Kaksi kulttuuria identiteetin rakennusaineina

(c) Diversity

Kun kasvaa kahden kulttuurin keskellä, samaistuuko automaattisesti molempiin tai jompaan kumpaan? Tunteeko kuuluvansa joukkoon tai annetaanko lupa kuulua siihen, jos etninen ulkonäkö ei vastaa sitä mitä "tavalliselta suomalaiselta" on totuttu odottamaan? Miten kahden kulttuurin nuoret luovivat ympäristön asettamien odotusten ja ennakkoluulojen ristiaallokossa?
 
Tämä artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy Duon keväällä 2015 järjestämään nettiteemaryhmään (lisätietoa ryhmästä). Artikkelissa kerrotaan nuorten samanlaisuuden ja erilaisuuden kokemuksista, ja siitä, miten nuorten monimuotoinen kulttuuritausta on vaikuttanut heidän ja heidän sisarustensa identiteetin rakentumiseen.
 
(Hanna Kinnunen)

---

”Hyvin paljolti teininä sitä tunsi tuskaa siitä ettei kuulu joukkoon.​”
Erilaisuus ja samanlaisuus ovat teemoja, jotka toistuvat usein kahden kulttuurin kasvattien muistoissa. Sinänsä näissä kysymyksissä ei ole mitään yllättävää, rakentuuhan identiteetti vertailemalla. Jo pieni lapsi vertaa itseään vanhempiinsa ja muihin lähellä oleviin ihmisiin oppien samalla samankaltaisuudesta, erilaisuudesta ja omasta identiteetistään.
 
​Erilaisuuden ja samanlaisuuden kysymykset ovat kuitenkin monelle kahden kulttuurin kasvatille hankalia, sillä ne piirtävät esiin oman minäkuvan ja muiden ajattelutapojen ristiriidan: kahden kulttuurin kasvatti saattaa tuntea itsensä aivan samanlaiseksi kuin muut, mutta hänen ympärillään olevat eivät koe häntä itsensä kaltaiseksi. Tilanne voi olla myös toisinpäin: kahden kulttuurin kasvatti kokee olevansa erilainen kuin muut, mutta muut näkevät hänet samanlaisena kuin he itse ovat. (Weckström 2011, 82.) Omien havaintojen ja päätelmien lisäksi muiden palautteella onkin merkitystä kahden kulttuurin kasvatin kokemusten muotoutumisessa ja identiteetin kehityksessä.  

​”Ulkopuolisten kommentit koulun alettua saivat minut ensimmäistä kertaa huomaamaan oman ulkonäköni negatiivisessa valossa.”

"Ihmettelin kyllä aina kun usein ihmiset kommentoivat miten ihanaa se on kun olen suklaanvärinen. Se mihin joutui havahtumaan oli se miten ihmiset siihen suhtautuivat. Oli se sitten positiivista tai negatiivista se silti tuntui herättävän ihmisissä jotain reaktioita. "

Moni kahden kulttuurin kasvatti kertoo, ettei muista lapsuudessa ajatelleensa itseään tai perhettään mitenkään erilaiseksi. Lapsuuden kokemukset erilaisuudesta liittyvätkin enemmän tilanteisiin, joissa perheen ulkopuoliset henkilöt ovat sanoillaan tai toiminnallaan tuoneet esille, että kahden kulttuurin kasvatissa tai hänen perhetaustassaan olisi jotain erilaista, outoa tai jopa epäilyttävää.
 
Monen varhaislapsuuden muistoihin kuuluukin oman ulkonäön herättämä huomio:

Jotkut muistavat myös tilanteita, joissa esimerkiksi leikkeihin mukaan ottamisen tai niistä ulossulkemisen taustalla ovat olleet aikuisten käsitykset ja oletukset kahden kulttuurin kasvatin erilaisuudesta.
 
​Monet kuitenkin kertovat heränneensä kaksikulttuurisuuteensa ja ”erilaisuuteensa” vasta koulussa esimerkiksi uskonnonopetukseen liittyneiden erityisjärjestelyiden ja muiden oppilaiden kommenttien kautta. Vaikka usein muistot näistä ensimmäisistä erilaisuuden kokemuksista ovatkin myönteisiä, niin yhtä lailla moni kertoo nimensä tai ihonvärinsä kääntyneen kouluympäristössä syrjinnän ja kiusaamisen perusteiksi. Myös opettajien kommentit muistetaan – sekä hyvässä että pahassa.  Monesti opettajien toiminnalla ja asenteilla koetaankin olleen huomattava merkitys siinä, miten erilaisuus kunkin kouluyhteisössä miellettiin (Talib & Lipponen 2008, 142).

"Ulkopuolisten kommentit koulun alettua saivat minut ensimmäistä kertaa huomaamaan oman ulkonäköni negatiivisessa valossa. Tämä tuntuu erittäin hämmentävältä ja kiusalliselta, etenkin jos ei itse koe olevansa sillä tavalla "erityinen" kuin mitä muut tuntuvat noteeraavan. "

​"Elämänkatsomus tiedon opettajani opetti meille paljon suvaitsevaisuudesta ja muistan miten hän kehui minua suklaanväriseksi, en ottanut sitä loukkauksena mitenkään. Ala-asteella esiinnyin meidän musikaalin naispääosassa ja muutenkin meillä oli hieno luokka."

