Teksti: Johanna Koponen Kuvat: Annick Ligtermoet ja Teemu Keisteri
Taide on intohimoni, olenhan kouluttautunut sitä varten koko elämäni
Tylsää ei ollut myöskään marraskuussa 2010 kun Teemun ja Annickin välinen rakkaus Hollannin Haagissa roihahti. Annick oli muutamaa vuotta aikaisemmin valmistunut kuninkaallisesta taideakatemiasta Bachelor of fotographyn nimikkeellä ja samassa akatemiassa Teemu oli tuolloin suorittamassa omia valokuvausopintojaan vaihto-opiskelijana. Rakkaus otti tulta alleen salamana ja jo tammikuussa 2011 toi Teemu Annickin, omien sanojensa mukaan, pohjolan promotripille, vierailulle jonka aikana tavattiin perhe, kierrettiin lappia ja ehdittiin vierailla myös Tallinnassa. Promokiertue oli menestyksekäs, sillä vielä saman vuoden kesällä pari muutti Suomeen ja Lahteen. Ja siitä asti on perheen koti ollut Suomessa. Jos vaihdan kieleni suomeen, tulee minusta suomalainen ja menetän identiteettiniAlussa Annick opiskeli suomen kieltä, kuten kuvioon kuuluu, mutta sanavaraston vielä ollessa suppea, koki hän tehtävän hankalaksi. Hänelle syntyi myös vahva ajatus siitä, että jos hän muuttaisi oman kielensä suomeksi, menettäisi hän samalla osan itseään ja hollantilaista identiteettiään, onhan ihmisen oma kieli aina se tutuin ja turvallisin sekä avain henkiseen kasvuun ja omaan olemassaoloon. Nyt myöhemmin, Annick on usein katunut valintaansa, koska tuntee, että erityisesti sosiaalisesti on menettänyt paljon sen vuoksi, että ei uuden kotimaansa kieltä niin hyvin osaa. Samalla minun on pakko kysyä, tuntuuko Annickista siltä, että hänen piti jättää jotain taakseen muuttaessaan Suomeen. Paljonkin, toteaa hän nopeasti, erityisesti ammatillisesti ja sosiaalisesti, olihan hänen kaikki ammatilliset verkostonsa Hollannissa, samoin kuin oma perhe sekä ystävät. Haagin kuninkaallinen taideakatemia on myös erittäin arvostettu koulu ja bachelor-tutkinnon saaminen sieltä ei ole itsestään selvyys. Hollannissa Annick elätti itsensä toimimalla yrittäjänä ja taiteilijana, joten muutto Suomeen ja uusien verkostojen, kontaktien ja oman ammatillisen identiteetin vakiinnuttaminen ovat vieneet aikaa ja vaatineet myös paljon resursseja. Valmista työpaikkaa ei Suomeen tullessa ollut vaan kaikki piti aloittaa ikään kuin alusta. Ennen kuin Teemu astui kuvioon mukaan, Annickin ajatus oli lähteä töihin Berliiniin.
Oma menestykseni taitelijana mitataan sillä, että pystyn edelleen tekemään taidettaKysyessäni, kaipaako Annick takaisin Hollantiin vai tuntuuko Suomi tänä päivänä kodilta, saan vastauksen ykskantaan: Suomi on nyt kotini, en voisi kuvitellakaan muuttavani takaisin. Iso merkitys on perheellä, puolison perheestä on tullut myös Annickin perhe ja yhteydet ovat tiiviit. Hollannissa käydessään, Annick myös huomaa olevansa hyvin suomalaistunut. Kolmentoista Suomessa vietetyn vuoden jälkeen hän on varautuneempi kuin hollantilaiset yleensä ovat ja hän ei enää tunne synnyinmaataan samalla tavalla kodiksi kuin nuorempana.
Kun kysyn, mitä on vielä saavutettavana, toteaa Annick haluavansa vielä saavuttaa paljon omassa elämässään niin henkilökohtaisesti kuin myös ammatillisesti. Lyhyellä aikavälillä tärkeäksi nousee oman äidinkielen opettaminen lapselle sekä onnellisuus ja perhe-elämä. Pakko on pohtia, onko tämä nyt sitä kuuluisaa suomalaista onnellisuutta, jolla meidät on palkittu jo seitsemättä kertaa peräkkäin! Ehkäpä onnellisin onkin se ihminen, jolle Suomi on tullut lahjana, ei itsestäänselvyytenä. Haluaisin, että Suomi avaa itsensä maailmalle
1 Comment
30/6/2024 18:24:57
Millaisia tunteita Annickilla heräsi suomen kielen opiskelun haasteiden ja identiteetin säilyttämisen välillä? Greeting : <a href="https://journals.telkomuniversity.ac.id/">Telkom University</a>
Reply
Leave a Reply. |
blogi - blogAjatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.
Reflections and experiences from the life of intercultural families. kategoriat
All
osallistuToivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!
Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa. Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia! Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info@ familiary.fi) tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. Tervetuloa mukaan! participate!We warmly welcome you to participate in our blog community: read, comment, and write!
Anyone who lives and works in the world of intercultural families and is interested in the topic is welcome to contribute. The threshold for writing should not be too high, and you can write either under your own name or under a pseudonym. Keep in mind that the views and opinions expressed in the blog are those of the authors and do not represent the position of Familia. The everyday life of intercultural families is interesting and writing about it can also open new perspectives for you! Your story matters and helps to raise awareness about the opportunities and challenges within intercultural families. Blog contributions can be submitted by e-mail (info@ familiary.fi) or via our contact form. Final selection and edition of the stories to be published will be conducted by our staff. Welcome to join us! |