Familian Rinnallasi-hanke järjesti perjantaina 21.5. virkamiesten ja kansanedustajien paneelikeskustelun perhesideperusteisesta muutosta Suomeen ja miten voisimme sujuvoittaa asiakkaille raskaita oleskelulupaprosesseja. Lähes kaikkea pitää parantaa. Lakeja, digitalisaatiota, viranomaisten koulutusta ja tapaa kohdata asiakkaat sekä yhteistyötä eri ministeriöiden välillä. Erilaisille asiakkaille pitäisi pystyä tiedottamaan selkeästi, mitä oleskeluluvan käsittely häneltä edellyttää ja millaista selvitystä viranomaiselle on toimitettava.  

KOKEMUSASIANTUNTIJAT KYSYVÄT

Osallistujat lähettivät omia kysymyksiään ilmoittautuessaan. Iso osa niistä käsitteli oleskelulupaprosessin kestoa, kalleutta ja monimutkaisuutta.

Hakijat voivat joutua eriarvoiseen asemaan keskenään riippuen lähtömaasta ja taustasta. Välimatkat Suomen edustustoon – joita on maailmalla harvassa - voivat olla hyvin eri pituisia. Prosessi voi vaatia kaksi käyntiä edustustossa, jos tunnistautumisen lisäksi vaaditaan myös hakijan haastattelu. Asiakasmaksut vaihtelevat maasta toiseen eivätkä kaikki ole saaneet niistä etukäteen tietoa. Ulkoinen palveluntarjoaja VFS Global, jolle osa prosessin vaiheista on ulkoistettu monissa maissa, ei saa hyvää arviota asiakaspalvelusta eikä -tiedotuksesta.   

Käsittely tulee kalliiksi, jotkut perheet velkaantuvat ja Suomessa oleva perheenkokoajan vaikea tilanne voi teettää töitä kunnan sosiaalipalveluissa.  Mielen hyvinvointi kärsii väistämättä prosessissa, jonka lopputulemaa ja kestoa ei tiedä.

Kansanedustaja Veronika Honkasalo Vasemmistoliitosta kantaa huolta hakijoiden eriarvoisuudesta. Suomessa on toki järjestöjä ja hienoja kansalaisaktiiveja, jotka avustavat ihmisiä oleskelulupaprosesseissa ja voivat nostaa epäoikeudenmukaisuuksia julkisuuteen. Kaikilla ei tukiverkkoja ole.

”Systeemi on todella rikki, jos oikeuden toteutuminen on kiinni aktivisteista”, Honkasalo sanoo. 

”Perustuslaki velvoittaa ihmisoikeusmyönteiseen laintulkintaan. Sitä pitäisi päästä nopeammin toteuttamaan, kun sellainen tahtotila hallitusohjelmassa on”, kansanedustaja RKP:n Eva Biaudet toteaa. 

ESTERATA VAI EI?

Oleskelulupaprosessin itse läpi käyneet ovat kuvanneet kokemuksen tuntuvan esteradalta, juontaja ja kokemusasiantuntija Leena Viikari kertoo. Ikään kuin byrokratia olisi rakennettu maahanmuuton vaarojen torjumiseksi. Onko ajattelu vanhanaikainen?

Itse ulkomailla asunut ulkoministeriön poliittinen valtiosihteeri Johanna Sumuvuori kertoi oivaltaneensa kuinka vaikea Suomen systeemi voi olla maahan muuttaneille, vaikka se kantasuomalaisille toimisikin. Viranomaisten pitäisi herkistyä yksilöllisille kokemuksille. Suomen maahanmuuttohistoria on nuori ja vasta nyt ollaan vaiheessa, jossa ymmärrämme tarvitsevamme maahanmuuttoa.

”Tämä vaatii toimivaa järjestelmää ja että markkinoimme Suomea hyvänä ja turvallisena maana elää. Tämä on iso kokonaisuus, jossa lupaprosessit ovat vain yksi, vaikkakin tärkeä osa”, Sumuvuori sanoo.

Honkasalo arvelee, että moni suomalainen ei edes tiedä lupahallinnon raskaudesta ennen kuin tilanne tulee lähipiiriin tai omalle kohdalle. Sdp:n Eveliina Heinäluoma katsoo, että asiakkaiden kohtaamista ja yksilöllisten tilanteiden huomioimista on parannettava. Eva Biaudet visioi, että Maahanmuuttoviraston tulisi olla kuin verovirasto, joka neuvoo ja palvelee asiakkaita hakemuksen käsittelyssä.

STATUKSETTOMAN TILAN JÄLKIVAIKUTUKSIA KORJATAAN PITKÄÄN

Juontaja Leena Viikari kertoi tilaisuudessa avioituneensa alun perin Irakista turvapaikanhakijana vuonna 2015 tulleen miehen kanssa. Oleskelulupaprosesseissa pariskuntana vierähti reilut kolme vuotta. Neljän hengen uusperhe eli pitkän aikaa yhden opettajan palkalla.

Ulkomaalainen, oleskelulupaa odottava puoliso on vailla työnteko-oikeutta, tuloja ja pääsyä opintoihin.  
”Statuksettoman välitilan aiheuttamia taloudellisia, henkisiä ja sosiaalisia vaikutuksia korjataan parisuhteessamme edelleen. Kahden kulttuurin suhde on muutenkin vaativa”, Viikari kertoo.  

”Kukaan ei hyödy marginaaliin työntämisestä”, kommentoi Honkasalo.

”Paras ja selkein ratkaisu on saada päätökset nopeasti”, sanoo vastuualueen johtaja Kaj Swanljung Migristä.

MILLAINEN LIITTO VIRANOMAISILLE KELPAA?

Perhe ja parisuhde ovat käsitteinä kaiken aikaa muovautuvia.

 ”Nykyisin Suomessa parisuhde- ja perhemuotoja on hyvin monenlaisia. Asianosaiset itse päättävät, millainen on heidän parisuhteensa, mitkä ovat sen raamit ja mitä siinä tapahtuu. Oleskelulupaperusteena ei kelpaa mikään muu kuin avioliitto eivätkä lupaa hakevat pariskunnat voi muodostaa omannäköisiään suhteita. Miksi viranomaisilla on oikeus määrittää yli parisuhteen osapuolten, millainen suhde on oikea tai kelpaava”, Viikari kysyy.

Migrin Swanljung korjaa, että lain mukaan on mahdollista saada oleskelulupa myös vakiintuneen seurustelusuhteen perusteella, vähintään kahden vuoden avoliiton jälkeen tai jos on yhteinen lapsi. Hän lisää, että ehdot perustuvat lainsäädäntöön eivätkä viranomaisten näkemyksiin.

Käytännössä monet pariskunnat kokevat, että on solmittava perinteinen avioliitto, jotta suhde vakuuttaisi viranomaiset. Seurustelusuhteen perusteella hakeville on korkeat tulovaatimukset, joihin harva köyhemmästä maasta tuleva yltää.

Viikari kertoi, että omassa tapauksessa piti vakuutella, että parisuhde on muodoltaan juuri oikeanlainen, vaikka viranomaiset eivät sen aitoutta epäilleetkään.

Veronika Honkasalo kertoo olleensa mukana tutkimusprojektissa, jossa tutkijat ja journalistit tarkastelivat niin kutsuttuja lumeavioliittoepäilyjä. Sen perusteella vaikutti, että viranomaisten päätöksessä elää vahva oletus romanttisesta rakkaudesta ja sovinnaisesta reitistä kohti avioliittoa. Tämä on Honkasalon mielestä yhteiskunnalta raju tapa puuttua ihmissuhteisiin.

