuuli Shinyella, Duo) Millaisia vaikutuksia on sillä, että vanhemmat ovat kotoisin eri maista? Entä millaista on kasvaa kahden kulttuurin perheessä? Mitä vanhempien tulisi ottaa huomioon kaksikulttuurisen lapsen kasvatuksesta? Entäpä mitä ”tavallisten” suomalaisten pitäisi tietää erilaisuudesta, oletuksista ja kahden kulttuurin suomalaisuudesta? Tässä jutussa kahden kulttuurin perheissä kasvaneet nuoret aikuiset kertovat ajatuksistaan ja kokemuksistaan kasvatuksesta, vanhemmuudesta ja kahden kulttuurin suomalaisuudesta. Juttuun on koottu myös nuorten terveisiä, neuvoja ja vinkkejä kahden kulttuurin nuorille ja heidän vanhemmilleen. Tämä juttu on myös viimeinen osa kuusiosaista artikkelikokonaisuutta, jossa ollaan käsitelty vuonna 2015 järjestetyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmän antia. Oli antoisaa ja äärimmäisen mielenkiintoista olla mukana ryhmän toteuttamisessa ja saada siten ainutlaatuinen kurkistus näiden upeiden kahden kulttuurin nuorten arkeen. (Hanna Kinnunen, Familia ry) ”Moniarvoisuus on suuri rikkaus ja meitä ihmisiä mahtuu joka soppeen.” Monessa mielessä kahden kulttuurin kasvatit ovat kuin ketkä tahansa suomalaiset lapset ja nuoret. Kahden kulttuurin perheessä varttumiseen liittyy kuitenkin myös kokemuksia ja kysymyksiä, jotka eivät kosketa samalla tavalla kantasuomalaisissa perheissä arkeaan eläviä henkilöitä. ”Tavallisen” suomalaisen, kuten kahden kulttuurin kasvatin ystävän, naapurin tai vaikkapa opettajan voikin joskus olla vaikea hahmottaa, mitä kaksikulttuurisuus tai kahden kulttuurin kasvattina varttuminen oikeastaan merkitsee. Aina kahden kulttuurin kasvatin vanhemmallekaan ei ole helppoa ymmärtää, millaisia asioita kaksikulttuurinen lapsi ja nuori joutuu käsittelemään varttuessaan. Olemmekin keränneet tähän artikkeliin ajatuksia, joita keväällä 2015 järjestämässämme teemaryhmässä mukana olleet kahden kulttuurin kasvatit halusivat välittää kokemuksestaan kahden kulttuurin välissä kasvamisen kysymyksiä pohtiville. Mukana ovat terveiset niin varttuvalle kahden kulttuurin kasvatille, kahden kulttuurin kasvattien vanhemmille kuin myös ”tavallisille” suomalaisille. Teini-ikäiselle kahden kulttuurin kasvatille eräs teemaryhmäläisistämme halusi lähettää seuraavan rohkaisevan viestin: Teini-ikä voi olla haastavaa, kun haluaa olla samanlainen kuin kaikki muut. Mutta me ollaan kaikki erilaisia, nekin joiden vanhemmat tulevat samasta kulttuurista. Muista että sun identiteettisi on rikas ja voit tuoda näkökulmia sen kautta yleiseen keskusteluun. Olet myös paljon muuta kuin etninen taustasi. Ota selvää molemmista kulttuureista pelottomasti, laajenna tietämystäsi. Älä pelkää tutkia arvomaailmaasi ja haastaa niitä käsityksiä ja arvoja joita vanhempasi omaavat. Älä pelkää omistaa omaa ääntäsi, olet arvokas. Älä lankea ennakkoluuloisiin stereotypioihin, vaikka kaikilla meillä on ennakkoluuloja, vaan kyseenalaista ja haasta itsesi kun huomaat lankeavasi siihen. Tässä taas muutama tärkeä ajatus Suomessa asuville kahden kulttuurin kasvattien vanhemmille ja niille kahden kulttuurin pariskunnille, jotka suunnittelevat perheen perustamista. Antakaa lapsellenne mahdollisuus tutustua molempiin kulttuureihin ja antakaa lapsenne olla kaksikielinen. Se luultavasti helpottaa identiteettikriisiä minkä lähes jokainen meistä kokee. Varautukaa siihen, että lapsenne kokee syrjintää, koulukiusaamista ja rasismia opettamalla ja valistamalla siihen. Kasvattakaa lapsestanne vahva ja tiedostava. Kaksikulttuurisuus on rikkaus, eikä siinä ole itsessään mitään negatiivista. Negatiivisuus tulee ulkopuolelta, ja sitä vastaan on kamppailtava vaikka aina ei jaksaisi. ”Tavallista” suomalaista kahden kulttuurin kasvatit halusivat rohkaista kohtaamaan erilaisuutta avoimin mielin. Olet yksilö, sinäkin varmasti kuten kaikki ihmiset