Familia on viime kuukausina tarttunut tarmokkaasti antirasismitoimintaan muiden muassa tekemällä kyselytutkimuksen kahden kulttuurin perheiden kokemasta rasismista ja syrjinnästä, kouluttamalla henkilökuntaansa sekä järjestämällä työpajoja kohderyhmälleen. Torstaina 11.3.2021 järjestettiin webinaari aiheesta Suomi kasvuympäristönä kahden kulttuurin lapsille ja nuorille. Asiantuntijavieraana oli tohtori Shadia Rask Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ja osallistujia noin 40. 

Shadia Rask on ollut mukana tekemässä monia tutkimuksia ja toimii kehittämishankkeissa. Lisäksi hän esiintyy paljon mediassa, sillä aihe on ollut esillä ehkä enemmän kuin koskaan esimerkiksi siksi, että Yhdysvalloista alkunsa saanut Black Lives Matter -liikehdintä vaikuttaa Suomessakin.   ​

Rasismi ja syrjintä koskettavat esimerkiksi niitä kahden kulttuurin perheitä, joissa toinen vanhempi on suomalainen ja toinen ns. rodullistettu henkilö. Perheiden lapsetkin voivat olla rodullistamisen kohteena esimerkiksi ulkonäkönsä tai nimensä vuoksi. Suomeen adoptoidut lapset ja heidän vanhempansa saattavat myös olla niitä, joita asia koskettaa. Rasismia ja rodullistamista kokevat Suomessa hyvin monet eri ihmisryhmät, eivät pelkästään ihonväriltään tummemmat afrosuomalaiset vaan myös Suomen venäläiset, romanit ja saamelaiset.  

Vaikka elämmekin maassa, jonka on uutisoitu olevan Euroopan rasistisin ja jossa irakilaisen pitää lähettää kolme kertaa enemmän työhakemuksia päästäkseen työhaastatteluun, ja somalialaisen peräti neljä kertaa enemmän verrattuna kantasuomalaisella nimellä varustettuun ihmiseen, on silti paljon mitä voimme tehdä tilanteen parantamiseksi. 

Antirasismia voi edistää esimerkiksi tarkastelemalla omia ajattelutapojaan ja mahdollisia etuoikeuksiaan sekä opettelemalla käsittelemään asiaa nyt kasvavien lasten ja nuorten kanssa. Aiheiden käsittely mediassa on niin ikään todella tärkeää lapsille ja nuorille, jotta he näkevät myös itsensä näköisiä ihmisiä julkisuudessa. 
​
”On todella tärkeää, että on samaistuttavia aikuisia, jotka puhuvat juuri niistä asioista, joita itse kokee ja elää”, Shadia Rask sanoo. 

Rasismin taustalla on rodullistamisen ja toiseuttamisen prosesseja. Shadia Raskin määritelmän mukaan rodullistaminen on oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita ihmisiin liitetään todellisten tai kuviteltujen fyysisten ominaisuuksien, esimerkiksi ihonvärin vuoksi. 
Toiseuttaminen on prosessi, jossa tuotetaan eroja esimerkiksi kansallisuuden, ihonvärin, sukupuolen tai yhteiskuntaluokan perusteella. 
Prosessit käynnistyvät usein siitä, että henkilö poikkeaa suomalaisessa yhteiskunnassa hallitsevasta valkonormatiivisuudesta eli oletuksesta, että suomalainen on tietyn näköinen ja ihonväriltään valkoinen. Tämä vaikuttaa siihen, miten tulee nähdyksi ja kohdelluksi eri tilanteissa. Ympäristö voi kohdella henkilöä erilaisena, vähemmän suomalaisena, toisenlaisena tai tietynlaisena siksi, että hänen ”toiset juurensa” on tiedetty tai oletettu. 

Jatkuvana kokemuksena toiseuttaminen voi aiheuttaa kokemusta huonommuudesta, joka helposti sisäistyy osaksi ihmisen omakuvaa. Päätöksenteossa tai arkipuheessa esimerkiksi käsitteitä kuin maahanmuuttaja tai maahanmuuttajataustainen saatetaan pitää neutraaleina ja tilastoihin perustuvina sanoina, mutta puheen kohteen mielestä ne eivät sitä välttämättä olekaan. Maahanmuuttajalla viitataan usein ei-valkoiseen, ei-suomalaiseen, ei-keskiluokkaiseen, mikä voi sen kohteeksi joutuvasta olla loukkaavaa ja vähempiarvoisena pitävää puhetta. 

Se, että Suomessa on runsaasti rasismia ja syrjintää, ei suoraan määritä mitä yksittäinen ihminen kokee ja millaista hänen elämänsä on. Tämä on aina erittäin yksilöllistä. Tilastomääritelmien tai väestötasoisten tietojen perusteella ei voi tietää millainen on yksilön perhetilanne tai kokemus identiteetistään.  

​Kahden kulttuurin perheissä on paljon voimavarojakin. Erityisyys, monipuolinen kielitaito tai kansainvälisyys voi rakentua myös vahvuudeksi.
Lapsen kasvuympäristö koostuu hyvin monenlaisista tekijöistä. Perheen tilanne ja asema yhteiskunnassa kokonaisuudessaan vaikuttaa lapsen elämään. Millainen on perheen toimeentulo? Millaisia etuoikeuksia ja voimavaratekijöitä perheessä on? Miten hyvin vanhemmat kykenevät tukemaan lastaan ja auttamaan siinä, että hänen moninaisuutensa muodostuukin vahvuudeksi?  

On tärkeää, että vanhemmat osaavat puhua ja kysyä lapsilta myös rasismin ja syrjinnän kokemuksista, tietenkin lapsentasoisesti. Kyse on siitä, miten sanoitamme lapsille, että me tiedämme ja meille voi puhua sellaisista asioista kuin nimittely tai rasismi, joita lapsi voi kohdata. 
Lapset ja nuoret eivät tietenkään elä maailmassa, jossa kaikki riippuisi vain vanhemmista. Myös julkisuus ja media muokkaavat maailmankuvaa. 

