​On 21st of February countries around the world celebrate the mother language or the mother tongue. Here at Familia we celebrate it with mix of mother tongues. This multilingual staff working under one roof have brought to our beloved organisation even a greater value.

​For years I was confused how to define mother tongue. I spoke only Finnish until I was 6 years old, after that I moved away from Finland and spoke Arabic and English until I was 22 years old, when I moved back to Finland. I was asked to put down on an official paper my mother tongue, I had by then 3.

 People of minority languages in Finland also suffer, they don't find enough support for their mother tongues. Having another language beside the Finnish language will not make the person any less knowledgeable in Finnish. My 6-year-old son lives in a multilingual surrounding, I speak to him in Arabic, his father speaks to him in Persian, his sister speaks to him in English and his grandmother, aunt and other family members speak to him in Finnish. Also he has been in a Finnish day-care since the age of 3. So this made him English/Finnish speaker. I find those two languages are totally equal in strength in his mind. I came to apply for his first year at school to find out that after over 20 years Finnish authorities still don't allow more than one mother tongue. When will this change?

So in what language do you feel? Can you dig inside and find out? I personally feel in both Arabic and English and so my mother tongues are English and Arabic! And I should have the right to be registered as bilingual mother tongue!

Kahden kulttuurin perheiden vastauksissa korostui huoli siitä, etteivät he itse, heidän kumppaninsa tai heidän lapsensa saaneet samaa kohtelua kuin muut ihmiset suomalaisessa yhteiskunnassa, vaan heitä pidettiin toisarvoisina. Epätoivoa aiheutti myös kokemus siitä, että syrjinnän tai rasismin kokemuksia tai niistä aiheutuvia haasteita epäiltiin ja kyseenalaistettiin eivätkä perheet kokeneet kenenkään puolustavan heitä tai tarjoavan heille tarpeellista tietoa tai tukea kokemuksista selviämiseen.

Lapsiin kohdistunut syrjintä ja rasismi koettiin satuttavampana niin henkisesti kuin fyysisestikin, kuin vastaajiin itseensä tai heidän puolisoihinsa kohdistuneet kokemukset. Lapsiin kohdistuva rasismi ja syrjintä koettiin erityisen epäoikeudenmukaisena. Erityisesti tilanteet koettiin epäoikeudenmukaisina sen vuoksi, että lapset eivät vastaajien mukaan olleet tehneet mitään väärin tai valinneet itse omaa syntyperäänsä, jonka vuoksi heihin kohdistettiin rasismia tai syrjintää. Vastaajat kokivat myös paljon avuttomuutta ja voimattomuutta lastensa puolesta. Tunteet syntyivät siitä, että vanhemmat kokivat, että haluaisivat pystyä paremmin suojelemaan lapsiaan

Huolestuttavaa monen muun asian ohella oli myös huomata, että harva vastaajista oli ilmoittanut kokemuksistaan eteenpäin viranomaisille. Syy tähän oli usein se, ettei ilmoitusten uskottu johtavan mihinkään. Tähän pitäisi kiinnittää huomiota, että jotta kaikista tilanteista haluttaisiin ilmoittaa. Ilmoitusten tekemisen tärkeyttä tulisi korostaa, jotta tilastot rasismin ja syrjinnän kokemuksista vastaisivat todellisuutta ja herättäisivät näin enemmän huomiota ja keskustelua aiheen tiimoilta.

Tarvitsemme yhteiskunnassa lisää avointa keskustelua niin ihmisten arkielämässä kuin erilaisissa toimintaympäristöissä. Kyselyyn vastanneista suuri osa uskoi, että ihmisten ennakkoluuloihin ja asenteisiin voi vaikuttaa, erityisesti keskustelun kautta. Rasismista ja syrjinnästä ei pitäisi puhua vain silloin, kun sitä kohdataan vaan sitä pitäisi tuoda aktiivisesti esille kaikkien toimesta.  Myös niiden, jotka sitä eivät ole kokeneet. Median rooli ja valta koettiin olennaiseksi moninaisuuden ja rasismiin liittyvien ongelmien esille tuomisessa. Poliittisilta päättäjiltä toivottiin myös enemmän rasismin tuomitsemista julkisesti.