koet erilaisuuden tunteita. Haasta itsesi ja käsityksesi äläkä tuomitse kanssa ihmisiäsi, siten et tuomitse myös itseäsikään niin ankarasti. Ole empaattinen, avarakatseinen ja tiedosta että vain kysymällä ja oppimalla voit haastaa omia ennakkoluulojasi. Lopuksi vielä muutama ajatus siitä, minkälaista tulevaisuuden Suomea kahden kulttuurin kasvatit toivovat. Ollaan osa tätä yhteiskuntaa ja suomalaisuutta, toivon että suomalaisuuden käsite laajenisi että meitäkin kuunneltaisiin enemmän. Kaksikulttuuriset suomalaiset tytöt ja pojat harvemmin näkyvät esim. mediassa mitenkään. Olemme näkymätön osa tätä kansaa ja ääntämme harvemmin kuulee. Kun rasismi Suomessa lisääntyy, haluan itse olla mukana lisäämässä tietoa ja ymmärrystä eri kulttuureista, ja vastustaa rasismia lisäämällä kulttuurienvälistä vuoropuhelua. Duo Äiti & vauva -ryhmä Helsingin Kampissa on juuri päättynyt ja vapaaehtoiset Elli Koskivirta, 26, ja Linda Savonen, 30, keräilevät tavaroita kokoon. Lattialla konttaa Ellin tytär Amina, 10 kk, ja Lindan sylissä nukkuu tyytyväisenä poika Yasser, 8 kk. Elli ja Linda ovat ohjanneet yhdessä Äiti & vauva -ryhmää Familian tiloissa Kotolassa kahdeksan viikon ajan. Ryhmässä kahden kulttuurin perheiden äidit vauvoineen kokoontuvat kerran viikossa juttelemaan kaksikulttuurisen arjen kysymyksistä. Elli on kotoisin Joensuusta, mutta asuu nykyään pääkaupunkiseudulla nigerialaisen avopuolisonsa kanssa. Ammatiltaan Elli on sosionomi, mutta tällä hetkellä hän on äitiysvapaalla. Sosionomitausta sekä äitiysvapaan tuoma ylimääräinen aika ovatkin yhtenä tärkeänä syynä siihen, miksi Elli on alun perin kiinnostunut Duo vapaaehtoistoiminnasta. Myös Linda on parhaillaan äitiysvapaalla. Työssään hän toimii kouluttajana maahanmuuttajien kotoutumiskursseilla. Lindan perheeseen kuuluu Yasserin lisäksi egyptiläinen puoliso. Linda ja Elli ovat tavanneet ensimmäisen kerran Duo vanhempainvalmennustapaamisessa, johon he osallistuivat odottaessaan esikoisiaan. Aminan synnyttyä Elli halusi osallistua Duo Äiti & vauva -ryhmään, mutta olemassa olevaan ryhmään ei enää mahtunut. Niinpä hän päätti ryhtyä itse vapaaehtoiseksi ohjaajaksi, jotta uusi ryhmä voitiin perustaa. Ystävykset tapasivat uudestaan, kun Linda oli osallistujana Ellin ohjaamassa ryhmässä. Ensimmäisen Äiti & vauva -ryhmän päättymisen jälkeen Linda ja Elli halusivat molemmat jatkaa mukavaa toimintaa, ja päättivät ohjata seuraavan ryhmän yhdessä. Ryhmä, johon osallistuin keväällä, oli itselleni tosi tärkeä, ja ryhmä hitsautui hienosti yhteen. Ryhdyin vapaaehtoiseksi ohjaajaksi, koska halusin olla mukana luomassa muillekin mahdollisuutta samanlaiseen kokemukseen. ”Ryhmä, johon osallistuin keväällä, oli itselleni tosi tärkeä, ja ryhmä hitsautui hienosti yhteen. Ryhdyin vapaaehtoiseksi ohjaajaksi, koska halusin olla mukana luomassa muillekin mahdollisuutta samanlaiseen kokemukseen”, Linda kertoo. ”Muualla on niin vähissä ne mahdollisuudet ja paikat, missä näistä kahden kulttuurin asioista voisi keskustella”, Elli jatkaa. Molemmat toteavat, että vapaaehtoiseksi ryhtymisen taustalla on varmasti ollut myös oma halu saada vertaistukea kahden kulttuurin vauvaperheen kysymyksissä, sekä se, että ryhmän ohjaaminen sopii omaan luonteeseen ja persoonaan. ![]() Sekä Elli että Linda ovat kokeneet tärkeäksi sen, että vertaistoiminnan taustalla on Duon erityisosaaminen kahden kulttuurin perheiden kysymyksissä. Tämä antaa vapaaehtoisillekin mahdollisuuden reflektoida arjen asioita tiedon ja erilaisten materiaalien pohjalta. ”Täällä keskustellaan syvällisesti yhteiskunnallisistakin aiheista, tutkimustiedosta sekä ilmiöistä jokaisen perheen henkilökohtaisen kokemuksen taustalla. Samalla tutustuu ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista”, Linda toteaa. Esimerkkinä tästä he mainitsevat Äiti & vauva -ryhmässä