Representaatio viittaa siihen, miten edustavasti erilaiset ihmiset näkyvät yhteiskunnassa ja näkyykö julkisuudessa samaistumisen kohteita kaikille. Tässä on Raskin mukaan menty huimasti eteenpäin verrattuna esimerkiksi parin vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen. On paitsi nuoria artisteja ja mediapersoonia myös kahden kulttuurin perheissä kasvaneita aikuisia asiantuntijoita. Tärkeäksi tekijäksi Rask nostaa representaatiot, roolimallit ja valtamediassa olevat sisällöt, joissa on nykyään erilaisia päähenkilöitä. 

”Vertaistukea, vertaisuutta ja sanoja omille kokemuksille on nykyisin paljon enemmän kuin ennen”, Rask katsoo. 

Kehitys liittyy myös työelämään. Tällä hetkellä työnantajien syrjivät asenteet vaikeuttavat monien Suomessa asuvien ihmisten työelämään osallistumista, mutta muutosta tapahtuu väestörakenteen moninaistuessa.  

​”Toivoa piilee esimerkiksi siinä, että yhä enemmän työnantajat tunnistavat asiakaskuntansa ja yhteiskunnan moninaisuuden, ja silloin tarvitaan erilaista osaamista ja kykyjä. Työelämässä moninainen tausta voikin olla valttikortti”, Rask sanoo.  

Sanna Rummakko

Lue raportti kokonaisuudessaan täältä (PDF)

Toteutimme Familiassa elokuussa 2020 kyselyn kahden kulttuurin perheiden ja parien kokemasta syrjinnästä ja rasismista Suomessa, joiden tuloksia olemme tällä viikolla julkaisseet sosiaalisessa mediassa. Kyselyn avulla selvitettiin kahden kulttuurien perheiden kokonaisvaltaisia kokemuksia tarkastelemalla tilanteita, asioiden käsittelemistä, rakenteellista syrjintää sekä avun ja tuen tarvetta. 

​Halusimme kerätä tietoa rasismista ja syrjinnästä sekä vastaajien omasta näkökulmasta, heidän puolisoidensa näkökulmasta, perheiden näkökulmasta ja myös lasten näkökulmasta. Pidimme tärkeänä selvittää, miten vastaajat itse kokevat heidän perheeseensä kohdistuvan rasismin ja syrjinnän vaikutukset. ​Jatkamme edelleen kyselyn tuloksien tarkempaa analysointia. Käy kuitenkin lukemassa tuloksia raportistamme täältä.

Kahden kulttuurin perheiden vastauksissa korostui huoli siitä, etteivät he itse, heidän kumppaninsa tai heidän lapsensa saaneet samaa kohtelua kuin muut ihmiset suomalaisessa yhteiskunnassa, vaan heitä pidettiin toisarvoisina. Epätoivoa aiheutti myös kokemus siitä, että syrjinnän tai rasismin kokemuksia tai niistä aiheutuvia haasteita epäiltiin ja kyseenalaistettiin eivätkä perheet kokeneet kenenkään puolustavan heitä tai tarjoavan heille tarpeellista tietoa tai tukea kokemuksista selviämiseen.

Lapsiin kohdistunut syrjintä ja rasismi koettiin satuttavampana niin henkisesti kuin fyysisestikin, kuin vastaajiin itseensä tai heidän puolisoihinsa kohdistuneet kokemukset. Lapsiin kohdistuva rasismi ja syrjintä koettiin erityisen epäoikeudenmukaisena. Erityisesti tilanteet koettiin epäoikeudenmukaisina sen vuoksi, että lapset eivät vastaajien mukaan olleet tehneet mitään väärin tai valinneet itse omaa syntyperäänsä, jonka vuoksi heihin kohdistettiin rasismia tai syrjintää. Vastaajat kokivat myös paljon avuttomuutta ja voimattomuutta lastensa puolesta. Tunteet syntyivät siitä, että vanhemmat kokivat, että haluaisivat pystyä paremmin suojelemaan lapsiaan

Huolestuttavaa monen muun asian ohella oli myös huomata, että harva vastaajista oli ilmoittanut kokemuksistaan eteenpäin viranomaisille. Syy tähän oli usein se, ettei ilmoitusten uskottu johtavan mihinkään. Tähän pitäisi kiinnittää huomiota, että jotta kaikista tilanteista haluttaisiin ilmoittaa. Ilmoitusten tekemisen tärkeyttä tulisi korostaa, jotta tilastot rasismin ja syrjinnän kokemuksista vastaisivat todellisuutta ja herättäisivät näin enemmän huomiota ja keskustelua aiheen tiimoilta.

Tarvitsemme yhteiskunnassa lisää avointa keskustelua niin ihmisten arkielämässä kuin erilaisissa toimintaympäristöissä. Kyselyyn vastanneista suuri osa uskoi, että ihmisten ennakkoluuloihin ja asenteisiin voi vaikuttaa, erityisesti keskustelun kautta. Rasismista ja syrjinnästä ei pitäisi puhua vain silloin, kun sitä kohdataan vaan sitä pitäisi tuoda aktiivisesti esille kaikkien toimesta.  Myös niiden, jotka sitä eivät ole kokeneet. Median rooli ja valta koettiin olennaiseksi moninaisuuden ja rasismiin liittyvien ongelmien esille tuomisessa. Poliittisilta päättäjiltä toivottiin myös enemmän rasismin tuomitsemista julkisesti.

Hyvä huomio muutamilta vastaajilta oli se, että tarvitsemme lisää myös niitä tarinoita, joissa kahden kulttuurin perheiden arki ja rikkaus tuodaan esille positiivisesti, onnistuneiden tarinoiden kautta. On tärkeää, että esille tuodaan moninaisuuden, erilaisia kulttuurien ja monikielisyyden rikkaus, mutta myös sitä puolta, joka yhteiskunnassamme ei toimi ja joka kaipaa muutosta.

Familia on saanut oikeusministeriöltä rahaa rasismin vastaisen toimintaohjelman puitteissa kehittää työkalu, joka on suunnattu kahden kulttuurin perheille rasismiin ja syrjintään puuttumiseen. Työstämme parhaillaan opasta kahden kulttuurin perheiden kohtaaman rasismin ja syrjinnän kokemusten käsittelyyn. Oppaaseen tulee liittymään myös työpajamalli, jossa aihetta käsitellään eri menetelmiä hyödyntäen. Tämä on yksi konkreettinen asia, joka on lähtenyt liikkeelle kyselyn tuloksia tarkastellessamme.

