Kaiken takana on kansainvälinen nainen

Teksti: Johanna Koponen
Kuvat: Annick Ligtermoet ja Teemu Keisteri

​Kun lähestyn Espoossa sijaitsevaa taitelijastudiota, mieleni valtaa jännitys. Tämä studio toimii minisortseissa lavalla bileitä kattoon räjäyttävän Windows95manin eli Teemu Keisterin sekä hänen hollantilaisen vaimonsa taitelija Annick Ligtermoetin työtilana. Tänään ei kuitenkaan puhuta euroviisuhuumasta, Malmösta tai farkkumunasta. Tänään kerron teille hollantilaisen Annickin tarinan valokuvaajasta, visuaalisesta tarinankertojasta ja keramiikkataitelijasta monikulttuurisen perheen äidiksi Espooseen ja todella, Suomen virallisen vuoden 2024 euroviisuedustaja, Windows95manin vaimoksi. 

Espoolaisuuteen liitetään usein erilaisia kuvauksia, joista farkkumuna, ponihäntäinen mies tai värikäs paljastakamuksinen Ukkeli, joka on Annickin aviomies Teemu Keisterin luoma kulttihahmo, eivät ehkä ole niitä kaikista tunnetuimpia. Mutta mikään näistä ei hollantilaista Annickia pelästyttänyt, kun kaksi taideopiskelijaa kohtasivat toisensa Haagissa kuninkaallisessa taideakatemiassa vuosikymmenen alussa. Tänä päivänä, 14 vuotta myöhemmin, espoolaisessa taiteilijastudiossa tehdään sulassa sovussa niin musiikkia, ukkelitaidetta, keramiikkaa kuin visuaalista taidettakin. ”Hullu suomalainen” kuuluu tietysti kuvaan, koska ilman häntä ei olisi myöskään ”lentävää hollantilaista” eli Annick Ligtermoetia, suomalaisittain Annikkia ja hänen tarinaansa. Lentävä hollantilainen on muuten kansantarun mukaan aavelaiva, jonka näkeminen ennustaa epäonnea kaikille sen nähneille. Tässä tarinassa onnea ei kuitenkaan ole seurannut sadan vuoden epäonni vaan sopusuhtainen monikulttuurinen perhe-elämä ja tänä keväänä myös eriskummallinen euroviisuhuuma kaikkine mausteineen. 

2022 Studio

Taide on intohimoni, olenhan kouluttautunut sitä varten koko elämäni

​Ovella minut vastaanottaa iloinen, pitkänhuiskea taitelija, joka touhuaa elementissään: studiolle pitää saada toimiva vesipiste syvine altaineen, tätä taitelija itse suunnittelee yhdessä espoolaisen urakoitsijan kanssa. Puhe soljuu sujuvasti englanniksi molemmin puolin ja en voi olla naurahtamatta kun kuulen urakoitsijan vakavat sanat: ”It won’t bend, even you want it to bend.” Niin suomalaista. Annick vastaa tyynesti takaisin ”Oh really? Sciences’s rules”. Tiede ja taide -kulkevat käsi kädessä. 

Kun katson taitelija Ligtermoetin upeaa olemusta, en voi olla miettimättä, kuinka vakka kantensa valitsee: Annikki ja Teemu vaikuttavat myös ulkoisesti hyvin samankaltaisilta ja elämäniloisilta taitelijasieluilta, tänään tosin studiossa paikalla on vain pahvinen Windows95miehen hahmo, siihen siis on tyytyminen. Mutta se ei haittaa, sillä tehtäväni onkin selvittää, kuinka kaikki oikein sai alkunsa ja mikä toi tämän valokuvausta opiskelleen taitelijan ja kanaalien kasvatin pohjolaan ja Suomeen. 

”Tylsää ei ole ollut päivääkään!”, huudahtaa Annick kun kyselen viime viikkojen kuulumisia.  

