Familian kommentit oikeusministeriölle rasismin- ja syrjinnänvastaisen toimintaohjelman laatimiseen

Familia osallistui oikeusministeriön järjestämään kuulemistilaisuuteen liittyen pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan kirjatun rasismin- ja syrjinnänvastaisen ja hyvien väestösuhteiden toimintaohjelman laatimiseen.
 
Kuulemistilaisuuden jälkeen esitimme oikeusministeriölle kirjallisia kommentteja toimintaohjelman laatimista varten, joissa kerroimme jäsenistömme kokemasta syrjinnästä ja rasismista arjessa sekä rakenteissa ja esitimme kehittämiskohteita rasisminvastaisen politiikan tekemiseen sekä tarvittaviin lainsäädännöllisiin uudistuksiin.
​
Rasismin ja syrjinnän kokemukset eri elämänalueilla
 
Familiassa vuonna 2020 toteutetun “Kahden kulttuurin parien ja perheiden kokema syrjintä ja rasismi Suomessa” kyselytutkimuksen mukaan 25 % Suomeen muuttaneista puolisoista kokee syrjintää vähintään viikoittain ja 35 % vähintään kuukausittain. Rasismia kyselyyn vastanneista 30 % koki vähintään viikoittain ja 40 % vähintään kuukausittain. Kaikki kyselyyn vastanneista olivat kokeneet syrjintää ja rasismia viimeisen vuoden sisään, ja useiden vastaajien perheet olivat myös joutuneet syrjinnän ja rasismin kohteiksi.
 
Rasismi ja syrjintä kohdistui useimmiten syntyperään ja kieleen, mutta myös nimeen, ihonväriin, perheen kokoon sekä kulttuuriin ja vakaumukseen. Useimmiten syrjintää ja rasismia koettiin täysin tuntemattomien toimesta, mutta myös työ-/koulukavereiden, puolison sukulaisten, asiakaspalvelijoiden ja viranomaisten toimesta.
 
Rasismin ja syrjinnän kohteeksi kyselyyn vastanneet olivat joutuneet useimmin ulkotiloissa, kuten puistoissa ja kaduilla sekä julkisessa liikenteessä. Toiseksi yleisintä kohteeksi joutuminen oli internetissä ja sosiaalisen median maailmassa. Myös työ- ja opiskelupaikat, julkiset palvelut kuten terveydenhuolto sekä asiakaspalvelutilanteet  esimerkiksi kaupoissa nousivat esille kyselyssä.
 
Yleisimmin rasistinen ja syrjivä käytös näyttäytyi sanallisina viesteinä kuten nimittelynä, huutelemisena, vähättelynä ja epäasiallisena kommentointina. Myös sanattomien viestien kuten tuijottelun, osoittelun sekä epäasiallisten eleiden  kokeminen oli yleistä vastaajien keskuudessa. Useat vastaajista olivat myös kokeneet sosiaalista eristämistä, ennakkoluuloja, väkivaltaa sekä epäoikeudenmukaista kohtelua niin julkisissa kuin yksityisissäkin palveluissa.
 
Kohderyhmämme kokema rakenteellinen rasismi
 
Kaksikulttuuristen perheiden kokeman syrjinnän ja rasismin kerrottiin haittaavan merkittävästi myös heidän lastensa arkea. Lasten oletetaan kouluissa virheellisesti kuuluvan S2-opintoihin, ja näin heidän opintopolkujaan vaikeutetaan koulujen toimesta. Lapsia kiusataan ja kohdellaan epäoikeudenmukaisesti varhaiskasvatuksessa sekä kouluissa ilman että opettajat puuttuisivat rasistiseen tai syrjivään käytökseen. Rakenteellisen rasismin lisäksi lasten kerrottiin kokevan rasismia ja syrjintää myös arjessaan esimerkiksi haukkumisen, ulkopuolelle jättämisen ja väkivallan tai sillä uhkailun merkeissä.
 
Kaksikulttuuriset perheet ja parit kokivat, että Suomeen muuton jälkeen perheet oli viranomaisten toimesta monesti jätetty yksin ilman neuvoa ja tukea. Päätöksiä ja muita tärkeitä asiakirjoja oli toistuvasti lähetetty ainoastaan suomen kielellä, jolloin ulkomaalaiselle niiden ymmärtäminen oli ollut haastavaa. Useat vastaajista kokivat, että viranomaiset eivät olleet tarjonneet heille tarpeeksi laajaa tietoa tai neuvonantoa kuin mitä he olivat odottaneet tai tarvinneet. Informaation saannin hankaluus ja virkahenkilöiden sekä asiakaspalvelijoiden ennakkoluulot ovat vaikeuttaneet esimerkiksi vastaajien tukien saamista, talousasioiden hoitamista, asuntojen vuokraamista tai ostamista sekä sosiaalitoimistossa asioimista. Vastaajat kokivat, että heidän pitäisi olla huomattavasti kantasuomalaista kansalaista enemmän perillä oikeuksistaan, koska muuten heille ei palveluja tai neuvoja viranomaisten puolesta tarjota.
 