Haluamme jatkossa olla vahvemmin esillä antirasistisen työn ja toiminnan osalta ja antaa tukea myös tässä perheillemme, jotka rasismia ja syrjintää kokevat arjessaan. Tarve vertaistuelle sekä yhteiskunnalliselle keskustelulle ja vaikuttamiselle on suuri.

Elina Helmanen
toiminnanjohtaja

Familia osallistui oikeusministeriön järjestämään kuulemistilaisuuteen liittyen pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan kirjatun rasismin- ja syrjinnänvastaisen ja hyvien väestösuhteiden toimintaohjelman laatimiseen.
 
Kuulemistilaisuuden jälkeen esitimme oikeusministeriölle kirjallisia kommentteja toimintaohjelman laatimista varten, joissa kerroimme jäsenistömme kokemasta syrjinnästä ja rasismista arjessa sekä rakenteissa ja esitimme kehittämiskohteita rasisminvastaisen politiikan tekemiseen sekä tarvittaviin lainsäädännöllisiin uudistuksiin.
​
Rasismin ja syrjinnän kokemukset eri elämänalueilla
 
Familiassa vuonna 2020 toteutetun “Kahden kulttuurin parien ja perheiden kokema syrjintä ja rasismi Suomessa” kyselytutkimuksen mukaan 25 % Suomeen muuttaneista puolisoista kokee syrjintää vähintään viikoittain ja 35 % vähintään kuukausittain. Rasismia kyselyyn vastanneista 30 % koki vähintään viikoittain ja 40 % vähintään kuukausittain. Kaikki kyselyyn vastanneista olivat kokeneet syrjintää ja rasismia viimeisen vuoden sisään, ja useiden vastaajien perheet olivat myös joutuneet syrjinnän ja rasismin kohteiksi.
 
Rasismi ja syrjintä kohdistui useimmiten syntyperään ja kieleen, mutta myös nimeen, ihonväriin, perheen kokoon sekä kulttuuriin ja vakaumukseen. Useimmiten syrjintää ja rasismia koettiin täysin tuntemattomien toimesta, mutta myös työ-/koulukavereiden, puolison sukulaisten, asiakaspalvelijoiden ja viranomaisten toimesta.
 
Rasismin ja syrjinnän kohteeksi kyselyyn vastanneet olivat joutuneet useimmin ulkotiloissa, kuten puistoissa ja kaduilla sekä julkisessa liikenteessä. Toiseksi yleisintä kohteeksi joutuminen oli internetissä ja sosiaalisen median maailmassa. Myös työ- ja opiskelupaikat, julkiset palvelut kuten terveydenhuolto sekä asiakaspalvelutilanteet  esimerkiksi kaupoissa nousivat esille kyselyssä.
 
Yleisimmin rasistinen ja syrjivä käytös näyttäytyi sanallisina viesteinä kuten nimittelynä, huutelemisena, vähättelynä ja epäasiallisena kommentointina. Myös sanattomien viestien kuten tuijottelun, osoittelun sekä epäasiallisten eleiden  kokeminen oli yleistä vastaajien keskuudessa. Useat vastaajista olivat myös kokeneet sosiaalista eristämistä, ennakkoluuloja, väkivaltaa sekä epäoikeudenmukaista kohtelua niin julkisissa kuin yksityisissäkin palveluissa.
 
Kohderyhmämme kokema rakenteellinen rasismi
 
Kaksikulttuuristen perheiden kokeman syrjinnän ja rasismin kerrottiin haittaavan merkittävästi myös heidän lastensa arkea. Lasten oletetaan kouluissa virheellisesti kuuluvan S2-opintoihin, ja näin heidän opintopolkujaan vaikeutetaan koulujen toimesta. Lapsia kiusataan ja kohdellaan epäoikeudenmukaisesti varhaiskasvatuksessa sekä kouluissa ilman että opettajat puuttuisivat rasistiseen tai syrjivään käytökseen. Rakenteellisen rasismin lisäksi lasten kerrottiin kokevan rasismia ja syrjintää myös arjessaan esimerkiksi haukkumisen, ulkopuolelle jättämisen ja väkivallan tai sillä uhkailun merkeissä.
 
Kaksikulttuuriset perheet ja parit kokivat, että Suomeen muuton jälkeen perheet oli viranomaisten toimesta monesti jätetty yksin ilman neuvoa ja tukea. Päätöksiä ja muita tärkeitä asiakirjoja oli toistuvasti lähetetty ainoastaan suomen kielellä, jolloin ulkomaalaiselle niiden ymmärtäminen oli ollut haastavaa. Useat vastaajista kokivat, että viranomaiset eivät olleet tarjonneet heille tarpeeksi laajaa tietoa tai neuvonantoa kuin mitä he olivat odottaneet tai tarvinneet. Informaation saannin hankaluus ja virkahenkilöiden sekä asiakaspalvelijoiden ennakkoluulot ovat vaikeuttaneet esimerkiksi vastaajien tukien saamista, talousasioiden hoitamista, asuntojen vuokraamista tai ostamista sekä sosiaalitoimistossa asioimista. Vastaajat kokivat, että heidän pitäisi olla huomattavasti kantasuomalaista kansalaista enemmän perillä oikeuksistaan, koska muuten heille ei palveluja tai neuvoja viranomaisten puolesta tarjota.
 
Kaksikulttuuristen perheiden ja parien kokema rakenteellinen rasismi painottui työelämään ja opiskeluun. Työnsaanti ulkomaalaisella etu- tai sukunimellä koettiin huomattavasti hankalammaksi koulutuksesta ja työkokemuksesta huolimatta, sekä työelämä epävarmaksi irtisanomisten pelossa mahdollisten maahanmuuttajastatusten vuoksi. Natiivitasoista suomen kielen osaamista käytetään piilotettuna syrjinnän välineenä työmarkkinoilla, vaikka monissa tehtävissä voisi pärjätä hyvin ei-natiivitasoisella suomella.
 
