International Workers' Day is meant to celebrate the fellowship between all workers, in Finland and worldwide. For this day, I would like to share my recent personal experience with attempting to change my career. I hope that my experience, and the tools I used to go through it, will strengthen and empower fellow workers, particularly from intercultural families, who struggle with their own work situations.
Throughout my life, I always wanted to be an academic researcher. Already when I finished elementary school, at the age of 12, I asked to write in the yearbook that my dream is to research history and foreign cultures. As soon as I could, I started my academic studies, first in Israel, then a Master’s in Helsinki and a PhD in Turku.
0 Comments
Finland is becoming a popular immigrant-moving country. It has been declared as the happiest country in the world for the last 5 years, and without a shadow doubt with the quality of life and facilities. Many foreigners moved here from their countries, some are looking for improvement of life, finding a job or to live with their spouse. I came to Finland in 2019 from Pakistan because my husband is a Finnish citizen, so I had to move here. In the first look I liked this country, its beautiful scenery was fascinating. My goal was to find a suitable job for me in this competitive market. I had my master’s degree in social work, and I was expecting that I could find the job easily. However, I was wrong when I tried to find a job, because I found that the main obstacle and problem is language. In other words, I cannot perform a job without learning the Finnish language. I speak only Urdu and English. But how to get into a workplace to practice Finnish language in first place, if Finnish work culture finds resistance to trust immigrants and their lack of fluency when it is not native level? Finland holds a special place in my and my family’s hearts, probably more so in the past 10 years since my partner started to travel more frequently here for his work. Over this time, we have spent a few short summer breaks in Finland and all three of our son’s when younger have experienced international summer camps here through my partners' employer. We love the outdoor life that Finland has to offer, its people, the quality of life, the wonderful surroundings of its nature and of course being so close to the ocean it’s our heaven! My partner has worked for the same Finnish employer for the past 24 years now, (22 of those spent in the UK). So when at the end of 2019 the opportunity through his new role came to relocate to Finland we knew this was one we could not turn down. Fast-forward to 5th September 2020 and where our rescheduled July flights were suddenly now allowed to go ahead, we finally made it to our new home here in Finland just before the borders closed again a few days later. My partner and I are British, we are classed as immigrants or as an intercultural couple here in Finland. After completing all the required administration for our right of residency permit and myself applying day after day for numerous jobs, I was finally offered a fixed term contract starting January 2021. I was super happy, and suddenly I felt sense of acceptance at least at the time. Now I don’t speak fluent Finnish, have a Finnish name nor do I have a Finnish qualification, but I do know my own worth. I have many transferable skills, valuable experience, and other vocational qualifications to offer. I am honest, loyal, and hardworking, and I was going to make sure that the life I led before entering Finland counted for something. Moving to a new country brings about a multitude of issues, often centred on navigating basic everyday life and integrating into a new environment. Off the top of my head – upon moving to Finland – I had to jump new and confusing bureaucratic hurdles; learn a new language (still in progress!); seek to understand Finnish society and social norms; and, to develop social and work-related networks from the ground-up, to name but a few challenges.
From personal experience and through discussions with other international migrants, there is one thing that benefits the above more than anything else – employment. Though it is not a silver bullet, employment contributes significantly to addressing issues concerning integration. Since swapping my remote working role for regular employment at a Finnish organisation, I have felt more integrated and independent in Finland than ever before. We immigrants want to work. The Finnish government wants us to work. Yet over 25 % of immigrants in Finland are unemployed. Meanwhile, of those that are employed, many are in roles that are not in line with their qualifications or experience. There appears to be a fundamental belief that immigrants are unskilled or that their qualifications or experiences do not translate, or worse, are simply not accepted in the Finnish market.
Vuoden 2016 Brexit oli prosessi, joka sai alkunsa Yhdistyneen kuningaskunnan neuvoa-antavasta EU-kansanäänestyksestä vuonna 2016, jonka äänestystulos osoitti Euroopan unionista eroamisen kannatusta. Syitä tähän kannatukseen olivat muiden muassa Britannian itsemääräämisoikeus, Euroopan unionin peruspilareihin kuuluva työvoiman vapaa liikkuvuus sekä Eurooppaan suuntautunut pakolaiskriisi vuonna 2015. Brexitin lopullinen hinta tulee olemaan kallis ja suomalaisille ja muidenkin EU-maiden opiskelijoille Brexitin seuraamus tuli selväksi viime jouluna, kun UK päätti ettei se enää osallistu opiskelijoiden Erasmus-vaihto-ohjelmaan. Suomessa tämä tarkoittaa sitä, että sadoilta suomalaisopiskelijoilta vuosittain loppuu mahdollisuus opiskella Britanniassa Erasmus-ohjelmassa.
