Äiti, mamãe, mum - äitiys kahden kulttuurin perheessä

8.5.2022 on neljäs äitienpäivä, jonka saan viettää äitinä. Olen äiti kahden kulttuurin ja kolmen kielen perheessä, ja olen tilanteesta, kysyjästä ja vastaajasta riippuen äiti, mamãe tai mum. Vuosia sitten sain monien sattumien kautta Brasilian osaksi elämääni, ensin työpaikan, sitten rakkauden kautta. En tuolloin vielä aavistanut, että myöhemmin minulla olisi lapsi, jonka elämää ja identiteettiä muovaavat sekä Suomen että Brasilian kulttuurit. Lapsemme asuu Suomessa, juo piimää, nauttii saunomisesta ja leikkii lumessa, mutta samalla hän pyytää musiikiksi “música brasileiraa”, haluaa farovaa riisiinsä ja katsoo Ryhmä Hau:ta portugaliksi. Äitiys monikulttuurisessa ja -kielisessä perheessä on täynnä samoja onnen hetkiä, riittämättömyyden tunteita ja arjen rutiinien toistoa kuin perheissä, jossa puhutaan yhtä kieltä. Samalla perheen monikulttuurisuus ja -kielisyys tuo mukanaan erilaisia haasteita.

Välillä äitiys monimulttuurisessa ja -kielisessä perheessä tarkoittaa kääntäjänä toimimista. Perheessämme minulla on tällä hetkellä paras kyky luovia kolmen kielen välillä, minkä vuoksi jouduin usein kääntäjäksi, jos lapsemme ei tiedä tiettyä sanaa portugaliksi, tai jos hän ei osaa tai halua sanoittaa pyyntöään portugaliksi.  

Olen suomalainen, mieheni brasilialainen, ja 3-vuotias lapsemme suomalais-brasilialainen. Lapsemme on syntynyt Irlannissa, missä asuin yli kymmenen vuotta ja tapasin mieheni. Suomessa olemme asuneet noin kaksi vuotta. Minä puhun lapsellemme suomea, mieheni portugalia, ja keskenämme minä ja mieheni puhumme englantia. Ymmärrän ja puhun jonkin verran portugalia, ja mieheni ymmärtää keskeisimpiä sanoja ja lauseita suomeksi. Lapsemme puhuu tällä hetkellä sujuvasti suomea ja portugalia. Englantia hän ei vielä juurikaan puhu, mutta todennäköisesti hän ymmärtää englantia paljon enemmän, kuin mitä hän osaa sitä puhua. Tulevaisuuden haaveenani on, että kotikieleksemme tulisi portugali, jotta perheemme vähemmistökieli vahvistuisi lapsellamme, ja että pääsisimme eroon englannin kielen käytöstä kotona. Helpommin sanottu kuin tehty!

Kielen oppimisen lisäksi haluamme, että lapsemme oppii toisen kotimaansa kulttuurin. Kielen osaaminen on avain kulttuuriin, tapoihin, tapahtumiin ja osallisuuteen paikallisissa yhteisöissä. Perheemme toisen kulttuurin omaksuminen on haastavaa, koska lapsemme toinen kotimaa sijaitsee niin kaukana, että vierailu on mahdollista korkeintaan kerran vuodessa. Kotona Suomessa kuuntelemme brasilialaista musiikkia, luemme portugalinkielisiä kirjoja, syömme brasilialaista ruokaa, ja osallistumme kulttuuritapahtumiin, joissa on brasilialaista kulttuuria. Lapsemme on osallistunut myös pikkulapsille tarkoitetuille portugalin tunneille, jotka koronan vuoksi toteutettiin etänä. Kaikista tärkeimpänä, lapsemme soittelee viikoittain sukulaisille Brasiliaan.

Lapsemme on vasta 3-vuotias, mutta tietyssä määrin kulttuurierot Suomen ja Brasilian välillä ovat tulleet hänelle jo selviksi. Omien kokemusteni perusteella, yleisesti ottaen ihmiset Brasiliassa rakastavat pikkulapsia, ja lapsille osoitetaan paljon huomiota esimerkiksi bussissa ja kadulla. Lapsille hymyillään ja heitä tervehditään kysymällä “beleza?” tai “tá jóia?” peukku pystyssä. Brasiliassa ollessamme lapsemme oppi tervehtimään vastaantulevia peukku pystyssä, ja tuli suunnattoman iloiseksi kun sai ”beleza!” vastaukseksi peukku pystyssä. Palattuamme Suomeen, lapsemme jatkoi samaa Suomessa, saamatta juurikaan vastauksia, mistä lapsemme harmistui. Parin viikon päästä lapsi unohti Brasiliassa opitun tavan ja lopetti tuntemattomien moikkailun Suomessa.