Työnsaannin hankaluus myös korreloi suoraan kansalaisuuden saamiseen, ja eräällä vastaajalla hakemus oli hylätty vähäisten tulojen vuoksi, koska hänelle oli nimensä ja alkuperänsä vuoksi erittäin vaikeaa saada opintotasoaan tai työkokemustaan vastaavaa työpaikkaa Suomesta. Suomessa ei myöskään tunnisteta useita ulkomaalaisia tutkintoja, joka vaikeuttaa sekä jatko-opiskeluihin pääsemistä, että opintotasoa vastaavan työpaikan saamista. Myös kohtelu työpaikalla on ollut epäoikeudenmukaista, ja kyselyyn vastanneita oli rasismin vuoksi jätetty perehdyttämättä työhön tai teetetty laittomia ylitöitä tai töitä ilman taukoja.
 
Rakenteellista rasismia oli ilmennyt myös terveydenhuollossa, jossa kyselyyn vastaajat eivät olleet saaneet vaadittavan kattavaa tai laadukasta palvelua englanniksi, eivätkä kielellisen osaamisen vuoksi voineet itse asioida suomen kielellä. Saman ilmiön koettiin toistuvan myös muissa julkisen sektorin tarjoamissa palveluissa, ja vähemmistöön kuuluvan ihmisen koettiin joutuvan altavastaajaksi niin viranomaisten kohtelussa, oleskelulupa prosesseissa, asemassa oikeuden edessä kuin huoltajuuskiistoissakin. Rakenteellisen rasismin koettiin vaikeuttavan myös maahantuloa sekä matkailua, kun poliisi tai rajavartiosto kohdistaa satunnaistarkastuksia useammin ulkonäöltään vähemmistöihin kuuluviin ihmisiin, sekä pyytää nähdä henkilöllisyystodistuksia ilman epäilystä rikollisuudesta tai minkäänlaisesta väärinkäytöksestä. Satunnaisia tarkastuksia vastaajat kertoivat puolisoidensa tai itsensä kohdanneen poliisien toimesta myös kaduilla. Tilanteissa heitä oli ilman pätevää syytä pyydetty todistamaan henkilöllisyyttään, ja painotettu, että heidän täytyisi kantaa henkilöllisyystodistustaan kokoajan mukanaan.

Taistelu rasismia ja syrjintää vastaan vaatii vahvoja poliittisia päätöksiä
 
Tärkein keino rasismin ehkäisemiseksi on tarpeellisen koulutuksen ja tiedon saamisen tarjoaminen. Lasten ja nuorten asenteisiin pitää vaikuttaa aktiivisesti aina varhaiskasvatuksesta asti käsittelemällä rasismia muulloinkin kuin jonkun sitä kohdatessa. Lisäkoulutusta rasismin vastaiseen työhön tarvitaan erityisesti varhaiskasvatus- ja opetusalalla, jossa lasten ja nuorten kanssa työskentelevillä on suuri rooli yhteiskunnallisten enakkoluulojen hälventämiseen ja yhdenvertaisemman ilmapiirin luomiseen. Kouluttautuminen ja haitallisten käytösmallien tunnistaminen auttaa huomaamaan piilorasistiset, erityisesti tahattomat rasistiset ilmaisut ja tavat, sekä rakenteellisen rasismin antaen keinot niihin puuttumiseen ja uusien toimintamallien etsimiseen ja löytämiseen.
 
Poliittisin keinoin voidaan ohjata resursseja asiantuntijatyöhön ja vertaistuen tarjoamiseen rasismia ja syrjintää kohdanneille henkilöille ja perheille. Antirasistisen opetuskokonaisuuden tarjoaminen ja lisääminen pakollisiin opintoihin on tärkeää myös muilla julkisilla aloilla, joissa virkahenkilöt ovat paljon tekemisissä eri taustaisten ihmisten kanssa kuten poliisikoulutuksessa, terveydenhuoltoalan koulutuksessa sekä sosiaalialojen koulutuksessa.
 
Sekä julkisiin virkoihin, että yksityisten yrittäjien tarjoamiin työpaikkoihin tarvitaan enemmän moninaisuutta. Työnsaantia on helpotettava korvaamalla rekrytoinnit anonyymeilla rekrytoinneilla, joissa ihmisiin ei voida liittää ennakkoluuloja pelkästään heidän nimien tai ulkonäköjen perusteella, vaan aidosti pohjataan työnsaanti osaamiseen. Työnsaantia voidaan poliittisesti yhdenvertaistaa myös helpottamalla ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksilukua suomalaisissa oppilaitoksissa, sekä tunnistamalla ulkomaalaisia tutkintorakenteita myös työnhaussa.
 
Politiikkaan olennaisesti kuuluu myös asioiden nostaminen julkiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun, sekä epäkohdista ja niiden korjaamisesta viestiminen. Rasistisen käytöksen ja rakenteiden piilottelu ei auta niiden poistamisessa tai vähentämisessä, vaan ilmiöistä on pystyttävä puhumaan jotta ne voidaan tunnistaa. Asioista puhumatta jättäminen siirtää vastuun rasismista sen kokijalle, joka joutuu kärsimään siitä, ja vie vastuun pois tekijältä, jonka toiminta usein kuitataan olan kohautuksella eikä rasistisesta toiminnasta rankaista tai siihen puututa tarpeeksi esimerkiksi työpaikoilla, harrastuksissa tai julkisilla paikoilla.
 
Poliittisten päättäjien ja viranomaisten toimesta on myös madallettava kynnystä ilmoittaa kokemastaan rasismista ja syrjinnästä esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulujen henkilökunnalle, julkisten liikennevälineiden työntekijöille kuten vartijoille, poliisille, sosiaalityöntekijöille tai yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Ilmoituksia käsittelevät ihmiset on koulutettava toimimaan oikeudenmukaisesti tilanteissa. Ilmoitusten tekemisen kynnystä tulisi madaltaa, eikä sen tulisi olla kohtuuttoman työlästä tai turhan tuntuista tekijälle, vaan tekijälle pitäisi tulla tunne siitä, että häntä kuunnellaan ja hänen kokemuksensa otetaan huomioon.
 
Lainsäädäntö rasisminvastaisen työn tukena – millaisia lainsäädännön kehittämiskohtia tunnistamme?
 