Viimeinen vuotemme ulkomailla oli koronan sävyttämä, kun koko Eurooppa vaipui pandemian vuoksi poikkeustilaan ja näitä aaltoja me kaikki elämme edelleen. Suomi on kuitenkin monessa suhteessa päässyt koronakriisissä Keski-Eurooppalaisia maita vähemmällä, loppukevättä lukuun ottamatta on voitu mökkeillä ja matkustella kotimaassa, kahvitella tuttujen kanssa, shoppailla kauppakeskuksissa ja käydä kampaajalla. Suomessa maaliskuussa alkanut keskustelu ulkonaliikkumiskiellosta käytännön toteutuksineen käytiin Belgiassa pitkälti jo yli vuosi sitten. Belgiassa liikkumisrajoitukset ovatkin olleet jo vuodenpäivät arkipäivää. Tuttuja ei ole saanut tavata, eikä lähipiirin ulkopuolelle matkustaa. Maskipakko on ollut itsestäänselvyys. Edellä mainittujen poliittisten myllerrysten ja maailmanlaajuisen pandemian lisäksi olen viimeisen viiden vuoden aikana oppinut ulkomailla elämisestä paljon. Olen nähnyt erilaisia paikkoja ja olen pyrkinyt myös ymmärtämään toisenlaista tapaa elää. Belgialaiset elävät hetkessä, ”asioilla on tapana tavalla tai toisella järjestyä” todetaan usein, kun jokin asia kerta toisensa jälkeen menee pieleen. Liittovaltio Belgiassa osataan myös ratkoa poliittisia kriisejä ja pattitilanteita ja maa onkin viimeiset neljätoista vuotta elänyt länsimäiselle demokratialle vierasta epävakaiden hallitusten aikaa. Politiikasta ei sen enempää, mutta mainitsen kuitenkin, että äänestäminen maassa on muuten pakollista ja siksi äänestysprosentti harjoitetusta politiikasta huolimatta on aina poikkeuksetta hyvin korkeaa, yli 90 prosenttia. Työntekijöiden vapaa liikkuvuus on ollut EU:n perustamisesta lähtien yksi sen perusperiaatteista, se on työntekijöiden perusoikeus, joka täydentää tavaroiden, pääoman ja palvelujen vapaata liikkuvuutta unionin sisämarkkinoilla. Kiistatta voidaan myös todeta työntekijöiden vapaan liikkuvuuden olevan yksi EU:n menestystarinoista, siitäkin huolimatta, että sen voidaan katsoa olevan yksi syy Britannian eroon EU:sta. Ylevistä tavoitteista huolimatta työntekijöiden liikkuvuus unionin alueella kohtaa kuitenkin edelleen haasteita alkaen hallinnollisista muodollisuuksista ja päättyen esimerkiksi sosiaaliturvan yhteensovittamisen ja tutkintojen tunnustamisen haasteisiin. Usein kysymyksiä on enemmän kuin selviä vastauksia ja ulkomaille lähtevältä tulee avoimen mielen lisäksi löytyä pitkää pinnaa ja halua haastavienkin tilanteiden selvittelyyn. Mitä viivan alle viimeisistä viidestä vuodesta sitten jää, on kysymys, jota on paljon tullut viime aikoina pohdittua. Ulkomailla asumisen lisäksi koemme, että olemme perheenä hitsautuneet yhä tiiviimmin yhteen, onhan takana vaiherikas ja haastavakin aika ulkomailla. Osaamme myös arvostaa arjen sujuvuutta ja ennen kaikkea suomalaista koulutusjärjestelmää, jonka huomaan voi lapsen lähettää ilman suuria panostuksia koulukirjoihin, muihin koulutarvikkeisiin tai eväisiin. Kouluruokailu on ihan parasta! Mieleen tulee myös koulumatka, jonka suurin osa koululaisista voi Suomessa taittaa ihan itse, näin ei todellakaan ulkomailla asuessa ole. Ammatillisesti olen saanut rutkasti lisää itseluottamusta, ulkomailla työskennellessä kun ei kynttilää juuri kannata vakan alla pitää, ja ammattitaito on karttunut. Arvostan myös ihmisiä, jotka uskaltavat lähteä omasta kotimaastaan työskennelläkseen ja elääkseen toisessa maassa. Heillä on sellaista osaamista, mitä ei voi mitata koulun penkillä istumalla tai todistuksen arvosanoilla, heillä on rohkeutta ottaa askel tuntemattomaan ja uskoa siihen, että elämä kantaa. Koska niin se vain on, että elämä kantaa sillä asioilla on tapana aina tavalla tai toisella järjestyä kuten belgialainen sanoisi.