Hyvä huomio muutamilta vastaajilta oli se, että tarvitsemme lisää myös niitä tarinoita, joissa kahden kulttuurin perheiden arki ja rikkaus tuodaan esille positiivisesti, onnistuneiden tarinoiden kautta. On tärkeää, että esille tuodaan moninaisuuden, erilaisia kulttuurien ja monikielisyyden rikkaus, mutta myös sitä puolta, joka yhteiskunnassamme ei toimi ja joka kaipaa muutosta.

Familia on saanut oikeusministeriöltä rahaa rasismin vastaisen toimintaohjelman puitteissa oikeusministerio.fi/rasismin-vastainen-toimintaohjelma kehittää työkalu, joka on suunnattu kahden kulttuurin perheille rasismiin ja syrjintään puuttumiseen. Työstämme parhaillaan opasta kahden kulttuurin perheiden kohtaaman rasismin ja syrjinnän kokemusten käsittelyyn. Oppaaseen tulee liittymään myös työpajamalli, jossa aihetta käsitellään eri menetelmiä hyödyntäen. Tämä on yksi konkreettinen asia, joka on lähtenyt liikkeelle kyselyn tuloksia tarkastellessamme.

Haluamme jatkossa olla vahvemmin esillä antirasistisen työn ja toiminnan osalta ja antaa tukea myös tässä perheillemme, jotka rasismia ja syrjintää kokevat arjessaan. Tarve vertaistuelle sekä yhteiskunnalliselle keskustelulle ja vaikuttamiselle on suuri.

Elina Helmanen
toiminnanjohtaja

Hei Sinä maahanmuuttaja!

​Miehinen näkökulma on se mitä minulta pyydettiin. Miehistä näkökulmaa monikulttuurisen perheen isänä, iskänä, faijana ja aviopuolisona. Olen syntynyt onnellisten tähtien alla, sillä olen saanut kokea suurperheen rakkauden ja viiden sisarukseni loppumattoman huolenpidon. Isoveljeni opetti minut paitsi ajamaan autoa, myös korjaamaan niitä ja siskoni sekä äitini opettivat minulle ruoanlaiton jalon taidon. Rakkauteni ruokaa kohtaan on seurannut minua koko elämäni ajan, armeija-aikana osasin aseenkäytön lisäksi tehdä ruokaa, joten kasarmiveljeni saivat nauttia minun moninaisista taidoista loihtia perunasta mitä erilaisempia gourmet-ruokia. Olinkin armeija aikana erittäin suosittu, pidinhän asekuntamme leivässä kiinni. Armeijan jälkeen siirryin töihin kotikaupunkini suurimpaan meijeriin, josta erinäisten vaiheiden jälkeen valmistuin kokiksi ja tätä ammattia harjoitan edelleen. Perheessämme syödään yhä edelleen paljon perunaa ja juodaan maitoa, mihinpä sitä koira karvoistaan pääsisi, toteaa vaimoni usein ja ihan oikeutetusti, työhistoriaani ajatellen.

En kuitenkaan tunnista edellä mainituista identiteeteistä yhtäkään, sillä olen ensisijaisesti isä, kahdelle lapselleni ja aviomies suomalaiselle vaimolleni. Olen myös eurooppalainen, mutta se ei koskaan kiinnosta ketään, ulkomaalainen on aina ulkomaalainen. Minua ei haittaa se, että ulkomaalaisista puhuttaessa viitataan usein vähemmistöön, johon liitetään erilaisia haasteita, sillä tiedän, että suomalaisen keski-ikäisen miehen haasteet ovat aivan samanlaisia kuin minunkin, jaan hänen huolensa. Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää. Kysymys, jota olen usein pohtinut, on, annetaanko meille Suomessa asuville ulkomaalaisille todella mahdollisuus nousta numeroista tilastoissa osaksi suomalaista yhteiskuntaa, nähdäänkö meidät todellisena voimavarana?  Usein vaaditaan integraatiota pohtimatta itse asiassa sitä, mihin meidän tulisi integroitua. Mikä on se suomalainen kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä?