Kaksikulttuuristen perheiden ja parien kokema rakenteellinen rasismi painottui työelämään ja opiskeluun. Työnsaanti ulkomaalaisella etu- tai sukunimellä koettiin huomattavasti hankalammaksi koulutuksesta ja työkokemuksesta huolimatta, sekä työelämä epävarmaksi irtisanomisten pelossa mahdollisten maahanmuuttajastatusten vuoksi. Natiivitasoista suomen kielen osaamista käytetään piilotettuna syrjinnän välineenä työmarkkinoilla, vaikka monissa tehtävissä voisi pärjätä hyvin ei-natiivitasoisella suomella.
 
Työnsaannin hankaluus myös korreloi suoraan kansalaisuuden saamiseen, ja eräällä vastaajalla hakemus oli hylätty vähäisten tulojen vuoksi, koska hänelle oli nimensä ja alkuperänsä vuoksi erittäin vaikeaa saada opintotasoaan tai työkokemustaan vastaavaa työpaikkaa Suomesta. Suomessa ei myöskään tunnisteta useita ulkomaalaisia tutkintoja, joka vaikeuttaa sekä jatko-opiskeluihin pääsemistä, että opintotasoa vastaavan työpaikan saamista. Myös kohtelu työpaikalla on ollut epäoikeudenmukaista, ja kyselyyn vastanneita oli rasismin vuoksi jätetty perehdyttämättä työhön tai teetetty laittomia ylitöitä tai töitä ilman taukoja.
 
Rakenteellista rasismia oli ilmennyt myös terveydenhuollossa, jossa kyselyyn vastaajat eivät olleet saaneet vaadittavan kattavaa tai laadukasta palvelua englanniksi, eivätkä kielellisen osaamisen vuoksi voineet itse asioida suomen kielellä. Saman ilmiön koettiin toistuvan myös muissa julkisen sektorin tarjoamissa palveluissa, ja vähemmistöön kuuluvan ihmisen koettiin joutuvan altavastaajaksi niin viranomaisten kohtelussa, oleskelulupa prosesseissa, asemassa oikeuden edessä kuin huoltajuuskiistoissakin. Rakenteellisen rasismin koettiin vaikeuttavan myös maahantuloa sekä matkailua, kun poliisi tai rajavartiosto kohdistaa satunnaistarkastuksia useammin ulkonäöltään vähemmistöihin kuuluviin ihmisiin, sekä pyytää nähdä henkilöllisyystodistuksia ilman epäilystä rikollisuudesta tai minkäänlaisesta väärinkäytöksestä. Satunnaisia tarkastuksia vastaajat kertoivat puolisoidensa tai itsensä kohdanneen poliisien toimesta myös kaduilla. Tilanteissa heitä oli ilman pätevää syytä pyydetty todistamaan henkilöllisyyttään, ja painotettu, että heidän täytyisi kantaa henkilöllisyystodistustaan kokoajan mukanaan.

Taistelu rasismia ja syrjintää vastaan vaatii vahvoja poliittisia päätöksiä
 
Tärkein keino rasismin ehkäisemiseksi on tarpeellisen koulutuksen ja tiedon saamisen tarjoaminen. Lasten ja nuorten asenteisiin pitää vaikuttaa aktiivisesti aina varhaiskasvatuksesta asti käsittelemällä rasismia muulloinkin kuin jonkun sitä kohdatessa. Lisäkoulutusta rasismin vastaiseen työhön tarvitaan erityisesti varhaiskasvatus- ja opetusalalla, jossa lasten ja nuorten kanssa työskentelevillä on suuri rooli yhteiskunnallisten enakkoluulojen hälventämiseen ja yhdenvertaisemman ilmapiirin luomiseen. Kouluttautuminen ja haitallisten käytösmallien tunnistaminen auttaa huomaamaan piilorasistiset, erityisesti tahattomat rasistiset ilmaisut ja tavat, sekä rakenteellisen rasismin antaen keinot niihin puuttumiseen ja uusien toimintamallien etsimiseen ja löytämiseen.
 
Poliittisin keinoin voidaan ohjata resursseja asiantuntijatyöhön ja vertaistuen tarjoamiseen rasismia ja syrjintää kohdanneille henkilöille ja perheille. Antirasistisen opetuskokonaisuuden tarjoaminen ja lisääminen pakollisiin opintoihin on tärkeää myös muilla julkisilla aloilla, joissa virkahenkilöt ovat paljon tekemisissä eri taustaisten ihmisten kanssa kuten poliisikoulutuksessa, terveydenhuoltoalan koulutuksessa sekä sosiaalialojen koulutuksessa.
 