Johanna Koponen Joulukuussa 2020 Helsingin Sanomat kirjoitti Piilaakson teknologiavaikuttajasta, Flickr-kuvapalvelun perustajasta Caterina Fakesta ja kapuloista, joita suomalainen maahanmuuttobyrokratia heitti yhdysvaltalaisvaikuttajan rattaisiin. Time-lehden maailman vaikutuvaltaisimpien ihmisten joukkoon valittu Fake ei saanut Suomesta erityisasiantuntijan oleskelulupaa, vaikka hänellä on perhettä täällä ja vaikka Suomeen on pitkään yritetty houkutella ulkomailta kansainvälistä huippuosaamista. ”Hyvästi, Suomi!”, Caterina Fake totesi artikkelissa ja sanoi ettei toistaiseksi ole palaamassa tänne. En syytä Fakea tästä päätöksestä. Maahanmuutto- ja työelämäjärjestelmien sokeat pisteet eivät toistaiseksi tunnista Faken kaltaista huippuosaajaa. Tämä on monella tasolla haitallista ja byrokratia ei ainoastaan johda kansantaloudellisiin menetyksiin vaan pahimmillaan rikkoo perheitä, jotka joutuvat olemaan tässä limbossa mukana. Jaan oman kokemukseni. Asian arkaluontoisuuden takia nimettömänä pysyttelevä mieheni saapui Suomeen 2015 nuorena ja paperittomana mutta tulevaisuusorientoituneena insinöörialan miehenä pakoon kotimaansa näköalattomuutta. Hänen tavoitteenaan oli tulla tänne opiskelemaan ja tekemään töitä. Hän pääsi opiskelemaan rakastamalleen insinöörialalle, ensiksi alempaan ammattikorkeakouluun ja myöhemmin Aalto-yliopistoon. Hän on menestynyt opinnoissa siitäkin huolimatta, että opintojen ohella iso osa energiasta on mennyt maahanmuuttoasioiden järjestelyyn.
Hei Sinä maahanmuuttaja! Miehinen näkökulma on se mitä minulta pyydettiin. Miehistä näkökulmaa monikulttuurisen perheen isänä, iskänä, faijana ja aviopuolisona. Olen syntynyt onnellisten tähtien alla, sillä olen saanut kokea suurperheen rakkauden ja viiden sisarukseni loppumattoman huolenpidon. Isoveljeni opetti minut paitsi ajamaan autoa, myös korjaamaan niitä ja siskoni sekä äitini opettivat minulle ruoanlaiton jalon taidon. Rakkauteni ruokaa kohtaan on seurannut minua koko elämäni ajan, armeija-aikana osasin aseenkäytön lisäksi tehdä ruokaa, joten kasarmiveljeni saivat nauttia minun moninaisista taidoista loihtia perunasta mitä erilaisempia gourmet-ruokia. Olinkin armeija aikana erittäin suosittu, pidinhän asekuntamme leivässä kiinni. Armeijan jälkeen siirryin töihin kotikaupunkini suurimpaan meijeriin, josta erinäisten vaiheiden jälkeen valmistuin kokiksi ja tätä ammattia harjoitan edelleen. Perheessämme syödään yhä edelleen paljon perunaa ja juodaan maitoa, mihinpä sitä koira karvoistaan pääsisi, toteaa vaimoni usein ja ihan oikeutetusti, työhistoriaani ajatellen. "Tiedän myös mitä perkele tarkoittaa ja milloin tätä sanaa käytetään.