Suomessa pitää voida olla myös virallisesti kaksi- tai monikielinen, mikä toteutuu vain, jos väestötietojärjestelmä mahdollistaa useamman kuin yhden äidinkielen rekisteröinnin. Vain yhden äidinkielen rekisteröimiskäytäntö on ongelmallinen niin yksilön, perheiden kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Useamman äidinkielen merkitsemisen väestötietojärjestelmään tulee mahdollistaa, jotta henkilön kaikki äidinkielet tulisivat näkyväksi eikä lapsia ohjattaisi kielen opetuksessa väärin. Tämä antaisi myös hyväksynnän yhteiskunnan osalta olla monikielinen ja moninainen taustaltaan.
 
Kahden kulttuurin perheissä nykykäytäntö koetaan epäkäytännöllisenä ja epäoikeudenmukaisena. Käytäntö pakottaa vanhemmat tekemään valinnan kielten välillä, ja asettaa vanhempien äidinkielet keskenään eriarvoiseen asemaan.
 
Useamman kuin yhden äidinkielen rekisteröinti antaisi perheen kaikille kielille tasa-arvoisen ja virallisen statuksen, mahdollistaisi kaksikielisten lasten yhdenvertaisuuden, sekä jo olemassa olevien palveluiden tehokkaamman hyödyntämisen ja monikielisyyden varhaisen tukemisen. Lisäksi se ehkäisisi epätasa-arvoista kohtelua niin palveluissa kuin koulutuksessakin, kun henkilön kielellinen osaaminen pystyttäisiin paremmin ottamaan huomioon viranomaisten puolesta.
 
Rasismista ja syrjinnästä pitää tehdä yhteiskunnassa tuomittavampaa. Rasismiin, syrjintään ja vihapuheeseen on puututtava kovemmin poliitikkojen ja viranomaisten taholta.
 
Rasismista ja syrjinnästä pitäisi voida ilmoittaa vielä matalammalla kynnyksellä ja pitäisi olla luotto siihen, että kokemusten ilmoittaminen johtaa johonkin. Nyt kokemukset jäävät ilmoittamatta, koska ei uskota, että mikään muuttuu.

Kahden kulttuurin nuorten kyselyn vastauksia
Familian marraskuussa 2017 julkaistu kysely oli osoitettu 15-26-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, joiden vanhemmat ovat syntyneet eri maissa. Halusimme kuulla nuorten omia ajatuksia ja kokemuksia kaksikulttuurisuudesta, ja samalla kysyä suoraan, onko Familia ry:n kahden kulttuurin nuorille suunnittelemalla toiminnalla tarvetta. Vastausten määrä yllätti meidät, ja haluamme kertoa myös muille, millaista on kyselyyn vastaajien mielestä olla kahden kulttuurin nuori.
​
​Elämää kulttuurien keskellä ja välissä
​Kaksikulttuurisuus on Familia ry:lle vakiintunut termi kuvata perheitä, joiden puolisot ovat syntyneet eri maissa. Termillä kuvataan myös näissä perheissä kasvavia lapsia ja nuoria. Kyselyssä kahden kulttuurin nuorille kysyimme suoraan, kokeeko nuori olevansa kaksikulttuurinen. Reilu puolet vastanneista nuorista kokee termin kuvaavan heitä ja heidän elämäänsä kulttuurien keskellä. Osa nuorista kertoo olevansa asiasta hieman epävarmoja, tai kokevansa esimerkiksi termin ”monikulttuurinen” kuvaavan heitä paremmin. Osa nuorista taas kertoo elävänsä kahden kulttuurin välissä, sillä ei koe kuuluvansa kumpaankaan kulttuuriin täydellisesti tai kokee alituisesti olevansa ulkopuolinen.  Toisaalta vastaajista löytyy myös nuoria, jotka eivät koe itseään kaksikulttuurisiksi lainkaan – he mieltävät itsensä esimerkiksi 100% suomalaisiksi.
 
Perheen kaksi kulttuuria näkyy kyselymme perusteella nuorten elämässä monin tavoin. Monen nuoren perheessä puhutaan vähintään kahta kieltä tai vietetään juhlia molemman vanhemman kulttuuriperinteiden mukaan. Kulttuurit näkyvät niin ikään uskonnossa, huumorissa, ruoassa, musiikissa ja vaatetuksessa, mutta myös arvoissa. Vanhempien kulttuurien arvot vaikuttavat sekä perheen tapoihin että nuoren omiin valintoihin erimerkiksi uraa tai kumppania valitessa. 

Kuten elämään aina, myös kahdessa kulttuurissa elämiseen liittyy niin positiivisia kuin negatiivisia puolia. Monet asiat voivat myös olla näitä molempia samaan aikaan. Kyselyyn vastanneet nuoret pitävät kahden kulttuurin taustansa myönteisimpänä asiana sitä, kuinka kaksikulttuurisessa perheessä kasvaminen on tehnyt heidän maailmankatsomuksestaan avaran ja monipuolisen. Nuoret näkevät kaksikulttuurisessa perheessä kasvamisen opettaneen paljon erilaisista kulttuureista ja auttaneen olemaan ymmärtäväisempiä ja joustavampia erilaisuutta kohtaan. Kaksikulttuurisuus antaa nuorelle mahdollisuuden olla osa kahta kulttuuria ja nähdä näiden erilaisuuksia lähietäisyydeltä.
 
Hyvänä puolena moni nuoret näkivät myös laajemman kielitaidon. Kahden äidinkielen puhuminen voi olla hyödyllistä monessa asiassa; työssä, kaveripiirissä, asioiden ymmärtämisessä sekä uusien kielten opettelussa. Positiivisena pidetään myös sitä, että sukulaisia asuu vähintään kahdessa eri maassa ja heidän luonaan on mahdollista vierailla. Kaksikulttuurisella nuorella voi olla myös kaksi kotimaata sekä kaksoiskansalaisuus, joka antaa syitä matkustaa, tehden siitä samalla myös helpompaa.
 