”Jännitetään sitä, että molempien puolisoiden pitäisi kyetä tuottamaan yhdenmukaista tarinaa siitä, että kyllä tämä on tosirakkautta. Vaikka tiedämme tietysti, että puolisoiden tai perheenjäsenten kokemukset ovat aina erilaisia”, Honkasalo kuvailee.

”Nousee kyyneleet silmiin, kun tästä viimein puhutaan”, kommentoi eräs osallistuja Zoomissa tässä vaiheessa tilaisuutta.

KOKEMUSASIANTUNTIJOITA MUKAA PALVELUJEN KEHITTÄMISEEN

Sekä sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Minna Hulkkonen että Migrin Swanljung korostavat kuinka vaativaa ja korkeaa ammattitaitoa vaativaa työtä lain tulkinta ja soveltaminen ovat, kun perhesideperusteisia hakemuksia käsitellään. Ahdistunut asiakaskokemus on ymmärrettävä tilanteessa, jossa oma läheisin ihmissuhde joutuu viranomaisen tarkastelun kohteeksi.

Yksi osallistuja tuo chatissa esiin ajatuksen, että kokemusasiantuntijoita pitäisi ottaa mukaan palvelujen kehittämiseen. Sekä sisäministeriön Hulkkonen että Migrin Swanljung kannattavat tätä ja kertovat ottavansa sen mukaan oivalluksena, jonka haluavat viedä tilaisuudesta mukanaan organisaatioihinsa.

”Luottamuksellinen ja hyvä ilmapiiri on tärkeää, myös asian selvittämisen kannalta. Olen itsekin turvapaikkapuhutteluja ja perhesidekuulemisia aiemmin tehnyt ja tiedän tämän. Tähän kiinnitetään myös virkamiesten koulutuksessa paljon huomiota”, Swanljung kertoo.

KOKONAISREMONTTI ULKOMAALAISLAKIIN TULOSSA         

Ylijohtaja Minna Hulkkonen myöntää, ettei Suomen maahanmuuttolainsäädäntö ole kovin selkeä kokonaisuus. Perustana on vuodelta 2004 oleva ulkomaalaislaki, johon on tehty jo 100 muutosta. Ulkomaalaislainsäädäntöä tulee paljon suoraan EU:sta ja sitä tehdään monen ministeriön alalla. Kokonaisvaltaisempaa otetta tarvitaan.

Ulkomaalaislain kokonaisuudistus on edessä tulevina vuosina. Esiselvitys käynnistyy sisäministeriössä tällä vaalikaudella.

”Näen tämän lainsäädännön kehittämiskysymyksenä enemmän kuin asennekysymyksenä. Meillä on erinomaisia lainsäätäjiä Suomessa eikä täällä tehdä ilkeitä lakeja”, Hulkkonen toteaa viranomaisten asenteita käsittelevään keskusteluun.

teksti: Sanna Rummakko / Rinnallasi

Avioiduin puolisoni kanssa hänen kotimaassaan Ghanassa kolme vuotta sitten. Asuin Ghanassa kuusi ja puoli vuotta vuosina 2007-2013. Ennen avioitumistamme miesystäväni anoi viisumia Suomeen Tanskan suurlähetystöstä Accrasta kolme kertaa vuosina 2016-2017. Hän oli saanut Suomesta harjoittelupaikan päiväkodista ja koulusta, sekä apurahan harjoittelua varten.
​
Ensimmäisellä kerralla syy viisumin eväämiseen oli riittämättömät tuloni. Toista kertaa viisumia hakiessamme toisena kutsujana oli lisäkseni sukulaiseni, jolloin yhteen lasketut kuukausiansiomme olivat noin 10 000 €. Tällöin viisumin eväämisen perusteeksi ilmoitettiin vierailun tarkoituksen epäselvyys, vaikka liitteenä olivat mm. oppilaitoksen rehtorin ja päiväkodin johtajan todistukset harjoittelusta Suomessa. Haimme viisumia vielä kolmannen kerran, jolloin kielteisen viisumipäätöksen syyksi ilmoitettiin epäilys, että mieheni jäisi maahan. Tämä ei ollut suunnitelmissamme, vaan apurahan myöntämiseenkin sisältyi edellytys palata kotimaahan ja koululle, jossa mieheni toimi tuolloin rehtorina, kouluttamaan henkilökuntaa Suomesta saatujen oppien pohjalta.
 
Solmittuamme avioliiton vihkitodistuksemme laillistettiin Ghanan oikeuslaitoksessa ja ulkoministeriössä. Tämän jälkeen vihkitodistus tuli lähettää Nigeriaan Suomen verifiointikeskukseen. Ensimmäisen kokeilemamme kuriiripalvelun kautta vihkitodistuksen lähetys kaatui teknisiin ongelmiin. Parin kuukauden päästä mieheni haki todistuksemme takaisin, ja postitti sen eri kuriiripalvelun kautta onnistuneesti Abujaan. Verifiointikeskuksen sivuilla ilmoitettiin tuolloin käsittelyajaksi noin 25 arkipäivää. Prosessi viivästyi, ja tiedustelimme toistuvasti sen etenemistä, ja kysyimme mahdollista ongelmaa. Meille vastattiin ainoastaan, että prosessi on käynnissä, kunnes 90 päivän jälkeen saimme tiedon, että verifiointi oli keskeytetty. Ghanan viranomaiset eivät olleet toimineet verifioinnissa Suomen ulkoministeriön asettamassa 90 päivän määräajassa. Tällaisestä määräajasta emme etukäteen tienneet. Suomen ulkoministeriöstä minulle kerrottiin, että määräaika on asetettu asiakkaan turvaksi.
 
Viranomaisten ohjeistuksista huolimatta avioliittoamme ei oikaisuvaatimuksen jälkeenkään rekisteröity Suomeen. Suomen ulkoministeriö kirjoitti asiaan liittyvän lausunnon, mutta Digi- ja väestötietoviraston virkailija totesi, että kyseisen lausunnon perusteella he eivät voi rekisteröidä avioliittoamme. Tämän jälkeen olen saanut oikeusaputoimiston kautta julkisen oikeusavustajan. Prosessimme on edelleen vireillä hallinto-oikeudessa.
 
Digi- ja väestötietoviraston virkailija sanoi, että jos Maahanmuuttovirasto katsoo selvitetyksi, että olemme naimisissa, vihkitodistuksemme voidaan rekisteröidä. Kysyin asiaa Maahanmuuttovirastosta, mutta he ohjeistivat minua,  yhdeksän kuukautta oleskelulupaprosessin vireille panon jälkeen, että verifiointiin tulisi ryhtyä uudelleen, eli vihkitodistuksemme tulisi lähettää uudelleen Nigeriaan. Tämän ohjeistuksen saadessani avioliittomme solmimisesta oli kulunut lähes kolme vuotta, ja verifiointikeskus oli suljettuna koronan vuoksi. Vihkitodistuksemme oli jo kulkenut Accrasta Abujaan, Abujasta Turkuun, Turusta Kööpenhaminaan ja takaisin. Maahanmuuuttovirasto totesi myös, että mikäli Digi- ja väestötietovirasto rekisteröi avioliittomme uusien selvitysten pohjalta, joita ovat todistajanlausunnot ja Tanskasta Ghanan suurlähetystöstä saamani autentisointitodistus, he voivat tehdä tapauskohtaisen päätöksen mieheni oleskelulupaan liittyen. Lähtökohtaisesti he kuitenkin edellyttävät vihkitodistuksemme verifiointia. Suomen ulkoministeriöstä todettiin, että he tekevät viranomaisyhteistyötä ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi.
 
