”Ajatus äidinkielestä tuntuu monista varmaan yksinkertaiselta. Todellisuudessa ei kuitenkaan aina ole itsestään selvää, mikä on henkilön äidinkieli. Täysin yksikielisessä perheessä, joka asuu koko elämänsä samassa kieliympäristössä, asia on yleensä kiistaton. Mutta monessa perheessä puhutaan useampia kieliä, ja esimerkiksi kahta eri kieltä puhuvan vanhemman lapsi on usein jo lapsuudestaan lähtien vähintään kaksikielinen.” (Saukkonen, P. 2019) Maailmassa puhutaan tuhansia kieliä. Eri kielten ja kulttuurien yhteiselo on luonteva osa myös monen suomalaisperheen arkea, ja monessa kodissa puhutaan useampaa kuin yhtä kieltä. Virallisesti Suomessa puhutaan äidinkielenä yli 160:tä eri kieltä. Suomi kieliympäristönä on rikastunut suhteellisen nopeasti. Kun vielä 1980-luvulla vieraskielisten eli henkilöiden, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, osuus koko Suomen väestöstä oli vain 0,2 prosenttia, on vastaava osuus tänä päivänä jo yli 8 prosenttia. (Tilastokeskus 2023.) Todellisuudessa puhuttuja kieliä ja vieraskielisiä on Suomessa paljon enemmän. Nyt jo edesmenneet vanhempani syntyivät ja kasvoivat maaseudulla Itä-Suomessa 1940–1960 luvuilla. Vaikka Suomi on aina ollut monikielinen maa, vanhempieni elinympäristöt olivat yksikielisiä ja mahdollisuudet opiskella, kuulla tai käyttää eri kieliä olivat heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan rajalliset. Isäni yritti aikuisena parhaansa mukaan puhua englantia aina, kun se vain oli mahdollista. Mutta isäni myös turhautui usein siihen, että hän ei voinut käydä syvällisiä keskusteluja ulkomailla tapaamiensa ihmisten kanssa. Äitini puolestaan ajatteli, että kieliä ei voi käyttää, jos niitä ei osaa kunnolla. En muista äitini juuri koskaan puhuneen englantia muutamaa sanaa lukuun ottamatta muista kielistä puhumattakaan. Mietin usein, miten erilaista elämä olisi voinut vanhemmilleni ja meille perheenä olla, jos vanhemmillani olisi ollut samat mahdollisuudet kielten opiskeluun ja niiden käyttöön kuin omalla sukupolvellani. Onnekseni pääsin kuitenkin seuraamaan, kuinka isäni ja aviomieheni vielä aikuisina pystyivät luomaan läheisen ystävyyssuhteen ja keskustelemaan syvällisistäkin asioista luontevasti suomea ja espanjaa keskenään sekoittaen. Tämä onnistui huumorin, välittämisen sekä aidon ymmärtämistarpeen ja -halun ansiosta. Hetkittäin olin näkevinäni isoisän katseessa ylpeyttä hänen seuratessaan lastenlastensa kieleilyä. ”Monikielisyys on Suomelle suuri mahdollisuus ja voimavara. Suomi tarvitsee monipuolista kielipääomaa, maiden- ja kulttuurienvälisiä suhteita ja ymmärrystä, erilaisia ajattelutapoja, innovatiivisuutta sekä kielten mahdollistamaa luovuutta toimia globaalistuneessa maailmassa.” (Del Angel, T. 2015
”Aikaisemmin suomalaisten kielipääoma on ollut kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellinen juuri johtuen kahdesta velvoitetusta vieraasta kielestä... joita ovat täydentäneet vapaaehtoiset kielet. Kielten opiskelun monipuolistaminen on erittäin hyvä suuntaus ja pyrkimys suomalaisessa koulutusjärjestelmässä.”
”…kielitarjonnan voimakas kaventuminen viimeisen kymmenen vuoden aikana on huolestuttavaa ja johtaa kansallisen kielipääomamme köyhtymiseen… Yksipuolinen kielitaito on haitallista sekä kansantalouden että kulttuuriyhteyksien ja muun kansainvälisen kanssakäymisen kannalta.” Valitettavasti Suomessakin, muualla Euroopassa käydyn keskustelun tapaan, on ollut nähtävissä kielten vastakkain asettelua ja valtakieli ensin -tyyppistä mentaliteettia, jonka mukaan esimerkiksi maahanmuuttajien ajatellaan oppivan suomea tai ruotsia nopeammin tai paremmin, mikäli he vähentävät oman äidinkielen käyttöä. Taustalla vaikuttavat todennäköisesti yksikielisyyden normi ja myös virheellinen uskomus siitä, että aivoissamme olisi eri kielille rajallinen kapasiteetti. (Latomaa, S. 2018.) Omaan elämänkokemukseeni peilaten voin kuitenkin myös todeta, että pelkkä kielten opiskelu ei riitä kielitaidon ylläpitämiseen, vaan kaikkia kieliä täytyy voida aktiivisesti ja monipuolisesti käyttää. Tarvitsemme siis monikielisiä kieliympäristöjä. Eri kielten käytölle täytyy olla myös riittävän motivoiva syy, jotta ne säilyisivät taitona ja osaamisena, jota ei tarvitse vanhempieni lailla vähätellä tai hävetä. Jos Suomeen muuttanut ei opi hyvin suomea tai ruotsia, ei ongelma siis automaattisesti ole kielten opiskelussa tai motivaation puutteessa vaan siinä, että kieliä ei pääse riittävän monipuolisesti käyttämään niiden epätäydellisyydestä huolimatta. Tässä meillä kaikilla on peiliin katsomisen paikka. Tuotammeko ja ylläpidämmekö omilla ajattelu- ja toimintamalleillamme tahtomattamme yksipuolisia kieliympäristöjä sekä kielten käyttöön liittyvää täydellisyyden odotusarvoa, mikä synnyttää epäonnistumisen pelkoa ja häpeää?
