Kaksi kulttuuria kolmessa polvessa - Kahden kulttuurin isovanhemmuutta bibin ja babun tapaan

​Anette ja Mataruma Miraji ovat olleet naimisissa 30 vuotta. Heillä on neljä lasta ja kolme lapsenlasta. Pari tapasi 80-luvun puolivälissä Suomessa. Tansanialainen Mataruma oli tullut Eurooppaan töiden vuoksi. Anetten tavatessaan hän oli todennut tämän olevan hänen tulevien lastensa äiti.  Ensin Anette jarrutteli hänen vauhtiaan, mutta oikeassahan Mataruma oli ja kohtaamista seurasi avioliitto ja lapset.

Heti suhteensa alussa pari oli päättänyt, että heidän on muistettava selittää toisilleen, miksi joku asia on tärkeä. ”Ei riitä, että toinen sanoo älä tee noin vaan näin”, he selventävät, ”on kerrottava, miksi minulle on tärkeää, ettet toimi noin”. ”En voinut vain käskeä miestäni ottamaan hatun pois päästä, kun vierailimme vanhempieni luona”, Anette nauraa, ”vaan minun oli selitettävä, miksi äidille ja meidän kodissamme on tärkeää, ettei hattua pidetä päässä sisällä. Keskustelimme myös uskonnosta ennen lasten syntymää”, Anette jatkaa, ”halusin lapseni kastettavan katoliseksi, kuten minutkin on kastettu ja mieheni on protestantti.”

Mirajien vanhin tytär meni naimisiin toisen kahden kulttuurin suomalaisen kanssa ja parilla on kolme tytärtä. Siihen, että vävy on isänsä tapaan muslimi, Mirajit suhtautuvat kunnioituksella. ”Lapsenlastemme molemmat isoäidit ovat suomalaisia, isoisistä toinen on tansanialainen ja toinen libanonilainen.” Tyttären perhe ei asu kaukana, joten Anette ja Mataruma tapaavat lapsenlapsiaan usein.

Anetten ja Mataruman tytär Salima sekä Mataruma ja Anette tyttärentyttärien Vivianin, Amelian ja Silvian kanssa.

Anetten ja Mataruman yhteisen taipaleen alkaessa vuonna 1985 Suomessa ei ollut juurikaan ulkomaalaisia. ”Isäni hyväksyi kyllä Mataruman heti, mutta äitini oli pidempään epäileväinen”, Anette kertoo. Parin mennessä naimisiin Matarumalla ei ollut Suomessa nykyisen veroista tansanialaisten laajaa sosiaalista verkostoa. ”Meitä oli ehkä parikymmentä”, Mataruma sanoo, ”sittemmin piirimme ovat kasvaneet ja ihmiset tukevat ja auttavat toisiaan.” ”Tansanialaisrouvat laittoivat ruokaa 30-vuotis hääpäivänämme”, Anette jatkaa, ”ja nuorimmat vieraat alkoivat autella siivouksessa juhlien päättyessä.”

Anetten ja Mataruman lapset tuntevat juurensa ja ovat ylpeitä niistä. Mataruma halusi lasten tietävän, miten Tansaniassa eletään. ”Täällä ei tunneta tansanialaista yhteisyyttä – ’togetherness’, jossa perhe ja naapurit hoitavat asiat yhdessä. Minulle oli välillä vaikeaa nähdä, kuinka yksin Anette jäi lasten kanssa, kun olin töissä tai vierailin Tansaniassa”, Mataruma kuvailee. Lapsiperheen arki ja työnteko veivät perheen mukanaan ja 30 vuoden aikana Mataruma on käynyt kotimaassaan vain neljästi. Anette nauttii tansanialaisesta ruoasta ja kulttuurista, mutta ei ole vielä vieraillut miehensä kotimaassa. Unelmissa on Tansaniaan asettuminen eläkkeellä. ”Ei se ole edes unelma, vaan suunnitelma”, Anette korjaa, ”nyt me todella menemme!”

”Tyttäremme on opettanut lapsenlapset kutsumaan meitä bibiksi ja babuksi swahiliksi”, Mirajit kertovat. Mataruma puhui lapsilleen swahilia pienestä pitäen ja haluaa nyt myös lapsenlasten kuulevan sitä. Mataruman isoäiti kertoi tälle tarinoita iltaisin, kun hän oli pieni lapsi ja nyt Matarumasta itsestään on sukeutunut loistava tarinankertoja ja hän viihdyttää kertomuksillaan lapsenlapsia. ”Muistan vanhat laulutkin, joita minulle lapsena laulettiin", Mataruma lisää. ”Isovanhemmuus on ihanaa”, Anette toteaa, ”olemme vielä töissä, mutta meillä on heille aikaa joka viikko, emmekä ole vielä kovin vanhojakaan. Viemme heitä harrastuksiin ja nautimme joka hetkestä heidän kanssaan.”

Anette muistelee, kuinka hänen omien lastensa oli aina todistettava olevansa yhtä hyviä kuin muut ja heidän suomalaisuutensa kyseenalaistettiin. ”Tilanne on kyllä parantunut 80-luvusta”, Anette kertoo, ”mutta lapsenlapsellemmekin oli sanottu, ettei hän ole suomalainen – koska hänen äitinsä ei kuulemma näytä suomalaiselta.” ”Pääasia, että lapset itse tietävät, keitä he ovat ja ovat ylpeitä itsestään”, Anette ja Mataruma sanovat, ”ei heidän tarvitse kuunnella muita.”

(Annukka Kortepuro)​