Olen tiedustellut Suomen ulkoministeriöstä, voisiko mieheni tulla käymään luonani Suomessa viisumilla. Minulle kerrottiin, että "mikäli tarkoitus on muuttaa Suomeen, viisumia ei valitettavasti voi myöntää, koska Schengen viisumisäännöstöissä määritelty paluuehto ei täyty. " Miehelläni ei ole tarvittavaa varallisuutta, jotta hänen uskottaisiin viisumiajan umpeuduttua palaavan Ghanaan.
 
Digi- ja väestötietovirastosta kerrottiin minulle, että yhtenä mahdollisuutena olisi mennä uudelleen naimisiin esimerkiksi jossakin Pohjois-Afrikan maassa, joissa vihkitodistuksen verifioinnissa ei ole ilmennyt ongelmia, tai mieheni voisi tulla Suomeen ja menisimme täällä uudestaan naimisiin. Toinen virkailija totesi, että he eivät voi ohjeistaa näin, koska ei olisi varmaa, voisimmeko mieheni kanssa mennä uudelleen naimisiin Suomessa. Mieheni saattaisi olla esteellinen, koska hän on jo kanssani naimisissa kotimaassaan. Lopullinen ohjeistus oli siis ryhtyä verifiointiin uudelleen, kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta avioliittomme solmimisen jälkeen.
 
Prosessin aikana mieheni on käynyt kahdesti Nigeriassa. Ensimmäisellä kerralla hän tuli rikollisten johdattamana ohjatuksi paikkaan, jota hän luuli Suomen suurlähetystöksi, mutta joka olikin vain sellaiseksi lavastettu. Pari kuukautta tapahtuneen jälkeen hän soitti Suomen suurlähetystöön Abujaan tiedustellakseen asiansa etenemistä. Puhelimeen vastannut virkailija kielsi miestäni soittamasta suurlähetystöön, ja vakuutti kaiken olevan kunnossa. Virkailija sanoi, että minuun tultaisiin aikanaan olemaan yhteydessä Maahanmuuttovirastosta. Virkailija ei tarkastanut, että miehelläni ei ollut mitään hakemusta vireillä, eikä hän ollut koskaan käynytkään suurlähetystössä. Puhelu oli kirjattu Suomen suurlähetystön arkistoon. Tämän takia odotimme seitsemän kuukautta turhaan.
​
Prosessin viivästymisen vuoksi olemme joutuneet asumaan erillään kolme vuotta.  Toisen Nigeriassa käynnin seurauksena mieheni menetti työpaikkansa opettajana. Työnantajan mukaan tunnistautumis- ja oleskelulupaprosessin vireyttäminen olisi pitänyt hoitaa koulun loma-aikana. Tuolloin tosin Suomen suurlähetystö olisi ollut suljettuna. Ainut vaihtoehto miehelleni oli mennä edustustoon sen osoittamana ajankohtana varsinkin, kun avioitumisestamme oli tuolloin jo kulunut kaksi vuotta. Tunnistautumista ja oleskelulupahakemuksen vireyttämistä ei ole mahdollista hoitaa Tanskan suurlähetystössä Accrassa.
 
Ennen avioitumistamme  Suomeen viisumia hakiessaan mieheni pyrki opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Hänet kutsuttiin pääsykokeisiin, mutta hänen ei ollut niihin mahdollista osallistua, koska hän ei saanut Suomeen viisumia. Hänen unelmansa on valmistua Suomessa sairaanhoitajaksi englanninkielisestä koulutusohjelmasta, ja hoitaa vanhuksia.
 
Ennen avioliiton solmimista emme voineet aavistaa, millaisia haasteita vastaamme tulisi ennen kuin  mieheni pääsee luokseni Suomeen. Olen luottanut Suomeen demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumisen edelläkävijänä. Minulla on oikeus valita puolisoni ja elää hänen kanssaan. Kokemukseni on osoittanut, että käytännössä oikeuteni Suomen kansalaisena viettää perhe-elämää puolisoni kanssa ei toteudu kaltaisessamme tilanteessa ilman vuosien odottamista ja työtä asian eteen.
 
Olen käyttänyt tuhansia ja taas tuhansia euroja hakemuksiin ja vaadittaviin dokumentteihin sekä kuriiriposteihin avioliittomme rekisteröinnin ja mieheni oleskeluluvan saamisen edesauttamiseksi, sekä mieheni matkoihin Nigeriaan ja lomamatkoihini (sisältäen viisumit ja rokotukset) mieheni luokse. Suuri osa vapaa-ajastani on vuosien ajan kulunut kirjallisiin töihin prosessin eteenpäin saattamiseksi mm. viranomaisyhteydenottoihin. Olemme molemmat tavallisia, työtä tekeviä kansalaisia. Meillä ei ole rikostaustaa. Mieheni on yli neljän vuoden ajan odottanut ja pyrkinyt päästä luokseni Suomeen. Edelleen emme tiedä, kuinka kauan prosessissa kestää. Onko kyse kuukausista vai vuosista? Reitti Ghanasta Suomeen on mieheni kohdalla ollut suljettu.
 
Hanna Boateng
diakoni, sosionomi, lastenohjaaja, lähihoitaja
Armon päiväkoti ja koulu/House of Grace School for Deaf perustaja ja omistaja

Viime viikkojen aikana mediassa on ollut esillä kahden kulttuurin pariskunnat ja perheet, jotka edelleen odottavat mahdollisuutta nähdä toisiaan. Heidän tahdonvastainen odotuksensa on kestänyt jo kahdeksan kuukautta. Suomi ei ole edelleenkään avannut viisumipalvelujaan kolmansista maista tuleville henkilöille, mikä on tehnyt perheiden tilanteesta kestämättömän. Ulkoministeriö on perustellut kansalaispalvelujen kiinnipitämistä terveysturvallisuudella. 
 
Elokuun alussa hallitus päätti, että avio-, avo- ja seurustelukumppanien tapaaminen nähdään perhesyisenä matkustamisena ja siten välttämättömänä matkustamisena, jolloin matkustusrajoituksista voi poiketa. Se oli edistysaskel, mutta helpotti vain niiden perheiden tilannetta, joiden puoliso ei tarvitse Suomeen tullakseen viisumia tai oleskelulupaa. Suomi ei voi arvottaa perheiden oikeutta nähdä toisiaan sillä, mistä maasta kumppani on kotoisin. Rakkaus ei katso valtioiden rajoja. Kaikille perheille on taattava yhdenvertainen mahdollisuus tavata toisiaan pandemiasta huolimatta. 
 
Euroopan komissiokin on vedonnut ja rohkaissut Euroopan maita, että perhesyinen matkustaminen on mahdollistettava myös seurustelusuhteen perusteella EU:n kansalaisten puolisoille. 
 
He, jotka odottavat puolisoidensa näkemistä, ovat olleet useasti yhteydessä suurlähetystöihin, viranomaisiin, ministereihin, kansanedustajiin ja ulkoministeriöön, mutta vastaus on ollut aina sama viisumipalveluja ei voida järjestää ja että heidän tulee vain odottaa pandemian ohimenoa. Kuka meistä olisi valmis odottamaan sitä, että näkisi rakkaitaan vasta, kun tämä pandemia, jonka lopusta kukaan ei tiedä, on ohi? Se olisi epäinhimillistä. 
 
Heille, jotka odottavat näkevänsä perhettään, rakkaitaan, ei vain voi antaa yleisiä vastauksia viranomaisten ja päättäjien toimesta. Viranomaisten vastuulla on löytää tapa, jolla poikkeuksellisessa tilanteessa lakisääteisiä kansalaispalvelutoimintoja voidaan toteuttaa. Muut Euroopan maat ovat tässä onnistuneet, miksei Suomi? 
 