”Monikulttuurisuuden tilastointi Suomessa kaipaa uudistamista vastaamaan paremmin yhteiskunnan todellisuutta… Väärien mielikuvien johdosta saatetaan päätyä myös virheellisiin päätöksiin ja palveluiden epätarkoituksenmukaiseen kohdistamiseen.” Joissakin tapauksissa kielitestit ovat toki perusteltuja, mutta niiden käyttäminen kertoo myös siitä, että resurssit ovat rajalliset, ja opetuspaikkoja ei aina riitä kaikille halukkaille tai niitä tarvitseville. Toisaalta myös tiedetään, että väestötietojärjestelmässä olevan äidinkielitiedon virheellinen käyttö voi johtaa rajallisten resurssien hukkaamiseen. Paras apukeino resurssien oikealle mitoittamiselle ja järkevälle kohdentamiselle olisi se, että kaksi- ja monikielisyys näkyisi myös väestötietojärjestelmässä ja tilastoissa. ”Kielitilasto ei myöskään tunnista yksilöiden kaksi- tai monikielisyyttä. Järjestelmä on rakennettu oletukselle, että ihmiset ovat yksikielisiä, ja pitkään tämä oletus on varmaan suurelta osin pitänytkin paikkansa. Nykyään yhä suurempi osa Suomen väestöön kuuluvista henkilöistä on kuitenkin sellaisia, jotka ovat joko vanhemmiltaan oppineet kahta tai useampaa kieltä tai lapsuuden kasvuympäristö on muuten tehnyt heistä kaksi- tai monikielisiä. Yksikielisyys ei ole samalla tavalla normi kuin ennen.” Nykyinen kielten rekisteröinti- ja tilastointitapa tuottaa myös osaltaan kielten välistä vastakkainasettelua, sillä väestötietojärjestelmään voi valita vain yhden äidinkielen. Tämä asettaa monikieliset perheet hankalan tai jopa mahdottoman valinnan eteen. On mahdollista, että nykykäytännön vuoksi viralliseen rekisteriin merkitään lapselle jokin muu kuin kummankaan vanhemman äidinkieli vain siksi, että vanhemmat eivät halua asettaa äidinkieliään paremmuusjärjestykseen tai vastakkain. Näin ollen tilastot vieraskielisestä väestöstä eivät todellisuudessa pidä paikkaansa, ja nykykäytäntö synnyttää yksipuolisen kuvan Suomen todellisesta kielivarannosta. Se voi myös osaltaan kiihdyttää kansallisen kielipääomamme köyhtymistä. Näin ei pitäisi olla Suomessa, jossa monikielisyys on aina nähty rikkautena ja mahdollisuutena. Siksi kannatan kaikkien äidinkielten merkitsemistä ja niiden näkyväksi tekemistä väestötietojärjestelmässä. Sinäkin voit vaikuttaa ja osoittaa tukesi monikieliselle Suomelle allekirjoittamalla kansalaisaloitteemme.
Äidinkieliä voi olla useampia, pidetään ne kaikki elinvoimaisina ja ollaan ylpeitä kaikesta kielitaidostamme. Tämä ei ole keneltäkään pois vaan meidän kaikkien yhteinen etu! Näillä sanoin haluan toivottaa kaikille hyvää kansainvälistä äidinkielen päivää! Tanja Del Angel Perhe- ja parisuhdetyön suunnittelija Kaksikielisen perheen äiti Familia ry Lähteet:
Tämä blogi on julkaistu monikielinen.fi-sivustolla. Lue myös täältä.
1 Comment
|
blogi - blogAjatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.
Reflections and experiences from the life of intercultural families. kategoriat
All
osallistuToivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!
Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa. Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia! Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info@ familiary.fi) tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. Tervetuloa mukaan! participate!We warmly welcome you to participate in our blog community: read, comment, and write!
Anyone who lives and works in the world of intercultural families and is interested in the topic is welcome to contribute. The threshold for writing should not be too high, and you can write either under your own name or under a pseudonym. Keep in mind that the views and opinions expressed in the blog are those of the authors and do not represent the position of Familia. The everyday life of intercultural families is interesting and writing about it can also open new perspectives for you! Your story matters and helps to raise awareness about the opportunities and challenges within intercultural families. Blog contributions can be submitted by e-mail (info@ familiary.fi) or via our contact form. Final selection and edition of the stories to be published will be conducted by our staff. Welcome to join us! |