Lähestulkoon kaikki myönteisenä kaksikulttuurisuudessa pidetyt asiat voivat näkyä nuoren elämässä myös jollain lailla negatiivisina. Vaikka kuulumista kahteen kulttuuriin ja sen tuomaa elämänkatsomusta pidetään hyvänä asiana, asettaa se selvästi myös nuorille haasteita ja tarpeen pohtia omaa identiteettiään. Yli kolmasosa kyselyyn vastanneista nuorista mainitsi tuntevansa kuulumattomuuden tai toiseuden tunnetta. Nuoret tuntevat olevansa ulkopuolisia, olivat he kummassa kotimaassaan vain. Moni myös kertoi, ettei koe olevansa tarpeeksi osallinen kummassakin kulttuurissa. Toisen vanhemman suku voi myös asua kaukana eikä heitä tämän vuoksi ole mahdollista tavata usein.
 
Myös hyvin myönteisenä pidetty monikielisyys esiintyy nuorten vastauksissa huonona piirteenä kaksikulttuurisuudessa. Kielitaidon puute voi aiheuttaa vaikeuksia elämässä varsinkin silloin, kun perheessä ei ole vahvaa yhteistä kieltä. Negatiivisena elämässä kahden kulttuurin perheessä voi näkyä myös uskontojen sekä arvojen ja tapojen erilaisuudet perheen sisällä. Nämä aiheuttavat nuorten mielestä ristiriitoja silloin, kun perheen jäsenten erilaisuutta ei osata arvostaa tarpeeksi.

Kaksikulttuurisena yksikulttuurisuuden keskellä
​Kaksikulttuurisessa perheessä kasvaminen heijastuu myös perheen ulkopuoliseen elämään. Monet kyselyymme vastanneista nuorista kokee kahden kulttuuriin taustan vaikuttaneen oman kaveripiirin muodostumiseen. Se, miten asian koetaan vaikuttaneen, kuitenkin vaihtelee. Osa nuorista kokee kaksikulttuurisuuden laajentaneen kaveripiiriä tai tehneen siitä monikulttuurisemman. Nuoren ystävät saattavat olla myös avarakatseisempia. Jotkut kertovat itse hakeutuvansa tarkoituksella monikulttuuristen tai kaksikulttuuristen nuorten seuraan, sillä heidän kanssaan on enemmän yhteistä. Kavereita saattaa olla myös enemmän, jos heitä löytyy molempien vanhempien kotimaissa.
 
Osa nuorista taas kokee kaksikulttuurisuuden vaikuttaneen omaan kaveripiiriinsä, mutta ei niinkään omasta tahdostaan tai kovin positiivisella tavalla. Kaveripiiri on esimerkiksi saattanut muodostua niistä, jotka ovat kokeneet samanlaista syrjintää taustansa vuoksi tai niistä, jotka eivät ole kiusanneet. Aina nuorella ei siis ole mahdollisuutta vaikuttaa omaan kaveripiirinsä, vaikka niin toivoisikin. Joillain nuorilla kaksikulttuurisuuden vaikutus kaveripiiriin on kuitenkin jäänyt vähäiseksi tai sen ei koeta vaikuttaneen lainkaan. Osalla kaveripiiri muodostuu täysin kantasuomalaisista henkilöistä, toisilla kavereita on myös toisesta maasta tai kulttuurista. Tämän ei kuitenkaan nähdä niinkään johtuvan kaksikulttuurisesta taustasta.
 
Suurin osa kyselyyn vastanneista nuorista on kokenut kokevansa syrjintää ja/tai ennakkoluuloja joissain vaiheessa elämäänsä. Toisilla vastaajista kokemuksia on ollut enemmän ja ne ovat olleet vaikeampia kuin toisilla. Ennakkoluuloja nuoret ovat kokeneet esimerkiksi nimeensä, ulkonäköönsä sekä vanhempiensa kotimaihin liittyen. Ulkomaalaiseksi luuleminen ja vieraiden ihmisten kyselyihin omasta taustastaan vastaaminen on monelle kahden kulttuurin nuorelle arkipäivää. Valtavirrasta poikkeavan ulkonäkönsä vuoksi moni nuori kokee toiseuden tunnetta. Monen kyselyyn vastanneen nuoren mielestä heidän kokemansa syrjintä tai ennakkoluulot liittyvätkin enemmän ulkonäköön, kuin heidän edustamiinsa kulttuureihin. 

​Vaikka moni kahden kulttuurin nuori kokee ennakkoluuloja ja epäilyä suomalaisuuttaan kohtaan voi tilanne olla myös toisin päin. Osa kyselyyn vastanneista nuorista kokee, että monen ihmisen on vaikea ymmärtää heidän olevan sekä suomalaisia että osaksi jotain muuta kulttuuria. Tämä näkyy toiseuttamisen kautta, eli nuoria ei niinkään pidetä suomalaisina vaan ennemmin ulkomaalaisina, mutta myös siten, ettei nuoren toista, ei-suomalaista puolta huomioida laisinkaan. Moni nuori kertoo kohdanneensa elämänsä aikana taustansa vuoksi ennakkoluuloja ja syrjintää, mutta on myös kahden kulttuurin nuoria, jotka eivät näitä haasteita ole elämässään kohdanneet. Nuorten mielestä se voi johtua esimerkiksi vanhempien eurooppalaisesta taustasta.

Tarve kahden kulttuurin nuorten toiminnalle
​Osalle nuorista omasta kaksikulttuurisuudesta ja taustan merkityksestä puhuminen muiden kaksikulttuuristen nuorten kanssa on mahdollista perheen ja ystävien vuoksi. Muiden kanssa puhumista kuvataan vertaistueksi ja mahdollisuudeksi jakaa samankaltaisia kokemuksia. Jos nuoren lähipiiristä ei kuitenkaan löydy muita kaksikulttuurisia henkilöitä, ei vertaistuen saaminen ole helppoa.
 
Kysely antaa selvää näyttöä siitä, että tarvetta ja kiinnostusta kahden kulttuurin nuorten yhteiselle toiminnalle on. Selvä enemmistö, yli kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista, pitää kaksikulttuurisille nuorille järjestettävää toimintaa tärkeänä. Vastaajista löytyy myös nuoria, jotka eivät koe kaksikulttuurisuuden määrittelevän heitä niin, että yhteinen toiminta näiden nuorten kanssa kiinnostaisi. Monen nuoren mielestä yhteinen toiminta kuitenkin lisäisi kaksikulttuuristen nuorten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vähentäisi yksinäisyyttä. Se voisi myös auttaa omien juurien hyväksymisessä sekä lisätä ylpeyden tunnetta omista taustoistaan. Nuoret pitävät erittäin tärkeänä mahdollisuutta saada vertaistukea, jakaa kokemuksia sekä keskustella itseään koskettavista asioista muiden kanssa.