Maailmanlaajuisen Love is not Tourism liikkeen Suomen Facebook-ryhmä kasvaa koko ajan ja antaa arvokasta tietoa ja tukea sekä ovat muiden ohella yrittäneet vaikuttaa tilanteen ratkaisemiseksi. Ihmisiltä löytyy halua ja tahtoa ratkaista asia terveysturvalliset näkökulmat huomioiden, jos vain rakkaan näkeminen tehtäisiin viranomaisten toimesta mahdolliseksi. 
 
Ulkoministeriö voisi palauttaa edustussopimusten mukaisen viisumiyhteistyön, jonka puitteissa Suomea voi edustaa toinen EU-maa. Terveysturvallista viisumikäsittelyä edistäisi myös ulkoisen palveluntarjoajan VFS:n laajempi käyttö, erityisesti VFS:n sisäisen kuljetuksen käyttö, jonka avulla viisumihakemuksia olisi mahdollista vastaanottaa maasta riippumatta turvallisesti VFS:n toimipisteessä, joka voi ne edelleen lähettää VFS:n sisäisen kuljetuksen kautta relevanttiin Suomen suurlähetystöön. Suomi voisi myös mahdollistaa sen, että viisumin voisi hakea jostakin muusta Suomen edustustosta, jos lähtömaassa viisumin anominen on mahdotonta. Kaikkia näitä esimerkkikeinoja käyttävät jo muut Euroopan maat. 
 
Tällä viikolla tuomme esille näiden perheiden ja pariskuntien tarinoita, jotka ovat pandemian vuoksi erotettuja. Suomen viranomaisten ja poliittisten päättäjien on nyt aika löytää ratkaisut näille perheille ja mahdollistaa se, mitä muutkin maat jo mahdollistavat. Terveysturvalliset ratkaisut ovat kyllä olemassa, jos niitä oikeasti halutaan löytää. 
 
If there’s a will there’s a way! 
 
#LoveIsNotTourism 
​
Elina Helmanen
toiminnanjohtaja, Familia ry

Suomessa toimivien parisuhdetyötä tekevien järjestöjen tarjoamat matalan kynnyksen palvelut ovat merkityksellisiä niin perheiden hyvinvoinnin kuin kansantalouden näkökulmasta. Psyykkisen hyvinvoinnin perusta luodaan kodin ihmissuhteissa. Vaikeuksia kohdanneiden parien tulisi saada tukea mah dollisimman varhain.
 
Parisuhdetukea tarjoavilla järjestöillä on jo pitkän aikaa ollut merkittävä rooli palveluiden ketteränä tuottajana ja kehittäjänä. Oikea-aikaisesti kohdennetulla avulla on pystytty ehkäisemään kalliimpien korjaavien tukimuotojen tarvetta. Parhaimmillaan tällä on kyetty vähentämään pitkittyneen ylikuormituksen aiheuttamia avioeroja sekä niiden seurannaisvaikutuksia – työuupumusta, päihde- ja mielenterveysongelmia. Myös Kansallisessa Lapsistrategiassa tulisi huomioida, että vanhempien riitely lasten läsnä ollessa on erityisen haitallista lasten psyykkiselle hyvinvoinnille. Monissa tutkimuksissa on todettu, että vanhempien parisuhdeongelmat ovat yksi merkittävimmistä uhkatekijöistä lapsen turvalliselle kasvulle. Parisuhdetyö mahdollistaa myös lasten ja vanhempien turvallisempia vuorovaikutussuhteita.
 
Parisuhdekeskus Kataja on koordinoinut Suomessa toimivien parisuhdetyötä tekevien järjestöjen parisuhdeverkostoa jo 15 vuoden ajan. Verkosto toimii aktiivisesti parisuhdeteemojen esille nostajana ja alan valtakunnallisena vaikuttajana.
 
Koronapandemia on lisännyt turvattomuutta ja epävarmuutta monissa perheissä. Matalan kynnyksen palveluita tarvitaan nyt erityisen paljon. Digitaalisesti tarjottavia palveluita lisänneet perhejärjestöt pystyvät vallitsevassa tilanteessa tarjoamaan tukimuotoja, joihin ei tarvitse jonottaa. Eri perhemuotojen palvelemiseen erikoistuneet järjestöt tuottavat tuloksellista ja ainutlaatuista vertaistukea eri elämäntilanteissa eläville pareille ja perheille.
 
Suomessa on ainutlaatuinen, julkisia palveluita täydentävä sosiaali- ja terveyspuolen järjestörakenne. Järjestöjen tekemä parisuhde- ja hyvinvointityö on kansallisesti korvaamatonta ja tarvitsee rahoituksen toiminnalleen. Ennaltaehkäisevä työ on aina korjaavaa työtä halvempaa. Parisuhteita tukemalla tuetaan samalla kasvavia sukupolvia ja heidän hyvinvointiaan. Vanhempien hyvinvointi ja parisuhteen vuorovaikutus- ja tunnetaidot ovat vahvasti yhteydessä lasten hyvinvointiin.
 
Parisuhdeverkostossa toimivat järjestöt kohtaavat asiakastyössään sekä ammattilaisten ja vapaaehtoistoimintansa kautta vuosittain vähintään 50 000 erilaisissa parisuhdetilanteissa elävää ihmistä. Mikäli valtiovarainministeriön ehdottama budjettiriihen taloussuunnitelma menee suunnitellussa muodossa läpi, toiminnan rahoituksen katkeamisen seurauksena merkittävä määrä perheitä jää jatkossa vailla tarvitsemaansa tukea. Olemme tilanteesta syvästi huolissamme. Toivomme, että rahoitus saa jatkua katkeamatta niin, että parit ja perheet tulevat jatkossakin autetuiksi heille räätälöityjen tukimuotojen kautta.

Helsingissä 25.8.2020
 
Parisuhdeverkoston puolesta:

• Parisuhdekeskus Kataja ry
• Suomen Uusperheiden liitto ry
• Parempi avioliitto ry
• Ensi- ja turvakotien liitto ry
• Väestöliitto ry
• Sateenkaariperheet ry
• ADHD-liitto ry
• Familia ry
• Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
• Samassa veneessä -avioparityö
• Lasten ja nuorten keskus ry

 
Lataa ja tulosta kannanotto (PDF)

Vuonna 1988 perustetun Familia ry:n (ennen Monikulttuuriyhdistys Familia Club ry) toiminnassa on alusta alkaen ollut mukana paljon kahden kulttuurin perheitä. Muun muassa ulkomaan työkomennukselta tai ulkomailta opintojen parista kotiin palaavat perheet havahtuivat siihen, ettei Helsingissä vielä 1980-luvun lopulla ollut paljon kansainvälisille ja monikulttuurisille perheille suunnattua toimintaa. Suomi ja suomalaiset saattoivat myös tuntua vieraalta ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Esimerkiksi ulkomailta hankitun kielitaidon ylläpitäminen, uudet kansainväliset ruokamieltymykset ja ulkomaan kaipuu synnyttivät tarvetta jakaa kokemuksia ja viettää aikaa yhdessä toisten samoista asioista kiinnostuneiden kanssa. Näistä tarpeista syntyi oma kansainvälinen yhteisö, Familia. Erityisesti kahden kulttuurin perheille suunnattu toiminta sai alkunsa perheiden lukumäärän nopeasta kasvusta ja heidän omista lähtökohdista ja tarpeista. Familialle oli jo kertynyt paljon hiljaista tietoa perheiden erityispiirteistä ja tuen tarpeesta vuosien varrella, kun vuonna 2008 aika oli viimein otollinen kahden kulttuurin perheille suunnatulle omalle Duo-projektille. Duo-projekti syntyi vastaamaan kahden kulttuurin perheiden tuen tarpeeseen ja kehitti perheille suunnattua vertaistukitoimintaa sekä tuotti tietoa perheiden erityispiirteistä.
 