käydyn keskustelun lasten nimistä: ”Kun minä ja mieheni annoimme lapsellemme nimeksi Amina, tottakai sitä miettii miten nimi vaikuttaa esimerkiksi lapsen identiteettiin. Ryhmän keskusteluissa on mahdollista irtautua näistä omista kokemuksista yleisemmälle tasolle. On monenlaisia asioita ja tilanteita, joita joku toinen ei voi ymmärtää, jos ei itse elä kahden kulttuurin perheessä samojen kysymysten keskellä”, Elli pohtii. Molemmat vapaaehtoiset ajattelevat, että vapaaehtoistoiminnasta voi olla itselle hyötyä myös ammatillisesti ja omassa työssä. Ryhmänohjaamisen myötä oppii ymmärtämään perheiden moninaisuutta ja erilaisia tilanteita entistä paremmin. ”Minulle on tärkeää myös se, että vapaaehtoistoimintani myötä lapseni saa olla tekemisissä toisten lasten kanssa, joilla on saman tyyppinen perhetausta”, Elli lisää. ”On monenlaisia asioita ja tilanteita, joita joku toinen ei voi ymmärtää, jos ei itse elä kahden kulttuurin perheessä samojen kysymysten keskellä.” Ellin ja Lindan mielestä tärkeää on ollut järjestön hyvä tunnelma: ”Familiaan ja Kotolaan on helppo tulla, täällä on aina hyvä ilmapiiri ja tuntee olonsa tervetulleeksi.” Mieleen heillä on jäänyt myös yhden ryhmän osallistujan palaute: ”Hän kertoi, että viikon aikana ei jaksaisi aina lähteä minnekään, mutta tänne ryhmään aina jaksaa tulla, saa tulla sellaisena kun on. Koemme, että olemme silloin ohjaajina onnistuneet”. Yksittäisten ihmisten saaman hyödyn lisäksi Linda ja Elli kokevat vapaaehtoistoiminnallaan olevan myös yhteiskunnallista merkitystä. ”Kun rasismi Suomessa lisääntyy, haluan itse olla mukana lisäämässä tietoa ja ymmärrystä eri kulttuureista, ja vastustaa rasismia lisäämällä kulttuurienvälistä vuoropuhelua”, Linda kertoo. Vapaaehtoistoiminnan kautta voi monesti löytyä myös uusia ystäviä, kuten Lindan ja Ellin kohdalla on käynyt. ”Yksi tämän toiminnan parhaita puolia on, että olemme ystävystyneet Lindan kanssa. Nyt minulla on ystävä, johon voi olla yhteydessä näissä kahden kulttuurin asioissa ja tavata ihan muutenkin. Aikaisemmin minulla ei ollut täällä lähiseudulla sellaisia ystäviä, joilla olisi ollut tämä sama elämäntilanne”, Elli selittää. Kohta vuoden ikäiset kaverukset Amina ja Yasser leikkivät lattialla. Kun Elliltä ja Lindalta kysyy tulevaisuuden suunnitelmia vapaaehtoistoiminnan saralla, he katsovat toisiaan: ”Meidän pitää ehkä tehdä uudet vauvat, että voidaan jatkaa tätä Äiti & vauva -ryhmien vetämistä!” Linda ja Elli vitsailevat nauraen keskenään.
(Tuuli Shinyella, Duo) "Kadunko avioliittoani tänne? Mitä voin tehdä täällä? Voinko puhua tunteistani kenellekään, edes aviomiehelleni?" ![]() Näin kirjoittaa nimimerkki Putri omakohtaisessa blogijutussa. Juttu kertoo tämän Taiwanista kotoisin olevan naisen ensimmäisistä kuukausista Suomessa, jonne hän muutti suomalaisen miehensä luokse. Putri on yksi niistä kymmenistä tuhansista rakkaussiirtolaisista, jotka ovat muuttaneet tai jääneet Suomeen pysyvästi rakkauden takia. Maailmalla rakkauden siirtämiä on miljoonia lisää ja heidän määränsä kasvaa jatkuvasti. Kasvaneen rakkaussiirtolaisuuden taustalla niin Suomessa kuin maailmallakin on useita eri syitä, joista tärkein on se, että koskaan aiemmin ihmisillä ei ole ollut yhtä paljon mahdollisuuksia tavata toisista maista kotoisin olevia ihmisiä. Yleistynyt opiskelu, työskentely ja matkustelu ulkomailla ovat laajentaneet ”rakkauden markkinoita” ja rakkaus muuton motiivina liikuttaa joka vuosi suurta joukkoa ihmisiä. Rakkaussiirtolaiset ovat moninainen joukko ihmisiä, mutta maahanmuuton kokemus on yhteinen kaikille. Yhteistä on myös se, että lähes kaikilla rakkauden takia maiden tai mantereiden välillä muuttaneilla uuteen kotimaahan sopeutumisen tärkeimpänä tukena on oma puoliso. Sopeutuminen on kuitenkin jokaisen oma henkilökohtainen prosessi, johon liittyy myös