Usein olen myös kadehtinut teitä suomalaisia, mutta siinä positiivisessa mielessä. Teillä on kaikki, mitä toimivaan yhteiskuntaan tarvitaan, teillä on myös luontoa, teitä kutsutaan maailman onnellisemmaksi kansaksi, olette rehellisiä ja hoidatte asianne hyvin. Olette myös osanneet tehdä koronapandemian kurimuksessa etäisyysvaatimuksesta hyveen ja vielä jopa nauttia siitä! Silti Suomessa jaksetaan loputtomasti pohtia esimerkiksi sitä, tarvitaanko maassa työperäistä maahanmuuttoa ja saako Suomeen tulla poimimaan marjoja (vai annetaanko marjojen maatua metsään). Kun tapasin vaimoni, ei meistä kumpikaan silloin onneksi miettinyt tilastoja, työperäisyyttä tai kategoriaa muut. Kaikki tämä on tullut osaksi suhdettamme vasta myöhemmin. Meidän on molempien täytynyt myös tottua siihen, että toinen meistä tulee aina olemaan numero tilastoissa, jota toinen meistä selittää: vaimonihan on syy siihen miksi ylipäätään olen Suomessa.

Näin itsenäisyyspäivän aikaan on hyvä haastaa meidät kaikki pohtimaan yhteiskuntamme tilaa. Maahanmuuttajien sijaan meidän tulisi puhua yhteiskuntamme uusista jäsenistä maanmuuttajina, voimavarana, joka nostaa yhteiskuntamme yhä korkeammalle menestyksen portaita. Näin numerosta tilastossa tulee voimaannuttaja, joka raivaa omaa tietään kuin Väinö Linnan Jussi, sillä alussahan olivat vain suo, kuokka ja Jussi. Näin kategoriasta muut nousevat esiin ne lukemattomat kokit, insinöörit, lähihoitajat, asiantuntijat ja luovat työntekijät, jotka omalla panoksellaan tuovat osansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin ulkomaalaisesta miehestä tulee isä, iskä, faija tai paras kaveri, se sama mies, jollainen jokainen meistä miehistä haluaa omille lapsilleen olla. Paras mahdollinen isä.kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä?

Maanmuuttaja

Jutun minä on kaksikulttuurisen perheen isä, joka kalastaa ja kokkailee myös vapaa-ajallaan.

Katja Manninen-Abbouchi on Olarin seurakunnan yhteisötyöntekijä ja kahden kulttuurin perheen äiti.  Vuonna 2015, kun Katja sai poikansa, hän päätti osallistua Familian Duo Äiti & Vauva ryhmään. Tämän jälkeen Katja päätti lähteä vapaaehtoiseksi Duo Olohuone toiminnan ohjaajaksi Helsingissä.

“Lähdin mukaan Familiaan, koska minulla itselläni on monikulttuurinen perhe”, kertoo Katja. Katjan kahden kulttuurin perheeseen kuuluu kaksi lasta aiemmasta avioliitosta sekä libanonilainen mies, jonka kanssaan hänellä on yksi lapsi. “Tutustuttuani [Familian] Facebookiin ja nettisivuihin sekä Familian jakamiin kahden kulttuurin perheiden tarinoihin, minulle tuli sellainen tunne, että halusin olla osana Familian perhettä.”

Duo Äiti & Vauva ryhmä on kahden kulttuurin äideille tarkoitettu vertaisryhmä, jossa tavataan seitsemän viikon ajan ja käsitellään eri teemoja. Duo Olohuone toiminta on taas kaikille kahden kulttuurin arkea eläville avointa perhekahvilatoimintaa. Toiminnasta Katjalla on hyviä muistoja. “Poikani tykkäsi kovasti, että pääsi tutustumaan muihin kaltaisiinsa lapsiin”, Katja muistelee.

Vapaaehtoisuus merkitsee Katjalle uusia ystäviä ja vertaistukea. “Vapaaehtoistyön avulla saa tutustua uusiin ihmisiin”, Katja kertoo. “Vaikkakin en itse ajattele, että hakisin mitään vertaistukea mutta siitä saa kuitenkin vertaistukea. Siinä on monia hyviä puolia.” Katja haluaa myös toimia esikuvana omille lapsilleen: “Toivon, että he joku päivä myös tekisivät vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyöllä annetaan paljon hyvää niin toisille kuin itsellekin.”