Ymmärsin vasta Suomeen muutettuani, että oman ammatillisen identiteettini lisäksi minusta oli hyvää vauhtia kasvamassa kaksikulttuurisen perheen isä. Kun kaksi eri kulttuureista lähtöisin olevaa ihmistä kohtaa toisensa, jää seurusteluaika usein hyvin lyhyeksi. On erilaisia syitä siihen, miksi rakastutaan nopeasti, miksi perustetaan perhe ja asetutaan jommankumman kotimaahan asumaan. Usein kiire johtuu siitä, että monikulttuurisen parisuhteen toinen puolisko on aina niin sanotusti ”ei kenenkään maalla”, in no mans land, kuten usein sanotaan. Jotta toinen voi jäädä, on tehtävä kompromisseja ja löydettävä oma paikkansa nopeastikin. Se ei ole reilua eikä tunnu kivalta, mutta on realiteetti, jonka kanssa on elettävä. Olen usein miettinyt, onko tämä kiire syy siihen, miksi monikulttuuriset parisuhteet ovat usein kotimaisia suurempien haasteiden edessä, mutta siihen vaimoni aina sanoo, että myös kotimaiset suhteet kariutuvat ihan samoista syistä kuin monikulttuuriset. Vaimoni onkin opettanut minulle paljon suomalaista realismia, luterilaisuutta, kuten hän itse sanoo. "Ymmärsin vasta Suomeen muutettuani, että oman ammatillisen identiteettini lisäksi minusta oli hyvää vauhtia kasvamassa kaksikulttuurisen perheen isä." En kuitenkaan tunnista edellä mainituista identiteeteistä yhtäkään, sillä olen ensisijaisesti isä, kahdelle lapselleni ja aviomies suomalaiselle vaimolleni. Olen myös eurooppalainen, mutta se ei koskaan kiinnosta ketään, ulkomaalainen on aina ulkomaalainen. Minua ei haittaa se, että ulkomaalaisista puhuttaessa viitataan usein vähemmistöön, johon liitetään erilaisia haasteita, sillä tiedän, että suomalaisen keski-ikäisen miehen haasteet ovat aivan samanlaisia kuin minunkin, jaan hänen huolensa. Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää. Kysymys, jota olen usein pohtinut, on, annetaanko meille Suomessa asuville ulkomaalaisille todella mahdollisuus nousta numeroista tilastoissa osaksi suomalaista yhteiskuntaa, nähdäänkö meidät todellisena voimavarana? Usein vaaditaan integraatiota pohtimatta itse asiassa sitä, mihin meidän tulisi integroitua. Mikä on se suomalainen kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä? "Ulkomaalaisten to do -lista on kuitenkin usein lähes loputon: pitäisi oppia kieli, kotoutua, löytää työ, viihtyä, olla osa yhteiskuntaa, antaa jotain takaisin, voida hyvin, olla hiljaa ja kiittää." Usein olen myös kadehtinut teitä suomalaisia, mutta siinä positiivisessa mielessä. Teillä on kaikki, mitä toimivaan yhteiskuntaan tarvitaan, teillä on myös luontoa, teitä kutsutaan maailman onnellisemmaksi kansaksi, olette rehellisiä ja hoidatte asianne hyvin. Olette myös osanneet tehdä koronapandemian kurimuksessa etäisyysvaatimuksesta hyveen ja vielä jopa nauttia siitä! Silti Suomessa jaksetaan loputtomasti pohtia esimerkiksi sitä, tarvitaanko maassa työperäistä maahanmuuttoa ja saako Suomeen tulla poimimaan marjoja (vai annetaanko marjojen maatua metsään). Kun tapasin vaimoni, ei meistä kumpikaan silloin onneksi miettinyt tilastoja, työperäisyyttä tai kategoriaa muut. Kaikki tämä on tullut osaksi suhdettamme vasta myöhemmin. Meidän on molempien täytynyt myös tottua siihen, että toinen meistä tulee aina olemaan numero tilastoissa, jota toinen meistä selittää: vaimonihan on syy siihen miksi ylipäätään olen Suomessa.