ambivalentteja tunteita ja ristiriitaisia ajatuksia. Isot elämänmuutokset, ne toivotut ja iloisetkin, aiheuttavat aina stressiä, sillä muutokseen liittyy epävarmuus ja tarve sopeutua. Muutama vuosi sitten valmistuneessa tutkimusraportissani kartoitin suomalaisen puolisona Suomeen muuttaneiden kokemaa maahanmuuttostressiä sekä puolison antamaa sosiaalista tukea. Tutkimusta varten haastattelemani kymmenen ulkomaalaistaustaista puolisoa nimesivät merkittävimmiksi stressin aiheuttajiksi sosiaalisten verkostojen ja itsenäisyyden menettämisen sekä suomen kielen osaamattomuuden. Ensimmäisten kuukausien aikana yksinäisyys ja ystävien puute vaivasivat, kielipuolena oleminen turhautti ja riippuvaisuus puolisosta ärsytti. Samaan aikaan suomalaisen puolison tuki koettiin korvaamattoman tärkeänä sopeutumista helpottavana tekijänä. Pelkkä puolison rakkaus ja tuki eivät kuitenkaan riitä, vaan jokaisen on löydettävä oma paikkansa, oma tarkoituksensa ja omat ystävänsä uudesta kotimaasta. Tämä seikka korostui myös haastateltavieni tarinoissa. Se, kuinka nopeasti uuteen maahan sopeutuu, riippuu useasta eri tekijästä. Persoonallisuudella, aikaisemmilla kokemuksilla ja niihin liittyvällä interkultuurisella kompetenssilla, kielitaidolla ja läheisten tuella on kaikilla oma vaikutuksensa, eikä oman asenteen merkitystä voi vähätellä. Olisi väärin väittää, että mitä lyhyempi muuttomatka, sen helpompi sopeutua, mutta kotoutumiseen liittyvät haasteet voivat toki joskus selittyä osaltaan myös ”kulttuurieroilla”. Tutkimusten mukaan Suomessa asuvat rakkaussiirtolaiset ovat onnellisia niin parisuhteeseensa kuin elämäänsä Suomessa. Suomea pidetään hyvänä ja turvallisena maana asua ja kasvattaa lapsia, eikä suurimmalla osalla pareista ole aktiivisia poismuuttosuunnitelmia. Kulttuurierojen kirjo näyttäytyy puolestaan valtaosin rikkautena, eikä parisuhteessa ilmeneviä ongelmia voikaan sälyttää kulttuurierojen kontolle. Työssäni parisuhdeneuvojana olen nähnyt, että kansainvälisten parien ja suomalaisten parien ristiriitojen taustalla ovat valtaosin samat syyt. Läheinen ja rakastava parisuhde sekä puolison tuki, empatia ja ymmärrys, koetaan sopeutumista ja kotoutumista helpottavina tekijöinä. Tutkimukseeni osallistuneet rakkaussiirtolaiset nostivat esille myös oman aktiivisuuden, kärsivällisyyden, myönteisen asenteen ja suomen kielen taidon. Samat asiat toistuivat nyt jo Suomeen hyvin sopeutuneen Putrin blogijutussa, jonka lopussa Putri antoi neuvoja rakkaussiirtolaiselle ja hänen puolisolleen: "Yritä ajatella avoimesti ja älä tee kokemistasi haasteista turhan monimutkaisia. Etsi ystävä, johon luotat ja jolle voit puhua. Älä pakene ongelmia, vaan kohtaa ne. Luota itseesi ja kykyysi ratkaista ongelmat. Se antaa sinulle positiivista energiaa. Suomalaiselle puolisolle sanoisin: ole kärsivällinen, ole läsnä, ole puolisosi tukena. Etsi erilaisia tapoja lohduttaa ja tukea. Tarjoa vakautta ja ennakoitavuutta ja auta puolisoasi tutustumaan suomalaiseen arkeen." (Hanna Kinnunen, Duo)
Kaksikulttuurisen lapsen voi olla toisinaan vaikeaa löytää suomalaisesta lastenkirjallisuudesta hänen omaan perhearkeensa, kokemuksiinsa ja identiteettinsä liittyviä samaistumisen kohteita. Toisaaltahan kaksikulttuuriset lapset ovat kuin ketkä tahansa suomalaiset lapset, mutta toisaalta heidän maailmaansa kuuluu myös paljon muuta. Uudempien suomalaisten lastenkirjojen kuvituksesta voi helposti löytää monen näköisiä monikulttuurisia hahmoja, mutta tarinan päähenkilöinä heitä löytää vain kourallisen. Suomeen muuttaneista tai adoptoiduista lapsista kerrotaan joissakin lastenkirjoissa, mutta näihin tarinoihin ei kaikilta osin samaistu Suomessa syntynyt suomen kieltä äidinkielenään puhuva lapsi. Miksi on niin tärkeää, että lastenkirjallisuudessa olisi edustettuna kaikenlaisia lapsia perheineen?