​Duo-projektin (Duo – Kaksikulttuuriset perheet tulevaisuuden voimavarana -hanke 2008-2012) päätavoite oli kehittää kahden kulttuurin perheiden hyvinvointia parantavia ja vanhemmuutta vahvistavia toimintamalleja sekä vertaistukeen perustuvia toimintamuotoja yhteistyössä kolmannen ja julkisen sektorin kanssa. Duon ensimmäisellä projektikaudella (2008-2012) luotiin mallit vertaisryhmä- ja vapaaehtoistoiminnalle sekä kahden kulttuurin perheiden perhevalmennukselle. Toiminta koostui vertaistukeen perustuvasta vapaaehtoisten ohjaamasta ryhmätoiminnasta, kuten keskusteluryhmistä, Äiti & vauva -ryhmistä, vapaaehtoisten koulutuksista ja kahden kulttuurin perheiden täydentävästä perhevalmennuksesta. Toiminnalla haluttiin vahvistaa perheiden voimavaroja ja sosiaalisia tukiverkostoja sekä tukea parisuhdetta ja vanhemmuutta luomalla mahdollisuuksia vertaistukeen sekä hyvien käytäntöjen ja kokemusten jakamisen toisten parien ja perheiden kanssa. Lisäksi projektissa kerättiin tietoa kahden kulttuurin perheistä ja parannettiin eri ammattiryhmien valmiuksia tunnistaa kahden kulttuurin perheiden erityispiirteitä ja kohdata heitä työssään. Kohderyhmän luonteen ja maantieteellisen sijoittumisen huomioon ottaen Duo-projektin ensimmäisellä kaudella toiminta suunnattiin pääkaupunkiseudulla asuville kahden kulttuurin pareille ja lapsiperheille.
 
Duon toisella projektikaudella (2013-2016) hyödynnettiin projektin ensimmäisen kauden aikana kertynyttä kokemusta ja asiantuntemusta. Duon ensimmäinen projektikausi oli osoittanut toiminnan hyödyllisyyden ja vertaistuen tarpeen myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvien kahden kulttuurin perheiden keskuudessa. Perheiden lukumäärä oli edelleen nopeassa kasvussa ja tarve toiminnan valtakunnallistamiselle oli lisääntynyt, sillä 70 % perheistä asui pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Duon toisella projektikaudella kahden kulttuurin perheille suunnattu vapaaehtois- ja vertaistoiminta sekä vanhempainvalmennus monipuolistuivat ja ne valtakunnallistettiin hyödyntämällä monipuolisesti helppokäyttöisiä matalan kynnyksen verkkopalveluita, sosiaalista mediaa ja yhteistyöverkostoja. Lisäksi projektissa tuotettiin tietoa kahden kulttuurin perheistä ja parannettiin tiedon saatavuutta keräämällä ja kokoamalla tietoa sähköiseen tietopankkiin. ​
​
Miksi toimintaa kahden kulttuurin perheille tarvitaan?
Kahden kulttuurin perheiden määrä Suomessa on kolminkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä ja he ovat muodostuneet yhä suuremmaksi, näkyvämmäksi ja pysyväksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Duo-projektin alkaessa vuoden 2008 alussa Suomessa asui noin 52 000 kahden kulttuurin perhettä. Projektin päättyessä vuoden 2016 lopussa Suomessa asui viimeisimmän tilastotiedon mukaan reilusti yli 73 000 kahden kulttuurin paria ja perhettä, joissa lähipiiri mukaan lukien elää arviolta yli 300 000 aikuista ja lasta, mikä on verrattavissa esimerkiksi ruotsinkielisen väestön määrään Suomessa.  Lukumäärän kasvun myötä perheiden kohtaaminen yhteiskunnan eri osa-alueilla ja ammattiryhmissä on lisääntynyt. Kahden kulttuurin perheillä on omat erityistarpeensa, joihin kantasuomalaisille ja maahanmuuttajaperheille suunnattu toiminta ja palvelut eivät yksin vastaa.
 
Kahden kulttuurin perheet eivät ole täysin kantasuomalaisia, mutta eivät usein myöskään täysin maahanmuuttajia ja perheet tarvitsevat heidän erityispiirteensä huomioivaa tukea. Kahden kulttuurin perheet ovat ikärakenteeltaan nuorempia kuin suomalaiset perheet keskimäärin ja noin puolet kahden kulttuurin perheistä on lapsiperheitä. Vertaistuen ja sosiaalisten tukiverkostojen tarve ja merkitys korostuvat silloin, kun perheeseen syntyy lapsi.  Viimeistään perheellistymisen myötä kahden kulttuurin perheen vanhempien täytyy sovittaa yhteen omat odotukset ja perhekäsitykset, kasvatusnäkemykset ja vanhemmuuden mallit, jotka voivat muodostua vanhempien erilaisista perinteistä, arvoista, maailmankatsomuksista tai uskonnoista. Perheet voivat kohdata myös sukulaisten, ystävien, ammattilaisten ja yhteisön heihin kohdistamia ennakkoluuloja. Kahden kulttuurin perheessä vanhemmat puhuvat lähes aina eri äidinkieliä, joten vanhempien on löydettävä oma tapansa tukea lapsen kahden kulttuurin identiteettiä ja kaksikielisyyttä.

Kahden kulttuurin liitot päätyvät eroon kantasuomalaisten solmimia liittoja useammin. Ilmiön taustalla vaikuttavat useat eri tekijät, joista monet ovat samoja kuin eroissa yleensäkin. Taustalla vaikuttavia syitä ovat lisäksi maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvät haasteet esimerkiksi sosiaalisen verkoston puute ja vaikeus työllistyä. Tilanteen kuormittavuutta lisäävät muut samanaikaiset elämänmuutokset, kuten perheellistyminen ja vanhemmuus. Kansainvälisiä piirteitä sisältävät kahden kulttuurin liittojen erot ovat usein hankalia ja raskaita prosesseja. Pahimmillaan ne voivat vaarantaa lapsen myönteisen kahden kulttuurin identiteetin kehittymisen sekä lapsen mahdollisuuden rakentaa ja ylläpitää suhteita molempien vanhempiensa kulttuureihin, kieliin ja sukulaisiin. Kahden kulttuurin perheillä on tarve ennen kaikkea sosiaalisten tukiverkostojen vahvistamiseen, parisuhteen ja vanhemmuuden tukemiseen sekä hyvien käytäntöjen ja kokemusten jakamiseen toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Edellä mainitut tekijät vahvistavat perheiden voimavaroja ja edesauttavat perhetason kotoutumista.
 
​Perheiden erityispiirteisiin kuuluu se, että ainakin toinen puolisoista asuu aina kotimaansa ulkopuolella riippumatta siitä, mihin maahan perhe asettuu. Suomalaisen puolisona maahan muuttaneella on usein lähtökohtaisesti paremmat edellytykset omaksua tietoa Suomesta, oppia kieltä ja verkostoitua verrattuna moniin muihin maahanmuuttajiin, eikä heillä välttämättä ole suuria kotoutumiseen liittyviä haasteita. Yhteistä kaikille ulkomaalaistaustaisille puolisoille on kuitenkin se, että tärkeimpänä ja joskus myös ainoana tukena toimii suomalainen kumppani. Suomalainen puoliso ei kuitenkaan automaattisesti takaa ulkomailta muuttaneen puolison menestyksekästä kotoutumista, vaikka näin usein ajatellaankin. Parhaimmillaan suomalaiset puolisot ovat tärkeä voimavara kotoutumisessa, mutta myös he tarvitsevat tukea. Kotoutuminen vaikuttaa välillisesti myös suomalaiseen puolisoon ja perheen lapsiin, mikä jää ammattilaisilta usein huomioimatta. Vaikka mahdolliset kulttuurierot sekä maahanmuuton ja kotoutumisen vaikutukset perheeseen täytyy huomioida myös kahden kulttuurin perheiden kohtaamisessa, vaikutukset ovat jokaisen perheen kohdalla erilaisia. Ulkomaalaistaustaisen puolison tarve tukeen ja suomalaisen puolison mahdollisuus olla tukena vaihtelevat erilaisten taustojen ja elämäntilanteiden mukaan.
 