Tylsää ei ollut myöskään marraskuussa 2010 kun Teemun ja Annickin välinen rakkaus Hollannin Haagissa roihahti. Annick oli muutamaa vuotta aikaisemmin valmistunut kuninkaallisesta taideakatemiasta Bachelor of fotographyn nimikkeellä ja samassa akatemiassa Teemu oli tuolloin suorittamassa omia valokuvausopintojaan vaihto-opiskelijana. Rakkaus otti tulta alleen salamana ja jo tammikuussa 2011 toi Teemu Annickin, omien sanojensa mukaan, pohjolan promotripille, vierailulle jonka aikana tavattiin perhe, kierrettiin lappia ja ehdittiin vierailla myös Tallinnassa. Promokiertue oli menestyksekäs, sillä vielä saman vuoden kesällä pari muutti Suomeen ja Lahteen. Ja siitä asti on perheen koti ollut Suomessa.

Jos vaihdan kieleni suomeen, tulee minusta suomalainen ja menetän identiteettini

​Alussa Annick opiskeli suomen kieltä, kuten kuvioon kuuluu, mutta sanavaraston vielä ollessa suppea, koki hän tehtävän hankalaksi. Hänelle syntyi myös vahva ajatus siitä, että jos hän muuttaisi oman kielensä suomeksi, menettäisi hän samalla osan itseään ja hollantilaista identiteettiään, onhan ihmisen oma kieli aina se tutuin ja turvallisin sekä avain henkiseen kasvuun ja omaan olemassaoloon. Nyt myöhemmin, Annick on usein katunut valintaansa, koska tuntee, että erityisesti sosiaalisesti on menettänyt paljon sen vuoksi, että ei uuden kotimaansa kieltä niin hyvin osaa. Samalla minun on pakko kysyä, tuntuuko Annickista siltä, että hänen piti jättää jotain taakseen muuttaessaan Suomeen. Paljonkin, toteaa hän nopeasti, erityisesti ammatillisesti ja sosiaalisesti, olihan hänen kaikki ammatilliset verkostonsa Hollannissa, samoin kuin oma perhe sekä ystävät. Haagin kuninkaallinen taideakatemia on myös erittäin arvostettu koulu ja bachelor-tutkinnon saaminen sieltä ei ole itsestään selvyys. Hollannissa Annick elätti itsensä toimimalla yrittäjänä ja taiteilijana, joten muutto Suomeen ja uusien verkostojen, kontaktien ja oman ammatillisen identiteetin vakiinnuttaminen ovat vieneet aikaa ja vaatineet myös paljon resursseja. Valmista työpaikkaa ei Suomeen tullessa ollut vaan kaikki piti aloittaa ikään kuin alusta. Ennen kuin Teemu astui kuvioon mukaan, Annickin ajatus oli lähteä töihin Berliiniin. 

Vaativan korona-ajan jälkeen perhe täydentyi lapsella ja nyt heistä on tullut vahvasti monikulttuurinen yksikkö. Kolme aktiivisesti puhuttua kieltä (suomi, hollanti ja englanti) takaavat sen, että perheen nuorimmaisesta kasvaa luontaisesti maailmankansalainen. Annick sanoo pohtineensa paljon sitä, mitä heidän lapselleen merkitsee isompana se, että hän on hollantilainen ja kuinka tämä tulee näkymään hänen elämässään. Varmaa on, että siteet myös Hollantiin pysyvät vahvoina. Tärkeässä osassa ovat Hollannissa asuva opa eli pappa, jonka luona vieraillaan joka vuosi, myös pappa vierailee usein Suomessa. ​

2018 Tiny vases

​Oma menestykseni taitelijana mitataan sillä, että pystyn edelleen tekemään taidetta

​Kysyessäni, kaipaako Annick takaisin Hollantiin vai tuntuuko Suomi tänä päivänä kodilta, saan vastauksen ykskantaan: Suomi on nyt kotini, en voisi kuvitellakaan muuttavani takaisin. Iso merkitys on perheellä, puolison perheestä on tullut myös Annickin perhe ja yhteydet ovat tiiviit. Hollannissa käydessään, Annick myös huomaa olevansa hyvin suomalaistunut. Kolmentoista Suomessa vietetyn vuoden jälkeen hän on varautuneempi kuin hollantilaiset yleensä ovat ja hän ei enää tunne synnyinmaataan samalla tavalla kodiksi kuin nuorempana. 