Lastenkirjallisuudella on ajateltu olevan monia tehtäviä. Ensinnäkin kirjat kasvattavat lapsen mielikuvitusta, kutsuvat oppimaan, tarjoavat esteettistä mielihyvää sekä tukevat kasvua, kehitystä ja kielen oppimista. Toisaalta kirjallisuus myös sosiaalistaa lapsia yhteiskunnan jäseniksi, kansalaisiksi ja maailmankansalaisiksi. (Rastas 2013a.) Kirjallisuuden voi ajatella antavat lapsille sekä avaimet että ikkunan maailmaan – avaimet maailman ymmärtämiseen ja sen rakentamiseen, toisaalta ikkunan siihen miltä maailma näyttää. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, minkälainen maisema kirjan ikkunasta lapselle avautuu ja minkälaiset avaimet kirjallisuus hänelle ojentaa. Suomalainen lastenkirjallisuus on reagoinut melko hitaasti nykypäivän suomalaisten lasten entistä monikulttuurisempaan, monietnisempään ja ylirajaisempaan todellisuuteen. Lastenkirjallisuus voi kuitenkin omalta osaltaan olla tukemassa lasten keskinäistä tasa-arvoa ja myönteisen minäkuvan rakentumista. On tärkeää nostaa esiin kysymyksiä siitä, miten lastenkirjallisuus esittää suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuutta, löytävätkö kaikki lapset kirjoista ”itsensä näköisiä” lapsia ja miten lastenkirjallisuus kuvaa toisia maita ja kulttuureja. Lapsilukijan kannalta olisi myös tärkeää, että lastenkirjallisuudesta löytyy uusia teemoja, joita yhä useampi suomalainen lapsi pohtii: monikielisyys, siteet muissa maissa asuviin sukulaisiin, juurien etsiminen, kulttuurierojen kanssa eläminen ja arkipäivän rasismi. (Rastas 2013a). Suomalaisissa monikulttuurisuutta käsittelevissä lastenkirjoissa korostuvat jostain syystä adoptiolapsista kertovat kirjat. On tärkeää, että adoptiolapset löytävät lastenkirjallisuudesta itsensä kaltaisia henkilöhahmoja, ja monet muutkin monikulttuuriset lapset voivat varmasti samaistua moniin kirjojen adoptoitujen hahmojen kokemuksiin. Se, että lastenkirjojen maailmassa suurin osa monikulttuurisista tai etnisesti valtaväestöstä poikkeavista hahmoista näyttäisi olevan adoptoituja, antaa kuitenkin todellisuudesta vääristyneen kuvan. Suomalaisiin lastenkirjoihin kaivataankin esimerkiksi tarinoita elämästä ei-valkoisten vanhempien (tai vanhemman) kanssa, sukulaisista muissa maissa sekä Suomessa olevien maahanmuuttajayhteisöjen arkisista asioista. (Rastas 2013b.) Myös monikielisyys on teema, jota suomalaiseen lastenkirjallisuuteen kaivataan lisää. Parhaimmillaan monikielisyyttä esiintuova lastenkirjallisuus saisi yksikieliset lapset herkistymään monikielistä arkea elävien ystäviensä tilanteelle ja monikieliset lapset voisivat löytää kirjojen tarinoista samaistumisen mahdollisuuksia. Lastenkirjallisuudella on siis mahdollisuus tehdä monikulttuurisuuden ohella monikielisyydestä näkyvää, hyväksyttävää ja arkipäiväistä. (Latomaa 2013.) Monikulttuurisuus lastenkirjallisuudessa (tai yhtälailla lastenohjelmissa sekä lasten peleissä ja sovelluksissa) ei ole suinkaan vain monikulttuurisia lapsia varten. Monikulttuurisessa ja monietnisessä Suomessa jokainen lapsi kohtaa ja joutuu käsittelemään asioita, jotka ovat henkilökohtaisia monille monikulttuurisille lapsille. Tarinat esimerkiksi adoptiosta, toiseen maahan muuttamisesta, sodasta, pakolaisuudesta tai rasismista antavat näkökulmia ja keskustelunherättäjiä aiheista, joita kaveripiiri, media ja kasvuympäristö tuovat joka tapauksessa kaikkien lasten tietoisuuteen. (Rastas 2013b.) (Tuuli Shinyella, Duo) Lähteet:
Kaikki artikkelit teoksessa Rastas, Anna (toim.) (2013): Kaikille lapsille. Lastenkirjallisuus liikkuvassa, monikulttuurisessa maailmassa. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki. Kahden kulttuurin perheessä kasvaneiden suomalaisten juuret ovat kahdessa maassa. Vanhempien välittämät muistot, tavat, arvot ja asenteet ovat muodostaneet pohjan identiteetin rakentumiselle, mutta identiteetti ja minuus rakentuvat ennen kaikkea henkilökohtaisten kokemusten varaan. Kahden kulttuurin suomalaiset eivät ole puoliksi sitä ja puoliksi tätä, vaan jokaisella on oma suhteensa vanhempiensa kotimaihin, kulttuureihin ja kokemuksiin. Tässä artikkelissa kerrotaan kaksikulttuuristen nuorten aikuisten ajatuksista kaksikulttuurisuuden merkityksestä aikuisuudessa. Artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy vuonna 2015 järjestettyyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmään kahden kulttuurin suomalaisille nuorille. (Hanna Kinnunen, Duo) Kaksikulttuuristen nuorten aikuisten ajatuksia kaksikulttuurisuuden merkityksestä nykyhetkessä Kaksikulttuurisuuden vaikutus nykyisin - sitä ei erityisemmin ajattele päivittäisessä arjessaan, mutta silti se vaikuttaa elämän osa-alueilla tavalla tai toisella. Aikuiseksi kasvaminen ja siihen