”Olen kokenut tietenkin rasismia.”

​Moni nuori kahden kulttuurin kasvatti kertoo joutuneensa kohtaamaan rasismia. Heistä useat mainitsevat rasismin itsestään selvyytenä, suomalaiseen arkeen luonnollisesti kuuluvana asiana: ”Olen kokenut tietenkin rasismia (hiekkaneekeri, ählämi, neekeri yms. huutelua).”

Kaksikulttuuristen lasten ja nuorten rasismikokemuksissa on kyse paitsi kiusaamisesta ja suorasta vihapuheesta, mutta myös katseista, tahattomista sanoista ja ennakko-oletuksista. Joskus taas kokemukset ovat seurausta periaatteessa hyvää tarkoittavista, mutta kuitenkin erilaiseksi merkitsevistä toiminnoista. Jotkut kertovat myös käänteisen rasismin kokemuksista. Rasististen tekojen ja sanojen takana kerrotaan olleen niin oman kasvuympäristön lapsia ja nuoria kuin myös aikuisia satunnaisista vastaantulijoista viranomaisiin, opettajiin ja jopa omiin sukulaisiin.​

​Monet kuitenkin myös kertovat säästyneensä rasismilta ja kokeneensa pääsääntöisesti positiivisia asioita. Riippuukin esimerkiksi lapsen ja nuoren asuinpaikkakunnasta ja koulusta, missä määrin hän joutuu kohtaamaan rasismia. Myös tietyt kulttuuri- tai kansallisuusyhdistelmät tuntuvat olevan Suomessa hyväksytympiä kuin toiset (Harinen & Ronkainen 2003, 314).  Erilaisissa kokemuksissa voi osaltaan olla kyse siitäkin, että yksilöt käsittelevät kokemuksiaan eri tavoin. Toiselle merkityksetön lausahdus saattaa satuttaa toista syvästi.

​​Kahden kulttuurin kasvatit voivat joutua rasismin ja ennakkoluulojen uhreiksi myös välillisesti esimerkiksi kavereihin, vanhempiin tai vanhemman kotimaasta lähtöisin oleviin henkilöihin kohdistuvan rasismin kautta. Esimerkiksi se, että joutuu todistamaan vanhempaansa kohdistuvaa rasismia, on lapselle ja nuorelle kipeä kokemus, joka jättää syvät arvet. Yhtä tuskallista on joutua vakuuttamaan, että oma vanhempi on kunnollinen työssäkäyvä kansalainen, eikä sosiaalitoimiston asiakas tai ”tietyn ammattiryhmän edustaja”. Myös se loukkaa ja tekee varovaiseksi, jos joutuu alituiseen oikomaan vanhemman kulttuuriin liittyviä ennakkoluuloja ja oletuksia.

Kahden kulttuurin kasvattien kertomuksissa rasismikokemukset sijoittuvat erityisesti lapsuuteen ja nuoruuteen. Vaikka moni toteaakin kääntäneensä kokemuksensa voimavaroikseen viimeistään aikuisuudessa (Rastas 2007), jättää lapsuudessa ja nuoruudessa koettu rasismi silti läpi elämän vaikuttavat jäljet (Perho & Godoy 2009, 132). Toiseuden ja ulkopuolisuuden tunteet kuuluvat edelleen liian monen lapsen ja nuoren elämään, ja siihen voi jokainen osaltaan vaikuttaa. Kuka on suomalainen? Kuka saa olla suomalainen? Saako olla muutakin kuin suomalainen?

(Duo)

​Rasismi ei ole Suomessa uusi asia, mutta viime aikoina se on valitettavasti nostanut selvästi päätään. Rasistiset mielipiteet ovat julkisuudessa saaneet entistä enemmän tilaa ja näkyvyyttä ja samalla myös arkipäivän rasismista on tullut näkyvämpää. Erityisen huolestuneita perheissä ollaan usein lasten kokemuksista, turvallisuudesta ja identiteetin kehittymisestä rasismin varjossa.

Monessa kahden kulttuurin perheessä eletään tilanteessa, jossa eri perheenjäsenet joutuvat rasismin kohteeksi eri tavoin. Perheessä voi esimerkiksi toinen vanhemmista olla valtaväestöön kuuluva suomalainen, toinen näkyvään vähemmistöön kuuluva maahanmuuttaja ja perheen lapset voivat olla enemmän tai vähemmän ulkonäöltään valtaväestöstä poikkeavia. Tällöin kaikki perheenjäsenet ovat rasismin suhteen eri asemassa, eivätkä jaa samaa kokemusta.

Adoptioperheet ry on julkaissut oppaan liittyen lapsen kohtaamaan rasismiin. Oppaassa on paljon hyviä käytännön vinkkejä vanhemmille ja hyödyllistä tietoa rasismista erityisesti valtaväestöön kuuluvan vanhemman näkökulmasta. Alla on oppaasta poimittuja ja sovellettuja vinkkejä tilanteisiin, jotka koskettavat myös monia kahden kulttuurin perheitä.

1. Ennakoi
Vaikka rasismi on usein vanhemmillekin vaikea ja ikäviä tunteita herättävä asia, kannattaa lapsen kanssa puhua asiasta jo varhain. Lapselle voi kertoa rasismista ikätason mukaisesti jo ennakkotoimena. Kerro lapselle esimerkiksi, että valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka pelkäävät erinäköisiä ihmisiä ja ajattelevat, että tietty ominaisuus tekee ihmisestä tietynlaisen. Korosta myös, että rasismi on aina väärin, ja että siitä tulee kertoa aina vanhemmille. Lapsen on parempi olla tietoinen siitä, että häntä voidaan syrjiä, ja hän saa keskustelun avulla mahdollisesti jo kokemilleen rasistisille tapauksille nimen.

