Familia ry tukee ehdotettuja muutoksia ulkomaalaislakiin, joiden tavoitteena on nopeuttaa erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien sekä heidän perheenjäsentensä maahantuloa. Samalla katsomme, että muutoksien lähtökohta on liian kapea ja riittämätön olemassaoleviin moninaisiin D-viisumitarpeisiin. Vaikka tämä on hyvä ensiaskel oleskelulupaprosessin tehostamiseksi ja maahanpääsyn nopeuttamiseksi, tulisi huomioida yhdenvertaisesti myös suomalaisten perheenjäsenten maahantulo.
Viisumiluokituksessa voidaan hyödyntää esim. Saksan mallia, jossa luokitukset palvelevat paremmin erilaisia maahantulon tarpeita sekä erilaisia kohderyhmiä, ml. suomalaisten puolisot/perheenjäsenet. Nykyinen oleskelulupaprosessi suomalaisten perheenjäsenille on kohtuuttoman pitkä ja vaikeuttaa kahden maan perheiden perhe-elämää ja urasuunnitelmia. Lausunnolla olevassa lakiluonnoksessa ei näin laajasti D-viisumia ole lähestytty, mutta laajemmat tarpeet eri kohderyhmien maahantulon nopeuttamiseksi on tiedostettava. Mahdollistavat laajennukset nopealla aikataululla on varmistettava. Yhdenvertaisuuden nimissä kansallista D-viisumia tulisi voida hakea myös suomalaisen perheenjäsenen. Vähintään tulisi pystyä esittämään aikataulu D-viisumin muille kohderyhmille, ml. suomalaisten puolisot/perheenjäsenet. Monet kahden kulttuurin perheenjäsenet ovat joutuneet pandemian vuoksi kärsimään viivytyksistä ja pakkoerossa olemisesta viimeisen vuoden aikana. Oleskelulupaprosesseihin on tullut uusia esteitä mm. edustustojen toiminnan poikkeuksien tai eri valtioiden kansallisten pandemiarajoitusten vuoksi. Laajentamalla kansallisen viisumin soveltamisalaa perhesiteen perusteella oleskelulupaa hakeviin voisimme edistää hallittua ja Suomea väestörakenteellisesti hyödyttävää maahanmuuttoa. Muuttajat pääsisivät kotoutumaan nopeammin, mikä niin ikään hyödyttäisi koko yhteiskuntaa. Familia ry Elina Helmanen toiminnanjohtaja
0 Comments
Leave a Reply. |
kirjastoKirjasto-sivuilta löydät artikkeleita, juttuja, vinkkejä ja oppaita sekä tutkimustietoa kahden kulttuurin perheitä lähellä olevista aiheista
kategoriat
All
|