Näin itsenäisyyspäivän aikaan on hyvä haastaa meidät kaikki pohtimaan yhteiskuntamme tilaa. Maahanmuuttajien sijaan meidän tulisi puhua yhteiskuntamme uusista jäsenistä maanmuuttajina, voimavarana, joka nostaa yhteiskuntamme yhä korkeammalle menestyksen portaita. Näin numerosta tilastossa tulee voimaannuttaja, joka raivaa omaa tietään kuin Väinö Linnan Jussi, sillä alussahan olivat vain suo, kuokka ja Jussi. Näin kategoriasta muut nousevat esiin ne lukemattomat kokit, insinöörit, lähihoitajat, asiantuntijat ja luovat työntekijät, jotka omalla panoksellaan tuovat osansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin ulkomaalaisesta miehestä tulee isä, iskä, faija tai paras kaveri, se sama mies, jollainen jokainen meistä miehistä haluaa omille lapsilleen olla. Paras mahdollinen isä.kulttuuri, johon meidän tulisi kotoutua? Onko se sauna, sisu ja perkele vai onko se jotain muuta, ja jos on, niin mitä? Maanmuuttaja Jutun minä on kaksikulttuurisen perheen isä, joka kalastaa ja kokkailee myös vapaa-ajallaan.
Myös yksilötasolla koronapandemian vaikutukset ovat olleet mittavia, maailma ympärillämme on muuttunut pysyvästi. Sanotaan, että oman osaamisensa kehittäminen on parasta sosiaaliturvaa, tämän olemme kouriintuntuvasti saaneet kokea myös viimeisen puolen vuoden aikana. Käynnissä oleva työn murros koskettaa jokaista suomalaista tavalla tai toisella. Työ ei lopu, mutta se muuttaa muotoaan. Uudenlainen työ vaatii uudenlaista osaamista, perinteinen polku opinnoista työelämään ja lopulta eläkkeelle on rapistumassa ja sen tilalle on noussut ajatus jatkuvasta oppimisesta ja aktiivisesta osallistumisesta läpi koko elämän. Tulevaisuudessa paras osaaminen voittaa, tästä syystä osaamistason nostaminen on tärkeää niin kilpailukyvyn kuin myös sosiaalisen inkluusion näkökulmasta. Työn murrokseen ei vastata ainoastaan lapsia ja nuoria kouluttamalla. Oppimisen on oltava jatkuvaa. Jokaisen kansalaisen on saatava mahdollisuus taitojensa ja osaamisensa kehittämiseen koko elämän ajan.
Myös ihmisen oma vastuu omasta osaamisesta kasvaa. Opiskelu siirtyy lapsuudesta ja nuoruudesta tasaisemmin koko elämän varrelle. Tarvitaan entistä parempia oppimisen taitoja. Tärkeintä on kyky oppia joustavasti uutta, myös töiden ohessa ja aikana. Työelämän ja työtehtävien muutoksia tai uudenlaisten työpaikkojen syntymistä on vaikea ennakoida täsmällisesti, mahdotonta on myös tietää kuinka kauan maailmanlaajuinen pandemia kestää tai tuleeko myöhemmin tilalle uusi epidemia. Suurissa muutoksissa tarvitaan motivaatiota ja innostusta uusien taitojen ja jopa uuden ammatin hankkimiseen, sekä joustavuutta ja kykyä sietää epävarmuutta. Yläasteikäisen poikani opettaja antoi tänä syksynä lapsille ikimuistoisen lahjan, hän kehotti lapsia tavoittelemaan viisautta. Hän kirjoitti myös meille vanhemmille kirjeen, jota tässä siteeraan. ”Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven pääteoksen Seitsemän veljestä julkaisusta. Heti kirjan alussa veljekset kohtaavat elämän realiteetit: ilman lukutaitoa on turha havitella avioliittoa, joten veljekset lähtevät lukkarin luo lukutaitoa hankkimaan. Veljesten haluttomuus paneutua opiskeluun ajaa heidät pakenemaan Impivaaraan, jossa he voivat elää ilman yhteisön ja yhteiskunnan asettamia odotuksia ja määräyksiä. Vetäytyminen yhteiskunnan ulkopuolelle ei kuitenkaan tarjoa ratkaisua onnelliseen elämään vaan eristäytyminen osoittautuu lopulta mahdottomaksi. Seitsemän veljeksen Timo on ehkä veljeksistä yksinkertaisin, mutta hän antaa hyvän ja vaativan ohjeen elämään: ”Ihmisen pitäisi aina oleman viisas.” Timo asettaa meille ehdottomuudessaan lähes mahdottoman tavoitteen, mutta tavoitteiden tuleekin olla korkealla.” Näiden sanojen myötä tahtoisin kannustaa meitä jokaista jatkuvan oppimisen ja itsensä kehittämisen tielle. Nähdään maailmanlaajuinen haaste mahdollisuutena parantaa omaa ja yhteiskuntamme osaamista. Oppiminen on elämänmittainen matka! Johanna Koponen Kirjoittaja toimii erityisasiantuntijana ulkoasiainhallinnon palveluksessa ja on nelihenkisen monikulttuurisen perheen äiti. Hei!