liittyvä omasta tiestä päättäminen voi tarkoittaa kahden kulttuurin kasvatille niin jommankumman kulttuuritaustan ja elämänkatsomuksen valitsemista, kummankin sopuisaa rinnakkaiseloa, kuin myös jotain aivan muuta kuin mitä kahden kulttuurin kasvatti on perinyt vanhemmiltaan. Identiteetti ei kuitenkaan koskaan ole valmis, vaan se muuttuu ja rakentuu läpi elämän kokemusten myötä. Moni nuori aikuinen kertookin pohtivansa kuulumiseensa ja kulttuuriperintöönsä liittyviä kysymyksiä edelleen. Samalla monen katse on kääntynyt tulevaisuuteen. Se on ehkä suurin kysymys itselleni tällä hetkellä - miten miellän suhteeni äitini kotimaahan ja kulttuuriin. Kuinka paljon haluan ja kykenen olemaan "sisällä" ja millaisen suhteen haluaisin jatkoa ajatellen sukulaisiini ja äitini kotimaahan kehittää? Minulla ei ole vieläkään näihin kysymyksiin mitään selkeää vastausta. Jos käsitys omasta paikasta ja vanhemmilta saadusta kulttuuriperinnöstä on epäselvä, voi kysymys kulttuuriperinnön välittämisestä tuleville lapsille tuottaa hankaluuksia (Ceginskas 2013, 123). Kysymykset siitä, millaisista palasista oma identiteetti koostuukaan ja miten siirtää palasia omasta kulttuuristaan tulevalle jälkikasvulleen mietityttävätkin monia. Kaikille oman paikan löytäminen suomalaisen valtakulttuurin ja perheen toisen kulttuurin välillä ei aikuisenakaan ole helppoa. Joillekin ongelmia tuovat erityisesti lähiomaisten toiveiden ja arvomaailmojen ristiriidat, toisille taas elämä kulttuurien välissä on hankalaa pikemminkin lähiperheen ulkopuolisten henkilöiden odotusten ja asenteiden vuoksi. Suhteeni kaksikulttuuriseen identiteettiini on nyt kun asiaa tarkemmin mietin aika olematon tällä hetkellä. En tunne paremmin ketään somalialaista oman äitini lisäksi, enkä ole ollut yhteydessä sen puolen serkkuihini. Haluaisin muuttaa asian, mutta osittain minua pelottaa, että minut tuomitaan koska olen länsimaalainen nainen. Niin hassua kuin se onkin. Täällä minut voidaan tuomita vain ihonvärini perusteella. Hankala juttu. Hankala asema. Välillä tuottaa tuskaa löytää kulttuurillista identiteettiään, kun suomalaisuuden käsite ei tunnu vieläkään ylettyvän ruskeaan tyttöön. Joskus vaikeistakin identiteettiin liittyvistä kysymyksistä huolimatta kahden kulttuurin tausta näyttäytyy kuitenkin nuorille aikuisille pääsääntöisesti ylpeyden aiheena: ”En koskaan suostu suomalaisille tai muillekaan häpeilemään somalitaustaani - olen myös siitä kulttuuristani ylpeä, vaikken aina koe kuuluvani siihen täysin.” ”Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia” Nykyhetkessä kaksikulttuurisuuden koetaan näkyvän toisaalta monessakin asiassa, toisaalta monessa taas ei juuri laisinkaan. Usein kaksikulttuuriset nuoret aikuiset kokevat taustansa tulevan esille erityisesti persoonallisuudessaan, maailmankuvassaan ja arvomaailmassaan. Monesti he korostavat kahden kulttuurin perheessä varttumisen kasvattaneen ymmärtämään ja arvostamaan erilaisuutta. Monikulttuurisuuteen, rasismiin ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset ovatkin monen sydäntä lähellä. Kaikki erilaisia, kaikki saman arvoisia. Olen herkemmin kokenut empatiaa ihmisiä kohtaan joilla asiat ovat huonommin kuin minulla, tai jotka ovat normista poikkeavia, ystäväni koostuvat värikkäästä joukosta erilaisia maailmankatsomuksia, seksuaalisia suuntautumisia, feministejä, hippejä, vammaisia. Kaksikulttuurisuus vaikuttaa silleen, että me puhutaan tosi paljon monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttoon liittyvistä debateista ja mietitään näitä asioita. Kaksikulttuurisen taustan mukanaan tuomat kokemukset, kielitaito ja kulttuurientuntemus heijastuvat myös monen kahden kulttuurin kasvatin haaveisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin, kuten opiskelupaikan ja ammatin valintaan. Kahden kulttuurin taustan kerrotaan vaikuttavan myös siihen, missä ja millaisessa ympäristössä tulevaisuudessa haluttaisiin elää. Maailma ja sen moninaisuus tuntuukin houkuttavan kahden kulttuurin kasvatteja. Elämänvalintoihini kaksikulttuurisuus on vaikuttanut niin, että päädyin opiskelemaan sitä alaa, josta viime vuonna valmistuinkin, osittain kaksikulttuurisuuteni myötä. Lisäksi hain opiskelemaan englanninkieliselle linjalle juurikin siksi, koska ryhmä olisi kansainvälinen. (Duo)
Lähteet:
Rakkaussiirtolaisten, eli parisuhteen takia maasta toiseen muuttavien ihmisten määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti ja esimerkiksi vuonna 2011 julkaistun selvityksen mukaan useampi kuin joka viides EU:n sisällä solmittu avioliitto on ylirajainen ja/tai kansainvälinen. Suomessa rakkaussiirtolaisia on kymmeniä tuhansia ja heidän määränsä on moninkertaistanut parissa vuosikymmenessä.