Myös kahden kulttuurin perheet ovat monimuotoisia ja jokaisen perheen tilanne on ainutlaatuinen. Kahden kulttuurin perheiden joukossa on paljon esimerkiksi ero-, yksinhuoltaja- sateenkaari- ja uusperheitä omine erityispiirteineen. Maahanmuuton kasvaessa, yhteiskunnan muuttuessa ja kahden kulttuurin perheiden lukumäärän lisääntyessä myös ilmiöt ja haasteet monipuolistuvat ja tarve tiedolle sekä kohdennetuille palveluille ja tuelle lisääntyy. Kahden kulttuurin lasten identiteetin ja monikielisyyden tukemisesta, eroperheistä, kahden kulttuurin nuorista, isovanhemmuudesta sekä esim. Suomeen turvapaikanhakijana tulleiden muodostamista kahden kulttuurin parisuhteista tiedetään vielä suhteellisen vähän. Kahden kulttuurin perheille suunnatun toiminnan ja palveluiden järjestäminen ja kehittäminen, edunvalvonta ja vaikuttaminen sekä perheitä koskevan tiedon ja asiantuntemuksen lisääminen jatkuvat Duo-projektin päätyttyä osana Familia ry:n perustoimintaa ja erityisosaamista. Tulevaisuudessa Familia ry vahvistaa rooliaan erityisesti valtakunnallisena kahden kulttuurin perheiden toiminnan järjestäjänä, asiantuntijana, edunvalvojana ja tukijana.
 
(Tanja del Angel, suunnittelija, Familia ry)
​
Kirjoitus on julkaistu alunperin Kaksikulttuurinen Suomi 100 - katsaus  kahden kulttuurin suomalaisuuteen ja Familian Duo-toimintaan (PDF) raportissa toukokuussa 2017

Eri järjestöt ovat vuosien mittaan tarjonneet suomen kielen kursseja, jotka ovat räätälöity nimenomaan jollekin tietylle kohderyhmälle, esimerkiksi ikääntyneille maahanmuuttajille, saman äidinkielen puhujille sekä kotivanhemmille. Enemmistö Suomeen muuttaneista on tullut maahan suomalaisen puolisona, mutta heille kohdennettuja suomen kielen kursseja ei ole ollut tarjolla. Pitkäaikaisena kahden kulttuurin parien ja perheiden asiantuntijana Familia kiinnitti huomiota tähän puutteeseen.

suomea suomalaisten puolisoille kurssi Suomalaiset puolisot ja opiskelijat pohdiskelemassa. ​Teija Kanerva-Mbengue kartoitti kurssin tarpeellisuutta opinnäytetyössään Suomen kielen ja vertaistuen merkitys maahan muuttaneille puolisoille - Familia ry:n ”Suomea suomalaisten puolisoille” -pilottikurssin käynnistäminen. Suomalaisten ulkomailta muuttaneiden puolisoiden haastattelujen perusteella näytti siltä, että puolisoille räätälöidyille kursseille olisi tarvetta. Vertaistuki koettiin merkitykselliseksi ja suomen kielen opiskelu nähtiin tärkeänä kotoutumisen kannalta. Haastateltavien mukaan näiden kahden asian yhdistäminen olisi hyvä asia.

Koneen säätiön tuella Familia käynnisti ensimmäisen Suomea suomalaisten puolisoille -kurssin syksyllä 2016. Suomen kielen opiskelua kurssilla oli kaksi kertaa viikossa, 1,5 tuntia kerrallaan. Kurssin ajaksi järjestettiin lastenhoito. Lisäksi kurssiin kuului vertaistapaamisia, joihin osallistuivat myös suomalaiset puolisot. Tapaamisissa muun muassa keskusteltiin suomalaisten puolisoiden keinoista tukea puolisonsa suomen kielen oppimista, sekä tietenkin tutustuttiin ja vietettiin mukavaa aikaa yhdessä. ​

Syksyllä 2016 ja keväällä 2017 toteutettujen kurssien pohjalta laadittiin Suomea suomalaisten puolisoille – ohjaajan ja opettaja opas, joka sisältää vinkkejä suomalaisten puolisoille tarkoitettujen suomen kielen kurssien toteuttamiseen, rungon kurssin teemoista ja sisällöistä, sekä runsaasti materiaalia ja harjoituksia kurssilla hyödynnettäväksi. Oppaan materiaaleja ja vinkkejä voi hyödyntää myös muilla kursseilla sekä tietenkin suomen kieltä vasta opettelevan puolison kielen tukemisessa.

Lisätietoa:

• Terhi Kapali: Suomea suomalaisten puolisoille – ohjaajan ja opettaja opas (pdf)
• Teija Kanerva-Mbengue: Suomen kielen ja vertaistuen merkitys maahan muuttaneille puolisoille - Familia ry:n ”Suomea suomalaisten puolisoille” -pilottikurssin käynnistäminen
• Suomen kielen opettajan vinkkejä puolison suomen kielen oppimiseen
• Familian suomen kielen kurssit

​Suomen kielen opettaja Hanna Nikkasella on kahdentoista vuoden kokemus Familian suomen kielen kursseilla ja kotoutumiskoulutuksissa opettamisesta sekä omakohtaista kokemusta parisuhteesta, jossa toinen vasta opettelee suomen kieltä. Työssään hän on nähnyt paljon suomalaisten ulkomailta muuttaneita puolisoita, jotka hyötyisivät suomen kieltä osaavan puolisonsa tuesta, jos he vain sitä saisivat. Hän kuitenkin ymmärtää myös suomenkielisten puolisoiden turhautumisen. Kysyimme Hannalta, mistä oikein kiikastaa, ja miten suomalaiset puolisot voisivat tukea suomen kieltä vasta opettelevan kumppaninsa edistymistä.

​Hannan mukaan kielen oppii paljon nopeammin, jos sitä pääsee kotona käyttämään esimerkiksi suomalaisen puolison kanssa. Välillä hän kuitenkin törmää suomalaisten puolisoiden asenteisiin. ”He voivat kokea, ettei tämä minun hommani ole, ja että kurssilla se kieli pitäisi oppia.” Jos kieltä opiskellaan kurssilla muutama tunti päivässä, on selvää, ettei siinä ajassa ehdi päästä alkeita pidemmälle. Sisälle yhteiskuntaan ja työn syrjään voi päästä kuitenkin nopeastikin, jos kieltä pääsee harjoittelemaan kurssilla opiskelun lisäksi ihan käytännössä. Kaikilla tällaista etua ei kotona ole, ja usein on vaikeaa löytää suomenkielisiä keskustelukumppaneita muualta.
 
Miksi sitten kielen opettelua puolison kanssa ei hyödynnetä enemmän? Jokainen, joka on tutustunut uuteen ihmiseen jollain tietyllä kielellä, tietää miten vaikeaa on muuttaa yhteistä kieltä. Monella pariskunnalla esimerkiksi englanti on se yhteinen vahva kieli. Jos vaihdetaan vaikkapa suomeen, jota toinen puhuu äidinkielenään ja toinen vasta opettelee, toinen osapuoli nousee väkisinkin vahvempaan asemaan. Kyse on pitkälti tottumuksesta ja yhteisestä sopimuksesta. ”Suhteessa jokin muuttuu, kun kieli vaihtuu” Hanna pohtii.
 