Välillä äitiys monimulttuurisessa ja -kielisessä perheessä tarkoittaa kääntäjänä toimimista. Perheessämme minulla on tällä hetkellä paras kyky luovia kolmen kielen välillä, minkä vuoksi jouduin usein kääntäjäksi, jos lapsemme ei tiedä tiettyä sanaa portugaliksi, tai jos hän ei osaa tai halua sanoittaa pyyntöään portugaliksi. Kääntäjänä toiminen ja ristiriitojen selvittäminen kolmella kielellä on välillä väsyttävää ja rasittavaa. Joskus kadehdin yksikielisiä perheitä; kuinka helppoa heidän kommunikaatio onkaan, verrattuna meidän perheeseemme, jossa joudumme välillä luovimaan kolmen kielen välillä, käännösten ja väärinymmärrysten välillä! Minun vastuullani on myös hoitaa perheessämme kaikki asiat, mitkä vaativat suomen kielen taitoa. Onneksi monet asiat saa Suomessa hoidettua myös englannin kielellä, mutta joidenkin tahojen kohdalla se on vaikeaa, jolloin nuo asiat siirtyvät vastuulleni. Pyrimme kuitenkin siihen, että myös mieheni hoitaa asioita Suomessa vaikka se olisikin hänelle vaikeampaa.

Kun elämäänsä on saanut kaksi kotimaata tai useamman kotimaan, on vaikea tuntea olevansa täysin kotona missään maassa. Brasiliassa ollessamme ikävöin Suomesta omaa rauhaa, tilaa ja luontoa. Suomessa ikävöin Brasiliasta lämminhenkisyyttä, leikkisyyttä ja elämäniloa, suurta perhettä ja sukulaisjoukkoa ympärillä; Suomi tuntuu kliiniseltä, kylmältä ja elottomalta Brasiliasta paluun jälkeen. Suomessa elämme perusarkea lähinnä vain ydinperheemme kesken, mutta Brasiliassa ympärillämme on lähes päivittäin muu perhe ja sukulaiset. Ikävä ja kaipuu ovat aina tietyllä tavalla läsnä monikulttuurisissa perheissä. Äitinä kahden kulttuurin perheessä haluaisin, että pystyisimme jakamaan aikamme tasaisesti molempien maiden välillä. Käytännössä tämän toteuttaminen olisi erittäin haastavaa. Asumme Suomessa, mutta toisinaan mietimme, olisiko lapsellemme parempi asua Brasiliassa. Arki, palvelut ja yhteiskunta ylipäänsä toimivat Suomessa paremmin kuin Brasiliassa, mutta samalla olen hyvin tietoinen siitä, että lapsemme jää paitsi kaikesta hyvästä ja kauniista brasilialaisessa kulttuurissa: positiivisuudesta ja elämänilosta, tunteiden avoimesta näyttämisestä, ja perheen, sukulaisten ja ystävien tiiviistä yhteydenpidosta ja yhteiselosta, ja lukemattomista muista asioista.

Monikielisyys ja -kulttuurisuus tuo äitiyteen ja perhe-elämään suunnattomasti rikkautta ja eri näkökulmia. Lapsemme kasvaa Suomessa, mutta hän saa toivottavasti vahvat siteet myös Brasiliaan ja portugalin kieleen. Yli kymmenen vuotta sitten ulkomailla asuessani luin tsekkiläisen sanonnan joka jäi vahvasti mieleeni, ja joka nyt motivoi minua tekemään parhaani lapseni monikielisyyden tukemisessa: ”You live a new life for every new language you speak. If you know only one language, you live only once.” On upeaa ajatella, että lapsellani on kaksi kotia yli 10 000 kilometrin päässä toisistaan, ja että minä saan olla en pelkästään äiti, mutta myös mamãe ja mum.

Tanja K.