Perheeseen ja identiteettiin liittyvät kysymykset järjestäytyvät uudelleen ylirajaisten suhteiden ja elämänmuotojen kautta. Ylirajaisuudella on merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi perheenjäsenten ja puolisoiden välisiin suhteisiin, arkielämän järjestämiseen ja lasten kasvatukseen. Digitalisaation ja matkustuksen helpottumisen myötä ylirajaisuus on arkipäiväistynyt, mutta asettaa silti haasteita perhesuhteiden ylläpitämiselle. Ylirajaisuus on tavalla tai toisella läsnä kaikkien kahden kulttuurin perheiden elämässä, sillä pareja yhdistää se seikka, että ainakin toinen puolisoista asuu kotimaansa ulkopuolella (pariskunnan asuessa kolmannessa maassa, molemmat puolisot asuvat kotimaansa ulkopuolella). Ylirajaisuutta, joka voidaan määritellä kansallisvaltioiden rajat ylittäviksi prosesseiksi ja suhteiksi, ei ole kuitenkaan juurikaan tutkittu kansainvälisten perheiden näkökulmasta. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus sekä Siirtolaisuusinstituutti järjestivät elokuussa yhteisen seminaarin, jonka teemoina olivat valtioiden rajat ylittävän vuorovaikutuksen muodot tulevaisuudessa. "Mobiilielämät ja liikkuvat arjet" kesäseminaarissa tarkasteltiin esimerkiksi yksilöiden elämäntapojen muutoksia Suomessa, rajojen yli tapahtuvaa yhteyden pitoa ja ilmastonmuutoksen vaikutusta kansainvälisiin muuttoliikkeisiin. Kahden kulttuurin perheitä suoraan käsittelevät kysymykset olivat esillä Siirtolaisinstituutin vanhemman tutkijan Johanna Leinosen puheenvuorossa "Suomalais-amerikkalaisten perheiden arjen vuorovaikutus nyt ja tulevaisuudessa" ja Familia ry:n hallituksen puheenjohtajan Melis Arin puheenvuorossa "Mikä rooli virtuaalisella elämällä on maahanmuuttajille?" Seminaariesityksiin ja materiaaleihin voi käydä tutustumassa seminaarin Facebook-sivulla! (Hanna Kinnunen, Duo) ![]() Nykypäivän maahanmuuttokeskustelussa usein unohtuu, että maahan- ja maastamuuttoa on ollut aina, ja sitä kautta myös ihmisten kanssakäymistä yli kulttuuri- ja kielirajojen. Suomalaisten solmimat kahden kulttuurin liitot eivät nekään ole ainoastaan nykypäivän ilmiö, josta yhtenä kiehtovana esimerkkinä ovat niin kutsutut fintiaanit. Suomalaisten siirtolaisten ja intiaanien jälkeläisten elämää Yhdysvalloissa valottaa uusi kirja ”Fintiaanien mailla” (WSOY 2016). Suomesta lähti 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kymmeniä tuhansia siirtolaisia paremman elämän toivossa Pohjois-Amerikkaan. Kaivoksilla ja metsähakkuilla työskennellessä alettiin solmia suhteita niin ikään ahtaalle ajettujen ojibwe-heimon intiaanien kanssa. Suomalaisia ja intiaaneja yhdistivät tiivis luontosuhde ja samankaltainen mielenmaisema. Kirjailija Katja Kettu, toimittaja Maria Seppälä ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi dokumentoivat fintiaanien elämää kolmen vuoden ajan. Selviää mm. että kaikilla kirjassa esiintyvillä fintiaaneilla on kodeissaan saunat ja että nykyään monet fintiaaninuoret ovat kiinnostuneita sekä ojibwien että suomalaisten perinteistä. Kirjan upeat valokuvat kuljettavat näiden kahden kulttuurin kasvattien tarinaa. (Duo) Lähteet: Lähteet:
![]() Miten lapsen identiteetti rakentuu kun vanhemmat tulevat eri maista ja kulttuureista? Tuleeko lapsesta automaattisesti 50% + 50% vai onko kahden kulttuurin lapsi enemmän kuin osiensa summa? Kuinka kulttuurista ja maasta, jossa ei koskaan ole vieraillut, voi tulla osa omaa identiteettiä ja voiko tai täytyykö sen vastata todelisuutta? Muun muassa näitä kysymyksiä miettii Mina Iranta elokuussa ilmestyvässä kirjassaan "Iran. Isoäidin maa". Kirja on matkakertomus omille juurille, maahan, joka on ollut osa itseä jo kauan ennen kun siellä on ensimmäisen kerran vieraillut. Myös Jani Toivolalta ilmestyy syksyllä aiheeseen liittyvä kirja "Musta tulee isona valkoinen". Lisätietoa: Duo vanhempainvalmennusta arvioitiin keväällä 2016 “Minä ja mieheni keskustelimme siitä mikä meille on tärkeää ja mitä puolia kulttuureistamme erityisesti arvostamme. Vanhempainvalmennukseen osallistumisesta on nyt yli viisi vuotta ja olemme yhä kiitollisia (kaksi lasta ja kaksi maata myöhemmin!), että meillä oli mahdollisuus osallistua tällaiseen ohjattuun keskusteluun. Osallistuminen vahvisti meitä perheenä.” Duo on järjestänyt englanninkielistä vanhempainvalmennusta kahden kulttuurin vauvaperheille jo vuodesta 2009 saakka. Valmennukseen on osallistunut vuosien saatossa jo lähes 200 paria ja