Toinen syy on yleinen harhakäsitys, että kieli pitäisi vaihtaa saman tien kokonaan. ”Eihän sen näin tarvitse olla, suomen kieltä voi ihan hyvin alkaa pikkuhiljaa ujuttamaan sinne totutun kielen sekaan”, Hanna opastaa. ”Vähävähältä fraaseja ja sanoja. Ei heti tarvitse alkaa käydä maailmoja syleileviä filosofisia keskusteluja suomeksi, koska toisen kielitaito ei vielä riitä sellaiseen. Se voi kuitenkin hyvin riittää kauppalistan tekemiseen tai illan suunnitelmista sopimiseen. Ja jos kerta kaikkiaan tulee tilanne, ettei suomella pärjätä, niin ei sitä tarvitse väkisin yrittää. Sitten voidaan palata siihen kieleen, mitä on totuttu käyttämään.”
 
Kynnystä ei siis kannata nostaa liian korkealle, ja ajatella, että siirrymme puhumaan suomea sitten, kun kielitaito on kurssilla otettu haltuun. Uutta kieltä kannattaa harjoitella silloin kun kummallakin on hyvä mieli ja hetki on sopiva. Kenenkään etua ei palvele se, että hampaat irvessä yritetään pärjätä suomella, vaikka kiukuttaa kovasti ja riitakin alkaa olla jo käsillä. ”Koskaan ei muuten pitäisi riidellä suomeksi, koska silloin toinen on ainakin paljon vahvemmassa asemassa”, Hanna muistuttaa.
​
Miten puolisona sitten voisi tukea uutta kieltä opettelevaa kumppaniaan? On tärkeää tiedostaa, että kielen oppiminen on aikaa vievä prosessi, joka vie jokaisella yksilöllisen ajan. Jotkut oppivat nopeasti, ja toiset eivät opi kieltä kunnolla koskaan. Kyse on vuosista, kun puhutaan sellaisen kielitaidon saavuttamisesta, jossa äidinkielisen puhujan ei tarvitse mukauttaa omaa puhettaan, vaan hän voi puhua tavallisella nopeudella ja käyttää kaikkia ilmaisuja miettimättä, ymmärtääkö toinen niitä. Tässä tarvitaan kärsivällisyyttä ja huomion kiinnittämistä myös omaan puhetapaan.

Huojentava tieto suomalaisille puolisoille on, että heidän ei edes tarvitse tietää verbityypeistä, partitiiveista ja astevaihteluista, joista kurssilla puhutaan, vaan opettajalta voi kysyä niihin liittyviä kysymyksiä. Yhtä lailla tärkeä on ottaa haltuun puhekieli, johon opiskelija kurssin ulkopuolella väistämättä törmää. Nämä kaksi erilaista puolta tukevat toisiaan kokonaisvaltaisessa kielen oppimisessa, eikä kumpaakaan pidä vähätellä.
 
Hanna muistuttaa, että suomalainen puoliso on tärkeä voimavara kielen oppimisessa muutenkin kuin keskustelukumppanina. Yhteiskuntaan ja kulttuuriin pääsee paljon helpommin sisään suomalaisen puolison kautta, jolla yleensä on tuttavapiiriä ja sukua. Tällöin tutuksi tulevat sellaisetkin asiat joihin ilman mitään suomalaisia kontakteja ei törmäisi. Suomalaisesta puolisosta on siis apua muutenkin, vaikka kielen opiskelu yhdessä osoittautuisikin haastavaksi. ”Sitä joutuu pakostakin sinne karjalanpiirakoiden maailmaan”, Hanna naurahtaa.
 
Tässä vielä ne tärkeimmät vinkit:

• Kielen puhumisessa ja käyttämisessä ei tarvitse olla niin ehdoton. Puhukaa suomea juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu ja mihin toinen pystyy. Pikkuhiljaa vähän lisää ja lisää.
• Suomalainen puoliso voi yrittää kuvitella itseään puolisonsa asemaan tämän kotimaassa ja miettiä, miten itse toivoisi, että puoliso voisi auttaa kielen omaksumisessa, jos osat olisivat toisin päin.
• Vasta-alkaja ei tunnista vielä kielen eri tyylejä. Ilmaisut ja sanat, jotka sopivat äidinkielenään suomea puhuvan suuhun, voivat kuulostaa erikoiselta, karskilta tai hassulta vasta kieltä opettelevan puhetapaan. Hurjimpana esimerkkinä kirosanat!
• Suhtautukaa kieleen rennosti. Kielen oppimisesta ei kannata tehdä työlästä ja vaativaa projektia, jossa ollaan jaksamisen äärirajoilla, vaan keskittyä niihin mahdollisuuksiin, joita arjessa tulee luontevasti vastaan.
• Jokainen pari on omanlaisensa, joten kukin voi omaksua sen itselleen ominaisimman tavan oppia yhdessä uutta kieltä. Tärkeintä on, että jaksaa yrittää.

 
(Mina Iranta, suunnittelija, Familia ry)

Lisää aiheesta:

• ​Selkokeskuksen 10 vinkkiä selkokielen puhumiseen
• Familian suomen kielen kurssit suomalaisten puolisoille

Helena Liikanen-Renger on Etelä-Ranskan Antibesissa asuva freelance-toimittaja ja bloggaaja. Kun Helena Liikanen-Renger muutti Yhdysvalloista Ranskaan, hän oli raskaana. Esikoislapsi oli syntynyt paria vuotta aikaisemmin Suomessa,  ja nyt edessä oli kuopuksen synnytys Ranskassa. Synnyinmaan kasvatusohjeet ja –tavat olivat nuorella äidillä tuoreessa muistissa.
 
Muutto miehen kotimaahan oli kuitenkin oletettua vaikeampaa. Paitsi, että turvaverkot puuttuivat, lasten kasvatukseen liittyvät tavat ja ohjeet erosivat rajusti vanhoista tutuista. Suomen neuvolantätiä saati rakasta siskoa kun ei ollut naapurissa. Äitiys ulkomailla vaati yllättävän paljon itsetuntoa, rohkeutta ja oman äänen kuuntelemista.
 
Sopeutumisessa lopulta auttoi se, että Helena sai purettua tuntemuksiaan kirjoittamalla ja sitä kautta tutustumalla muihin ulkosuomalaisiin äiteihin. Hän alkoikin kirjoittaa Chez Héléna -nimistä perheblogia, johon kirjasi arkipäivän mietteensä ja tuntemuksensa ylös.  Blogitekstit toimivat myös Helenan esikoiskirjan, suomalais-ranskalaisen perheen elämästä kertovan Maman finlandaisen pohjana.
 
Nyt Helenan perheessä taaperovaihe on ohi ja molemmat lapset ovat aloittaneet paikallisen koulun. Helena työskentelee toimittajana ja kirjoittaa mm. kolumnia ulkosuomalaisuudesta Helsingin Sanomiin. Uusi, seuraavasta elämänvaiheesta kertova kirja on jo tekeillä.
 
Helena kertoi omasta kasvustaan äitinä ulkomailla ja antoi käytännön vinkkejä muille lähtijöille Duo puheenvuorossa huhtikuussa 2017 (katso puheenvuoro netissä). Puheenvuorossa Helena kertoi, että lasten kasvattaminen miehen kulttuurissa, vähemmistön edustajana vaatii äitinä avoimuutta, rohkeutta ja ennen kaikkea oman, sisäisen äänen kuuntelemista. 