Mitä vapaaehtoisuus Familiassa antoi Katjalle? “Vapaaehtoistyöstä minulle jäi matala kynnys pyytää apua, kun sitä tarvitsen. Minulle jäi myös ystäviä siitä ajasta”, Katja jakaa, “Nykyään aina kun tutustun uusiin monikulttuurisiin perheisiin, jotka tulee Suomeen niin aina kysyn: Oletko kuullut Familiasta?”

​Camilla Bergman

Tällä viikolla Duo Blogiin on kerätty Familian vapaaehtoisten tarinoita. Olemme tällä hetkellä etsimässä uusia vapaaehtoisia vetämään Duo Olohuonetta Espooseen, Turkuun, Tampereelle sekä valtakunnallisesti. Jos olet kiinnostunut vapaaehtoisuudesta Familiassa, täytä vapaaehtoisten hakemus tai ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin, Camilla Bergmaniin sähköpostilla camilla.bergman(at)familiary.fi.

“I wanted to find a way to get more connected to the Finnish mindset and lifestyle, but also to become more employable”, she shares. “I met someone from Familia who was giving me tips regarding my CV and she suggested volunteer work. Her professionalism, her energy made an impression on me.”

This autumn Valéria led workshops about Brazilian music for learners of Portuguese to become more familiar with important cultural moments in Brazilian history. The workshops included exercises and discussion to contextualise these cultural moments through songs of the era.  The Portuguese club was part of Familia's language club activities. For Valéria, the best thing about volunteering at Familia was the freedom to develop her own activities. “Familia gave me great freedom to develop my idea […] and was very open to my proposition.” ​

“What’s the point with my volunteer experiences? Exchange: exchange of experiences and exchange of stories.” says Valéria, “I have lived in 6 countries and I really enjoy knowing different things, meeting different people, listening to their stories and telling my own stories.” Volunteering in Familia was also a way to challenge some assumptions about Finland. “After my experience with Familia, I felt that [Finland] is a friendly environment and I just have to go a step further to integrate. […] I learned that Finns are very open, welcoming and curious about things.” she says, “It’s about sisu!” ​

Camilla Bergman

This week we are celebrating our volunteers by sharing their stories in the Duo Blog. We are currently looking for new volunteers to run multicultural and multilingual activities. If you are interested in leading activities in your language please fill in the volunteer application on our website or contact Familia’s volunteer coordinator, Camilla Bergman be email at camilla.bergman(at)familiary.fi. ​

Vaikka monikulttuurisuus on Johannalle itsestäänselvyys, hän usein kohtaa tilanteita, jossa hän joutuu selittämään muille mitä se tarkoittaa. “Itsellä on tullut joskus sellainen tunne, että minun pitää selittää miksi minulla on monikulttuurinen perhe, vaikka en ole kenellekään mitenkään tilivelvollinen. [Familiassa] ei koskaan ole tullut sellaista tunnetta, että pitäisi selittää itseään.” Viestintävapaaehtoisena toimiminen tuntui luontevalta askeleelta, jolla pystyi vaikuttamaan kotimaan asioihin.

Parasta vapaaehtoisuudessa on ollut Familian avoimuus ja yhteisöllisyys. “Vaikka jokainen meistä vapaaehtoisista tekee omaa toimintaansa omasta lähtökohdasta käsin, se on tosi yhteisöllistä toimintaa” , Johanna kertoo. “Familiassa ihmiset on ollut hirveän kannustavia ja tosi avoimesti suhtautuu ajatuksiin ja ehdotuksiin.”