ainakin yhtä monta kahden kulttuurin vauvaa on sulattanut vanhempiensa sydämet ensimmäisellä parkaisullaan. Onpa osa näistä pienistä kahden kulttuurin suomalaisista ehtinyt aloittamaan jo koulutiensäkin! Duo vanhempainvalmennusta arvioitiin kevään 2016 aikana sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ja arvioida, miten vanhempainvalmennus on vastannut osallistujien tarpeisiin ja millaisia koettuja vaikutuksia valmennuksella on ollut. Arviointitutkimuksen toteuttamisesta vastasi Itä-Suomen yliopistossa hoitotieteen opintoja suorittava terveydenhoitaja Hanna Kamppila yhteistyössä projektipäällikkö Hanna Kinnusen kanssa. Kyselytutkimuksen toteuttamiseen saatiin apua Lastensuojelun Keskusliitolta ja tutkija Petri Pajulta. Englanninkielinen kyselylomake lähetettiin yli kolmelle sadalle valmennukseen osallistuneelle, mutta kuten sähköisissä kyselyissä yleensäkin, vastausprosentti jäi melko alhaiseksi (9,3 %). Lisäksi iso osa vastauksista saatiin paperisella lomakkeella, joka jaettiin helmikuun vanhempainvalmennustapaamiseen osallistuneille pariskunnille tapaamisen lopuksi. Kyselyyn vastaajista 60 % oli naisia ja 40 % miehiä. Vastaajien keski-ikä oli 34,5 vuotta. Suurin osa vastaajista asui Helsingissä. Lisäksi kaksi vastaajaa asui muualla Uudellamaalla, yksi Pohjois-Pohjanmaalla ja yksi ulkomailla. Vastaajista valtaosa oli kotoisin Suomesta (43,8 %) tai muualta EU maista (25 %). Yli puolet vastaajista oli kuitenkin ulkomaalaistaustaisia (56 %), joten englanninkielinen kysely tavoitti hyvin myös suomalaisen puolisona maahan muuttaneet osallistujat. Osallistujat saivat toivomaansa tietoa ja vertaistukea “[Parasta valmennuksessa] oli muiden samassa elämäntilanteessa olevien parien tapaaminen ja ymmärrys siitä, ettemme ole yksin. Muiden ihmisten tarinoiden ja kokemusten kuuleminen.” Lähes kaikki kyselyyn vastanneista olivat osallistuneet Duo vanhempainvalmennustapaamiseen Helsingissä. Vastaajat olivat hyödyntäneet myös Duon vanhempainvalmennusmateriaaleja netissä (teema-artikkeleita, nettiluentovideoita, kotitehtäviä ym.). Tärkeimpinä syinä osallistua Duo valmennukseen vastaajat pitivät halua oppia uusia asioita ja halua tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia sekä kuulla heidän kokemuksiaan. Vastausten perusteella voi todeta odotusten myös toteutuneen, sillä yli 90 % vastanneista oli saanut valmennuksesta uutta tietoa ja 80 % oli tutustunut valmennuksen aikana uusiin ihmisiin. Jälkimmäistä lukua voi pitää varsin korkeana, sillä kaikki kyselyyn vastanneista eivät olleet osallistuneet kasvokkain-tapaamiseen. Vastaajat myös kokivat, että valmennukseen oli helppo osallistua ja että he pystyvät soveltamaan valmennuksessa oppimiaan asioita omaan vanhemmuuteen. Lisäksi vastaajat kertoivat keskustelleensa valmennuksen herättämistä ajatuksista puolisonsa kanssa sekä saaneensa valmennuksesta tukea elämäntilanteeseensa. Duo vanhempainvalmennuksen onnistumisesta kertoo myös se, että lähes kaikki kyselyyn vastanneista suosittelisi valmennusta muille kahden kulttuurin pareille. Tulosten mukaan Duo vanhempainvalmennus on onnistunut vastaamaan kahden kulttuurin parien tiedolliseen ja vertaistuen tarpeeseen. Lisäksi valmennuksella voidaan nähdä olevan positiivisia vaikutuksia parisuhteen hyvinvointiin sekä vanhemmuuteen kahden kulttuurin perheissä. Myös vanhempainvalmennuksen tarjoamat materiaalit on koettu hyödyllisiksi. Lisää mahdollisuuksia tutustumiseen ja kokemusten vaihtoon “Järjestäisin ehdottomasti useamman kuin yhden kasvokkain tapaamisen. Se antaisi osallistujille paremman mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja ystävystyä.” Tulevaisuudessa Duo vanhempainvalmennuksen haasteena on vastata entistä laajemmin kahden kulttuurin parien monitahoisiin tiedon ja tuen tarpeisiin valtakunnallisesti. Valmennusta voi kehittää lisäämällä vertaistapaamisten määrää sekä luomalla osallistujien itseohjautuvien ja vertaisvetoisten jatkotapaamisten toimintamallin. Lisäksi valmennuskokonaisuutta voi täydentää tulevaisuudessa synnytysvalmennukseen ja kaksikielisyyden tukemiseen liittyvillä osuuksilla. Molempia edellä mainittuja osuuksia kokeillaan jo ensi syksynä, joten seuraa tiedotustamme ja tilaa Duo uutiskirje.
(Hanna Kinnunen, Duo) |
kirjastoKirjasto-sivuilta löydät artikkeleita, juttuja, vinkkejä ja oppaita sekä tutkimustietoa kahden kulttuurin perheitä lähellä olevista aiheista
kategoriat
All
|