Sekä julkisiin virkoihin, että yksityisten yrittäjien tarjoamiin työpaikkoihin tarvitaan enemmän moninaisuutta. Työnsaantia on helpotettava korvaamalla rekrytoinnit anonyymeilla rekrytoinneilla, joissa ihmisiin ei voida liittää ennakkoluuloja pelkästään heidän nimien tai ulkonäköjen perusteella, vaan aidosti pohjataan työnsaanti osaamiseen. Työnsaantia voidaan poliittisesti yhdenvertaistaa myös helpottamalla ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksilukua suomalaisissa oppilaitoksissa, sekä tunnistamalla ulkomaalaisia tutkintorakenteita myös työnhaussa.
 
Politiikkaan olennaisesti kuuluu myös asioiden nostaminen julkiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun, sekä epäkohdista ja niiden korjaamisesta viestiminen. Rasistisen käytöksen ja rakenteiden piilottelu ei auta niiden poistamisessa tai vähentämisessä, vaan ilmiöistä on pystyttävä puhumaan jotta ne voidaan tunnistaa. Asioista puhumatta jättäminen siirtää vastuun rasismista sen kokijalle, joka joutuu kärsimään siitä, ja vie vastuun pois tekijältä, jonka toiminta usein kuitataan olan kohautuksella eikä rasistisesta toiminnasta rankaista tai siihen puututa tarpeeksi esimerkiksi työpaikoilla, harrastuksissa tai julkisilla paikoilla.
 
Poliittisten päättäjien ja viranomaisten toimesta on myös madallettava kynnystä ilmoittaa kokemastaan rasismista ja syrjinnästä esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulujen henkilökunnalle, julkisten liikennevälineiden työntekijöille kuten vartijoille, poliisille, sosiaalityöntekijöille tai yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Ilmoituksia käsittelevät ihmiset on koulutettava toimimaan oikeudenmukaisesti tilanteissa. Ilmoitusten tekemisen kynnystä tulisi madaltaa, eikä sen tulisi olla kohtuuttoman työlästä tai turhan tuntuista tekijälle, vaan tekijälle pitäisi tulla tunne siitä, että häntä kuunnellaan ja hänen kokemuksensa otetaan huomioon.
 
Lainsäädäntö rasisminvastaisen työn tukena – millaisia lainsäädännön kehittämiskohtia tunnistamme?
 
Suomessa pitää voida olla myös virallisesti kaksi- tai monikielinen, mikä toteutuu vain, jos väestötietojärjestelmä mahdollistaa useamman kuin yhden äidinkielen rekisteröinnin. Vain yhden äidinkielen rekisteröimiskäytäntö on ongelmallinen niin yksilön, perheiden kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Useamman äidinkielen merkitsemisen väestötietojärjestelmään tulee mahdollistaa, jotta henkilön kaikki äidinkielet tulisivat näkyväksi eikä lapsia ohjattaisi kielen opetuksessa väärin. Tämä antaisi myös hyväksynnän yhteiskunnan osalta olla monikielinen ja moninainen taustaltaan.
 
Kahden kulttuurin perheissä nykykäytäntö koetaan epäkäytännöllisenä ja epäoikeudenmukaisena. Käytäntö pakottaa vanhemmat tekemään valinnan kielten välillä, ja asettaa vanhempien äidinkielet keskenään eriarvoiseen asemaan.
 
Useamman kuin yhden äidinkielen rekisteröinti antaisi perheen kaikille kielille tasa-arvoisen ja virallisen statuksen, mahdollistaisi kaksikielisten lasten yhdenvertaisuuden, sekä jo olemassa olevien palveluiden tehokkaamman hyödyntämisen ja monikielisyyden varhaisen tukemisen. Lisäksi se ehkäisisi epätasa-arvoista kohtelua niin palveluissa kuin koulutuksessakin, kun henkilön kielellinen osaaminen pystyttäisiin paremmin ottamaan huomioon viranomaisten puolesta.
 
Rasismista ja syrjinnästä pitää tehdä yhteiskunnassa tuomittavampaa. Rasismiin, syrjintään ja vihapuheeseen on puututtava kovemmin poliitikkojen ja viranomaisten taholta.
 
Rasismista ja syrjinnästä pitäisi voida ilmoittaa vielä matalammalla kynnyksellä ja pitäisi olla luotto siihen, että kokemusten ilmoittaminen johtaa johonkin. Nyt kokemukset jäävät ilmoittamatta, koska ei uskota, että mikään muuttuu.