​Laakereilla ei ole kuitenkaan voinut Suomessa levätä vaan taitelijana on tehtävä koko ajan parhaansa, luotava verkostoja, koulutettava itseään ja toimittava yrittäjänä. Näin Annick on myös tehnyt, hän on suorittanut Suomessa lisäkoulusta, ottanut taitelijarepertuaariinsa uusia elementtejä ja löytänyt luonnosta ja viherkasveista oman inspiraationsa ja luovuuden lähteen. Metsä, meri, oma viljelypalsta ja mökki ovat tapa ladata akkuja ja luoda uutta, tehdä taidetta. Tätä luonnonläheistä mielenmaisemaa kuvaavat myös taitelija Ligtermoetin teokset, joissa pääelementissä ovat luonnonläheisyys, sen olemassaolo ja symbioosissa eläminen yhdessä luonnon kanssa. Ligtermoetin taidetta katsellessani mieleeni nousee väistämättä maagisuus, sen yhteys luontoon, jatkuvuuteen ja kestävyyteen (esimerkiksi teoksessa Talvi vases). Värimaailma on herkkä ja maanläheinen, luonto on kumppani tässäkin. Taide itsessään merkitsee Annick Ligtermoetille selviytymiskeinoa ja turvapaikkaa ja tämä näkyy myös hänen töissään, joissa työstettävä materiaali usein taipuu uskomattomiin mittasuhteisiin (kuten teoksessa Lunar Whirl, joka on itse asiassa merilevästä ja biomuovista valmistettu veistos). Ligtermoetin teokset kuvaavat usein myös yksinkertaisia asioita kuten yksinäisyyttä, josta parhaimmillaan kasvaa esteettinen kokemus. Aikaisemmissa teoksissa mukana on ollut myös hengellisyyttä ja uskonasioiden kohtaamista. 

2020 Talvi vases

Kun kysyn, mitä on vielä saavutettavana, toteaa Annick haluavansa vielä saavuttaa paljon omassa elämässään niin henkilökohtaisesti kuin myös ammatillisesti. Lyhyellä aikavälillä tärkeäksi nousee oman äidinkielen opettaminen lapselle sekä onnellisuus ja perhe-elämä. Pakko on pohtia, onko tämä nyt sitä kuuluisaa suomalaista onnellisuutta, jolla meidät on palkittu jo seitsemättä kertaa peräkkäin! Ehkäpä onnellisin onkin se ihminen, jolle Suomi on tullut lahjana, ei itsestäänselvyytenä. ​

Haluaisin, että Suomi avaa itsensä maailmalle

Stereotypioita kysyttäessä, en saa suoraa vastausta tai ehkä vastaus onkin Annickin kysymys minulle, mitä tarkoitat? Mumisen jotain saunasta ja Sibeliuksesta saamatta vastakaikua. Sen sijaan saan jotain paljon parempaa. Annick kysyy minulta, miksi et kysynyt sitä kysymystä, jossa pyysit minua pohtimaan, millaisessa Suomessa haluaisin lapseni kasvattaa. ”I really liked that question.” Hymyilen ja sanon että kerro. ”Haluan, että poikani kasvaa avoimessa Suomessa, joka toivottaa ihmiset tervetulleeksi ja pitää huolta myös sellaisista ihmisistä, joiden tausta ja elämä eivät välttämättä anna eväitä onnelliseen elämään. Haluan, että Suomi avaisi itsensä maailmalle.” Tähän minun on hyvä lopettaa. 


Tutustu lisää Annickin taiteeseen:

• www.annickligtermoet.com
• uumarket.fi/products/annick-ligtermoet
• @valomieli (Instagram)

2019 Tidevann Huuto