2. Kuuntele ja lohduta
Jos lapsi joutuu rasismin kohteeksi, tärkeintä on, että vanhempi kysyy, kuuntelee ja osoittaa empatiaa. Lasta auttaa myös se, että vanhempi sanallistaa tapahtuneen sekä lapsen hämmennyksen ja tuskan. Lapselle pitää sallia kaikkien tunteiden näyttäminen, mutta vanhemman ei kannata lapsen läsnä ollessa antaa täyttä valtaa omille lapsen puolesta ja lapsen kanssa koetuille surun, tuskan ja suuttumuksen tunteille. Vanhemman hallitsematon reaktio saattaa säikäyttää lapsen, joka päättää seuraavalla kerralla suojella tätä ja olla kertomatta kokemuksistaan.

3. Selvitä tilanne aikuisten kanssa
Kun lapsi kertoo kotona kokemuksensa rasismista, tulee vanhemman aina puuttua rasismiin paikassa, jossa se on tapahtunut - esimerkiksi koulussa, pihalla tai urheiluseurassa. Vastuuta asian selvittämisestä ei tule jättää lapselle itselleen, vaan vanhempi lähtee selvittämään tilannetta toisten aikuisten, esimerkiksi opettajan, valmentajan tai toisten vanhempien kanssa. On hyvä muistaa, että rasismia ei voi ”sopia”. Esimerkiksi KiVa-koulu -sovittelu voi olla lapselle nöyryyttävä kokemus, jossa toistetaan häpeää tuottavaa kokemusta. Rasismi tulee aina tuomita, ei sovitella.

4. Tee rikosilmoitus
Suomessa rasismilta suojataan kolmessa eri laissa: perustuslaissa, rikoslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa. Lisäksi rasismi on monesti peruste rangaistuksen koventamiselle rikoksen yhteydessä. Käytännössä oikeusteitse on helpompaa puuttua viranomaisen tai elinkeinonharjoittajan harjoittamaan rasismiin kuin yksityishenkilön rasistiseen käytökseen. Esimerkiksi julkisella paikalla tapahtuvan huutelun perusteella tehty rikosilmoitus harvoin johtaa todellisiin tuloksiin, mutta rikosilmoituksen tekeminen on silti vahva viesti rikokseen syyllistyneelle siitä, ettei hänen tekonsa ole hyväksyttävä. Rikosilmoituksen tekeminen on myös tapa tehdä rasismia näkyväksi, sillä tilastoihin päätyessään rikosilmoitus viestii yhteiskunnallisesta ongelmasta.

 5. Ohjeista lasta rasististen tilanteiden varalta 
Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa suhtautua rasismiin, mutta lapsen kanssa kannattaa keskustella lapsen luonteelle sopivista tavoista vastata rasismiin. Lapsen kanssa voi yhdessä harjoitella toimintatapoja eri tilanteiden varalle. Esimerkiksi 'sinulla ei ole oikeutta puhua minulle noin' on monissa tilanteissa käyttökelpoinen vastaus rasistille. Vanhempi lapsi ei välttämättä halua neuvoja vanhemmiltaan, mutta lapsen omista tavoista reagoida voi silti kysyä ja keskustella.

6. Älä vähättele
Rasismia ja lapsen kokemusta ei tule koskaan vähätellä, tai neuvoa lasta olemaan välittämättä asiasta. Vähättelyä on myös, jos valtaväestöön kuuluva vanhempi sanoo 'tiedän miltä sinusta tuntuu', vaikka ei ole voinut kokea samaa. Rasismintutkija Anna Rastas on kiteyttänyt hyvän lähestymistavan seuraavasti: sen sijaan, että aikuinen sanoo 'älä välitä', hänen tulisi sanoa 'minä välitän'.

7. Älä ole värisokea
Värisokeudeksi kutsutaan ilmiötä, jossa lapsen valtaväestöstä poikkeavat piirteet, kuten ihonväri, kasvonpiirteet tai muu ulkomuotoon liittyvä seikka muuttuu näkymättömäksi lapsen lähipiirille. Tämä on arjessa normaalia, mutta vanhempien ei pidä kuitenkaan kokonaan sulkea silmiään lapsen erilaisuudelta. Anna lapsen tai nuoren puhua avoimesti kokemuksistaan ja esittää kysymyksiä. 8. Toimi itse rasismia vastaan Vanhempien velvollisuus on lastensa vuoksi toimia rasismia vastaan, vaikka se saattaa usein tuntua turhauttavalta ja raskaalta. Rasismiin puuttuminen on ainoa keino vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan asenteisiin.

9. Tue lapsen henkilökohtaista identiteettiä
Monen näkyvästi vähemmistöön kuuluvan yksilön elämää leimaa tähän ryhmään kuuluminen, ja jatkuva henkilökohtaisen identiteetin sivuuttaminen saattaa olla hyvin kuluttavaa. Vanhempien tehtävänä on auttaa lasta identiteettityössä ja tarjota kokemuksia yhteisöistä, joissa lapsi ei joudu jatkuvasti selittämään taustaansa. Hyvä keino voi olla tarjota lapselle mahdollisuus viettää aikaa samaan viiteryhmään kuuluvien lasten kanssa. Lapselle omalta tuntuvia viiteryhmiä saattaa kuitenkin olla monenlaisia, esimerkiksi toisen vanhemman etninen ryhmä, toiset kahden kulttuurin lapset tai monikulttuuriset lapset ylipäätään. Jos lapsen henkilökohtainen identiteetti on vahvasti suomalainen, saattaa esim. toisen vanhemman etniseen ryhmään kuuluvien kanssa ajan viettäminen tuntua myös ristiriitaiselta. Anna lapsen itsensä määrittää oma identiteettinsä ja tarpeensa.

10. Kasvata suvaitsevaisuuteen
Rasismia kohtaava lapsi ei ole immuuni rasistisille ajattelutavoille, vaan voi itsekin omaksua rasistisia ja syrjiviä asenteita läheisiltään, kavereiltaan tai esimerkiksi mediasta. Siksi vanhempien on syytä tarkastella kriittisesti myös omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan sekä pohtia ajattelutapoja, joita siirtää omille lapsilleen. Rasismi on yksi syrjinnän monista muodoista, ja rasismin vastustamisen lisäksi on tarpeen kasvattaa lapset kohtaamaan avoimin mielin kaikenlaista erilaisuutta ja monimuotoisuutta.

Duo