Vapaaehtoisuus merkitsee Johannalle yhteiseen hyvän edistämistä ja oman osaamisensa antamista muiden hyväksi. “Ei voida tietää kuinka isoja juttuja pienistä puroista syntyy. Minä en koskaan voi tietää kuka esimerkiksi lukee juttuani ja minkälaisia ajatuksia tai inspiraatioita siitä voi saada!” ​

Camilla Bergman

Tällä viikolla Duo Blogiin on kerätty Familian vapaaehtoisten tarinoita. Olemme tällä hetkellä etsimässä uusia vapaaehtoisia tuottamaan sisältöjä someen. Jos olet kiinnostunut vapaaehtoisuudesta Familiassa, täytä vapaaehtoisten hakemus netissä tai ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin, Camilla Bergmaniin sähköpostilla camilla.bergman(at)familiary.fi. ​

Veronika and Sonja have shared many good moments together and as a group. "I feel we had a good atmosphereas a group, but also got to know each other personally”, Sonja shares. “For example sometimes we went home just the two of us after the session and shared more personal things. The people of course are the most important and best part."

​Even though the official meetings ended, Veronika and Sonja still stayed in touch with the group. “After the official sessions have ended the girls started to initiate different activities themselves. We went to a farm together to see animals”, Veronica shares, ”It was great to see that people bring something of themselves and are volunteering to organise activities.”

The Duo Mother & Baby Group’s structure brought reassurance to Veronica and Sonja as facilitators. “If someone wants to try to facilitate a group it’s a good way to practice because there are two people to share the tasks, two brains”, says Veronika. However, in the end it’s the group itself who makes the experience. Sonja shares: “It’s more like the group is creating the whole thing. We just give starting points and then it’s the whole group together directing it. And the kids enjoy it a lot!”

Camilla Bergman

This week we are celebrating our volunteers by sharing their stories in the Duo Blog. We are currently looking for mothers to lead and participate in Duo Mother & Baby groups next year. If you are interested in the Duo Mother & Baby Group please fill in the volunteer application on our website or contact Familia’s volunteer coordinator, Camilla Bergman be email at camilla.bergman(at)familiary.fi.

Komal, Noel and Celine are part of Love is not tourism -movement, that has been actively campaigning for partners and families that haven't been able to see each other this year. Global pandemia has caused travel restrictions especially from the third countries to European Union. These are the stories from the people that are desperately missing their partners and family members.

Me and my husband are both Indians but were residing in Finland since 5 years with A type residence permit.

We came to India for a short trip in February 2020 and got stuck here due to pandemic. My husband managed to return to Finland in May 2020 but me and my daughter’s residence permits expired so we could not return.

​We are desperately waiting for the embassy in India to reopen visa services so that we can reunite with my husband. Our daughter is desperately missing her dad and missing her school and education.

​My fiancé lives in Lebanon and it’s getting tough to get him a visa since the visa center in Beirut is closed. I found out that in Turkey they’re partially open but I’ve been calling them and they haven’t answered.

We are planning to see each other in Istanbul next month but not sure if we will be able to get there, if there will be flights. Now I’m trying to get him a visa to come to Finland in December. We were planning to meet many times during spring and summer but because of the restrictions, everything was always canceled.

​We were planning to get married in February 2021 but now I think that’s not gonna be possible.

I’m an Indian citizen. My husband and I have been separated since June 2020. He is new to Finland and has a A type resident permit. He is alone and finding it difficult mentally to manage alone. He also got severely sick and has no one to take care of him. I contacted the Finnish Embassy in New Delhi several times, more than 10 calls since June. Their response every time was that they can’t provide any type of visas or travel documents unless Finland lifts its travel/visa ban.

Once I called Chennai consulate. They said that our personal relationship doesn’t matter. They only do what the government decides. I told the embassy that my husband is sick in Finland with no one to take care of him, and they replied that’s “not their responsibility”. How cruel...

​Being separated too long affects us both physically and mentally. Please help. What’s the point of declaring family reasons as “essential travel” if they don’t give us visas to enable us to travel? Is it so much fun for the authorities to see the struggle of separated couples?

Koronapandemia on vaikuttanut myös oleskeluluvan odottajien tilanteisiin. Familian Rinnallasi-toiminnassa mukana olevista valtaosa on pariskuntia, joissa toinen puolisoista on Suomen kansalainen ja toinen kotoisin EU:n ulkopuolisesta maasta. Osa oleskelulupapäätöstä odottavista on jo Suomessa, osa odottaa lupapäätöstä kotimaassaan.

