Kaksikulttuurinen Suomi 100 - katsaus kahden kulttuurin suomalaisuuteen ja Familian Duo-toimintaan26/5/2017
Kaksikulttuurinen Suomi 100 – katsaus kahden kulttuurin suomalaisuuteen ja Familian Duo-toimintaan raportissa luodaan katsaus Familian Duo-hankkeiden (2008–2012 ja 2013–2016) toimintaan sekä vuoden 2017 alussa alkaneeseen Familian pysyvään Duo-toimintaan. Lyhyistä artikkeleista koostuvassa raportissa valotetaan Duo-toiminnan eri puolia – vertaisuutta, vapaaehtoisuutta, vanhempainvalmennusta ja vaikuttamista – sekä kerrotaan siitä, keitä kahden kulttuurin perheet ja suomalaiset oikein ovat. Raportti julkaistiin YK:n kansainvälisenä perheiden päivänä 15.5.2017 Kaksikulttuurinen Suomi 100 -seminaarin yhteydessä (lue lisää seminaarista alempana). (Hanna Kinnunen, viestintäsuunnittelija, Familia ry) Kaksikulttuurinen Suomi 100 -seminaari Suomen täyttäessä sata vuotta on tärkeätä sanoa ääneen se, että Suomi on aina ollut, ja tulee aina olemaan kansainvälinen ja monikulttuurinen. Kansainvälisenä perheiden päivänä 15.5. Familian Kaksikulttuurinen Suomi 100 -seminaari kokosi asiantuntijoita ja vaikuttajia keskustelemaan kansainvälistyvästä Suomesta kahden kulttuurin perheiden näkökulmasta. Perheiden hyvinvointi, ja se miten kasvatamme lapsemme nyt, vaikuttaa siihen, miten erilaiset ihmiset ja monikulttuurisuus kohdataan Suomessa tulevaisuudessa, ja siihen, miten suomalaisuus määritellään. Kahden kulttuurin perheistä puhuminen on tärkeää: seminaarin puhujat ja osallistujat nostivat esiin omia kokemuksiaan, lastensa kokemuksia, tai läheistensä kertomuksia siitä, millaista Suomessa on elää kaksikulttuurisena. Joukossa oli hauskoja kertomuksia siitä, miten eri kulttuuritaustat voivat aiheuttaa huvittavia väärinymmärryksiä, mutta myös kertomuksia vaikeista tilanteista, joissa kukaan ei noussut puolustamaan rasismilta tai syrjinnältä. Hauskat - tai sydäntä särkevät - anekdootit siitä miten erilaisuus ja moninaisuus kohdataan kertovat kahden kulttuurin perheiden arjesta. ![]() Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus näkyvät Suomessa erityisesti perheissä, joista jokainen on sekoitus erilaisia kulttuureita, tapoja, arvoja ja valintoja, riippumatta siitä ovatko perheen jäsenet syntyneet alun perin eri puolilla Suomea vai maapalloa. Nasima Razmyar korosti puheenvuorossaan sitä, että siinä missä suomalainen katukuva alkaa jo olla arkisen monikulttuurinen, työpaikoilla, politiikassa ja yhteiskunnan rakenteissa kansainvälisyys ei vielä näy. Razmyar nosti tärkeänä asiana esiin myös sen, että yhteistä työtä vaaditaan, jotta kaikilla olisi yhteisessä Suomessamme turvallinen ja osallinen olo. Se, miten asioista puhutaan, edistää turvallisuuden ja osallisuuden tunnetta. Monimuotoiset perheet -verkoston projektipäällikkö Anna Moring puhui hienosti siitä, että kulttuurierot eivät sinänsä ole este ymmärrykselle, vaan että väärinkäsitykset kumpuavat pikemminkin epäonnistuneesta kommunikaatiosta. Sellainen asia, josta ei uskalleta kysyä, jää helposti hallitsemaan keskustelun ilmapiiriä kuin huoneessa seisova valkoinen elefantti, josta kukaan ei kuitenkaan puhu. Kaikki tietävät, että elefantti on olemassa, mutta kukaan ei uskalla mainita siitä. Se, että asiat nostetaan rohkeasti, mutta toisen näkökulmia arvostaen esille, puhdistaa ilmapiiriä ja voi parhaimmillaan edistää luottamuksen syntymistä. Moring korosti sitä, kuinka tärkeää on, että asioista voidaan puhua: keskustelussa jossa molemmat osapuolet ovat avoimia ja kunnioittavat toisiaan keskustelijat osaavat kyllä tunnistaa sen, onko puhujan tarkoitus hyvä vai pahansuopa. ![]() Keskustelupaneeliin osallistuivat koripalloilija ja Susijengin kapteeni Shawn Huff, erityisopettaja ja suomalais-kreikkalaisen perheen äiti Niina Halonen-Malliarakis, kahden kulttuurin perheen isoäiti Pia Kindsted, tutkija ja suomalais-kanadalaisessa perheessä elävä Johanna Leinonen sekä suomalais-amerikkalainen toimittaja ja juontaja Sean Ricks. (Kuva: Hanna Kinnunen) Päällimmäisenä seminaarista jäi mieleen paneelikeskustelu siitä, miten suomalaisuus määritellään. Useat puhujat ja osallistujat nostivat esiin sitä, miten ihmiset luokittelevat toisiaan meihin ja muihin ulkoisten ominaisuuksien, puhetavan tai jonkin muun seikan perusteella. Kun joku ei mielestämme sovi näihin kategorioihin, se aiheuttaa hämmennystä, ja pahimmillaan syrjintää ja rasistista käytöstä. Jokaisella on kuitenkin oikeus määritellä itse itsensä - suomalaiseksi, suomalais-amerikkalaiseksi, kreikkalaiseksi, tai joksikin ihan muuksi. Se, että uskallamme puhua, ja puuttua asioihin, tekee satavuotiaasta Suomesta meidän kaikkien yhteisen Suomemme.
(Aino Jones, Puolison Polku -hankkeen projektipäällikkö, Familia ry)
Comments are closed.
|
kirjastoKirjasto-sivuilta löydät artikkeleita, juttuja, vinkkejä ja oppaita sekä tutkimustietoa kahden kulttuurin perheitä lähellä olevista aiheista
kategoriat
All
|