Lisätietoa:​

• Katso Helena Liikanen-Rengerin Duo puheenvuoro: Suomalaisena äitinä ulkomailla, puolison kotimaassa nettitallenne (video aukeaa toiselle välilehdelle YouTubessa)
• Chez Héléna blogi
• Maman finlandaise -kirja

Näin kirjoittaa nimimerkki Putri omakohtaisessa blogijutussa. Juttu kertoo tämän Taiwanista kotoisin olevan naisen ensimmäisistä kuukausista Suomessa, jonne hän muutti suomalaisen miehensä luokse. Putri on yksi niistä kymmenistä tuhansista rakkaussiirtolaisista, jotka ovat muuttaneet tai jääneet Suomeen pysyvästi rakkauden takia. Maailmalla rakkauden siirtämiä on miljoonia lisää ja heidän määränsä kasvaa jatkuvasti.

Kasvaneen rakkaussiirtolaisuuden taustalla niin Suomessa kuin maailmallakin on useita eri syitä, joista tärkein on se, että koskaan aiemmin ihmisillä ei ole ollut yhtä paljon mahdollisuuksia tavata toisista maista kotoisin olevia ihmisiä.

Yleistynyt opiskelu, työskentely ja matkustelu ulkomailla ovat laajentaneet ”rakkauden markkinoita” ja rakkaus muuton motiivina liikuttaa joka vuosi suurta joukkoa ihmisiä. ​Rakkaussiirtolaiset ovat moninainen joukko ihmisiä, mutta maahanmuuton kokemus on yhteinen kaikille. Yhteistä on myös se, että lähes kaikilla rakkauden takia maiden tai mantereiden välillä muuttaneilla uuteen kotimaahan sopeutumisen tärkeimpänä tukena on oma puoliso. Sopeutuminen on kuitenkin jokaisen oma henkilökohtainen prosessi, johon liittyy myös ambivalentteja tunteita ja ristiriitaisia ajatuksia. Isot elämänmuutokset, ne toivotut ja iloisetkin, aiheuttavat aina stressiä, sillä muutokseen liittyy epävarmuus ja tarve sopeutua.

Muutama vuosi sitten valmistuneessa tutkimusraportissani kartoitin suomalaisen puolisona Suomeen muuttaneiden kokemaa maahanmuuttostressiä sekä puolison antamaa sosiaalista tukea. Tutkimusta varten haastattelemani kymmenen ulkomaalaistaustaista puolisoa nimesivät merkittävimmiksi stressin aiheuttajiksi sosiaalisten verkostojen ja itsenäisyyden menettämisen sekä suomen kielen osaamattomuuden. Ensimmäisten kuukausien aikana yksinäisyys ja ystävien puute vaivasivat, kielipuolena oleminen turhautti ja riippuvaisuus puolisosta ärsytti. Samaan aikaan suomalaisen puolison tuki koettiin korvaamattoman tärkeänä sopeutumista helpottavana tekijänä. Pelkkä puolison rakkaus ja tuki eivät kuitenkaan riitä, vaan jokaisen on löydettävä oma paikkansa, oma tarkoituksensa ja omat ystävänsä uudesta kotimaasta. Tämä seikka korostui myös haastateltavieni tarinoissa.

Se, kuinka nopeasti uuteen maahan sopeutuu, riippuu useasta eri tekijästä. Persoonallisuudella, aikaisemmilla kokemuksilla ja niihin liittyvällä interkultuurisella kompetenssilla, kielitaidolla ja läheisten tuella on kaikilla oma vaikutuksensa, eikä oman asenteen merkitystä voi vähätellä. Olisi väärin väittää, että mitä lyhyempi muuttomatka, sen helpompi sopeutua, mutta kotoutumiseen liittyvät haasteet voivat toki joskus selittyä osaltaan myös ”kulttuurieroilla”.

​Tutkimusten mukaan Suomessa asuvat rakkaussiirtolaiset ovat onnellisia niin parisuhteeseensa kuin elämäänsä Suomessa. Suomea pidetään hyvänä ja turvallisena maana asua ja kasvattaa lapsia, eikä suurimmalla osalla pareista ole aktiivisia poismuuttosuunnitelmia. Kulttuurierojen kirjo näyttäytyy puolestaan valtaosin rikkautena, eikä parisuhteessa ilmeneviä ongelmia voikaan sälyttää kulttuurierojen kontolle. Työssäni parisuhdeneuvojana olen nähnyt, että kansainvälisten parien ja suomalaisten parien ristiriitojen taustalla ovat valtaosin samat syyt. ​

Läheinen ja rakastava parisuhde sekä puolison tuki, empatia ja ymmärrys, koetaan sopeutumista ja kotoutumista helpottavina tekijöinä. Tutkimukseeni osallistuneet rakkaussiirtolaiset nostivat esille myös oman aktiivisuuden, kärsivällisyyden, myönteisen asenteen ja suomen kielen taidon. Samat asiat toistuivat nyt jo Suomeen hyvin sopeutuneen Putrin blogijutussa, jonka lopussa Putri antoi neuvoja rakkaussiirtolaiselle ja hänen puolisolleen:  

​Rakkaussiirtolaisten, eli parisuhteen takia maasta toiseen muuttavien ihmisten määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti ja esimerkiksi vuonna 2011 julkaistun selvityksen mukaan useampi kuin joka viides EU:n sisällä solmittu avioliitto on ylirajainen ja/tai kansainvälinen. Suomessa rakkaussiirtolaisia on kymmeniä tuhansia ja heidän määränsä on moninkertaistanut parissa vuosikymmenessä.

Perheeseen ja identiteettiin liittyvät kysymykset järjestäytyvät uudelleen ylirajaisten suhteiden ja elämänmuotojen kautta. Ylirajaisuudella on merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi perheenjäsenten ja puolisoiden välisiin suhteisiin, arkielämän järjestämiseen ja lasten kasvatukseen. Digitalisaation ja matkustuksen helpottumisen myötä ylirajaisuus on arkipäiväistynyt, mutta asettaa silti haasteita perhesuhteiden ylläpitämiselle.

Ylirajaisuus on tavalla tai toisella läsnä kaikkien kahden kulttuurin perheiden elämässä, sillä pareja yhdistää se seikka, että ainakin toinen puolisoista asuu kotimaansa ulkopuolella (pariskunnan asuessa kolmannessa maassa, molemmat puolisot asuvat kotimaansa ulkopuolella). Ylirajaisuutta, joka voidaan määritellä kansallisvaltioiden rajat ylittäviksi prosesseiksi ja suhteiksi, ei ole kuitenkaan juurikaan tutkittu kansainvälisten perheiden näkökulmasta.

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus sekä Siirtolaisuusinstituutti järjestivät elokuussa yhteisen seminaarin, jonka teemoina olivat valtioiden rajat ylittävän vuorovaikutuksen muodot tulevaisuudessa. "Mobiilielämät ja liikkuvat arjet" kesäseminaarissa tarkasteltiin esimerkiksi yksilöiden elämäntapojen muutoksia Suomessa, rajojen yli tapahtuvaa yhteyden pitoa ja ilmastonmuutoksen vaikutusta kansainvälisiin muuttoliikkeisiin. Kahden kulttuurin perheitä suoraan käsittelevät kysymykset olivat esillä Siirtolaisinstituutin vanhemman tutkijan Johanna Leinosen puheenvuorossa "Suomalais-amerikkalaisten perheiden arjen vuorovaikutus nyt ja tulevaisuudessa" ja Familia ry:n hallituksen puheenjohtajan Melis Arin puheenvuorossa "Mikä rooli virtuaalisella elämällä on maahanmuuttajille?"

​Seminaariesityksiin ja materiaaleihin voi käydä tutustumassa seminaarin Facebook-sivulla!

​(Hanna Kinnunen, Duo)