”Mistä olet kotoisin?”
​Vaikka kaksikulttuurinen lapsi tai nuori tuntisikin itsensä hyvin tavalliseksi suomalaiseksi, silti muut ihmiset kohtaavat hänet usein turistina, maahanmuuttajana tai adoptiolapsena. Esimerkiksi taustaan ja suomen kielen taitoon liittyvät kysymykset ovatkin monelle hyvin tuttuja niin virallisemmista kuin epävirallisemmista yhteyksistä.  Siitä huolimatta, että moni kertoo suhtautuvansa näihin tilanteisiin ymmärtäväisesti, erityisesti teini-ikäiselle paikkaansa etsivälle kahden kulttuurin kasvatille toiseuden oletuksia sisältävät kohtaamiset ovat usein merkittäviä erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteen tuottajia. 

"Tykkään itse enemmän ajatella että olen jollain tapaa täysin suomalainen ja sen lisäksi myös somalialainen. (hahaha tiiän kyllä että oon ihmistyyppiä joka haluaa vähän kaiken :'D) Siksi kurjalta tuntuikin, että jouduin esimerkiksi lukiossa suomenkielen testiin, vaikka laitoin koululle viestiä että olen aina ollut normaalissa äikässä kiitettävillä arvosanoilla, elänyt koko elämäni Suomessa ja en edes puhu somaliaa. Kaikesta huolimatta mun oli pakko mennä suomen kielen testiin koska isäni on Somaliasta ja mulla ei ole suomalaista nimeä. Toki tiedän, että siinä ajateltiin mun parasta."

”Ehkä se oma erilaisuus näkyy siinä, että koen että jossain asioissa esimerkiksi kaverini eivät kykene ymmärtämään”
Vaikka kaksikulttuuristen lasten ja nuorten kertomuksissa erilaisuus onkin usein muiden ihmisten tulkintalinssien tuottamaa, voi erilaisuuden tunne kummuta myös kahden kulttuurin kasvatin omasta kokemuksesta.
 
​Monet asiat voivat saada nuoren tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi tai vääränlaiseksi. Nuori esimerkiksi tarvitsee itseluottamusta vahvistavia roolimalleja, joihin samastua. Niiden puute taas tuottaa kokemusta erilaisuudesta, ja vaikeuttaa identiteetin rakentamista. Hankalaksi tilanteen tekeekin se, että suomalaisessa kulttuurisessa kuvastossa ei juurikaan ole myönteisiä esikuvia kahden kulttuurin kasvateille.
 
​Nuorelle on myös tärkeää tuntea tulevansa ymmärretyksi. Aina vanhemmat tai ystävät eivät kuitenkaan pysty tavoittamaan sitä, miltä kahden kulttuurin kasvatista tuntuu. Monesti kaksikulttuuristen nuorten erilaisuuden kokemukset liittyvätkin niihin kysymyksiin ja haasteisiin, joita he joutuvat kohtaamaan arjessaan, mutta jotka ovat vieraita heidän yhden kulttuurin perheissä kasvaneille läheisilleen. Näistä erilaisuuden tuntemuksista johtuen monet kertovat kaivanneensa mahdollisuutta vaihtaa ajatuksia samankaltaisia kokemuksia jakavien nuorten kanssa. 

"​Ehkä se oma erilaisuus näkyy siinä, että koen että jossain asioissa esimerkiksi kaverini eivät kykene ymmärtämään. Kaikki parhaat kaverini ovat oikeestaan kokonaan suomalaisia ja tuntuu etten pysty aina selittämään kaikkia juttuja. Tai en nyt osaa jotenkin antaa mitään hyviä konkreettisia esimerkkejä mutta sellasia ehkä ihan pieniä juttuja jotka saattaa mietityttää, muttei muut kykene välttämättä ymmärtämään. "

​Kuten tähänkin lukuun kootuista kahden kulttuurin kasvattien kokemuksista on helppo havaita, voivat erilaisuuden ja erilaisena kohdelluksi tulemisen kokemukset olla raskaita kasvavalle lapselle ja nuorelle. Aina ja kaikille erilaisuus ei kuitenkaan ole vain huono asia, vaan se voi olla myös mukavaa.  Se voi myös olla asia, jota kahden kulttuurin kasvatti haluaa vahvistaa. 

"Tykkäsin saada huomiota ja siitä että erotuin välillä joukosta. "

"​Olen iloinen siitä että olen syntynyt näkemään maailman hieman erilaisin linssein. Mielestäni oli myöhemmin mahtavaa vielä olla rohkea ja ilmaista itseäni - olinhan jo "erinäköinen" joten tietyllä tavalla koin sen vapauttavana."

(Duo)