My internship at Familia has come to an end. I am happy that I had a chance to be a part of Familia and contribute to meaningful work. As a part of my responsibilities, I met 14 different people, both Finns and foreigners, who shared stories about their paths on employment, integration, and well-being in Finland. We discussed what getting a job in Finland means for integration, what are the best ways to expand one's network, how to master the Finnish language and much more. You can find the Path Ambassadors articles here. I must admit that I got many insights during my internship, both from the people who participated in the interviews and my observations. This was my first time working at a Finnish office and I would like to share the main takeaways:
These were the most important points that I wanted to share. I hope you find some of my observations and notes helpful for your own job search in Finland. Take care, Daria Over the five years I have been living in Finland I have been in contact with the TE-office for four. I have some very conflicting feelings and experiences from all of that. In the beginning everything was good, and I had a very nice and understanding official with whom I made the social integration plan to study Finnish language and culture. For the time I have lived here I have moved several times and I have been communicating with several different officials each one being a worse experience than the previous. After my language studies had ended I felt like the officials weren’t really listening to me and my wishes but instead they were pushing their own to me. I made plans together and yet I got assignments that overruled my own wishes. For example, I had been searching for courses by myself and when I found one the TE-office had found one by themselves too and I had to take the one they had chosen not the one I had found even if that one would have been filling the TE-office requirements as well. Worst part has been my last two years because my TE-office official is an immigrant as well. Our conversations have been mostly over the phone and in Finnish. She has a very strong accent that makes it very difficult for me to really understand all she says and the letters I have received from her have had some bad grammar mistakes. During the conversations I have had to ask her to repeat herself many time to make sure that I have understood what she had just said and that made her very impatient and she often had very vocal sighs of frustration. During these two years I have studied myself a new profession here and I was expected to report the progress of my studies to the TE-office which I did. How ever I did have to keep asking if the official had received my reports to which she often replied with a delay of well over a week. Same thing was happening when I asked for help and clarification, I had to wait for a long time for an answer. I am not expecting them to answer to me right away, they do have hundreds of people to manage per person after all. I would appreciate some acknowledgement that my emails have been received.
Now that I have graduated there was time to update my plan of employment. Again, all I got was a phone call not a face to face meeting. During that phone call I was briefly interviewed and quickly asked what kind of work I would like to look for. I didn’t get a change to really express my wishes of what I would like and would not like to do because the occupation I studied qualifies me to do many very different kinds of work. All I was able to say was that I would like to do office work and that pretty much concluded the call. After that I started receiving the work offers that mostly had job description of customer service over phone. Exactly the kind that I do not like to do. The jobs seem to have almost always a requirement for fluent Finnish which I do not have. The situation for me is very frustrating and I am certain that I am not the only immigrant facing these issues. For me it would be very important and helpful if I would be able to have face to face meetings where to really go through the plan and where my hopes and wishes are listened. I would like to have an official who would acknowledge me and my questions in a reasonable time. Most of all I would like to have an TE-office relationship where at least one of us was fluent in Finnish. These decisions made in and with TE-office do have a big impact on my personal economy and wellbeing. (Thayhl) |
blogi - blogAjatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.
Reflections and experiences from the life of intercultural families. kategoriat
All
osallistuToivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!
Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa. Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia! Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info@ familiary.fi) tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. Tervetuloa mukaan! participate!We warmly welcome you to participate in our blog community: read, comment, and write!
Anyone who lives and works in the world of intercultural families and is interested in the topic is welcome to contribute. The threshold for writing should not be too high, and you can write either under your own name or under a pseudonym. Keep in mind that the views and opinions expressed in the blog are those of the authors and do not represent the position of Familia. The everyday life of intercultural families is interesting and writing about it can also open new perspectives for you! Your story matters and helps to raise awareness about the opportunities and challenges within intercultural families. Blog contributions can be submitted by e-mail (info@ familiary.fi) or via our contact form. Final selection and edition of the stories to be published will be conducted by our staff. Welcome to join us! |