Oleskelulupaprosessi EU:n ulkopuolelta tulevalle on normaalioloissakin pitkä, monivaiheinen ja stressaava. Se vaatii rahaa ja hermoja sekä kuormittaa parisuhdetta.

Pandemian vaikutuksesta oleskelulupaa hakevien prosessit ovat venyneet monessa eri vaiheessa. Suomen edustustot ovat saattaneet olla kiinni ja matkustaminen niihin on vaikeutunut. Suomen edustustojen verkko on varsin harva, joten moni hakija joutuu matkustamaan edustustoon toiseen maahan ja monissa tapauksissa hankkimaan ensin siihen vaadittavan viisumin.

Joissakin tapauksissa ulkomaalainen puoliso on saattanut juuttua kauttakulkumaahan matkustusrajoitusten vuoksi. Prosessin venyminen lisää kuluja hakijoille. Suomessa oleskelulupaa odottavalle se pitkittää aikaa ilman työnteko-oikeutta.

Ulkomailla olevalle matkat Suomen edustustoon, joita saatetaan vaatia useita, tarkoittavat kuluja ja lisäävät riskiä koronaan sairastumiseen. Joku on voinut myydä jo kaiken omaisuutensa ja jättää entisen taakseen valmistautuessaan muuttamaan Suomeen, varsinkin jos kaikki perusteet oleskeluluvalle täyttyvät ja prosessin on ajateltu etenevän nopeasti.

Ongelmia pandemian vuoksi on ollut Suomessakin. Oleskelulupaprosessin vaatima tunnistautuminen eli henkilökohtainen käynti Maahanmuuttoviraston toimipisteessä on tänä vuonna vaikeutunut, ajanvaraus on ruuhkautunut ja hidastanut prosessia. Käyntiaikoja Migriin yritettiin jopa kaupitella verkossa muutama kuukausi sitten.

Tarvitsemme joustavampia käytäntöjä lähetystöiltä ulkomailla sekä Suomessa Maahanmuuttovirastolta, jotta oleskelulupaprosessin vaatimat tunnistautumiset voidaan hoitaa viivytyksettä ja ihmiset pääsevät prosesseissaan eteenpäin ja päätöksiä saadaan kohtuullisessa ajassa.

Hallittu perhesideperusteinen maahanmuutto on Suomen etu, mikäli maahan muuttavan kotoutuminen käynnistyy tehokkaasti ja mahdollistaa nopean siirtymisen aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi.

Anu Kytömäki ja Sanna Rummakko
Rinnallasi –hanke
Familia Ry. 

I moved to Finland sometime before my husband as to get an apartment and so our elder daughter would start school. When my husband moved, he was so happy to know he could spend six months with our baby boy before he would turn three and join the education system. My husband expressed his amazement, for a country to give such an opportunity, being able to reconnect and close the distance that grew between him and his son whom he had missed while he was away.

Soon our son was at day care, my husband was placed with an unsuitable group by the Employment Office (TE-toimisto) and he started drifting away in front of my eyes. He was absent minded, tried to join conversations but was too sensitive to talk about anything, and turned from a healthy race driver into a very poor shape. He was a walking dead man who looked like my husband. I was never so worried as I was then.

Before summer he managed to find a suitable integration study program and convinced the Employment Office to let him take a part in it. Suddenly he was with similarly educated people from all around the world. He started to get out of that scary place. He was also called for few races in Morocco, France, Italy, Dubai and Oman, so he got to see his racing buddies.

​By mid-summer my old husband was back and we were able to talk at last. He tried explaining the feelings he had. He started crying and explaining that he is so disappointed in himself for being so weak. That was the moment that it hit me, how many men are raised up to think that feeling is weak. My beloved husband needed to know he was the most amazing man but he is a human being too.

​He never realized that he had the right to look at his own feelings, his own happiness and well being. And that does not make him any less manly nor weak. We discussed and he agreed that he might need help before next winter. As a Finn who has lived most of my life outside of Finland I did not know other than the healthcare centre to seek help for him.